Kiinnostavia asioita

Onneksi en mennyt graduryhmään vielä tänä keväänä. Tarvitsen aikaa aiheen kehittelyyn, enkä pysty keksimään aiheita suunnitelmallisesti, vaan niiden täytyy vain poksahdella mieleen satunnaisesti. Parin viime viikon aikana olen ollut melko tuottelias ja keksinyt monia kiinnostavia ideoita, joista tosin kaikki eivät liity opiskeluihini mitenkään.

Eräs graduideani olisi, että haluaisin tehdä jotain YouTubeen liittyvää, jotta voisin tehdä tutkimusta lähinnä videopätkien perusteella. Tässä huolettaa lähinnä vain se, että joku ehtii tehdä jotain vastaavaa jo ennen ensi syksyä.

Toisen tutkimusaiheen keksin tänään iltapäivän luennolla, kun nuokahtelin unen ja valveen rajamailla (olen tänään herännyt klo 5.30 aamulla!). Olisi mielenkiintoista tutkia sitä, miten valtiomiehet ovat esiintyneet julkisuudessa päihteiden vaikutuksen alaisina ja miten nämä esiintymiset ovat vaikuttaneet heidän ulkoiseen kuvaansa. Ehkä sen voisi yhdistää YouTube-aiheeseen ja katsella videoita Boris Jeltsinistä? Toisaalta ehkä tällaistakin on jo tehty?

Tähän väliin varoituksen sana kaikille lukijoille: jos varastat yllä olevan kaltaisia teemoja omaan käyttöösi, tulen ja viillän kaulasi auki nukkuessasi.

Omaan alaan liittyvien kehitelmien lisäksi olen ollut mukana myös muunlaisissa ajatusriihissä. Tukholman-matkalla keksimme ystävieni kanssa maailman typerimmän, mutta toisaalta myös mahdollisesti myyvimmän T-paidan. En uskalla puhua tästä sen enempää, koska aiomme ehkä aivan oikeasti yrittää toteuttaa sitä ensi kesänä.

Toinen matkalla keksitty idea oli Il Divo -tyylinen lauluryhmä Spuget. Helsingin kaduilta kerättäisiin karismaattisia alan miehiä laulamaan elämänmakuisia cover-biisejä viinapalkalla. Kansa tykkäisi aidosta renttumeiningistä ja koko konseptin kyseenalaisuus varmistaisi sille maksimijulkisuuden. Suomen-valloituksen jälkeen formaatin voisi lisensoida Simon Cowellille.

Myös tämä on tästedes tekijänoikeuksien alainen idea, ja nahkurin orsilla tavataan, jos yrität pihistää sen!

Lopuksi haluaisin vielä tutkia tai ainakin lukea tutkimuksen unista. Mietin tänään aamulla sitä, miten ammatti vaikuttaa uniin. Voinko itse nähdä unia bussin ajamisesta, jos en ole koskaan linja-autoa kuljettanut? Näkeekö bussikuski itse usein bussiunia? Millaisia unia teurastaja näkee?

Aamuisin maailma on hyvin outo. Todellisuus on hiuskarvan varassa, kun kaikki ovat vielä puoliunessa.

Kofeiinipillereiden, kahvin ja halpisenergiajuoman (hämmentävä tilanne: Battery ja Red Bull ovat aivan oikeasti tällä hetkellä liian hintavia minulle..!) pitäisi jaksaa vielä lukea parikymmentä sivua MLG-teoriasta ja referoida lukemaansa niin, että uskaltaa esittää ideoitaan EU-hallinnosta väitelleelle tohtorille. Jihuu.

Lopuksi vielä vähän Boris Jeltsin -tyylistä fiilistelyä:

Tweet

Joulukuu

Sekalaisuuspostaus joulukuun alkajaisiksi.

Kirjoitan, koska olen juonut kahvia. Kirjoittaisin varmasti useamminkin, jos joisin enemmän kahvia. Se pääsee aina välillä unohtumaan, mikä on harmillista. Kahvista on paljon hyötyä. Se antaa energiaa ja selkeyttää ajattelua. Kahviton aivo on saamaton ja pessimistinen, kahvikas puolestaan järkevä ja motivoitunut. Pitäisi siis luopua siitä harhaluulosta, että ilman kofeiinia voi pärjätä. Olisi hyvä, jos aamulla välittömästi heräämisen jälkeen saisi kofeiiniannoksen. Tänäänkin pääsin ulos kotoa vasta yhden jälkeen iltapäivällä, kun ei oikein huvittanut. Kahvin avulla olisi ehkä alkanut huvittaa.

Olen muutenkin ehkä haahuillut vähän liikaa tänä syksynä. Asiat eivät ole sujuneet aivan niin kuin olisin ajatellut niiden sujuvan. Eniten ahdistaa se, että raha tuntuu koko ajan olevan lopussa. Melko karu ja tylsä totuus on se, että on vaikea saada aikaiseksi mitään järkevää ja ylevää, jos suurin osa ajasta kuluu rahan ajattelemiseen, kuten se tänä syksynä on tuntunut kuluvan.

Kofeiinipäissäni päätinkin siis, että nyt täytyy vain hetken aikaa pitää matalaa profiilia: noutaa kandidaatin paperit parin viikon kuluttua, saada syksyn viimeinen tentti suoritettua ja viettää rauhoittava joululoma. Sen jälkeen, uuden vuoden alussa, täytyisi etsiä jokin säännöllinen osa-aikainen työ ja sitten keskittyä enemmän opiskeluasioihin ja itsensä kehittämiseen. Nyt syksyllä tekemäni opettajansijaisuudet ovat erittäin miellyttävä tapa ansaita, mutta ne ovat niin epäsäännöllisiä, että aiheuttavat stressiä. Ja muutenkaan niitä ei luultavasti tule enää niin paljoa keväämmällä: pimein syksy flunssineen ja väsymisineen on sijaisen kulta-aikaa. (Uskon aivan oikeasti, että melko moni opettaja ei ole oikeasti fyysisesti sairas, vaan haluaa vain pitää päivän, parin tauon, koska ei jaksa mennä koululle.)

Sijaisuuksissa on myös se huono puoli, että työtä pitää tehdä juuri samaan aikaan, kun pitäisi olla luennoilla. Saan tästä syksystä ennätysvähän opintopisteitä. Se on pieni pettymys. Olin ajatellut asian alunperin niin, että jatkaisin osa-aikaisena kesätyöpaikassani ja saisin siten syksyllä vähän ylimääräistä tuloa, mutta ehtisin myös opiskella tehokkaasti. Tällaista minulle siis luvattiin, mutta sitten asian päälle on laskeutunut täydellinen hiljaisuus. Minulle ei myöskään ole maksettu muutamasta tunnista, jotka tein ko. firmalle jo syys- ja lokakuussa. Melko huono juttu, siis. Olen siitä aika vihainen. Ymmärtäisin kyllä sen, jos sieltä ilmoitettaisiin, ettei minua nyt tarvita, mutta tällainen kommunikaatiokatkos on jotenkin todella noloa. Jos olisin jo alkusyksystä tiennyt, että asiat eivät sillä suunnalla etene yhtään mihinkään, olisin varmasti etsinyt muita hommia jo aiemmin.

Kahvilatauksen avustamana olen myös tänään miettinyt, mitä voisin sitten tehdä. Kävin parturissa ja näytin peilissä omasta mielestäni erittäin hyvältä. Ehkä voisin alkaa malliksi. Ei miksikään huippumalliksi tietenkään, mutta johonkin Halosen tai River Co:n katalogiin (hahaha, "ihmehousut"!). Toinen mahdollinen ansaintamuoto, joka tuli mieleeni, olisi aineiden ja esseiden kirjoittaminen maksua vastaan. Olen tehnyt sellaista pari kertaa kavereilleni, mutta ehkä sellaisia palveluksia voisi tarjota vaikkapa jossain nettifoorumilla vähän laajemmillekin piireille. Peruskoulun ja lukion ainekirjoitukset suomeksi ja englanniksi €30, ruotsiksi €40. Korkeakoulutason esseet €50 ja €60. Se voisi toimia.

Asiaan liittyen, välillä aina hämmästyy sitä, miten koulutetut nuoretkin voivat olla niin huonoja englannissa. Istuin viime viikolla UniCafessa, kun vierasmaalainen miesopiskelija tuli jakamaan ruokailijoille haastattelulomakkeita, joissa kysyttiin kysymyksiä hänen tutkielmaansa varten. Paperin ylälaidassa ohjeet kertoivat, että vastaajan pitää vain laittaa rasti ruutuun valitsemiinsa kohtiin. Kysymys oli hypoteettinen tehtävä, jossa vastaaja oli matkustamassa Brasiliaan ja hänen piti kertoa, mitkä henkilökohtaiset tietonsa hän olisi valmis antamaan Brasilian hallitukselle maahantulon yhteydessä. Vaihtoehtoja oli esimerkiksi nimi, syntymäaika, sukupuolinen suuntautuminen, ammattiliiton jäsenyys, sairaudet, jne. Viereisessä pöydässä nuoret opiskelijatytöt eivät joko lukeneet ohjeita kunnolla tai sitten ymmärtäneet niitä, sillä he alkoivat täyttää paperia omine tietoineen: ensin he kirjoittivat siihen nimensä ja syntymäaikansa ja alkoivat sitten pohtia "Miten sanotaan enkuksi 'hetero'?".

Se oli hauskaa, mutta noloa. Voisin kirjoittaa esseitä vaikkapa heille.

Tämä postaus jatkuu vielä. Ehkä joku on jaksanut lukea vielä tännekin asti.

Laitoin eilen illalla asuntoni oveen joulukalenterin Hesarinjakajaa varten. Ajattelin, että yötyöläinen varmasti ilahtuisi postiluukun yläpuolella odottavasta suklaasta. Menin aamulla innoissani tarkistamaan, oliko suklaakarkki päässyt postinkantajan mukaan, mutta ei: se roikkui yhä paikallaan. Söin sen siis itse. Mutta täksi yöksi laitan taas uuden. Toivottavasti ensi yönä onnistuisi. Tosin ehkä lehdenjakaja on niin kiireessä, ettei ehdi tai jaksa mitään ylimääräistä touhua.

Joulukuun alku merkitsi myös Glasvegasin joulu-EP:n A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss) julkaisua. Kuuntele tästä kappale Please Come Back Home. Joululevy ei tarjoa suuria uudistuksia, mutta jatkaa Glasvegasin loistavan omaperäistä linjaa. Uuden materiaalin julkaiseminen vain pari kuukautta ensilevyn jälkeen vahvistaa myös sen, että Glasvegas kuuluu merkittävien bändien joukkoon. Oasiskin julkaisi upouuden Whatever-singlen jouluksi 1994 vain hetken Definitely Mayben jälkeen.

YouTube-harrastajille suosittelen myös irlantilaisen stand-up-koomikko Dara O'Briainin esityksiä. O'Briain ei ole mitenkään kovin outo tai räväkkä, mutta hän on erittäin taitava. Huomattavan iso osa hänen show'staan perustuu yleisöön reagoimiseen ja improvisaatioon, mikä on todella vaikuttavaa.

Ja lopuksi vielä eräs asia. Ärsyttävän City-lehden eräs ärsyttävimmistä vakiopalstoista on se, jossa lukijat suosittelevat helsinkiläisiä ravintoloita. Se on todella ankeaa: vaikuttaa siltä, että kaikki pitävät tex-mexistä (vihaan sitä sanaa ja myös itse ruokaa), syö-niin-paljon-kuin-jaksat -pizzabuffeteista tai jostain muusta halvasta ja ala-arvoisesta mättöruoasta. En tietenkään tarkoita, että palstaa varten haastateltujen pitäisi suositella jotain Chez Dominiquen kahdensadan euron illalliskokonaisuuksia, mutta jotenkin ihmettelen silti sitä, miten rajoittuneilta ihmisten ruokailutottumukset City-lehden perusteella vaikuttavat. Olen myös totta kai miettinyt, mitä sitten itse suosittelisin, jos minulta tultaisiin kysymään. Vastaukseni ei ole mitenkään maailmoja räjäyttävä, mutta se on laadukas ja hyvä: suosittelisin Kalevankadulla sijaitsevan kiinalaista ruokaa tarjoavan Nankingin listalta lähes mitä tahansa, etenkin paistettuja nuudeleita tai Kantonin kanaa. Nanking on mielestäni todella sopivanlainen ravintola: se on rento, mutta asiallinen, sen ruoka on hyvää, hinnat kohtalaiset ja palvelu todella todella miellyttävää. Etenkin hihittelevä ja joskus tilausvalinnoille lempeästi kuittaileva vanhempi herrasmies on aivan loistava. Olen suhteessani Nankingiin jo sellaisessa vaiheessa, että voisin ehkä tilata "sen tavallisen", ainakin viime lauantaina tarjoilijaneiti tuntui tunnistavan minut. Pidän tästä ajatuksesta kovasti. Olen aina halunnutkin sellaisen paikan, jossa voisi sanoa "Se tavallinen, kiitos."

Tweet

Saatana saapuu Lauttasaareen

Viime yönä näin melko häiritseviä painajaisia. Luulen, että niihin vaikutti jotenkin kolmiolääke, jota joudun syömään selkäkipujen takia. Myös tuulisella säällä ja tiedolla aikaisesta herätyksestä saattoi olla osansa. Joka tapauksessa pelästyin oikein kunnolla.

Unessa kaikki tapahtui nykien, kuin DVD-elokuvaa sekunti sekunnilta eteenpäin kelattaessa. Yleensä laitan nukkumaan mennessäni tietokoneelta jonkin soittolistan soimaan. Painajaisessa yritin lopettaa soittolistan; katkaisin jopa virran tietokoneen kaiuttimista, mutta pahaenteinen musiikki jatkui silti.

Palasin unessa sänkyyni ja tunsin, kuinka jokin tuli viereeni vuoteeseen. Ajattelin, että sen täytyy olla herra Woland ja kumppaninsa Kissa Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan. Kuitenkin kun yritin kohdistaa katsettani pimeään huoneeseeni, en nähnyt ketään - tunsin vain. Yhtäkkiä aivojeni oikea puoli jotenkin tärähti ja näin jotain sakeanvihreää. Ajattelin, että nyt piru on astunut sisälleni ja minun pitäisi varmaankin tulla uskoon, jotta voisin torjua sen ja säästyä enemmiltä vahingoilta.

Sitten heräsin. "Tärähdys" aivoissa oli varmasti johtunut siitä, että kova tuulenpuuska oli kopistellut parvekkeeni ikkunaa. En silti uskaltanut laittaa valoja päälle, enkä oikein liikkuakaan. Pelkäsin, että saatana ja kissansa olisivat huoneessani aivan oikeasti. Eivät ne kuitenkaan tietenkään olleet, ja päivänvalossa tapaus tuntui jo vähän huvittavaltakin. Mutta tuona hetkenä pelkäsin aivan oikeasti.

Jos olisin vähän erilainen sielu, pitäisin tätä unisekamelskaa varmasti jonain suurena merkkinä tuonpuoleisesta. Ehkä menisin kertomaan siitä TV7:lle, kirjoittaisin siitä kirjan ja pitäisin sen pohjalta luentokiertueen Yhdysvaltojen uskonnollisilla sydänmailla. TV7:lla oli oikeasti pari viikkoa sitten mies, joka kertoi Jumalan vieneen hänet George W. Bushin ja Alan Greenspanin salaisiin tapaamisiin, joissa sovittiin talouspolitiikasta joka sitten myöhemmin toteutui. Tämä oli miehen mukaan Jumalan tapa todistaa suuruuttaan. Huipputason kokouksia Jumalan kanssa seurattuaan mies tuli totta kai uskoon ja meni seuraavalla viikolla paikalliseen seurakuntaan. Siellä hän yllättyi ja hämmästyi, kun muut eivät ilmeisesti olleetkaan käyneet Valkoisen talon neuvotteluhuoneissa Jumalan kanssa.

Se oli hienon hullu tarina. Itse voisin ehkä kehitellä jotain samanlaista, mutta en taida jaksaa. Nyt on marraskuu ja pimeää ja kylmää ja tylsää. Ja seuraava yö taas edessä. Haluaisin vain nukkua yöni rauhassa, ilman houreisia välikohtauksia. Vaikka en tv-evankelistaksi sitten pääsisikään.

Tweet

Keksinpäs hauskan jutun

Työkaverini sanoi äsken nukkuneensa viime yönä "kuin vauva". Pyysin häntä selventämään, mitä hän oikein tarkoittaa. Sitäkö, että hän vietti koko viime yön äänekkäästi itkien ja housuihinsa p**koen?

Ei, täällä ei tosiaankaan ole tällä hetkellä tämän hauskempaa.

Muuta: Tänään aamulla oli jotenkin rankkaa herätä. Päässäni soi The Verven Numbness. Se ei ole mitään maailman parasta heräämismusiikkia. Heräsin muutenkin liian myöhään, enkä ehtinyt tehdä mitään aamupalaa ennen töihin lähtöä. En myöskään päässyt suihkuun, koska olin eilen illalla pessyt pyykkiä, jotka eivät olleetkaan vielä kuivuneet, joten koko kylpyhuone oli täynnä kosteita vaatteita. Vasta nyt, yhden Pepsin, club sandwichin ja latten jälkeen olo alkaa olla aavistuksen verran kohtalaisempi. Vielä yksi makea hiilihappojuoma ja tasapaino olisi melko täydellinen.

Edit 11.52: Haluaisin perustaa bändin, jossa yhtenä vakioinstrumenttina olisi sähkösello. Jotenkin nyt tuli sellainen fiilis, että se voisi olla siistiä.

Tweet

Niin oli käytävä

Viime viikolla oli töissä joinain päivinä hieman hiljaista, mutta halusin tietenkin tunnollisena työntekijänä ainakin esittää ahkeraa ja naputella tietokonettani keskittyneen näköisenä. Joten kirjoitin omaksi viihdykkeekseni pienen tarinan. Paremman kerrottavan puutteessa voisin postata sen tähänkin. Tarinan nimi on vaikkapa... "Niin oli käytävä".

Tämä maanantaiaamu tuntui valtion virkamies N. Kososesta täysin samalta kuin kaikki muutkin maanantai-aamut maanantaiaamujen historian alkuhämäristä lähtien.

Valtion virkamies Kosonen oli saapunut työpisteelleen, hoitanut muutaman kiireisimmän lomakkeen alta pois, siirtynyt viraston keittonurkkaukseen nauttimaan pienen kupin äärimmäisen pahaa kahvia ja sitten palannut taas pöytänsä ääreen käsittelemään lisää loppumattomissa pinoissaan huojuvia lomakkeita.

Tämä aamu oli valtion virkamies N. Kososelle siis aivan kuin mikä tahansa maailman miljardeista muista maanantai-aamuista. Mikään ei poikennut tavallisesta, mikään ei viitannut siihen, että jo lounasaikaan mennessä valtion virkamies N. Kososen elämä ei tulisi enää ikinä olemaan entisensä.

Kaikki alkoi viattomasta ja tavanomaisesta lauseesta. "Kosonen, teille on aulassa vieras." Tämän lauseen lähde oli valtion viraston virastoapulainen L. Heikkilä. Valtion virkamies N. Kosonen oli tottunut ottamaan vastaan valtion viraston palveluihin tyytymättömiä asiakkaita, joten ilmoitus aulassa odottavasta vieraasta ei yllättänyt häntä. Ei, vaikka hän kalenterinsa tarkistettuuan havaitsikin, ettei hän ollut sopinut tälle päivälle yhtäkään tapaamista.

Valtion virkamies N. Kosonen aloitti matkansa pitkin loisteputkilampuin valaistua pitkää käytävää, kohti viraston aulaa. Hän ohitti nuutuneen viherkasvin, nyökkäsi tervehdyksen vesiautomaatin vieressä norkoilevalle työtoverilleen, osastopäällikkö K. Vienmaalle, kiersi tottuneesti toppatakkeja täynnä notkuvan naulakon ja saapui lopulta viraston aulaan.

"Valtion virkamies N. Kosonen?", vieras kysyi. "Minä olen", vastasi valtion virkamies N. Kosonen. "Ette ole -", määräsi vieras, "- minä olen. Te voitte lähteä kotiinne.". "No, niin kai minun on sitten tehtävä, jos kerran sanotte niin.", myönsi entinen valtion virkamies, entinen N. Kosonen, astui hissiin ja katosi näkyvistä.

Uusi valtion virkamies N. Kosonen vilkutti vähäeleisesti hissin ovien sulkeutuessa, kääntyi kannoillaan ja alkoi kävellä rauhallisesti pitkin loisteputkivalaistua käytävää kohti työpistettään. Hän kiersi toppatakkeja pursuavan vaatetelineen, heilautti päätään tervehtiäkseen juoma-automaatilla seisoskelevaa kollegaansa, osastopäällikkö K. Vienmaata, kulki huonokuntoisen Yucca-palmun ohitse ja saapui lomakepinojen painosta natisevalle työpöydälleen.

Hän tiesi, että tästä tulisi taas työntäyteinen viikko.

MP3: Guillemots - Trains To Brazil [lähde] "It's one o'clock on a Friday morning / One hundred telephones shake and ring / One of them's from someone who knew you..."

Tweet

Sikasatsi

Kaverini Teemu Tapanainen kirjoitti lukion äidinkielen tunnilla syksyllä 2003 yhden kaikkien aikojen hauskimmista kirjoitelmista, Sikasatsin. Lukion päätyttyä heitin roskiin kaikki kolmen vuoden aikana kerääntyneet monisteet, kansiot, paperit ja muut oppimismateriaalit - mutta Teemu Tapanaisen Sikasatsin säästin, sillä se oli ainoa säästämisen arvoinen asia. Aina välillä unohdan sen, mutta sitten muistan sen uudestaan ja palaan jälleen sen kiehtovasti vinksallaan olevaan tuokiokuvaan.

Jotta mahdollisimman moni muukin pääsisi nauttimaan Sikasatsin erinomaisuudesta, julkaisen sen nyt tässä ilman kirjoittajan lupaa lyhentämättömänä ja muuttamattomana. Jos olet Teemu Tapanainen ja haluat minun poistavan tämän tekstin, kerro. Jos olet esimerkiksi elokuvatuottaja, joka haluaa palkata Teemu Tapanaisen kirjoittamaan sinulle menestysfilmin, ota yhteyttä, niin välitän kontaktitietosi eteenpäin.

Enemmittä selittelyittä, hyvät naiset ja herrat, Sikasatsi:

Polkupyörä ylitti sillan, renkaat rahisivat hiekkaisella tiellä ja pöly nousi pistävänä ilmaan. Pieni sika tärisi pelosta pyörän keulassa olevassa ostoskorissa. Kun korissa olleet eväät oli syöty, pelotti pientä sikaa entistä enemmän. Tuli alamäki ja pyörän vauhti kiihtyi ja kiihtyi. Kylmä tuuli suhisi ja sialla oli kylmä, edes emännän kutoma vihreä villanuttu ei auttanut.

Sika peitti korvilla silmänsä, käpertyi mahdollisimman pieneksi ja ajatteli mukavia asioita: Sika ajatteli kesäistä päivää isännän kanssa niityllä. Sika jahtasi perhosia ja isäntä loikoili puun alla piippua polttaen. Isännän jalkojen juuressa odotti sikaa olkinen eväskori täynnä herkkuja. Kori oli täynnä lihapasteijoita, lihapihvejä ja liharuokaa. Kesän ja erityisesti ruuan ajattelu toi sialle hyvän olon ja se sanoi "RÖH". Isäntä tunsi sian ja sen röhähdykset kuin omat taskunsa. Isäntä tiesi mitä sika halusi, kääntyi ruokakauppaa kohti ja taputti sian päätä merkitsevästi, niin oli tapana ilmoittaa, kun sika oli saanut tahtonsa läpi.

Röh röh rööh rö rö röh. Sika ja sen isäntä saapuivat kaupan pihaan. Isänti lukitsi pyörän Abloyn-teräslukolla. Lukko oli ostettu sian aloitteesta, koska se ei pitänyt ihmisrotua järin luotettavana. Isäntä haki ostoskärryn ja nosti sian siihen.

Isäntä: No mitä sitä saisi olla arvon herralle, miten olisi soijapihvi.
Sika: Röh!
Isäntä: Mutta sinähän pidät soijapihveistä.
Sika: Röh röh rööh.
Isäntä: Meidän perheessähän ei lihaa syödä.
Sika: (alakuloinen) Rööih.
Isäntä: Ei, jostain arvoista täytyy sentään pitää kiinni.
Sika: Röhn!

Isäntä ja sika eivät puhuneet kotimatkan aikana sanaakaan. Kotiin tultuaan sika meni omaan huoneeseensa, sulki oven ja piirsi kuvia lihapihveistä, lihajuomista ja liharuuista.

"Tuosta siasta on tullut todella röyhkeä, ei mitään käytöstapoja eettisistä arvoista puhumattakaan. Kyllä se sitten tulee matelemalla kerjäämään ruokaa, kun sen vatsa herää nokosiltaan." Isäntä tuumi. Mutta isäntä oli väärässä. Sisällä sydämessään sika oli lihansyöjäsika. Isäntä ja emäntä olivat luonnonvastaisella käyttäytymisellään sotkeneet sian pään jo sen ollessa hyvin pieni - sylisika. Silloin pienenä sika oli itkenyt paljon. Itse asiassa se teki sitä vieläkin, sängyssä myöhään yöllä ja yksin. Sika oli aina itkenyt, kun sillä paha ja levoton olo, miettimättä yhtään miksi. Sillä oli ollut paha olla jo niin kauan, että se piti sitä jo luonnollisena osana elämää. "Sianelämää, sitä sen täytyi olla" Sika ajatteli. Mutta totuus oli, että kyseessä oli hyvin masentunut sika. Toki se oli aina pitänyt rehujenkin mussuttamisestakin, mutta nyt se oli löytänyt elämänsä suurimman intohimon.

Kaupassa sika ja sen isäntä olivat kulkeneet lihatiskin ohitse ja sika oli naudan t-luupihvin nähdessään löytänyt sen asian mikä sen pienestä sian elämästä oli aina puuttunut, se oli löytänyt rakkauden, ja tämä rakkaus tulee roihuamaan kulovalkean tavoin sian elämän loppuun asti.

Teemu Tapanainen ©2003

MP3: The Beatles - Piggies [lähde]

Tweet

Sarjaidea

Keksin eilen yöllä juuri ennen nukahtamista ihan kohtalaisen tuntuisen idean televisiosarjaksi. Täytyy kirjoittaa se tähän ylös, etten unohtaisi sitä.

Sarja olisi jonkinlainen "lämminhenkinen draamasarja", ehkä vähän kuin Ally McBealin, Housen ja Felicityn sekoitus, tai jotain. Sen tapahtumat sijoittuisivat johonkin Yhdysvaltain itärannikon suurkaupunkiin, vaikkapa New Yorkiin. Pääosassa olisi n. 35-vuotias, huippuetevä ja menestyvä lakinainen.

Tarina alkaisi siitä, että päähenkilö saa potkut kaupungin arvostetuimmasta ja rahakkaimmasta lakifirmasta. Potkut tapahtuisivat niin, että sankari edustaa jossain todella korkean profiilin oikeusjutussa jotain todella rikasta ja vaikutusvaltaista, mutta moraalisesti todella arveluttavaa päämiestä. Jutun viimeisessä, ratkaisevassa istunnossa päähenkilö ei kuitenkaan kykene enää vääntelemään totuutta ammattimaisella viileydellä, vaan antaa omatuntonsa äänen tulla esille ja kääntää yhtäkkiä kelkkansa ja pitää koskettavan saarnan siitä, miten hänen edustamansa päämies on todellisuudessa täydellisen kieroutunut paholainen ja miten hän ei enää pysty valehtelemaan tämän puolesta. Sitten hän marssii ulos oikeussalista omaan toimistoonsa ja tyhjentää työpöytänsä, koska tietää varmasti saavansa potkut.

Ja tästä alkaa varsinainen sarja, josta saisi varmasti ainakin pari, kolme tuotantokautta.

Asianajajansa hylkäämäksi tullut kiero päämies haastaa koko asianajotoimiston oikeuteen valtavasta korvaussummasta ja asianajotoimisto puolestaan haastaa tarinan sankarin oikeuteen myöskin valtavista rahoista (sen takia tämän täytyy tapahtua Amerikassa). Nyt sankari on siis sekä työtön että luultavasti pian pahoissa veloissa, ellei pysty ihmeen kaupalla pelastamaan itseään... eikä tässä vielä kaikki!

Työpaikkansa menetettyään hän menettää myös suuren osan lakimiesystävistään, jotka eivät voi ymmärtää tapaa, jolla hän asetti henkilökohtaisen moraalin ammatillisen (ja taloudellisen!) moraalin edelle. Tähän joukkoon kuuluu myös hänen samassa firmassa työskentelevä pitkäaikainen miesystävänsä. Sankarille jää kuitenkin jäljelle pari uskollista tukijaa, esimerkiksi hänen melko samanikäinen kollegansa, joka osoittaa tukensa hyvin avoimesti ja auttaa sankaria uuteen alkuun. Myös firman pomo on henkilökohtaisesti ex-alaisensa kanssa samaa mieltä, mutta ei virallisesta asemastaan johtuen voi osoittaa sitä suoraan.

Kaupungin muut suuret lakifirmat eivät uskalla palkata tällaista epäluotettavaksi osoittautunutta työntekijää, eikä päähenkilö oikeastaan enää sellaisiin töihin haluaisikaan. Sen sijaan hän menee töihin eräänlaiseen oikeusaputoimistoon, jossa lakimiehet auttavat vähävaraisia tai muuten elämissään hankalissa tilanteissa olevia ihmisiä, esimerkiksi yksinhuoltajia tai päihdeongelmaisia, jne. Hänen tulonsa putoavat alle kymmenesosaan entisestä, mutta sydämessään hänestä tuntuu paljon paremmalta, koska hän kokee vihdoinkin auttavansa oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, eikä rikkaita sikariroistoja. Hän joutuu kuitenkin oikeusaputöiden lisäksi tekemään vielä siinä sivussa erilaisia hanttihommia, että saisi elämiskulunsa maksettua. Näissä hommissa, esimerkiksi pikaruokaravintoloissa tai flyereiden jakajana, hän tapaa paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joista tulee hänelle uusia ystäviä tai asiakkaita tai sekä että. Osa näistä tuttavuuksista voisi olla hieman vaarallisiakin ja ne voisivat johtaa yllättäviin tilanteisiin.

Eli sarjassa olisi melko monta juonta / ongelmakaarta, joita käsiteltäisiin. Olisi entinen työ, uudet työt, itseä vastaan nostettu oikeusjuttu, raha-asiat, ystävyyssuhteet, romanttiset suhteet, ja niin edespäin. Jos haluaisi vielä sekoittaa pakkaa, päähenkilöllä voisi olla vaikka vakavasti sairaana olevat vanhemmat, jotka luottavat paljon tämän apuun, jonka antaminen uudessa tilanteessa tietysti vaikeutuu.

Sellaista olen siis miettinyt. On se ainakin parempi, kuin kesällä suunnittelemani katastrofijännäri / romanttinen komedia, jossa Hugh Grant ja Jennifer Aniston juuttuvat appivanhempineen keskelle vedenpaisumusta.

MP3: Architecture In Helsinki - Maybe You Can Owe Me [lähde]

Tweet

Harvinaisuuksia (2 kpl)

Kuten pari viikkoa sitten sanoin, on erittäin harvinaista, että pitäisin suomalaisesta musiikista. Suomalaiset englanninkieliset bändit ovat tietenkin ajoittain toistuvia poikkeuksia, mutta suomenkielinen musiikki on minulle useimmiten kuin kryptoniitti Teräsmiehelle tai Newman Jerry Seinfeldille.

Ehkä kaikki suomenkielinen musiikki ei kuitenkaan ole läpeensä huonoa. Ehkä Timo Rautiainen, Yö ja muut ovat vain saastuttaneet sen mielessäni. Tai ehkä olen vain tulossa hulluksi. Nimittäin Scandinavian Music Groupin uuden singlen Vieläkö Soitan Banjoa? hienoutta on vaikea kiistää. Näin kappaleen videon Yle Extralla jokunen aika sitten, mutta muistin sen uudelleen vasta tänään kun näin sitä hehkutettavan suosikkiblogissani. Biisissä on erinomainen pseudo-countrytunnelma, letkeät rummut, hienoja slide-kitaroita ja kaunis melodia.

Itse asiassa kappale on niin hyvä, että vaivauduin muistelemaan ikuisuudet käyttämättöminä olleet iTunes-tunnukseni ja ostamaan sen digitaalisesti. Vieläkö Soitan Banjoa? voisi olla yhtään parempi ainoastaan, jos sen olisi tehnyt The Cardigans ja jos se olisi englanniksi.
_________________________________________________________

Sitten toinen harvinaisuus. Lupaan, että tämä on tällä hetkellä ainoa blogi maailmassa, josta voit ladata Razorlightin viimekesäisen, aurinkoenergialla nauhoitetun ekobiisin Funeral Blues. Lataa se tästä - ehdottomasti yksi vuoden parhaista kappaleista.
Trivia-fakta: Razorlightin Johnny Borrell pääsi keväällä joksikin aikaa Hollywood-tähti Kirsten Dunstin ulkoiluttamaksi, mutta yhteiselo loppui siihen, että Johnny haisee liian pahalta. Ja ajaa moottoripyörää sisätiloissa.
________________________________________________________
Muuta: Vaihdoin viime yönä tyynyn toiseen päätyyn sänkyä. Herätys oli yllätys.
Vielä muuta: Olen aina ollut sitä mieltä, että "Mogadishu Warlords" olisi loistava nimi bändille. Mutta oikeastaan "Helsinki Warlords" olisi vielä parempi, sillä suomeksi käännettynä se sisältäisi hauskan yksityiskohdan.

Tweet