20 tammikuuta 2009

NYC 2009 -caset: Pilvenpiirtäjärauha

Edellä mainittu Di Fara -pizzahäslinki oli lopputulokseltaan onnistunut, mutta kokemuksena silti hyvin kuluttava. Illalla pizzan syötyäni olin täysin poikki: päivän seikkailu oli ollut mukava, mutta vaativa - ja lisäksi se oli tapahtunut enimmäkseen Brooklynissä, jossa suurin osa rakennuksista on hyvin matalia, ainakin Manhattaniin verrattuna.

Sinä iltana keskikaupungilla kävellessäni ja pilvenpiirtäjiä kuikuillessani minut valtasi jonkinlainen rauha ja sopivuuden tunne. Korkeat rakennukset rauhoittavat minua. Niissä on kokoa ja arvovaltaa, ne tietävät mitä ne ovat tekemässä.

New Yorkissa matalarakennuksisilla alueilla kaikki tapahtuu katutasossa. Ihmiset lähes kirjaimellisesti elävät kadusta: katu yrittää koko ajan mennä johonkin, esiintyä jollain tapaa tai myydä sinulle jotain. Hot dogeja, sateenvarjoja, sitä sun tätä. Kadut ovat yhtä hälinää, nopeatempoista peliä. Siinä on ajoittain hieman epätoivoinen sivumaku, hieman liikaa yritystä. Kaikki pyrkivät kadulta ylöspäin ja yrittävät siksi saada muut entistäkin vahvemmin kadun otteeseen.

Mutta pilvenpiirtäjät ovat jo päässeet pakenemaan kadulta. Ne ovat jo perillä, kirjaimellisesti omissa korkeuksissaan. Pilvenpiirtäjät eivät yritä myydä sinulle mitään. Niiden ei tarvitse: ne tietävät omistavansa sinut joka tapauksessa. Niissä tehdään päätöksiä, jotka eivät näy elämässäsi heti, mutta varmasti ennen pitkää. Kun katu toimii välittömyyden ja hetken kehyksissä, pilvenpiirtäjien maailma katsoo suurta kuvaa ja pitkiä kehityslinjoja.

Sellainen rauhoittaa. Itse voi vain kävellä viileässä illassa pilvenpiirtäjien keskellä ja ajatella homman olevan hoidossa. Yleisen homman, yleensä, yleisesti. Pilvenpiirtäjät tietävät siitä tarkemmin, joten itse ei tarvitse. Ja se rauhoittaa.

Ylläoleva kuva on Flickr-käyttäjä Hibachiraman kuvaama.

3 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Aika mielenkiitoinen ajatus.

Anonyymi kirjoitti...

Olen lähdössä Nyciin ja haluaisin kysyä, että missä olette majoittuneet noilla molemmilla reissuilla? Joku huoneistohotelli vai? Oliko edullisempi vaihtoehto kuin hotelli?

Pete P. kirjoitti...

http://www.vacation-key.com/location_3974.html

http://www.vacationhomerentals.com/vacation-rentals/Manhattan-New-York-vacation-rental-apartment-proID-13272.html

http://www.vacationhomerentals.com/vacation-rentals/Manhattan-New-York-vacation-rental-apartment-proID-37130.html

Noi on kaikki saman ylläpitäjän yksityisiä asuntoja, joita se vuokraa matkalaisille. Kummallakin kerralla ollaan oltu tuon saman naisen asunnoissa ja ne on olleet hyvillä paikoilla, erinomaisessa kunnossa ja ihan edullisia hotelleihin verrattuna (jos teitä on matkalla esim. joku 4-5 hengen porukka).

Tuon omistajan asunnot taitaa vaihtua aina vähän väliä, eli en ole ollut missään noissa ylläolevista asunnoista varsinaisesti, mutta ne on aika samanlaisia ja samoilla alueilla kuin ne missä olin.

Kannattaa varata ajoissa. Hauskaa matkaa, NYC on paras! :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...