Rotsismi (engl. coatism) on tärkeä aihe, josta minun on pitänyt kirjoittaa tänne jo pitkään. Rotsismi on itsekehittämäni filosofia, jonka mukaan takit ovat hyvin tärkeitä ja niille pitäisi suoda paljon arvostusta. Monesti arvokkaimman asusteen status kohdistetaan kengille, mutta se on täysin väärä lähestymistapa. Kengät ovat loppusilaus - piste i:n päälle - kun taas takki on kaiken keskipiste ja jo visuaalisestikin jopa yli puolet koko kokonaisuudesta.Aidon rotsistin mielestä takki on vaatekappaleista ehdottomasti merkittävin ja pukeutumisessa ensisijaisin. Rotsisti pitää takeistaan hyvää huolta, eikä esimerkiksi luentosalissa koskaan taittele arvokasta takkiaan vain tuolin selkänojalle, vaan laittaa sen aina naulakkoon - aivan mieluiten rotsisti ripustaisi takkinsa hyvään hengariin, jos se vain on mahdollista.
Rotsismin harjoittaja on innoissaan syksystä ja viileistä kesistä, koska silloin on mahdollista käyttää parhaimman näköisiä - juuri sopivan ohuita mutta silti varteenotettavia - takkeja. Talvisin rotsisti joutuu tekemään kompromisseja lämpimyyden suhteen ja ehkä jäämään kylmimpinä pakkaspäivinä jopa kokonaan sisätiloihin, sillä GoreTex-/untuvahirvitystakit ovat rotsistille vain aivan viimeinen, hätätapauksissa pakolla käyttöön otettava oljenkorsi.
Annoin itse itselleni muutama vuosi sitten rotsistin lupauksen, että en ikinä kulkisi vaatekaupassa hienon takin ohi, vaan hankkisin sen itselleni, jos suinkin vain mahdollista. Jos takin tarvetilanne on tasainen 50-50, rotsisti ottaa takin, ettei tarvitsisi jäädä jossittelemaan. Mikään ei kalva rotsistia enemmän, kuin omaa arkuutta saavuttamatta jäänyt loistotakki. Itselleni näin kävi viime talvena, ja yhä edelleen vietän sen takia joskus unettomia öitä. Ajattelin, ettei Sandin tyylikäs, mutta melko ohut villakangastakki olisi ollut riittävä Helsingin talven kylmissä tuulissa ja jätin sen ostamatta, koska se oli erittäin hintavakin. Talvi kuitenkin osoittautui ennätysleudoksi ja kun myöhemmin näin kyseisen takin pari kertaa kaupungilla, mieleni valtasi omaa tyhmyyttäni soimaava harmistus ja rotsistin koodin rikkomisesta aiheutunut mielipaha. Ohi jätetty takki kalvaa rotsistia ja kertautuu myös myöhemmin: en usko, että näen tänä talvena yhtään niin hienoa takkia, kuin viimevuotinen menetetty mahdollisuus, joten en välttämättä voi hankkia uutta talvitakkia tänäkään vuonna.
Viime aikoina on kuitenkin ollut onnellisiakin rotsismitapahtumia. Olin eilen Kaapelitehtaalla Design Market -messuilla ja löysin sieltä erittäin hyvin istuvan, harmaan Makia-merkkisen takin, joka on valmistettu Suomessa ja jossa ei ole ollenkaan erillistä vuorta, mikä tekee takista mukavan kevyen mutta silti jämäkän.
Hyvä takki tuo rotsistille monentasoista iloa ja kohottaa itseluottamusta. Joskus keväällä olin syömässä UniCafessa opiskelukaverini kanssa, kun joku hänen vanhempi opiskelukaverinsa tuli tervehtimään häntä. Tämä kaveri oli valmistunut tilastotieteen tai jonkin vastaavan aineen maisteriksi useita kuukausia sitten, mutta harmitteli epätoivoisena sitä, ettei ollut löytänyt koulutustaan vastaavaa työtä. Tunsin häntä kohtaan totta kai sympatiaa, mutta tosirotsistina saatoin vain vaivoin olla huomauttamatta häntä siitä, että hänen pitkittynyt työnhakuprosessinsa saattoi suurelta osin johtua väärästä takista: hänellä oli päällään tummanvihreä, Simo Vaatehuoneelta -kansitakki, johon oli vieläpä ommeltu koiran päätä kuvaava merkki. Oikealla takilla hän olisi varmasti saanut extrapontta ja -intoa työnhakuun.
Takki on tärkeä työrupeaman molemmissa päissä. Viime vuoden kesällä, kun otin lopputilin töistäni, marssin paras takkini päälläni työnantajan toimistolle eroilmoitus kourassani. Oikein valittu takki vähintään tuplasi muutenkin mukavan tunnelman.
Loppuun vielä pari valittua Oasis-videota YouTubesta, sillä Oasis ja muut Englannin pohjoisosista tulevat rock-yhtyeet ovat kautta aikojen olleet esimerkillisiä rotsismin sanansaattajia. Monesti kuumissa tv-studioissa tai kesäkeleillä ulkona esiintyessäänkin Oasiksen soittajilla on yllään näyttävät takit. Yksi legendaarisimmista esimerkeistä on ehkäpä Liamin anorakki Glastonburyn festivaaleilla kesäkuussa 2004. Vain vakavan tason rotsisti kykenee tällaiseen suoritukseen.
Oasis - Whatever, Top of The Pops, 1994
Oasis - D'You Know What I Mean?, 1997
Tekstit
7 kommenttia:
Ha, ihan melkein alkoi jo kauhistuttaa kun tajusin, että syksyä seuraa talvi, joka on auttamatta rumien takkien kultaa-aikaa. Sellaset kiiltävät toppatakit on jotain niin kamalaa, että tekis mieli vaan itkeä! Ne näyttää myös siltä, että niissä sisällä oleva ihminen kärsii.
Joo, no onneksi nykyään talvet ei ole enää niin kylmiä. Ja sitten voi harrastaa kerrospukeutumista, niin ei tarvitse käyttää niin paksua takkia.
Hei oot linkannut muhun. KIITS!
onko muuten mitään käsitystä mistä "D'You Know What I Mean" tai "Maine Road" -takkeja voisi irrota tai minkä merkkiset on kyseessä?
t: lokaali
ps. "Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, on parempi saapua iltatilaisuuteen neulepuserossa, farkuissa ja Barbour-takissa kuin väärissä kengissä tai huonosti leikatussa smokissa." Bernhard Roetzel. Täydellinen Herrasmies - Klassisen miestenmuodin käsikirja
Sitaatti on aivan totta. Roetzl tietää rotseista!
DYKWIM?-takista en tiedä, mutta eikös Maine Roadilla Liamilla ollut Umbron verkkaripuku, hahaha! Se on tosi mahtava. Etenkin yhdistettynä siihen fledaan - ihan nappikokonaisuus!
Se Noelin Maine Road-takki on myös todellinen legenda. Sehän käytti sitä vielä siinä Goldien musavideossakin jotain vuotta myöhemmin. Eli laaturotsi.
Se on muuten kanssa aika lesoa, että Gallaghereilla on koko ajan hienoja takkeja, mutta ne näyttää käyttävän niitä about yhden kerran vain.
Ebayssä on ihan OK-valikoimat kaikenlaisia siistejä rotseja. Voi etsiä ihan vaikka eBayn vaatekategoriasta hakusanalla "gallagher".
Luin tämän kai jo tuoreeltaan tai joskus vähän myöhemmin, mutta koska silloin ei vielä ollut tapana kommentoida, todettakoon nyt, että ihan paras kirjoitus!
Minua ei (valitettavasti) voi lukea rotsistiksi, mutta täytyy myöntää, että viime vuosina olen alkanut kiinnittää selvästi enemmän huomiota takkien ominaisuuksiin ja varsinkin istuvuuteen. Garderoobini sisältää edelleen monta tylsähköä takinlörpäkettä, mutta fiksuimmaksi tunnen itseni vähän "slimmimmin fittaavassa" ylävartalonlämmittimessä.
Kiitos!
Totta: istuvuus on se juttu. Multakin meni aika pitkään tajuta se, että esim. väri, muoto tai muut sellaiset jutut eivät vaikuta niin paljoa kuin se, että rotsi on oikeaa kokoa. Joskus ihan "vierekkäisissä" koissakin voi olla suurta eroa: vaikka esim. 48 näyttäisi aika sopivalta, kannattaa silti kokeilla vielä 46:sta, se voi olla täydellinen.
Tosin en kannata sellaista eilen Hesarissa esiteltyä tyylisuuntausta, että takki on aivan liian pieni. Liian iso ja liian pieni ovat kumpikin hölmöjä.
Harmi, että eri merkkien välillä koot vaihtelee aika paljon. Se, mikä on jollain valmistajalla itselle juuri oikea, ei jollain toisella olekaan. Tulevaisuudessa haluaisin teetättää takkeja räätälillä.
Lähetä kommentti