Kuntavaaleista muutama sananen. Oikeastaan ei niinkään vaalien tuloksest
a ja tapahtumista, kuin eräästä politiikan peruskysymyksestä...
... nimittäin siitä, mitä varten puolueet oikein ovat olemassa.
Näiden vaalien tulosten ohessa on puhuttu paljon SDP:n ja Vasemmistoliiton kannatuksen laskusta ja siitä, miten "vasemmisto on kriisissä". Omasta mielestäni etenkin demarien toiminta on viime vuosina vaikuttanut hyvin väkinäiseltä ja epätoivoiselta, joten ei ole ihmekään, että puolue on kriisissä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että SDP itse näkee suurimmaksi ongelmakseen kannatuksen katoamisen ja siitä johtuen suurimmaksi tavoitteekseen kannatuksen lisäämisen. Tällainen vaikutelma tulee ainakin puolueen johdon ja rivijäsentenkin
puheista. Eikä minkään puolueen päätavoite missään nimessä pitäisi olla pelkkä äänestäjien haaliminen, vaan aivan muut asiat.
Ilmeisesti vahvan johtajan puute rasittaa
Paavo Lipposen ajan jälkeen. SDP ei oikein tunnu tietävän, ketä se yrittää miellyttää, vaan säntäilee linjassaan päättömästi suunnasta toiseen. Ensin
Eero Heinäluoma yritti viedä demareita Lipposen reaalioikeistolaisen kauden jälkeen "pari piirua vasemmalle", koska luuli SDP:n kannatuksen nousevan sitä kautta, ja nyt puolue onkin
Jutta Urpilaisen johdolla menossa ilmeisesti taas kohti poliittista keskustaa, koska suurin osa äänestäjistä näyttäisikin olevan siellä päin.
Ylipäätään koko Urpilaisen valitseminen puoluejohtajaksi lähinnä sen takia, että atribuutit "nuori" ja "nainen" sopivat häneen, oli mielestäni melkoinen farssi. Halusivatko demarit edes löytää itselleen poliittisesti kovinta ja varminta puheenjohtajaa vai laskelmoivatko he, että "nuori naispuheenjohtaja" saattaisi kiillottaa puolueen kilpeä ja houkutella lisää äänestäjiä? Urpilaisen "puolustukseksi" on tosin sanottava, että suurin osa muistakin puheenjohtajakandidaateista kesän puoluekokouksessa oli aivan käsittämätöntä poliittista pohjasakkaa (käsi ylös, "julkkispiispa"
Kantola ja muut!).
Tällä hetkellä SDP siis ryntäilee jahtaamassa kannatusta mistä ikinä sitä vain näyttäisi olevan saatavissa. Kuten muutkaan, en osaa antaa suoraa vastausta siihen, mistä SDP voisi kannatusta löytää. Mutta mielestäni tärkein kysymys on se, pitäisikö demarien edes yrittää kasvattaa kannatustaan niin epätoivoisesti. Ehkä puolueen olisi vain parempi myöntää, että tällä hetkellä ja tässä ajassa sosiaalidemokratia ei ole poliittisena aatteena sellainen juttu, joka kiehtoo suuria massoja. Niinpä suurten massojen tavoittelun sijaan demarien pitäisikin ehkä vain nuolla haavansa ja keskittyä oman kannattajajoukkonsa asian ja idean ajamiseen, vaikka tämä joukko ei juuri nyt maan suurin olekaan. Pitkällä aikavälillä se osoittautuisi varmasti toimivammaksi strategiaksi kuin tämänhetkinen järjetön horjuminen ja ällöttävä mielistely.
Jos minkä tahansa puolueen tärkein tavoite olisi vain lisäprosenttien kalastelu vaaleissa, kaikkihan voisivat ottaa oppia Perussuomalaisista ja käydä yksinkertaistavia, kärjistäviä ja avoimen populistisia kampanjoita. Näissäkin vaaleissa nähtiin, että sellaisella menestyy. Mutta pitemmällä tähtäimellä se ei varmastikaan ole järkevää, joten siihen suuntaan ei kannata tietenkään lähteä. SDP:nkin pitäisi avata silmänsä ja nähdä, että he ovat käytännössä tällä hetkellä yrittämässä kannatuksen kohottamista melko populistisin keinoin, vaikkakaan ei tietenkään yhtä läpinäkyvin argumentein kuin Perussuomalaiset. Sama pätee muihinkin suuriin puolueisiin. Esimerkiksi Kokoomuksen
Jyrki Kataiselta lipsahti vaali-illan haastattelussa, että "
Kokoomus on politiikassa mukana sen takia, että voittaisimme". Se on erittäin väärä motiivi olla mukana politiikassa, ja Katainen itsekin hieman korjasi lausumaansa arvorikkaampaan suuntaan jo samassa lauseessa, mutta ilmeisesti tällainen kannatusta-hinnalla-millä-hyvänsä -ajattelutapa näyttää olevan todella pinnalla tällä hetkellä.
Takaisin demareihin. Kokonaan toinen, ja mielestäni erittäin toivottava vaihtoehto olisi, jos SDP yrittäisi määritellä "sosiaalidemokraatin" kokonaan uudelleen. Tällä hetkellä SDP on loukussa osin itse luomassaan ansassa sen suhteen, ettei tosiasiallisia sosiaalidemokraatteja tunnu enää olevan. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä SDP oli rakentamassa hyvinvointivaltioita, parantamassa sosiaaliturvaa ja kaventamassa tuloeroja. Tässä se onnistuikin mainiosti ja sai aivan perustellustikin suurten työläismassojen tuen. Mutta nykyään moisia massoja ei enää ole. Vanhat demarit ovat tyytyväisiä jo saavutettuihin etuihin; he ovat keskiluokkaistuneet, eikä todellinen sosiaalidemokratian aate enää liikuta heitä. Tällä hetkellä sosiaalidemokratiaa kaipaavat ovat jossain aivan muualla kuin työmiehinä paperitehtaissa tai sihteereinä toimistoissa. Esimerkiksi nuoret, pätkätöihin tottuneet, sosiaalisesti valveutuneet ihmiset olisivat varmasti enemmän kuin mielissään siitä, jos SDP todella tarttuisi heidän asiaansa esimerkiksi työsuhteiden reiluuden tai muiden työolosuhteiden osalta. He voisivat olla tämän ajan sosiaalidemokraatteja, jos SDP vain olisi kiinnostunut heistä ja profiloituisi selkeästi heidän ja muiden vastaavassa asemassa olevien ihmisryhmien puolueeksi. Vanhat demarijoukot ovat muuttuneet
have noteista
haveiksi, ja nyt olisikin aika suunnata tarmo uusien, "nälkäisten" ihmisryhmien asian edistämiseen.
Näissä vaaleissa SDP siis otti takkiinsa melko pahasti, eikä parannusta ainakaan toviin taida olla näköpiirissä. Itse olin erittäin mielissäni siitä, että Vihreät nousi Vasemmistoliiton ohi maan neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Perussuomalaisten voittokulku oli jokseenkin odotettavissa, mutta ei varmasti tule jatkumaan enää kauan. En jaksa uskoa, että perussuomalaiset kunnanvaltuutetut saavat kotipaikkakunnillaan paljonkaan rakentavaa toimintaa aikaiseksi, ja se tulee kostautumaan varmasti seuraavissa vaaleissa. Näiden mainittujen ja muiden puolueiden kilvoittelusta huolimatta ankea fakta on kuitenkin se, että kuten ylläoleva kartta todistaa, Suomi on yhä Keskustan hallussa. Täällä pääkaupunkiseudulla pääsee herkästi unohtumaan se, miten vahva voima keskustalaisuus onkaan suurimpien kaupunkien ulkopuolella. Keskusta on yhä maaseudun puolue ja suurin osa Suomesta taitaa yhä olla maaseutua. Sille ei valitettavasti voi oikein mitään.
Tänään sain taas aihetta miettiä, mikä oikein on olennaista. Välillä on hyvä herätä siihen, että jollekin toiselle tärkeintä voi olla aivan jokin muu kuin itselle.
.jpg)
Tekstit
