Tämä on jo sen verran sedimentoitunutta tavaraa, ettei se jaksa kiinnostaa uusimpien indie-trendejen perässä kirmaavaa yleisöä. Beautiful South oli loistava, mutta ei kriitikoiden suosiossa. Dave Rotheray ei ollut edes bändin ykkösbiisintekijä, joten jos yhtyeen suunnalta edes etsisi jotain korvikemateriaalia, haku kohdistuisi luultavasti laulaja Paul Heatonin sooloseikkailuihin. Lisäksi Short Stories From East Yorkshire on jo pelkästään levyn nimenä yhtä luokseen kutsuva kuin anorakin ylimpään nappiin asti kiristänyt, erakoitunut junabongari - ja musiikilliselta sisällöltään se on enimmäkseen pohjoisenglantilaista versiota melankolisesta amerikkalaisesta countrysta.
Mutta, mutta: melko mitäänsanomattomalta levyltä löytyy yksi poikkeuksellisen hieno biisi. The Screen Goes Black on myös melankolinen, country-vaikutteinen ja vähäeleinen kappale, mutta melodisesti se voisi olla vaikkapa Beatlesin Yesterdayn tai For No-onen kadotettu kaksoissisar. Olin suorastaan juhlavissa tunnelmissa, kun löysin näin hyvän kappaleen sattumalta monen mutkan takaa, paikasta josta ei yleensä tulisi etsityksi. The Screen Goes Black sopii kauniisti elokuun pimeneviin iltoihin; tähtien tuijotteluun tummalla taivaalla ja viileän tuulen nuuskimiseen.
Muuta: The Cribsin uusi single Housewife on harmittavan jakomielinen. Toisaalta pidän kovasti sen raikkaan klassisesta soundista, mutta toisaalta se ei hyvästä alusta huolimatta nouse aivan oikealla tavalla iskeväksi, vaan lässähtää kertosäkeeseen mennessä ja kuulostaa puolenvälin paikkeilla jopa jotenkin epävireiseltä.
Tekstit
