Ensinnäkin, keikka oli tosiaan kirkossa. Tunnelma ei kuitenkaan ollut lainkaan harras, vaan pikemminkin hilpeä ja kotoinen. Buffetissa oli myynnissä olutta, viiniä ja sipsejä. Tuntui oudolta hörppiä Carlsbergia kappelissa, mutta pakkohan sitä oli kokeilla! On mukavaa, että englantilaiset osaavat suhtautua kirkkoon myös kevyemmin: tällaisissa tilaisuuksissa kirkko voi toimia paikallisena kulttuurikeskuksena, joka yhdistää väkeä laidasta laitaan erilaisissa tunnelmissa.
Toiseksi, illan aloitti hyvin hämärä lämmittelijäesiintyjä. Löysään villapaitaan ja liialliseen huulipunaan pukeutunut, hyvin ujo nainen soitti pelkän harpun (!) säestyksellä polveilevia, folkista ja perinteisestä kansanmusiikista ammenttavia sävellyksiään, joiden sanoitukset olivat hyvin arkisia (esim. poikaystävän lähettämät tekstiviestit). Naista jännitti aivan valtavasti, ja setin alussa hän keskeytti pari biisiä anteeksi pyydellen. Loppua kohti homma alkoi kuitenkin sujua, ja vaikka kappaleet olivatkin keskenään melko samanlaisia (koska kaikissa tosiaan vain näppäiltiin harppua), niissä oli hyviä melodioita ja koko juttu oli aika mielenkiintoisesti toteutettu.
Harppunaisen jälkeen lavalle asteli itse Mara Carlyle. Illan erikoisuudet eivät kuitenkaan loppuneet vielä tähän, vaan Carlyle hämmensi ainakin minua siten, että hän esitti ensin neljä todella lyhyttä biisiä, piti sitten n. puolen tunnin tauon ja palasi vasta pitkän odotuksen jälkeen uudestaan lavalle pysyen siellä tämän jälkeen ainakin reilun tunnin. En oikein ymmärtänyt buffettitauon tarpeellisuutta: keikka venyi arki-iltana melko pitkäksi, mutta suurinta osaa yleisöstä erikoinen järjestely ei tuntunut lainkaan haitanneen.
Carlylen setissä oli kappaleita hänen vuonna 2004 julkaistulta debyyttilevyltään, vuonna 2008 julkaistulta EP:ltään sekä jo vuonna 2008 nauhoitetulta, mutta yhä julkaisemattomalta toiselta levyltä. Biisit olivat hyvin monipuolisia: tunnelmat vaihtelivat intensiivisistä latinovivahteista herkkiin balladeihin ja letkeisiin semi-ska -hyppelyihin. Sovitusten suhteen oli nähty valtavasti vaivaa, ja mm. kontrabasson, sellon, flyygelin ja kolmen taustalaulajan säestämänä Carlyle tulkitsi kappaleet todella upeasti. Omat suosikkibiisini setissä olivat Away With These Self-Loving Lads, jonka sanoitus on peräisin 1500-luvulta, mutta melodia ja sovitus Carlyleltä, sekä Vietnamerie, joka yhdistelee vietnamilaista laulua Amerien r'n'b-hitti 1 Thingiin.
Carlylen lavakarisma oli huikeaa: hänestä huokui positiivinen energia ja aito esiintymisen ilo. Yhdistettynä erikoiseen keikkapaikkaan, nämä tekijät loivat hyvin ainutlaatuisen konserttikokemuksen. Keikan loppupuolella lavalle saatiin vielä uutistoimittaja Jon Snow laulamaan duettoa Carlylen kanssa. Ilta oli siis täynnä erikoisia yksityiskohtia ja kokonaisuudesta jäi erittäin hyvä ja positiivinen mieli. Toivottavasti Carlylen uusi levy saadaan vielä julkaistua, sillä uskon, että laajempaan tietoisuuteen päästessään hän voisi saavuttaa hyvinkin suurta suosiota. Näin tekstimuodossa on hyvin vaikea selittää, millaista Mara Carlylen musiikki oikeastaan on - jokaisen pitäisi päästä kuulemaan sitä itse. Yksinkertaistukseni voisi kuulua niin, että Mara Carlyle on kuin älykköversio Lily Allenista. Suosittelen jokaista tekemään omat tulkintansa esimerkiksi Spotifyn avustuksella.
Tekstit
