Alkusyksystä jopa Einsteinin suhteellisuusteoria näytti horjuvan, mutta viime vuosina enemmän kuin tarpeeksi todisteita tuekseen saanut bändien uudelleenkasaamisteoria ei horju sitten millään. Tuorein palaaja on kieltämättä superlegendaarinen The Stone Roses. Bändi pääsee superlegendaariseksi, kun se hajoaa vain parin levyn jälkeen kitkerään riitelyyn ja toistelee puolentoista vuosikymmenen ajan, että ei enää koskaan aio palata yhteen. Ja nyt superlegendastatus siis joutuu kovaan testiin, kun yhtäkkiä taas ollaankin yhdessä.
Viime vuosien comebackeista The Verven yritys tuotti kelvollisen uuden albumin, mutta kaatui omaan mahdottomuuteensa; Blurin paluu tarjosi muutaman komean keikan ja yhden uuden biisin vaikkei näytä ainakaan heti pidemmälle jatkuvankaan; The Libertinesin kierros lässähti viimeistään siihen, kun paljastui, että bändi harjoitteli miljoonan punnan paluukeikkaansa varten kokonaiset 4 tuntia, ja Pulpin tarjosi helppoa nostalgiaa 1990-luvun nuorille, vaikka suurempi pointti jäikin puuttumaan. Miten The Stone Rosesin sitten käy? Luvassa on kuulemma vanhojen klassikoiden lisäksi myös uutta materiaalia, mikä on toisaalta tarpeellista legitimoimaan bändin uudelleenkasaamista, mutta mikä toisaaltaan avaa mahdollisuuden valtavaan pettymykseen (ja Rosesin historiahan on jo ennestään eräänlainen pettymysten historia).
Uskoisin kuitenkin, että The Stone Rosesin paluulla on edellytyksiä onnistua kaikin puolin. Syitä on useita: mm. se, että bändi lopetti aikoinaan huipulla, ennen kuin se ehti tehdä ainoatakaan vaisua albumia (ja Reni sekä John Squire karkasivat pois jo ennen niitä loppuvaiheen katastrofaalisia keikkojakin, eli päättivät tarinan vielä huipummalla kuin Mani ja Ian Brown). Toinen syy on siinä, että Ian Brownin Stone Rosesin jälkeiset sooloalbumit ovat olleet tasaisesti laadukkaita ja tyyleiltään mukavasti kokeilullisiakin. Squire vajosi Rosesin jälkeen tylsempään perusrock-juoksuhiekkaan, mutta hänen klassinen biisintekotaitonsa yhdistettynä Brownin äkkivääriin ideoihin on edelleen kombo, joka voi tuottaa herkullisia tuloksia. Ja kolmanneksi: tässä ei voi olla kyse pelkästä rahasta. Brown ja Squire olivat 15 vuoden ajan niin huonoissa väleissä ja puhuivat toisistaan niin katkerin sävyin, ettei sellaista voi pelkkä setelivuori korvata. Tässä siis täytyy olla takana jotain suurempaa ja syvempää.
Toivotaan ainakin niin.
Paljon parjattu The Second Coming -levykin sisältää itse asiassa ainakin kourallisen verran fantastisia kappaleita. Tightrope on hyvin ainutlaatuinen.
Tekstit
