Musiikit 2011

Edeltäjänsä tapaan myöskään vuosi 2011 ei ollut mielestäni tasoltaan musiikin huippuvuosi. Yksittäisiä valopilkkuja oli toki melko paljon, mutta aivan aidosti järisyttävien uutuuksien puute vähensi vuoden kokonaishohdetta.

Toisin kuin aiemmin, en tänä vuonna listaa levyjä ja biisejä erikseen, vaan tiputtelen tässä sikin sokin ne vuoden 2011 musiikkitapaukset, jotka itseäni eniten koskettivat.

Guillemots


Guillemots oli ehdottomasti vuoden bändi 2011. Näin yhtyeen kevään aikana livenä kolmesti ja noista keikoista jokainen oli omanlaisensa täysosuma. Uusin albumi Walk The River on bändin tähän asti tasapainoisin kokonaisuus ja palkitsee kuulijansa mahtavilla herkuilla, vaikka ei avaudukaan aivan heti. Yllä oleva Dancing In The Devil's Shoes on kauniin melodiansa ja osuvan sanoituksensa myötä mielestäni vuoden paras biisi, mutta levyltä löytyy muitakin huippuja, esimerkiksi I Must Be A Lover, I Don't Feel Amazing Now, Sometimes I Remember Wrong sekä nimibiisi Walk The River. Kovatasoisia sävellyksiä hieman (mutta ei liian) taiteellisella kierteellä esitettynä. SPOTIFY

Arctic Monkeys


Tänä vuonna Arctic Monkeys oli melodinen, herkkä, katkeransuloinen ja helisevä. Alex Turnerin mainio Submarine-soundtrack (SPOTIFY) akustisine kitaroineen ja singer-songwriter -tyylisine, tarinankerronnallisine lauluineen pohjusti keväällä maaperää alkukesästä julkaistulle koko bändin neljännelle albumille Suck It And See. Arctic Monkeysin linja on ollut aina tehdä uudella levyllä jotain erilaista kuin aiemmilla, ja kiemuraisen Humbugin jälkeen suoraviivainen ja helppo Suck In And See oli suuri yllätys. Levyllä ei ole lainkaan filleriä, vaan jokainen kappale on täyttä tavaraa. Surumielisen Love Is A Laserquestin lisäksi suosikkeihini kuuluvat myös mm. She's Thunderstorms, Black Treacle sekä nokkelasti riimittelevä nimibiisi Suck It And See. (SPOTIFY)

Beady Eye


Beady Eye'n debyyttilevy Different Gear, Still Speeding oli piristävä yllätys. The Roller rytmitti keskitalveani ja Millionare kuulosti keväältä. Näin bändin pariin otteeseen livenä ja Liamin esiintymisestä huokuu suuri motivaatio todistaa, ettei Oasis ollut pelkästään Noelin bändi. Jopa alun alkaen pöhköltä vaikuttanut Bring The Light paljasti merkityksensä vuoden mittaan. Beady Eye'lla on varmasti tulevaisuus. (SPOTIFY)

Elbow


Elbow'n Build A Rocket, Boys ei yltänyt aivan edeltäjänsä korkeuksiin, mutta vuoden kaikkien uutuslevyjen joukossa se loistaa silti merkkitapauksena. Levyn avausbiisi The Birds on suorastaan majesteettinen, mutta Elbow'n vahvuus on ennen kaikkea hillityssä vähäeleisyydessä, joista albumilla ovat malliesimerkkejä mm. suorastaan runollinen Lippy Kids (miten joku osaa tiivistää teini-iän muutamalla rivillä?) ja raukea The River. (SPOTIFY) Omasta mielestäni Elbow kuitenkin "hukkasi" pari aivan tykkibiisiä singlejensä B-puolille: Buffalo Ghosts kilpailee vuoden parhaan kappaleen tittelistä ja soundeiltaan synkkä Ticker Tape on erittäin mielenkiintoinen.

Radiohead


King Of Limbs kuulostaa aavistuksen verran välityöltä, mutta koko levyn tekee kuuntelemisen arvoiseksi kappale numero kuusi, Codex. Tällaista tunnelmaa ei Radioheadin lisäksi pysty luomaan kukaan muu. Kohta, jossa torvet tulevat mukaan, aiheuttaa joka kerta kylmiä väreitä... (SPOTIFY)

Noel Gallagher's High Flying Birds


Oasis-fanaatikolle vuosi 2011 oli suoranaista juhlaa. Käytännössä kuultavaksi saatiin 2 Oasis-levyä. Liam rokkaa retron rosoisesti ja Noel tarjoilee silotellusti tuotettuja ja suurella näkemyksellä kirjoitettuja biisejä. High Flying Birds on huippusulava levy, jota haluaa kuunnella uudestaan ja uudestaan. Omat suosikkini ovat pollea avausbiisi Everybody's On The Run sekä ihanalla tavalla vuodelta 1995 peräisin olevalta Oasis- B-puolelta kuulostava AKA... Broken Arrow. Kaikkein jännittävintä on se, että jos tämä oli Noelin helppo pop-levy, niin ensi vuodelle on odotettavissa outo ja sekalainen jatko-osa! (SPOTIFY)

King Creosote & Jon Hopkins


Skotlantilainen folk-laulaja King Creosote löi hynttyyt yhteen tuottaja Jon Hopkinsin kanssa, tavoitteenaan luoda vastaus Talk Talkin mestariteokselle Spirit Of Eden. Diamond Mine on liian suoraviivainen ja "pop" tavoittaakseen Spirit Of Edenin ylimaailmallista henkeä, mutta modernina folk-levynä se on erittäin mainio. John Taylor's Month Away on varmasti vuoden sympaattisin biisi. (SPOTIFY)

MGMT


Sen lisäksi että varsinainen Congratulations-albumi aukesi itselleni vasta melkein vuoden myöhässä, hieno Congratulations (Remixes) -EP kolahti tänä vuonna kunnolla. Erol Alkan on muokannut nimibiisin kuulostamaan siltä, miltä MGMT:n "pitäisikin" kuulostaa: tanssittavalta, coolilta, hieman virnuilevalta ja hyvin energiseltä. Myös Ed Banger -remix Siberian Breaksista ja Corneliusin versio Brian Enosta löytyvät samalta EP:ltä ja toimivat oikein tehokkaasti. (SPOTIFY)

Glasvegas


Sisällöltään hieman ohuehkon ja soundeiltaan liian täyteen ahdetun albumin julkaissut Glasvegas kuuluu vuoden pettymyksiin, mutta Euphoric Heartbreak -levyltä löytyi hienojakin hetkiä – ainakin jos jaksoi kaivaa hieman pintaa syvemmältä. Esimerkiksi tämä minimalistinen liveversio Euphoria, Take My Handistä osoittaa, että bändillä on varmasti vielä paljonkin annettavaa, jos sen koskettavaa perusydintä ei tukahduteta kaikenlaiseen ylimääräiseen sotkuun. Loppuvuodesta kokovalkoinen vaatekertakin ilmeisesti sai kyytiä ja James Allan palasi keikoilla turvalliseen mustaan nahkatakkiin ja koppasi taas myös kitaran käteensä. Ensi vuoteen (toivottavasti), Glasvegas! (SPOTIFY)

Paul Weller


Paul Welleriltä ei tullut vuonna 2011 uutta kokopitkää albumia, mutta mod-keisari julkaisi muutaman yksittäisen herkkupalan. Kesän Starlite-single on mukavan trooppinen ja Drop Out Orcherstran remix lisää siihen vielä extra-annoksen keikutusta. Myös BBC:n futisfiktion lopputeksteihin sävelletty Devotion oli Welleriltä kaunis teko.

Little Dragon


Taas siellä Ruotsissa osataan. Little Dragonin tämänvuotisen levyn nimikappale Ritual Union on koukuttavan omaperäinen jännässä taustariffissään ja mielenkiintoisesti kiemurtelevassa melodiassaan. Myös Tensnaken dubstep-tuulahduksia tuonut remix on kuulemisen arvoinen.

Foster The People


Vuoden tarttuvimpia pop-kappaleita etsittäessä Pumped Up Kicks on varmasti aivan kärkisijoilla. Jollain tavalla lattea levyversio ei sykähdyttänyt mitenkään kovasti, mutta akustisilla kitaroilla säestetty, mukavasti svengaava liveversio jää surraamaan päähän päiväkausiksi.

MUUT:


Tämän vuoden löytöjen ohella fiilistelin tylsään tapaani tietysti myös vanhoja tuttavuuksia. Primal Screamia tuli kuunneltua yllättävän paljon BBC:llä (ja myöhemmin Ylellä) nähdyn Screamadelica-dokumentin jälkimainingeissa. Come Togetherin Terry Farley -versio pyöri kaiuttimissa hyvin useaan otteeseen, ja samalta aikakaudelta peräisin oleva B-puoli Jesus sai myös soittokertoja.

Ensi vuodelta odotan kovasti Noel Gallagherin toista levyä sekä The XX:n loistavan ykköslevyn seuraajaa.

Hauskaa uutta vuotta kaikille!

E D I T :


Hups! Smith Westernsin Weekend unohtui kokonaan listalta! Erittäin mainio biisi, jota tuli fiilisteltyä Lontoon keväässä.

Tweet