Supermarketmuistelmat 1991 - 2008

Ruokakaupassa asioiminen on ehkä yksi tavallisimmista ja tylsimmistä asioista elämässä. Suurin piirtein 99 kertaa sadasta se on vain välttämätön velvollisuus, jonka haluaa suorittaa mahdollisimman tehokkaasti, jotta se olisi nopeasti ohi. Puuduttavuudestaan huolimatta supermarketissa käyminen on kuitenkin melko iso osa elämää, ja sitä pohtimalla voi huomata muutoksia, käännekohtia ja suuria linjoja. Tässä oma supermarkethistoriani:

1991: Matka äidin polkupyörän tarakalla oranssissa muovi-istuimessa kirkonkylälle. Uusi ruokakauppa on suuressa valkoisessa rakennuksessa ja varmasti 100 kertaa isompi kuin se pieni koppero missä on ennen käyty.

1993: Nyt äidin kanssa pääsee kauppaan myös autolla. Tosin parkkeeraamme hallissa kauimmaiseen ruutuun, jossa ei ole vieressä ketään häiritsemässä tuoreen ajokortin haltijaa. Bussiaikataulusta varmistetaan, ettei lähdetä liikkeelle samaan aikaan kuin bussi, jottei juututa sen perään tai jäädä sen alle kun se pelottavasti ryntäilee pysäkeiltään takaisin maantielle. Myöskään radiota ei saa aluksi äidin autossa kuunnella. Isän kanssa kauppamatkat ovat erilaisia: kuunnellaan jääkiekkoselostusta radiosta ja ajetaan hissiä mahdollisimman lähellä olevaan parkkiruutuun. Ei myöskään osteta tavallista ruokaa kuten äidin kanssa, vaan sipsejä ja limsaa.

1996: Jääkiekkotreenien jälkeen voidaan käydä jossain espoolaisessa tai helsinkiläisessäkin ruokakaupassa, riippuen siitä missä harjoitukset on pidetty. Ei kitsastella ostoksissa. Kinuan muropaketteja lelujen takia, ja lukuisat Frosties- tai mitkä lie paketit jäävät keittiön kaappiin pölyyntymään heti avaamisen jälkeen.

1998: Kauppareissujen kulta-ajat jatkuvat. Nyt marketissa on jopa CD-hylly, jonka valikoimaa voi tutkailla uteliaana. Kävelen T-paidassa mukavan viileällä pakasteosastolla ja imen poskiani sisäänpäin kuvitellen näyttäväni Richard Ashcroftilta.

2000: Ensimmäinen kerta, kun vastaan itse perheen ruokaostoksista, kun isä on jossain työmatkalla ja äiti lähettää minut kauppaan. Pyöräily keskustaan kauniissa syyssäässä on hauskaa ja ostoksetkin mahtuvat helposti pyörän koriin.

2001: Nyt ei enää ole autoa, kun isä on työttömänä, joten joudun pyöräilemään kauppareissuja useamman kerran viikossa. Enää se ei ole kovin hauskaa, varsinkaan talvella loskamyrskyssä pitkän koulupäivän jälkeen. Maksun suoritan vanhempien Plussa-kortilla, eikä sitä tarvitse sen kummemmin miettiä. Kaupan kassaneidit tulevat tutuiksi, joidenkin rupattelu menee jo liiallisuuksiin.

2003: Vihdoin pääsee taas kauppaan nopeasti ja helposti autolla, ja nyt sitä voi ajaa jopa itsekin. Mutta muuten kaupassakäynnin kultaiset vuodet tuntuvat kaukaisilta; nyt täytyy selvästi miettiä mikä maksaa mitäkin ja mihin on varaa.

2005: Omassa kodissa on ruokaostosvastuussa vain itselleen. Ensimmäisen vuoden ajan se on ihan hauskaakin; aina oppii jotain uutta, ja tuntuu vapauttavalta, kun esimerkiksi Pepsiä voi ostaa aina kun itse haluaa. Mutta kaikkeen kyllästyy aina nopeasti. Rasittavaa, jos unohtaa vaikka maidon eikä voi syödä muroja aamulla (Pepsiä ei viitsi tuhlata murojen kostukkeeksi). Muutenkin kaupoissa suurin osa pakkauksista on liian kookkaita yhden hengen talouteen.

14.1.2008: Voiko olla ankeamman nimistä elintarviketta kuin "arkiwursti"? Se ei kuulosta eikä varsinkaan näytä hyvältä. Ei houkuttele kokeilemaan, miltä se maistuu. Suklaapatukat ovat tarjouksessa 4 kpl / €2 ja kassa ilmoittaa, että kaupan päälle saa vielä piponkin. En käytä pipoa, joten sanon jonossa takanani olevalle pikkupojalle, että hän saa pipon, jos hakee sen muutamaa metriä taaempaa, suklaapatukkaständin vierestä. Hän ilmeisesti ymmärtää minut jotenkin väärin ja käy kyllä hakemassa ilmaispipon, mutta ojentaa sitä minulle. Kuinka ylimielistä olisi oikeasti pistää pikkupojat noutamaan tavaroita itselleen? Nolostun väärinkäsityksestä ja yritän parhaimmalla rennonoloisella käsieleelläni viestittää, että poika saa pitää pipon aivan itse. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä ja kassatätikin hymyilee.

MP3:
The Clash - Lost In The Supermarket [lähde]
Pulp - Common People [lähde] "I said 'Pretend you've got no money' / She just laughed and said 'Oh you're so funny' / I said, 'Yeah? I can't see anyone else smiling in here.'"


Radiohead - Fake Plastic Trees

Tweet

Sarjaidea

Keksin eilen yöllä juuri ennen nukahtamista ihan kohtalaisen tuntuisen idean televisiosarjaksi. Täytyy kirjoittaa se tähän ylös, etten unohtaisi sitä.

Sarja olisi jonkinlainen "lämminhenkinen draamasarja", ehkä vähän kuin Ally McBealin, Housen ja Felicityn sekoitus, tai jotain. Sen tapahtumat sijoittuisivat johonkin Yhdysvaltain itärannikon suurkaupunkiin, vaikkapa New Yorkiin. Pääosassa olisi n. 35-vuotias, huippuetevä ja menestyvä lakinainen.

Tarina alkaisi siitä, että päähenkilö saa potkut kaupungin arvostetuimmasta ja rahakkaimmasta lakifirmasta. Potkut tapahtuisivat niin, että sankari edustaa jossain todella korkean profiilin oikeusjutussa jotain todella rikasta ja vaikutusvaltaista, mutta moraalisesti todella arveluttavaa päämiestä. Jutun viimeisessä, ratkaisevassa istunnossa päähenkilö ei kuitenkaan kykene enää vääntelemään totuutta ammattimaisella viileydellä, vaan antaa omatuntonsa äänen tulla esille ja kääntää yhtäkkiä kelkkansa ja pitää koskettavan saarnan siitä, miten hänen edustamansa päämies on todellisuudessa täydellisen kieroutunut paholainen ja miten hän ei enää pysty valehtelemaan tämän puolesta. Sitten hän marssii ulos oikeussalista omaan toimistoonsa ja tyhjentää työpöytänsä, koska tietää varmasti saavansa potkut.

Ja tästä alkaa varsinainen sarja, josta saisi varmasti ainakin pari, kolme tuotantokautta.

Asianajajansa hylkäämäksi tullut kiero päämies haastaa koko asianajotoimiston oikeuteen valtavasta korvaussummasta ja asianajotoimisto puolestaan haastaa tarinan sankarin oikeuteen myöskin valtavista rahoista (sen takia tämän täytyy tapahtua Amerikassa). Nyt sankari on siis sekä työtön että luultavasti pian pahoissa veloissa, ellei pysty ihmeen kaupalla pelastamaan itseään... eikä tässä vielä kaikki!

Työpaikkansa menetettyään hän menettää myös suuren osan lakimiesystävistään, jotka eivät voi ymmärtää tapaa, jolla hän asetti henkilökohtaisen moraalin ammatillisen (ja taloudellisen!) moraalin edelle. Tähän joukkoon kuuluu myös hänen samassa firmassa työskentelevä pitkäaikainen miesystävänsä. Sankarille jää kuitenkin jäljelle pari uskollista tukijaa, esimerkiksi hänen melko samanikäinen kollegansa, joka osoittaa tukensa hyvin avoimesti ja auttaa sankaria uuteen alkuun. Myös firman pomo on henkilökohtaisesti ex-alaisensa kanssa samaa mieltä, mutta ei virallisesta asemastaan johtuen voi osoittaa sitä suoraan.

Kaupungin muut suuret lakifirmat eivät uskalla palkata tällaista epäluotettavaksi osoittautunutta työntekijää, eikä päähenkilö oikeastaan enää sellaisiin töihin haluaisikaan. Sen sijaan hän menee töihin eräänlaiseen oikeusaputoimistoon, jossa lakimiehet auttavat vähävaraisia tai muuten elämissään hankalissa tilanteissa olevia ihmisiä, esimerkiksi yksinhuoltajia tai päihdeongelmaisia, jne. Hänen tulonsa putoavat alle kymmenesosaan entisestä, mutta sydämessään hänestä tuntuu paljon paremmalta, koska hän kokee vihdoinkin auttavansa oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, eikä rikkaita sikariroistoja. Hän joutuu kuitenkin oikeusaputöiden lisäksi tekemään vielä siinä sivussa erilaisia hanttihommia, että saisi elämiskulunsa maksettua. Näissä hommissa, esimerkiksi pikaruokaravintoloissa tai flyereiden jakajana, hän tapaa paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joista tulee hänelle uusia ystäviä tai asiakkaita tai sekä että. Osa näistä tuttavuuksista voisi olla hieman vaarallisiakin ja ne voisivat johtaa yllättäviin tilanteisiin.

Eli sarjassa olisi melko monta juonta / ongelmakaarta, joita käsiteltäisiin. Olisi entinen työ, uudet työt, itseä vastaan nostettu oikeusjuttu, raha-asiat, ystävyyssuhteet, romanttiset suhteet, ja niin edespäin. Jos haluaisi vielä sekoittaa pakkaa, päähenkilöllä voisi olla vaikka vakavasti sairaana olevat vanhemmat, jotka luottavat paljon tämän apuun, jonka antaminen uudessa tilanteessa tietysti vaikeutuu.

Sellaista olen siis miettinyt. On se ainakin parempi, kuin kesällä suunnittelemani katastrofijännäri / romanttinen komedia, jossa Hugh Grant ja Jennifer Aniston juuttuvat appivanhempineen keskelle vedenpaisumusta.

MP3: Architecture In Helsinki - Maybe You Can Owe Me [lähde]

Tweet

Craig David, Englannin Anttila ja kaksintaistelu "mustuneesta natsikädestä"

Olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen, onko unista kirjoittaminen tylsää vai siistiä. Mutta ainakin niistä saa kohtalaisen hyviä otsikoita postauksiin. Tällaista tapahtui tänään aamuyöllä:

Olin keväisenä päivänä jossain englantilaisessa kaupungissa ja minun oli jostain syystä pakko löytää "Craig Davidin uusi single" (?!) ennen kauppojen sulkemisaikaa. Juoksin ylös mäkistä katua ja näin, miten levykauppiaat olivat juuri vetämässä rautaristikoita oviensa eteen. Mutta onneksi Anttila oli auki! Hyvä homma, että suomalaiset tavarataloketjut ovat laajentaneet toimintaansa muuallekin Eurooppaan!

Pujahdin siis sisälle Anttilaan ja löysin sen levy-osaston singlehyllystä kyllä paljon mielenkiintoista tavaraa, mutta en juuri haluamaani Craig Davidin uutta singleä. Lähdin siis lievästi pettyneenä pois - henkilökunnan uloskäynnin kautta. Sokkeloisessa rappukäytävässä ulko-ovea etsiessäni huomasin, että minulla oli käsissä sormikkaat (vaikka oli lämmin päivä ja olin sisätiloissa). Sormikkaisiini oli lisäksi tarttunut roikkumaan sellainen kaksipuolinen keittiöpesusieni, jossa toinen puoli on sellaista karheaa metallimaista ainetta.

Juuri kun olin astumassa ulos taka-ovesta, vastaani tuli mies, jonka tunnistin Anttilan pääjohtajaksi. Tämä oli kannaltani hyvin noloa, sillä pääjohtaja luultavasti luuli minua lintsaavaksi, ennen sulkemisaikaa poistuvaksi työntekijäksi, joka vielä kaiken lisäksi yrittää kömpelösti varastaa pesusientä. Päätin siis, että olisi ehkä parempi jäädä Anttilaan töihin. Käännyin kannoillani ja marssin tekemään töitä huonekaluosastolle.

Huonekaluosastolla työskentelin lähinnä niin, että istuin mukavalla sängyllä naisasiakkaan kanssa, joka pyysi minua etsimään marihuanasätkän valmistusaineet käsilaukustaan ja toimimaan näkösuojana sillä aikaa, kun hän käärisi sellaisen. Tunnollisena asiakaspalvelijana tottelin pyyntöä, vaikka se hieman hämmästyttikin minua. Tällaista työntekoa ei kuitenkaan ilmeisesti katsottu hyvällä ja pian kollegani (jota en tietenkään ollut ennen nähnytkään) tuli valittamaan suureen ääneen, että pakoilen vastuutani. Hän esitti käytöksestäni imitaation, jossa hän liioitellen sanoi: "Anteeksi, mutta en voi nyt tulla auttamaan: minun täytyy mennä vastaamaan puhelimeen toisaalla" ja teki huvittavan näköisen sukelluksen tyynyliinahyllyjen taakse.

Mielestäni tämä oli kieltämättä melko hauska imitaatio ja ehdottomasti osuva kuvaus olemattomasta työpanoksestani tämän englantilaisen Anttilan huonekaluosaston toimintaan, mutta suutuin silti saamastani kritiikistä. Sanoin kollegalleni: "Sun kannattaa tänä kesänä varoa, ettei sun kaula ala pakoilla sua!" ja yritin tehdä kaulallani samanlaisen sukellusliikeimitaation kuin hän oli tehnyt minusta.

Tiesin jo naurettavaa uhkausta esittäessäni, että se on toooodella huono juttu ja kaulaimitaatio taisi mennä kaikilta paikallaolijoilta jokseenkin ohi. Kriittinen kollegani kuitenkin tulkitsi sen ilmeisesti kaksintaisteluhaasteeksi ja silmänräpäyksessä löysimmekin itsemme jonkinlaisesta siirtolapuutarhasta, jossa taistelisimme pienten peltotilkkujen edessä heinähangoin. Tunnelma oli hyvin uhkaava, taivas oli tumma ja pian alkaisi luultavasti ukkostaa. Jahtasimme toisiamme ympäri pientä puutarhalänttiä, kunnes vastustajani kompastui ja kaatui. Hänen taskustaan lensi pieni muovipussi ja astuin vahingossa sen päälle. Tunsin jalkani alla, miten pussissa oli jotain kiinteää ja miten se muuttui välittömästi pehmeäksi jauheeksi kun olin astunut sen päälle.

Maassa makaava kaksintaistelukumppanini huusi minulle: "NOOO!!! It's my blackened nazi hands... brings bad luck..." Tässä vaiheessa huomasinkin katsovani kamppailuamme televisiosta ja päivitteleväni sitä, että hänen repliikkinsä oli tekstitetty väärin: "Ei! Ne olivat mustat käteni... tuovat pahoja asioita" Harmittavasta epäkohdasta huolimatta olin silti tyytyväinen, että olin tuhonnut hänen pahaa onnea tuovat mustuneet natsikätensä. Ehkä päiväni olikin ollut vaivan arvoinen, vaikken ollutkaan saanut sitä Craig Davidin singleä hankituksi.

Sen pituinen se (aika pitkä). Lähinnä ihmettelen sitä, miksi haluaisin edes unissani kuunnella Craig Davidia..? Varsinkaan kun kyseessä ei ollut Walking Away, joka on Craig Davidin tylsistyttävässä tuotannossa ainoa siedettävä kappale. Lataa Walking Away tästä.

[Edit, muuta: Loistava Fitz ratkaisee alkaa tänään uusintana Ykköseltä klo 22.15! Yksi parhaista sarjoista ikinä. Robbie "Hagrid" Coltrane ja Ricky "Jim Royle" Tomlinson ja käsikirjoittajana Jimmy McGovern, joka mainitaan jopa Manic Street Preachersin kappaleessa!]

Tweet

Miten tämän unen voi tulkita?

Näin tänään päiväunilla aika hervottoman unen:

Unessa olin nukkumassa päiväunia lapsuudenkotini olohuoneessa. Kuulin, että ulkona leikkii äänekkäitä lapsia ja yhtäkkiä heräsin siihen että kaksi lasta oli juossut sisään taloon. Aloin ärjymään lapsille ja toinen heistä juoksi itkien ulos talosta, mutta toinen pysyi sisällä ja katosi jonnekin.

Pian lapsen isä tuli sisälle paavin kanssa ja alkoi etsiä lastaan. Paavi oli pukeutunut vaaleankultaiseen viittaan ja etsi kadonnutta lasta hyvin tehokkaan näköisesti. En kuitenkaan ollut arvovieraasta innoissani, vaan huusin paaville: "Mitä v***ua sä teet täällä, paavi? Mene helvettiin siitä!" Paavin poistuessa lisäsin kuitenkin kohteliaasti ja jopa hieman toiveikkaan pyytävästi: "Yksityishenkilönä olet kuitenkin aina tervetullut!"

Kun katsoin paavin loittonevan takapihamme yli, huomasin että jostain sivummalta alkoi näkyä koko ajan enemmän ja enemmän saippuakuplia. Yritin vielä huikata paaville: "Paavi, mitä noi on? Onko ne saippuakuplia?" mutta hän ei enää kuullut. Saippuakuplat vain lisääntyivät ja pian niiden keskeltä ilmestyi pihallemme suuri pahvista tehty laivan puolikas, jonka kannella seisoi kaksi köyryselkäistä hahmoa. Tunnistin heidät oitis Jumalaksi ja Jumalan vaimoksi. He näyttivät äärettömän vanhoilta ja seisoivat vaiti oudon, saippuakuplilla toimivan puolikkaan laivansa kannella.

Tässä vaiheessa minun oli pakko herätä, sillä uni alkoi mennä aika pelottavaksi. Mitä tästä nyt voisi tulkita? Ainakin se oli yksi parhaista unista ikinä. Olen erittäin ylpeä siitä, että alitajuntani keksi sellaisen hahmon kuin "Jumalan vaimo". Hän ei esiinny missään kovin usein. Lisäksi se, että käskin paavin painua helvettiin, oli melko hauskaa - vaikkakin hieman töykeää.

Muuta: Tänään illemmalla minua pyydettiin kertomaan "hauska juttu". Onneksi sellaista ei tapahdu usein, sillä "hauskan" jutun kertominen pakotettuna on todella vaikeaa. Onneksi minulla kuitenkin oli yksi juttu. Voin kertoa sen tässä - se oli keskustelu, jonka kävin kaverini kanssa Irlannissa:

- "Mulla on operaattorina Meteor"
- "Mikä on 'Operaatio Meteora'"
- "Mitä? En ole kuullutkaan sellaisesta?"
- "???"

Siinä keskustelussa ei ollut järjen häivää.

MP3: Ben Folds Five - Rockin' The Suburbs [lähde]

Tweet

Arvoisa vartijatoveri,

ole hyvä, äläkä luule itsestäsi liikoja. Jos joku tuusulalainen sähköamis on kerran erehtynyt kehumaan ulkonäköäsi Irc-galleriassa, se ei todellakaan tarkoita sitä, että sinulla olisi aihetta ylpeyteen. Olet vain onnistuneesti saanut kolmoisleukasi piilotettua.

Ja vaikka sinulla on kolme tutkintoa, se ei tarkoita että olisit missään mielessä älykäs. Manikyristitutkintoa, vartijakurssia ja hygieniapassia ei lasketa.

Entä mikä on se mairea, pikkutyttömäinen ääni, jolla puhut kaikille asiakkaille - etenkin vanhemmille miehille? Se kuulostaa niin läpeensä teennäiseltä, että mieleni tekisi oksentaa. (Mutta ehkä tiedät mitä teet: vanhemmat miehet nimittäin tuntuvat pitävän siitä.)

Ja miten maailmassa on mahdollista asua ja työskennellä Espanjassa kaksi vuotta oppimatta kieltä lainkaan? No, niin; siis tarjoilemalla suomalaisturisteille lihapullia ja perunamuusia ja laulattamalla heitä karaokessa. Mutta kyllä tuollaiseen tietämättömyyteen tarvitaan silti jotain poikkeuksellista lahjakkuutta (ja sinulta näköjään löytyy sitä roppakaupalla)!

Toivotan sinulle hyvää Tallinnan-risteilyä, hyvää viikonloppua ja hyvää loppuelämää.

Dirty Pretty Things - Bang Bang You're Dead

Tweet