Musiikit 2011

Edeltäjänsä tapaan myöskään vuosi 2011 ei ollut mielestäni tasoltaan musiikin huippuvuosi. Yksittäisiä valopilkkuja oli toki melko paljon, mutta aivan aidosti järisyttävien uutuuksien puute vähensi vuoden kokonaishohdetta.

Toisin kuin aiemmin, en tänä vuonna listaa levyjä ja biisejä erikseen, vaan tiputtelen tässä sikin sokin ne vuoden 2011 musiikkitapaukset, jotka itseäni eniten koskettivat.

Guillemots


Guillemots oli ehdottomasti vuoden bändi 2011. Näin yhtyeen kevään aikana livenä kolmesti ja noista keikoista jokainen oli omanlaisensa täysosuma. Uusin albumi Walk The River on bändin tähän asti tasapainoisin kokonaisuus ja palkitsee kuulijansa mahtavilla herkuilla, vaikka ei avaudukaan aivan heti. Yllä oleva Dancing In The Devil's Shoes on kauniin melodiansa ja osuvan sanoituksensa myötä mielestäni vuoden paras biisi, mutta levyltä löytyy muitakin huippuja, esimerkiksi I Must Be A Lover, I Don't Feel Amazing Now, Sometimes I Remember Wrong sekä nimibiisi Walk The River. Kovatasoisia sävellyksiä hieman (mutta ei liian) taiteellisella kierteellä esitettynä. SPOTIFY

Arctic Monkeys


Tänä vuonna Arctic Monkeys oli melodinen, herkkä, katkeransuloinen ja helisevä. Alex Turnerin mainio Submarine-soundtrack (SPOTIFY) akustisine kitaroineen ja singer-songwriter -tyylisine, tarinankerronnallisine lauluineen pohjusti keväällä maaperää alkukesästä julkaistulle koko bändin neljännelle albumille Suck It And See. Arctic Monkeysin linja on ollut aina tehdä uudella levyllä jotain erilaista kuin aiemmilla, ja kiemuraisen Humbugin jälkeen suoraviivainen ja helppo Suck In And See oli suuri yllätys. Levyllä ei ole lainkaan filleriä, vaan jokainen kappale on täyttä tavaraa. Surumielisen Love Is A Laserquestin lisäksi suosikkeihini kuuluvat myös mm. She's Thunderstorms, Black Treacle sekä nokkelasti riimittelevä nimibiisi Suck It And See. (SPOTIFY)

Beady Eye


Beady Eye'n debyyttilevy Different Gear, Still Speeding oli piristävä yllätys. The Roller rytmitti keskitalveani ja Millionare kuulosti keväältä. Näin bändin pariin otteeseen livenä ja Liamin esiintymisestä huokuu suuri motivaatio todistaa, ettei Oasis ollut pelkästään Noelin bändi. Jopa alun alkaen pöhköltä vaikuttanut Bring The Light paljasti merkityksensä vuoden mittaan. Beady Eye'lla on varmasti tulevaisuus. (SPOTIFY)

Elbow


Elbow'n Build A Rocket, Boys ei yltänyt aivan edeltäjänsä korkeuksiin, mutta vuoden kaikkien uutuslevyjen joukossa se loistaa silti merkkitapauksena. Levyn avausbiisi The Birds on suorastaan majesteettinen, mutta Elbow'n vahvuus on ennen kaikkea hillityssä vähäeleisyydessä, joista albumilla ovat malliesimerkkejä mm. suorastaan runollinen Lippy Kids (miten joku osaa tiivistää teini-iän muutamalla rivillä?) ja raukea The River. (SPOTIFY) Omasta mielestäni Elbow kuitenkin "hukkasi" pari aivan tykkibiisiä singlejensä B-puolille: Buffalo Ghosts kilpailee vuoden parhaan kappaleen tittelistä ja soundeiltaan synkkä Ticker Tape on erittäin mielenkiintoinen.

Radiohead


King Of Limbs kuulostaa aavistuksen verran välityöltä, mutta koko levyn tekee kuuntelemisen arvoiseksi kappale numero kuusi, Codex. Tällaista tunnelmaa ei Radioheadin lisäksi pysty luomaan kukaan muu. Kohta, jossa torvet tulevat mukaan, aiheuttaa joka kerta kylmiä väreitä... (SPOTIFY)

Noel Gallagher's High Flying Birds


Oasis-fanaatikolle vuosi 2011 oli suoranaista juhlaa. Käytännössä kuultavaksi saatiin 2 Oasis-levyä. Liam rokkaa retron rosoisesti ja Noel tarjoilee silotellusti tuotettuja ja suurella näkemyksellä kirjoitettuja biisejä. High Flying Birds on huippusulava levy, jota haluaa kuunnella uudestaan ja uudestaan. Omat suosikkini ovat pollea avausbiisi Everybody's On The Run sekä ihanalla tavalla vuodelta 1995 peräisin olevalta Oasis- B-puolelta kuulostava AKA... Broken Arrow. Kaikkein jännittävintä on se, että jos tämä oli Noelin helppo pop-levy, niin ensi vuodelle on odotettavissa outo ja sekalainen jatko-osa! (SPOTIFY)

King Creosote & Jon Hopkins


Skotlantilainen folk-laulaja King Creosote löi hynttyyt yhteen tuottaja Jon Hopkinsin kanssa, tavoitteenaan luoda vastaus Talk Talkin mestariteokselle Spirit Of Eden. Diamond Mine on liian suoraviivainen ja "pop" tavoittaakseen Spirit Of Edenin ylimaailmallista henkeä, mutta modernina folk-levynä se on erittäin mainio. John Taylor's Month Away on varmasti vuoden sympaattisin biisi. (SPOTIFY)

MGMT


Sen lisäksi että varsinainen Congratulations-albumi aukesi itselleni vasta melkein vuoden myöhässä, hieno Congratulations (Remixes) -EP kolahti tänä vuonna kunnolla. Erol Alkan on muokannut nimibiisin kuulostamaan siltä, miltä MGMT:n "pitäisikin" kuulostaa: tanssittavalta, coolilta, hieman virnuilevalta ja hyvin energiseltä. Myös Ed Banger -remix Siberian Breaksista ja Corneliusin versio Brian Enosta löytyvät samalta EP:ltä ja toimivat oikein tehokkaasti. (SPOTIFY)

Glasvegas


Sisällöltään hieman ohuehkon ja soundeiltaan liian täyteen ahdetun albumin julkaissut Glasvegas kuuluu vuoden pettymyksiin, mutta Euphoric Heartbreak -levyltä löytyi hienojakin hetkiä – ainakin jos jaksoi kaivaa hieman pintaa syvemmältä. Esimerkiksi tämä minimalistinen liveversio Euphoria, Take My Handistä osoittaa, että bändillä on varmasti vielä paljonkin annettavaa, jos sen koskettavaa perusydintä ei tukahduteta kaikenlaiseen ylimääräiseen sotkuun. Loppuvuodesta kokovalkoinen vaatekertakin ilmeisesti sai kyytiä ja James Allan palasi keikoilla turvalliseen mustaan nahkatakkiin ja koppasi taas myös kitaran käteensä. Ensi vuoteen (toivottavasti), Glasvegas! (SPOTIFY)

Paul Weller


Paul Welleriltä ei tullut vuonna 2011 uutta kokopitkää albumia, mutta mod-keisari julkaisi muutaman yksittäisen herkkupalan. Kesän Starlite-single on mukavan trooppinen ja Drop Out Orcherstran remix lisää siihen vielä extra-annoksen keikutusta. Myös BBC:n futisfiktion lopputeksteihin sävelletty Devotion oli Welleriltä kaunis teko.

Little Dragon


Taas siellä Ruotsissa osataan. Little Dragonin tämänvuotisen levyn nimikappale Ritual Union on koukuttavan omaperäinen jännässä taustariffissään ja mielenkiintoisesti kiemurtelevassa melodiassaan. Myös Tensnaken dubstep-tuulahduksia tuonut remix on kuulemisen arvoinen.

Foster The People


Vuoden tarttuvimpia pop-kappaleita etsittäessä Pumped Up Kicks on varmasti aivan kärkisijoilla. Jollain tavalla lattea levyversio ei sykähdyttänyt mitenkään kovasti, mutta akustisilla kitaroilla säestetty, mukavasti svengaava liveversio jää surraamaan päähän päiväkausiksi.

MUUT:


Tämän vuoden löytöjen ohella fiilistelin tylsään tapaani tietysti myös vanhoja tuttavuuksia. Primal Screamia tuli kuunneltua yllättävän paljon BBC:llä (ja myöhemmin Ylellä) nähdyn Screamadelica-dokumentin jälkimainingeissa. Come Togetherin Terry Farley -versio pyöri kaiuttimissa hyvin useaan otteeseen, ja samalta aikakaudelta peräisin oleva B-puoli Jesus sai myös soittokertoja.

Ensi vuodelta odotan kovasti Noel Gallagherin toista levyä sekä The XX:n loistavan ykköslevyn seuraajaa.

Hauskaa uutta vuotta kaikille!

E D I T :


Hups! Smith Westernsin Weekend unohtui kokonaan listalta! Erittäin mainio biisi, jota tuli fiilisteltyä Lontoon keväässä.

Tweet

Liam & Patsy Recreation Club la 8.10. - Noel Gallagher's High Flying Birds -pippalot!

Kun Noel Gallagher tekee paluun parrasvaloihin, perässä seuraa tietysti myös koko Suomen Gallagher-kansan oma Liam & Patsy Recreation Club. Ja paluu on huikea, nimittäin lauantaina 8.10. on luvassa mm. seuraavaa:

• Noel Gallagher's High Flying Birds -levy Suomen ensikuuntelussa - hyvin exclusiivisesti pari viikkoa ennen virallista ilmestymispäivää!
• 2 huippukovaa live-esiintyjää: nuoruuden intoa puhkuva High Covering Birds sekä X-Factoristakin tuttu Elias Hämäläinen!
• ainoastaan Liam & Patsy Recreation Clubissa esitettävä 30-minuuttinen dokumenttielokuva High Flying Birds -albumin teosta!
• uudistunut Oasis-karaoke!
• ja klassiset: kunniakirjan jako vuoden Oasis-urotöistä, juhlapuhe (puhujana yllätysnimi valtakuntamme eliitin parista!), DJ Cuntybollox, uhoilua, muhoilua, turinaa, murinaa ja surinaa!

Tässä on nyt potentiaalia olla kenties mielenkiintoisin ja hauskin L&PRC-klubi-ilta miesmuistiin. Potentiaalin täyttymiseksi tosin tarvitaan vielä juuri sinua: tule paikalle Vaasankadun viihtyisään Bar Molotow'iin lauantaina 8.10. klo 18 alkaen ja anna oma panoksesi Gallagher-aatteen kohottamiseksi!

Ilmoittaudu vaikka etukäteen Facebookissa, jos huvittaa - mutta ennen kaikkea hilaa itsesi paikalle lauantaina 8.10.!

Tweet

Uusi Beady Eye -biisi

Beady Eyen The Beat Goes On -single ilmestyi maanantaina ja yhtye jatkaa yllättäen tasokkaiden B-puolien julkaisemista. In The Bubble With A Bullet pärjäisi mainiosti albumilla tai jopa singlen pääpuolella: kyseessä on jotenkin utuisella tavalla kesäinen ja Beady Eyelle jo tuttuun tyyliin hyvin rennon oloisesti soitettu kappale.

Biisi taitaa olla pääosin Andy Bellin säveltämä, kuten muutkin Beady Eyen kovimmat biisit (Four Letter Word, Millionaire, The Beat Goes On). Odotin Belliltä Riden ja Hurricane #1:n perusteella hyviä biisejä jo Oasis-aikoinakin, mutta tuolloin sävellysten taso Turn Up The Sunia lukuunottamatta oli hieman heikkoa. Onneksi terävintä Belliä saa taas kuultavakseen nyt Beady Eyen myötä.



Myös viime viikolla ensiesityksensä Manchester Cityn ensi kauden pelipaitojen julkistamisen ohessa saanut Blue Moon -versio on hyvin miellyttävä. Liamin uusi, pehmeä laulutyyli toimii. Tällä viikolla sama biisi oli jo uusimman FIFA-videopelinkin mainoksessa, ja keväisen Philips-mainoksen sekä kaiken Pretty Green -touhun kanssa Liam tuntuu olevan nykyään vähintään yhtä paljon liikemies kuin rocktähti, mutta vielä toistaiseksi homma on pysynyt joten kuten tyylikkyyden rajoissa. Pian olisi kuitenkin hyvä hieman hillitä tätä puolta.

Tweet

Paluu

Pääsin Pariisin, Marseillen ja Nizzan kautta kotiin Helsinkiin jo viime keskiviikkona, mutta nettiyhteys on kunnossa vasta nyt. Kirjoitan pian ehkä hieman pidempiä tarinoita Ranskasta (ja jotain vielä Lontoostakin), mutta toistaiseksi voisin tiivistää, että on erittäin mukavaa olla kotona, jossa on oma kylpyhuone, jossa on suihku, joka toimii kunnolla ja jossa ei tarvitse käyttää kahta erillistä hanaa. Myös kokolattiamaton puute ilahduttaa. Toisaalta monia asioita on toki jo ikäväkin.



Beady Eyen uusi video näyttää tältä, ja huomenna keskiviikkona Noel Gallagher paljastaa yksityiskohtia tulevasta levystään tiedotustilaisuudessa. Huh!

Tweet

Live: Japan Disaster Benefit (The Coral, Graham Coxon, Paul Weller, Primal Scream, Beady Eye, ym.), Brixton Academy, Lontoo, 3.4.2011

Tämä on nyt hieman myöhässä, mutta löysin vasta nyt hyvän palvelun, jonka avulla tweeteistä saa tehtyä tallennettavia kokonaisuuksia. Eli tässä on keikka-arvostelu monituntisesta Japani-hyväntekeväisyysspektaakkelista viime kuun alusta:

Tweet

Hienoa, outoa

Viime viikko on ollut ehdottomasti paras Lontoossa tähän mennessä ja ehkä jopa yksi kaikkien aikojen parhaista. Olen ehtinyt nähdä ja tehdä niin paljon niin mukavien ihmisten kanssa, että kaikkea ei mahdu kirjoittamaan tähän.

Viime viikon perjantaina näin energisen Beady Eyen, lauantaina kävin Harrodsin megaluksus-jäätelöbaarissa, sunnuntaina nautin auringonpaisteesta Hyde Parkissa, maanantaina oli vuorossa upea ja hauska Elbow, tiistaina väistelin koiria Hampstead Heathilla, torstaina Arnold Schwarzenegger melkein pyöräili päälleni, tulin Fortnum & Masonin iltapäiväteekakkujen tyrmäämäksi ja sain pultsarin esittelemään arpiaan nettikahvilassa, ja eilinen sisälsi superhyvää pizzaa Brixtonissa ja rähinää ruotsalaisen känniääliön kanssa Sohossa. Siis hyvin monipuolista ja vaihtelevaa menoa - erittäin hauskaa.

Tammikuussa ehti tuntua jo siltä, että on aivan sama, olenko Lontoossa vai Helsingissä; kaikki on kuitenkin samanlaista. Oikeastaan vasta nyt olen ehtinyt ja päässyt tekemään ja kokemaan asioita, joita voi tehdä ja kokea vain Lontoossa. Se tuntuu hyvältä - ja osa hyvästä tunteesta johtuu myös siitä, että nyt alkaa olla mukavan varma olo siitä, että kuusi kuukautta Lontoossa tulee todennäköisesti olemaan tarpeeksi. Täällä on vielä kaksi kokonaista kuukautta jäljellä, mutta todennäköisesti niiden jälkeen olen saanut aivan sopivan nautinnollisen annoksen Lontoota, joten voin palata hyvillä mielin Suomen kesään. Aiemmin talvella siis tuntui siltä, että en haluaisi palata, koska en ollut saanut Lontoosta siihen mennessä melkein mitään irti. Nyt olen jo saanut paljon ja tulen varmasti saamaan vielä lisää. Voin siis olla tyytyväinen.

Tweet

Levy: Beady Eye - Different Gear, Still Speeding (Beady Eye Records, 2011)

Tämä tarina olisi voinut päättyä huonosti. Oasis ilman Noel Gallagherin sävellyksiä on yhtä turha kuin bensa-asema ilman polttoainetta: jotkut tietysti voivat sanoa käyvänsä ABC:llä ruoan ja tunnelman takia, mutta todellisuudessa he vain pettävät itseään. Onneksi Beady Eye ei edes yritä olla Oasis, vaan Liam kumppaneineen tekee selvän eron vanhaan yhtyeeseensä. Altavastaajan asema yllättäen sopii Liamille, joka selvästi nauttii haasteesta ja tekee parhaansa näyttääkseen maailmalle pärjäävänsä ilman isoveljensä sävellyksiä.

Jo rennon hilpeästä kansikuvastaan ja itseironisesta nimestään lähtien Different Gear, Still Speeding on konstailematon ja hyväntuulinen retrorock-levy. Noelittomuus ei ole johtanut väkisin puristamiseen, vaan Beady Eyen soitosta suorastaan kuuluu paineettomuus ja vapautuneisuus. Esimerkiksi Millionaire, For Anyone ja Wigwam kuulostavat suorastaan... aurinkoisilta - sana, jota ei ole ollut tapana yhdistää Liam Gallagheriin! Perinteisen tylyilmeistä Liamia kuullaan oikeastaan ainoastaan levyn avaavassa Four Letter Wordissä. Wind Up Dreamissa Liam jopa huudahtaa rempseästi "Whooo!" Olisiko Liam aina halunnut huutaa "Whooo!", mutta Noel ei vain antanut?

Mitään omaperäistä tai edistyksellistä Different Gearissa ei tietenkään ole - eikä sellaista pitäisi odottaakaan. Beady Eye on valinnut itselleen genren, jossa ei ole tarkoitus luoda jotain uutta ja ennenkuulematonta, vaan vain kehitellä perinteisistä 60-luvun ainesosista mahdollisimman maukkaita uusia sekoituksia. Yllättävintä on ehkä se, että Beatles-vaikutteet ovat tällä kertaa 1967-psykedelia-Beatlesin (Wigwam, The Beat Goes On, Morning Son) lisäksi myös 1964-5 keveästi helisevältä folk-pop-Beatlesiltä (Millionaire, For Anyone). Lisäksi mukana on 1970-luvun mm. glamrockia (Standing On The Edge Of The Noise) ja 1950-luvun piano-rock'n'rollia (Bring The Light, Beatles And Stones). Ehkä eniten Oasikselta kuulostavat kappaleet ovat nimensä mukaisesti rullaava The Roller ja etenkin viuluilla paisutteleva balladi Kill For A Dream.

Rento vanhanaikaisuus on Different Gearin vahvuus, mutta se tuo mukanaan myös levyn heikon puolen: liiallisen pituuden. Tuntuu siltä, että bändi on ollut niin innoissaan omasta musiikistaan ja sen tekeminen on ollut niin hauskaa, että käytännössä kaikki studiossa syntynyt materiaali on tehnyt mieli laittaa levylle. 13 kappaleen kokoisena Different Gear on kestoltaan pitkähkö, joten se olisi kestänyt helposti parin kappaleen pudottamisen. Esimerkiksi Three Ring Circus on täytemateriaalitasoa ja sopisi siksi paremmin jonkin singlen B-puoleksi. Parin kappaleen poistaminen helpottaisi myös sitä ongelmaa, että levyllä on liikaa keskenään hieman liian samanlaisia kappaleita: esimerkiksi Wigwam, The Beat Goes On ja Morning Son ovat kaikki hyviä, mutta ne kaikki sopisivat kategoriaan "levyn päättävä, unenomainen balladi", jota toteuttamaan ei kuitenkaan mahdu kuin yksi kappale kerrallaan.

Different Gear, Still Speeding on lievistä vajavaisuuksistaan huolimatta kuitenkin erinomainen todiste siitä, että Beady Eye'ta tarvitaan, eikä bändi ole pelkkä Oasis-kangastus. Etenkin Liamin rooli tällä levyllä on niin väkevä, että jo pelkästään albumilla kuultavan uuden, rennomman Liamin esilletuonti riittäisi oikeuttamaan levyn olemassaolon. Beady Eyen helpot ja hauskat kappaleet tulevat varmasti toimimaan kesän festivaalikeikoilla juuri sellaisissa sloteissa, joita bändi luultavasti saa soitettavakseen: tällä levyllä ei voi ottaa haltuun illan viimeistä päälavan settiä - siihen tarvittaisiin Don't Look Back In Anger ja Champagne Supernova - mutta myöhäisen iltapäivän auringonpaisteessa Different Gear, Still Speedingin rentous ja keveys tulevat olemaan lyömätön ase.

(Omat suosikit: Four Letter Word, The Roller, Millionaire, For Anyone, Kill For A Dream / Heikommat suoritukset: Bring The Light, Wind Up Dream, Three Ring Circus)

Tweet

Beady Eye - The Roller

Beady Eye yllättää taas! Pidän tästä biisistä todella paljon. Bändi kuulostaa hienon rennolta ja Liam on aivan huippukunnossa. Beady Eye on nyt parantanut jokaisella uudella julkaistulla biisillä - odotukset albumia kohtaan ovat nyt jo yllättävän korkealla!

Uusimmassa Q-lehdessä muuten kerrottiin, että Noel on pyytänyt livebändiinsä kitaristiksi The Sand Band -nimisen yhtyeen laulaja-kitaristi David McDonnellia. Kun tällaisia uutisia alkaa pikkuhiljaa tippua, eiköhän voitaisi odottaa, että Noelkin olisi julkaisemassa uutta musiikkia jo piakkoin. Ja Liamhan sanoi äskettäin lehtihaastattelussa, että Noelin soololevy koostuu Dig Out Your Soul -sessioissa nauhoitetuista kappaleista, jotka Noel on "varastanut" Oasikselta ja joiden alkuperäisversioilla Liam on laulanut. Mielenkiintoinen Gallagher-kevät on siis odotettavissa!

Tweet

Ruumiinosamusiikkia

Joulunpyhistä on yllättäen tullut todellinen uuden musiikin sesonkin. Eilen saatiin Gorillazilta 15 biisin mittainen kokonaan uusi levy The Fall ja tänään uudet videot Beady Eye'lta ja Elbow'lta. Gorillazista ehkä enemmän myöhemmin - levyyn täytyy perehtyä vielä hieman tarkemmin ennen kuin siitä voi sanoa mitään täysin varmaa. Ruumiinosabändien uusista biiseistä voi kuitenkin tehdä jo nopeampiakin johtopäätöksiä:



Beady Eyen uusi Four Letter Word parantaa aiemmin syksyllä julkaistusta Bring The Lightista todella paljon. Four Letter Wordissä on jopa ripaus Definitely Maybe -aikojen nopeaa ja aggressiivista Oasista, hieman Bring It On Downin tai Headshrinkerin tyyliin. Liam kuulostaa tässä aivan erinomaiselta, koko bändi soittaa tiukasti ja melodia ei ole liian suoraviivainen niin kuin Bring The Lightissa. Mielenkiintoista nähdä krediitit joskus tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä voisin veikata, että Four Letter Word on Gemin sävellys ja sanoitus?



Silmästä siirrytään kyynärpäähän. Elbow'n edellinen levy, vuoden 2008 The Seldom Seen Kid oli lähes täydellinen albumi, joten odotukset uuden materiaalin suhteen ovat korkealla. Maaliskuussa ilmestyvältä build a rocket boysilta (levyn nimi tulee kuulemma kirjoittaa kokonaan pienellä?!) saadaan ensimmäisenä maistiaisena Lippy Kids. Elbow näyttää jatkavan The Seldom Seen Kidin erinomaisella linjalla: itse pidän aivan erityisesti siitä, miten bändi osaa sovittaa kappaleensa näin yksinkertaisen kuuloisiksi. Elbow tekee parhaimmillaan kuin klassista musiikkia pop-muodossa: jokaisella soittimella on oma selkeä roolinsa ja jokainen soittaja osaa antaa hillitysti tilaa toisille, jotta kokonaisuus kuulostaa mahdollisimman hyvältä. Onneksi Elbow ei näytä yrittävän väkisin toistaa One Day Like This -hitin kaavaa: Lippy Kidsiä on vaikea kuvitella TV:n futisohjelman maalikimaran taustamusiikiksi. Jopa video on mukavan vähäeleinen: on kiehtovaa katsella, miten pienistä asioista Elbow rakentaa tällaisia tunnelmia.

Tweet

Beady Eye -spoileri

Tässä videossa on n. puolen minuutin pätkät kaikista Beady Eyen tulevan levyn kappaleista (ja parista bonus-biisistä / B-puolesta). Jos haluat säilyttää jännityksen helmikuuhun asti, älä klikkaa play'tä!

Biisit ovat järjestyksessä:

1. Four Letter Word
2. Millionaire
3. The Roller
4. Beatles And Stones
5. Wind Up Dream
6. Bring The Light
7. For Anyone
8. Kill For A Dream
9. Standing On The Edge Of The Noise
10. Wigwam
11. Three Ring Circus
12. Beat Goes On
13. The Morning Son
14. Man Of Misery (bonuskappale, kuultu aiemmin Liamin Pretty Green -sivuilla)
15. Sons Of The Stage (bonuskappale, Bring The Light -singlen B-puoli)

Mielestäni levy vaikuttaa tällaisen pikakurkkauksen perusteella oikeastaan aika hyvältä. Pelkäämääni baaribluesrockia on vähemmän kuin odotin: levyllä on enemmän Beatlesia kuin Stonesia. Liamin ääni kuulostaa hyvältä ja kappaleissa on jopa aivan Oasis-tasoisia melodioita, jotka eivät kalpene vertailussa Noelin viimeaikaisiin tuotoksiin. Beady Eye voi sittenkin siis yllättää positiivisesti!

Tweet

Taksikeikka

Syksyn ensimmäinen taksikeikka tuli vasta tänään. Olen ollut koko ajan täysin valmistautunut siihen, että vielä jonain aamuna eksyn jonnekin Espoon siimekseen keskellä bussienvaihto-operaatiota ja myöhästyn koululta, jos en ota taksia.

Tänään vika oli sekä omassa itsessä että järkyttävissä liikenneolosuhteissa. Onneksi edes löysin pirssin! Päivän palkasta n. viidesosa kuluikin sitten kyytiin, mutta hiljaisen Volvon nahkainen takapenkki tuntui kyllä erinomaisen mukavalta kahden sulavasta lumesta höyryävän, täpötäyden aamuruuhkabussin jälkeen.

Muuta: Seminaarissa ei taaskaan eilen tullut mitään yletöntä höykytystä. Nyt on viikko aikaa vielä kohennella pari juttua ja sitten palauttaa gradu esitarkastukseen! Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että aivan varmasti vielä joskus valmistun. Tunnelmat ovat ainakin toistaiseksi hyvät.

Muuta muuta: Beady Eye on ilmoittanut, että bändin helmikuussa ilmestyvän ensimmäisen levyn nimi on Different Gear, Still Speeding. Nimi ja kansi ainakin ovat hyvin epä-oasismaisia ja varsinkin kannessa on jopa yllättävää huumoria. Levyn nimi on tietysti kannanotto siihen, että kyseessä on käytännössä ex-Oasis, vain hieman eri "vaihteella". Kappalelistassa on mm. biisi nimeltä Beatles And Stones, josta voi luultavasti päätellä aika pitkälti levyn tyylin. Bring The Light -single ei saanut ainakaan minua innostumaan, mutta joihinkin se taisi upota oikein hyvinkin. Annetaan siis Beady Eyelle vielä mahdollisuus varsinaisen pitkän albumin kanssa.

Tweet

Beady Eye huomenna!

Vielä viikonloppuna Beady Eyen singlejulkaisu oli vasta spekulaatioasteella, mutta yllättäen uutta musiikkia päästäänkin kuulemaan jo huomenna keskiviikkona.

Single Bring The Light on ladattavissa veloituksetta huomenna klo 12 Suomen aikaa alkaen bändin nettisivuilta.

Jännittävää!
___________________________________________________

10.11.: Biisi on aika pitkälti juuri sellainen, kuin Liamilta odottikin: yksinkertainen ja retro. Ihan mukavan energisesti soitettu, Liamin ääni on hyvässä kunnossa ja piano sekä naistaustalaulajat kuulostavat juuri oikeanlaisilta. Ei tietenkään mitään maailmoja mullistavaa eikä ehkä kovin mielenkiintoista.

Tweet

Beady Eye -single jo tässä kuussa?

Nettilevykauppa Recordstore.co.uk:n sivuilla oli hetken aikaa tieto, jonka mukaan Beady Eyen ensimmäinen single Bring The Light ilmestyisi 22.11. ja sisältäisi nimibiisin lisäksi B-puolen Sons Of Stage. Julkaisijaksi oli sivuilla nimetty "Beady Eye Records". Hetken kuluttua kaikki informaatio kuitenkin poistui Recordstroren sivuilta ja tällä hetkellä haulla "beady eye" ei löydy mitään.

Tuskinpa single siis vielä aivan pian ilmestyy, mutta ainakaan se ei voi kovin kaukana olla! Kansikuva näyttää erittäin tyylikkäältä - todella Beatles-vaikutteiselta totta kai. Odotellessa voidaan arvuutella vaikkapa sitä, onko B-puoli Sons Of Stage cover-versio 1990-luvun alun brittibändi World Of Twistin kappaleesta Sons Of The Stage.

Beady Eyen nettisivut avattiin eilen.

Tweet

"Uuden Oasiksen" nimi paljastettu + Elämäntaitovalmentajat + muuta

Liam Gallagherin, Gem Archerin ja Andy Bellin uuden Oasis-ilman-Noelia -kokoonpanon nimi on vihdoin julkistettu. Uusvanha bändi kantaa nimeä Beady Eye ja on parhaillaan studiossa tuottaja Steve Lillywhiten kanssa.

Lyhyen totuttelun jälkeen Beady Eye on mielestäni melko huono nimi bändille. Se kuulostaa liian selvästi "keksityltä" nimeltä; ei sellaiselta, että jonkinlainen aito jengi olisi spontaanisti päättänyt olevansa "Beady Eye", vaan sellaiselta, että vaihtoehtoja on pyöritelty vaikka kuinka paljon ja päädytty lopulta tällaiseen ratkaisuun. Beady Eye ei nimenä kuulosta sellaiselta, että se ilmiselvästi houkuttelisi kuuntelemaan tuntemattoman bändin musiikkia - se ei juurikaan säväytä.

Toisaalta: Beady Eye erottuu melko hyvin muista yhtyeistä, se ei ole oikeastaan lähelläkään minkään muun bändin nimeä. Ja millä bändillä oikeastaan ikinä on hyvä ja hieno nimi? The Beatles oli huono nimi, Elbow on hieno sana mutta tavanomainen asia, Arctic Monkeys on höpsö, ja niin edelleen. Tästä voitaisiin keskustella enemmänkin: omasta mielestäni aivan oikeasti hyviä bändin nimiä ovat esimerkiksi The Clash tai The Libertines - ne ovat ytimekkäitä, erottuvia ja iskeviä.

Beady Eyen levyn tuottajaksi valittu Steve Lillywhite on nähdäkseni melkoinen yllätysnimi. Olisin odottanut, että Dave Sardy olisi jatkanut Liamin kanssa ja tuottanut samanlaista modernia retro-soundia kuin Oasiksen kahdella viimeisellä levyllä. Lillywhiten tyyli on yleensä sliipatumpi ja huolitellumpi. Mutta ehkä Liamin, Gemin ja Andyn uudet kappaleet ovat erilaisia kuin Oasis-biisit?

Muuta:


Kouluvuosi lähenee loppuaan, mutta ehdin vielä tänään sijaiseksi ala-asteelle. Koulupäivän päätteeksi sain kyydin kotia kohti kouluavustajan kyydissä. Olen ennenkin kummastellut kouluavustajien ajatuksenjuoksua, ja automatkalla sain taas uuden todisteen siitä, miten outoja valintoja ihmiset voivatkaan tehdä.

Tämä yli 50-vuotias nainen kertoi minulle alkavansa "opiskella syksyllä uutta ammattia". Kun kysyin, mihin ammattiin hän mahtaa suunnata, hän kertoi minulle ryhtyvänsä "elämäntaitovalmentajaksi". Tällaiseksi moderniksi shamaaniksi opiskellaan kuuluisan Marika Borgin ("Marika [Borin], siis Borg:in", kuten minulle avuliaasti tätä eksoottista nimeä selvennettiin. No, tämä on sellaista perinteistä kouluavustajamaisuutta.) menestyksekkään Namaste Oy:n tarjoamilla vuoden mittaisilla, €5000 kustantavilla kursseilla.

Tässä lyhyt sitaatti Namasten nettisivuilta koskien "Life Coaching" -valmennusta: "Jokainen ihminen ansaitsee antoisan, merkityksellisen ja iloa tuottavan elämän. Se on myös jokaiselle mahdollista. -- Tässä voi pätevä elämäntaidon valmentaja olla ratkaisevana apuna. -- Tähän mennessä Elämäntaidon Valmennusakatemia on kouluttanut reilut 300 asiansa osaavaa valmentajaa. Osa heistä on siirtynyt päätoimiseksi valmentajaksi, osa osapäiväiseksi ja osa on rikastuttanut osaamisellaan nykyistä ammattiaan. Kaikki ovat koulutuksen aikana saaneet hienon kokemuksen omasta, vuoden kestäneestä valmennuksesta ja kehitysohjelmasta. MB - Elämäntaidon valmentajan koulutus on sekä pätevä ammatillinen uudelleen- ja täydennyskoulutus että hieno henkilökohtaisesti rikastuttava kokemus."


Jos ette jaksa lukea koko pätkää, voin tiivistää: "Blaa blaa blaa, maksa meille viisi tonnia, niin saat kuunnella vuoden verran soopaa, josta ei ole sinulle loppupeleissä mitään hyötyä."

Kun kouluavustaja kertoi minulle autossa tulevasta elämäntaitovalmentajan urastaan ja koulutuksen tarjoamista hienoista mahdollisuuksista, tunsin oloni hyvin vaivaantuneeksi. En halua olla ilonpilaaja ja puhkaista toisen ihmisen unelmien helium-palloja, joten kehuin häntä rohkeasta valinnasta ja painotin sitä, miten on aina hyvä sijoittaa itseensä ja tulevaisuuteensa, jne. Toisaalta tuntui pahalta, sillä kyynikkona ja realistina tiedän, että höpönlöpön Life Coaching -kurssit ovat hyödyllisiä ainoastaan kurssin järjestäjälle itselleen. On erittäin hyvä bisnes ottaa kerran vuodessa muutaman kymmenen ihmisen joukko "koulutukseen" hintaan €5000 per henkilö, ja antaa heille tästä vastikkeeksi oikeus kutsua itseään "elämäntaitovalmentajiksi".

Tuntui myös siltä, että aiheesta kertoessaan kouluavustaja yritti hakea minulta jonkinlaista validaatiota sille, että hän on tehnyt oikean päätöksen. Eräissä hänen kommenteissaan oli havaittavissa lievää epävarmuutta. En voinut olla täysin kritiikitön, joten kysyin kouluavustajalta, miten maagisen Marika Borgin kouluttamat 400 aiemmin valmistunutta elämäntapavalmentajaa ovat työllistyneet. Vihjasin myös, että viidellä tuhannella eurolla voisi hankkia koulutusta vaikka esimerkiksi jostain aivan oikeasti arvostetusta oppilaitoksesta. En kuitenkaan kohteliaisuussyistä painanut päälle mitenkään täysiä - ja jokainenhan tekee omat (väärät) valintansa. (Enkä nyt tietenkään sanoisi, että olen itsekään valinnut totaalisen oikein.)

Kuullessani koko elämäntaitovalmentajakoulutuksen ja Marika Borgin Namaste Oy:n olemassaolosta olin melko yllättynyt. Eikö tämä ole sellaista "amerikkalaista" humpuukia, jonka ei pitäisi toimia Suomessa? Totta kai matalapalkkaisesta, keski-ikäisestä kouluavustajasta saattaa tuntua siltä, että vuoden mittainen "kouluttautuminen" yksityisen yrityksen tarjoamalla kurssilla on jonkinlainen oikotie uuteen, parempaan ja rikkaampaan elämään - mutta eivätkö suomalaiset ole perinteisesti uskoneet siihen, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta? Olen tavannut pari pyramidimarkkinointiketjussa mukana olevaa ihmistä ja heidän silmissään oli hieman samanlainen kiilto ja äänessään samanlainen kevyesti aivopesty klangi kuin kouluavustajalla tänään autossa. Ehkä on tietysti niin, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia tekoja, mutta elämäntaitovalmentajan maksulliseen kulttiin liittyminen on mielestäni jo vähän turhankin epätoivoinen teko - jopa tällaisina aikoina.

Katsokaa loppukevennykseksi Marika Borgin video. Pidän erityisesti Borgin ympärillä leijuvasta utuisesta toiveikkuuden tunnelman visualisoituneesta olomuodosta sekä asiallisesta tekstityksestä ja tyylikkäästä musiikista. Tältä naiselta ostaisin varmasti käytetyn auton.

Muuta: Tiesittekö, että Kanadassa on paikka nimeltä Repulse Bay ja Tyynellämerellä Tuamotun saaristossa sijaitsee Ranskalle kuuluva Disappointement Islands? Lisäksi keskellä Atlanttia on Iso-Britannian hallitsema saari nimeltä Inaccessible Island. Tällaista opin tänään koulussa.

Entä miksi on niin, että mitä monimutkaisempi tekninen laite on kyseessä, sitä vähemmän sen ohjekirjaan haluaisi perehtyä - ja päinvastoin? Kun viime syksynä hankin tallentavan digiboksin, aloin heti näppäillä sen kaukosäädintä lukematta lainkaan käyttöohjetta - mutta kun viime viikolla ostin uuden parranajokoneen, olin lievästi pettynyt siihen, että sen ohut ohjekirja ei paljastanut mitään salaisia ominaisuuksia tai kikkoja.

Tweet