Lehdenjakajan joulukalenteri 2011

Lehdenjakajan joulukalenteri vuosimallia 2011 näyttää tältä. Tämä on nyt jo siis neljäs joulu, kun yritän ilahduttaa yöllistä Hesarin tuojaa suklailla. Useimpina vuosina haasteena on ollut viestintä: miten saada kiireinen ja joulukalenterittomiin oviin tottunut lehdenjakaja ymmärtämään, että kalenteri ja suklaat on todellakin tarkoitettu juuri hänelle.

Parina ensimmäisenä vuonna homma alkoi rullata pienen alkukankeuden jälkeen, mutta viime vuonna lehti-kusti ei ottanut namua kai yhtenäkään yönä, vaan rapussa asuvat kakarat pihistivät edelliseltä yöltä jääneet suklaat aina seuraavana päivänä. Tänä vuonna olen panostanut räikeisiin kyltteihin ja runsaisiin nuoliin, jotta kalenteri ei ainakaan jää huomaamatta.

Jännittävää nähdä, nappaako lehdenkantaja herkkuihin kiinni!

Tweet

Hauskaa joulua!

Rauhallista ja hilpeää joulua kaikille! Jokavuotisiin jouluperinteisiini kuuluu täyttää jääkaapistani yksi kokonainen hylly hyvillä limsoilla. Tässä tämän vuoden asetelma (olen ehtinyt jo avata pari, joten siksi etualalla on hieman väljää).

Joulupukki on tänä vuonna Kuumassa linjassa jotenkin jäisen oloinen - vai onko vaivaannuttavia hiljaisuuksia ollut aina näin paljon? Ohjelman pukki taisi vaihtua jokunen vuosi sitten? Tämä nykyinen ei ole mitenkään kovin taitava lasten kanssa keskustelija.

Tweet

Mykkä puhelin

Koko syksyn puhelin soi päivässä keskimäärin 3 kertaa, kun eri kouluissa tarvittiin opettajansijaista. Olin jo ehtinyt tottua siihen, että joka päivä soitettiin ja kysyttiin jonnekin.

Mutta nyt viikkoon kukaan ei ole soittanut. Alan olla jo vähän ihmeissäni. Mistä puhelimen mykkyys johtuu? Yhtäkkinen stoppi vaikuttaa epäilyttävältä.

Stressi on tosin siinä suhteessa turhaa, että gradunkirjoituskiireiltäni en edes ole ehtinyt kahteen viikkoon sijaiseksi minnekään. Seminaarityön deadline on kuitenkin huomenna ja sen jälkeen toivoisin taas saavani mahdollisimman paljon soittoja ennen joulua. Toivottavasti mykkyys ei jatku enää kovin paljon pidempään.

Muuta:

Väliaikatietoja lehdenjakajan joulukalenterista: ensimmäisen päivän suklaa ei mennyt kaupaksi. Tosin ensimmäisenä päivänä ei ole koskaan aiemminkaan napannut. Ehkä kalenteri tulee huomatuksi ensi yönä.

Oma joulukalenterini vaikuttaa ensimmäisen luukun perusteella menestykseltä: talon oveksi naamioitua luukkua oli hauska avata ja sisältönä oli tyylikäs, kuusenkoristeeksi sopiva suklainen joulupallo kimaltelevan keltaisessa metallipaperikääreessä. Itse suklaa oli perusjoulukalenterisuklaata, mutta sinällään aivan sopivaa. Lehdenjakajalla on siinä mielessä paremmat oltavat, että hänen kalenteriaan varten on varattu Maraboun Twist-pussi, joka sisältää mm. Toblerone-palasia.

Facebookissa eräs tuttavani iloitsi pähkinä- ja purukumijoulukalenteristaan. Hänellä ei ole suklaakalenteria siksi, että hän on karkkilakossa. Ei siinä mitään, mutta hän kertoi olleensa karkkilakossa vuoden verran! Huh! Tuollaiseen tarvitaan jo jättimäiset määrät luonteenlujuutta.

Tweet

Joulukalenteri löydetty

Tämän vuoden joulukalenteriksi valikoitui Rohan-merkkinen, talon muotoinen kalenteri. Boksi näyttää mukavan erikoiselta ja sisältää päälle liimatun suomenkielisen tarran mukaan "erilaisia suklaakuvioita, -kolikoita ja herkullisia marmeladeja". Etenkin marmeladit kuulostavat jännittäviltä!

Tweet

Mikä joulukalenteri tänä vuonna?

Joulukuu alkaa jo ensi viikolla, joten pian pitäisi myös löytää tämän vuoden joulukalenteri. Olen viime vuosina kokeillut kaikki kalenterit Kinderistä Hariboon ja vaikka mihin. Superjännittävät ja eksoottiset vaihtoehdot alkavat olla jo käyty läpi. Pitäisiköhän tänä vuonna hankkia vain ihan tavallinen peruskalenteri, jonka suklaa maistuu klassiselta joulukalenterisuklaalta (ohuelta, hieman imelältä)?

Tai olisiko parempi luopua suklaakalenterista kokonaan ja ostaa esim. teekalenteri tai partiolaisia tukeva kuvakalenteri? Tai ehkä yrittää vielä surffailla eBay läpi ja katsoa, jos sieltä löytyisi jotain todella outoa ja erikoista?

Olisiko kenellekään mitään hyviä vinkkejä?

Ensi viikolla myös Hesarin jakaja saa taas ovikalenterin. Ensimmäinen jakajakalenteri toissa vuonna oli loppujen lopuksi suuri menestys, mutta viime vuonna yöllinen postihenkilö nappasi suklaita vain todella harvoin. Toivottavasti tänä vuonna saan ruokituksi lehdenjakajan joka yö!

Tweet

Riemukasta joulua!

Laadukkaat joulubiisit ovat olleet kohtalaisen harvinaisia, mutta aivan viime vuosina monet uudemmankin polven artistit ovat pyrkineet kehittämään tilannetta. Julian Casablancasin riehakas I Wish It Was Christmas Today nousi heti julkaisunsa jälkeen pop-jouluklassikoiden rajattuun joukkoon. Kappaleen melodia on todella tarttuva ja sanoituksissa on mukavan hömelöitä riimejä, kuten "All I know is that Santa's sleigh / Is making its way to the U.S.A." tai "Santa's bringing goodies to the boys and girls / In every nook and cranny of this crazy-ass world". Kappaleen yleissävy on hieman materialistinen, mutta silti miellyttävän jouluhenkinen.

Ultrarentoa joulua kaikille!

Tweet

Jouluna

Joulun kunniaksi todellinen peruspostaus. Tämän blogin ehkäpä yleisimpiä aiheita taitaa olla se, että pidän muiden ihmisten tekemisiä ja ideoita typerinä. Se ei välttämättä ole kovin mukavaa, enkä oikein ajatellut kirjoittaa sellaisesta jouluna, mutta tänään koin niin perus-blogitilanteen, että koen lähes velvollisuudekseni kirjoittaa siitä.

Kävelin urheiluliikkeessä kahden viiksekkään, keski-ikäisen, kenties insinööri tms. -miehen ohi. Toinen heistä osoitti vitriinissä olevaa huipputeknisen näköistä sykemittaria ja sanoi toiselle: "Harri, tollaset me otetaan! Ajattele, kun sut nähdään paltsussa tollanen ranteessa!"

Oli jotenkin hellyyttävää ajatella, miten näiden miesten piireissä tehdään muihin vaikutus "paltsussa" kantamalla ranteessaan uusinta sykemittaria. Sillä töissähän sitä sykemittaria nimenomaan tarvitsee. Sykemittarinpalvonta on ehkä viimeinen jäänne jo melko hyvin katoamassa olevasta urheiluvarusteet ei-urheilutilanteissa -genrestä (esimerkiksi juoksulenkkareita ja verryttelyhousuja näkee nykyään urheilukenttien ulkopuolella enää melko harvoin). Mietitytti myös, tunnistaisivatko nämä paltsumiehet oikeasti hienoa kelloa, jos siinä ei olisi teelautasen kokoista digitaalista numeronäyttöä ja verenpaineenmittausominaisuutta?

Muuta: Kauan odotettu loistosarja Pasila jatkuu lähes vuoden luvattua myöhemmin: uudet jaksot alkavat Kakkosella 19. tammikuuta. Toivottavasti Pasilan tekijätiimi on käyttänyt lähes kahden vuoden tauon huippuideoiden kehittelemiseen - fanien suunnalta paineet ovat nyt aika kovat. Tervetuloa takaisin, Pöysti ja muut!

Rentouttavaa ja lämmittävää joulua kaikille! Kiitos, kun olette jaksaneet seurata tätä blogia tänä vuonna!

Tweet

Ennen joulua

Minulla on oikeastaan vain kaksi jouluperinnettä, jotka täytyy ehdottomasti toteuttaa.

Ensimmäinen niistä on täyttää yksi jääkaapin hylly limsatölkeillä: tein tämän perinteen vuoksi äsken kaksi reissua Behnford'sille ja jääkaappi näyttää nyt jälleen hyvin jouluiselta. En nyt jaksanut ottaa uutta kuvaa, mutta tältä se näytti jouluna 2006.

Toinen on joulubagel. Jouluaattona saan perinteisiä jouluruokia enoni luona, mutta joko ensimmäisenä tai toisena joulupäivänä asiaan kuuluu valmistaa itse runsas graavilohibagel ja nauttia se parin limsatölkillisen kanssa. Joulubagel todella kruunaa joulun.

Pidän itse omista jouluperinteistäni kovasti. Ne ovat ehkä hieman epäjouluisia, mutta siksi juuri hauskoja. Muutenkin ihmisten pitäisi mielestäni joulun kunniaksi yrittää tehdä ennemmin jotain sellaista, josta he itse pitävät, kuin sellaista, jota "pitäisi" tehdä, "koska niin tehdään aina".

Joululahjojen hankkimiseen ovat mielestäni parhaita päiviä pari juuri aattoa edeltävää päivää, ainakin nyt kun ne osuvat näin arkipäiviksi. Eilen illalla kaupoissa ei ollut oikeastaan lainkaan tungosta ja sain lahjat kasaan melko nopeasti. Tänä vuonna myös hankin mukavampia lahjoja kuin edellisvuonna: silloin olin jotenkin ajatuksissani ja ostin siskolleni jotain shampoita ja kylpygeelejä, vaikka en ole ollenkaan varma, käykö hän edes suihkussa. (Vitsivitsi!) Tänä vuonna tajusin kuitenkin paremmin ja hankin hänelle kirjan ja levyn. Niillä ei voi mennä vikaan.

Jouluvalmistelujen päätökseksi yritän ehtiä vielä tänään SPR:n Veripalveluun luovuttamaan verta. Siitä tulee itselle monella tapaa hyvä olo ja se voi aivan oikeasti auttaa jotakuta tarpeessa olevaa. Seuraavan kerran Veripalvelun toimipisteet ovat auki Tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

Loppuun vielä se kaikkien aikojen paras joululaulu, tällä kertaa vuoden 2005 uusintaversiona.

Tweet

Motivoiva sää, historian reiluuden epäreiluus ja urbaanin viidakon lait

Outoa, miten aina unohtaa sen, että sää voi vaikuttaa mielialaan todella paljon (vaikka Oasiskin siitä muistuttaa). Tänään iltapäivällä kaupunki tuntui jotenkin keväiseltä, ihan kuin olisi esimerkiksi maaliskuun alku eikä joulukuun puoliväli ollenkaan. Ilmassa oli ohutta sumua, ja valo taittui sen ansiosta mielenkiintoisesti. Sellainen piristää (vaikka sumu todennäköisesti olikin jokin matalapaineen alas tuoma saastepilvi tai jotain vastaavaa). IPodin satunnaissekoituksestakin tuli juuri säätilaan sopivia kappaleita.

En ole sellainen ihminen, joka pystyisi toimimaan tehokkaasti koko päivän. Olen kaiken suhteen vähän kuin ex-jugoslavialainen jalkapalloilija: jos esimerkiksi säätila sattuu sopivasti kohdalleen juuri senhetkisen mielialan kanssa, pystyn ainakin hetken aikaa tekemään huippusuorituksia, mutta vain hetken aikaa. Ja jos olosuhteet ovat jostain syystä jotenkin pielessä, en saa oikein mitään aikaan.

Tänään olosuhteet siis suosivat, joten kävin innolla vuoden viimeisen esseen kimppuun. Turhauttavan työtaakan alla stressaantunut professori oli antanut esseen suhteen ohjeeksi, että "Tärkeintä on, ettei se ole kovin pitkä". Aivan ymmärrettävää sinänsä, mutta kertoo ehkä myös jotain opetuksen tasosta maamme pääkaupungin yliopistossa. Hieman tämän koko tilanteen pohjalta kirjoitinkin esseen, josta tuli tavallaan enemmänkin kolumni kuin akateeminen kirjoitelma, mutta luulen ainakin, että professori itse saa siitä enemmän hupia irti kuin tavanomaisista artikkelinreferoimisesseistä. Pohdin tekstissäni sitä, miten historia oppiaineena on tavallaan siitä epäreilussa asemassa, että historia on harrastuksena avoin kaikille ja tavallaan melko suuri osa "jokapäiväisestä" historiakeskustelusta käydään melko pitkälti eri aiheista, kuin mitä yliopistomaailmassa ehkä pidetään tärkeämpinä.

Esseestä tuli jonkinlainen sympatianosoitus akateemisia ammattihistorioitsijoita kohtaan ja vuodatus siitä, että historian opiskelu ei omasta mielestäni ehkä sittenkään ole kovin fiksua tai mukavaa. Sain sisällytettyä siihen sekä asiallista pohdiskelua että myös pari humoristisempaa kohtaa. Siitä tuli ainakin omasta mielestäni ehkä tämän vuoden paras omista esseistäni. Pitäisi ehkä laittaa se vaikka tänne blogiin joskus.

Kun sitten olin saanut esseen palautettua, tartuin päivän varsinaiseen suurprojektiin, eli joulukorttien postittamiseen. Tiedän, että tekemällä tämän (itse asiassa ihan mukavan) pakollisuuden vaikkapa päivääkin aikaisemmin, olisin säästynyt epätoivoon syöksevältä jonottamisurakalta ja yleiseltä turhautumiselta, mutta kunnioitan deadlineja niin paljon, etten halua mielelläni ikinä saada mitään valmiiksi ennen niitä. Siispä kortit on hyvä postittaa viimeisenä mahdollisena päivänä.

Aloittaessani jonottamisen Postitalon pääpostissa (tiedän: typerin mahdollisin paikka viimeisen päivän joulukorttipostitukseen) olin jättää leikin kesken jo alkuunsa: sain vuoronumerolappukoneesta piletin #272, kun salin numerotauluilla juoksivat vasta n. 120:n paikkeilla olevat luvut. Mutta - hieman itseäni kehuakseni - olenkin aika hyvä jonottamaan, sillä tiedän muutaman seikan, jotka auttavat selviytymään tällaisissa arkipäivän taisteluissa.

Ensiksikin: koska jonotusnumerot vaikuttavat suurilta ollessaan esimerkiksi yli sadan, moni kokee psykologisen numeronsuuruustyrmäysefektin ja tosiaankin luovuttaa koko urakan heti paikalla - mutta ei ennen, kuin on ensin ehtinyt ottaa itselleen numerolapun koneesta. Niinpä "lunastamattomia luukkuja" jää joka väliin erittäin paljon. Kahden itse tiskille pääsevän varsinaisen asiakkaan välissä saattaa helposti olla vaikkapa 20 luovuttanutta, joiden numerot vain kilahtelevat ohi yksi toisensa jälkeen. Tällöin esimerkiksi lapun 120 ja lapun 272 välillä ei missään nimessä ole yli 150 jonottajaa, vaan pahimmillaankin ehkä vain 50.

Toiseksi: kokenut ja ympäristönsä tunteva jonottaja osaa tarkkailla jonotussalia. Kannattaa kierrellä hyllyjen välissä, ikkunan vierustoilla ja ylipäänsä missä tahansa, sillä yllättävistä paikoista saattaa löytyä käyttämättömiä jonotuslappuja. Itsekin löysin n. minuutin kiertelyn jälkeen 272-lappuni tilalle lapun numero 218. Hyppäsin siis n. 60 sijaa jonossa eteenpäin ihan vain sillä, että vaivauduin katsomaan ympärilleni.

Jono ei siis koskaan ole niin pitkä, kuin miltä se näyttää. Ehkä tämän voisi ottaa jonkinlaiseksi motoksi elämässä. Paitsi ettei se ehkä päde kaikkeen, ei vertauskuvallisesti eikä oikein käytännössäkään: esimerkeiksi klubeille tai urheilutapahtumiin jonotettaessa jono onkin usein pitempi, kuin miltä se näyttää, koska siihen tulee aina lisää jonottajien kavereita, jotka kiilaavat eteesi. Siihen ei oikein auta mikään. En itse asiassa ikinä mene mihinkään yökerhoon, jonne on jonoa. En ole oikein koskaan tajunnut sitä, miksi pitäisi jonottaa johonkin klubiin, kun on sellaisiakin, joihin ei ole jonoja. Ymmärrän tietysti, että jonon pituus on jonkinlainen takuu siitä, että paikassa on "hyvä meno", mutta todellisuudessahan kaikki on aika roskaa.

Hmm... hyvän sään vaikutus ei taida enää toimia.

Tweet

Edistystä!

Tänä yönä postinkantaja oli viimeinkin jäänyt loukkuun ja ottanut kerralla kolmen päivän suklaat! Olin todella innoissani! Sen täytyi olla "ohjelappuseen" eilen illalla lisätyn, ylöspäin osoittavan nuolen ansiota. Vasta nyt kalenteri alkaa toimia kunnolla. Toivottavasti edistys jatkuu!

Edistystä - vaikkakin vähän käänteistä sellaista - oli havaittavissa myös siinä mielessä, että luin aamulla Hesarista, että firma, jossa minun olisi pitänyt nyt syksyllä tehdä töitä, on keskellä yt-neuvotteluja ja vähentää ehkä jopa melkein neljäsosan väestään. Ihan kelpo syy siis sille, ettei sieltä ole oikein kuulunut mitään. Eipä tarvitse miettiä sitä enää. Mutta voisivat nyt ainakin maksaa rästipalkat!

Muuta: Luen parhaillaan (tai siis en juuri nyt tällä nimenomaisella hetkellä, mutta noin niin kuin yleensä) Will Selfin romaania Great Apes. Tarinana se ei vaikuta mitenkään kovin miellyttävältä, mutta sen erittäin taidokas kielenkäyttö tekee suuren vaikutuksen. Olen viime aikoina lukenut vähän vähemmän "taiteellisia" romaaneja, joten on ollut taas virkistävä kokemus huomata, että periaatteessa samaan genreen mahtuu hyvin monentasoisia tekijöitä.

Toissa yönä tapasin unessani Martti Ahtisaaren. Kysyin häneltä erittäin typerän kysymyksen: "Vieläkös se teidän toimisto on siinä Pikku-Roballa?" Jos saisin aivan oikeasti tavata presidentti Ahtisaaren, keksisin ehkä jotain vähän järkevämpää kysyttävää. Tänä yönä en ehtinyt tavata unissani ketään, nukuin aika katkonaisesti.

Tweet

Joulukuu

Sekalaisuuspostaus joulukuun alkajaisiksi.

Kirjoitan, koska olen juonut kahvia. Kirjoittaisin varmasti useamminkin, jos joisin enemmän kahvia. Se pääsee aina välillä unohtumaan, mikä on harmillista. Kahvista on paljon hyötyä. Se antaa energiaa ja selkeyttää ajattelua. Kahviton aivo on saamaton ja pessimistinen, kahvikas puolestaan järkevä ja motivoitunut. Pitäisi siis luopua siitä harhaluulosta, että ilman kofeiinia voi pärjätä. Olisi hyvä, jos aamulla välittömästi heräämisen jälkeen saisi kofeiiniannoksen. Tänäänkin pääsin ulos kotoa vasta yhden jälkeen iltapäivällä, kun ei oikein huvittanut. Kahvin avulla olisi ehkä alkanut huvittaa.

Olen muutenkin ehkä haahuillut vähän liikaa tänä syksynä. Asiat eivät ole sujuneet aivan niin kuin olisin ajatellut niiden sujuvan. Eniten ahdistaa se, että raha tuntuu koko ajan olevan lopussa. Melko karu ja tylsä totuus on se, että on vaikea saada aikaiseksi mitään järkevää ja ylevää, jos suurin osa ajasta kuluu rahan ajattelemiseen, kuten se tänä syksynä on tuntunut kuluvan.

Kofeiinipäissäni päätinkin siis, että nyt täytyy vain hetken aikaa pitää matalaa profiilia: noutaa kandidaatin paperit parin viikon kuluttua, saada syksyn viimeinen tentti suoritettua ja viettää rauhoittava joululoma. Sen jälkeen, uuden vuoden alussa, täytyisi etsiä jokin säännöllinen osa-aikainen työ ja sitten keskittyä enemmän opiskeluasioihin ja itsensä kehittämiseen. Nyt syksyllä tekemäni opettajansijaisuudet ovat erittäin miellyttävä tapa ansaita, mutta ne ovat niin epäsäännöllisiä, että aiheuttavat stressiä. Ja muutenkaan niitä ei luultavasti tule enää niin paljoa keväämmällä: pimein syksy flunssineen ja väsymisineen on sijaisen kulta-aikaa. (Uskon aivan oikeasti, että melko moni opettaja ei ole oikeasti fyysisesti sairas, vaan haluaa vain pitää päivän, parin tauon, koska ei jaksa mennä koululle.)

Sijaisuuksissa on myös se huono puoli, että työtä pitää tehdä juuri samaan aikaan, kun pitäisi olla luennoilla. Saan tästä syksystä ennätysvähän opintopisteitä. Se on pieni pettymys. Olin ajatellut asian alunperin niin, että jatkaisin osa-aikaisena kesätyöpaikassani ja saisin siten syksyllä vähän ylimääräistä tuloa, mutta ehtisin myös opiskella tehokkaasti. Tällaista minulle siis luvattiin, mutta sitten asian päälle on laskeutunut täydellinen hiljaisuus. Minulle ei myöskään ole maksettu muutamasta tunnista, jotka tein ko. firmalle jo syys- ja lokakuussa. Melko huono juttu, siis. Olen siitä aika vihainen. Ymmärtäisin kyllä sen, jos sieltä ilmoitettaisiin, ettei minua nyt tarvita, mutta tällainen kommunikaatiokatkos on jotenkin todella noloa. Jos olisin jo alkusyksystä tiennyt, että asiat eivät sillä suunnalla etene yhtään mihinkään, olisin varmasti etsinyt muita hommia jo aiemmin.

Kahvilatauksen avustamana olen myös tänään miettinyt, mitä voisin sitten tehdä. Kävin parturissa ja näytin peilissä omasta mielestäni erittäin hyvältä. Ehkä voisin alkaa malliksi. Ei miksikään huippumalliksi tietenkään, mutta johonkin Halosen tai River Co:n katalogiin (hahaha, "ihmehousut"!). Toinen mahdollinen ansaintamuoto, joka tuli mieleeni, olisi aineiden ja esseiden kirjoittaminen maksua vastaan. Olen tehnyt sellaista pari kertaa kavereilleni, mutta ehkä sellaisia palveluksia voisi tarjota vaikkapa jossain nettifoorumilla vähän laajemmillekin piireille. Peruskoulun ja lukion ainekirjoitukset suomeksi ja englanniksi €30, ruotsiksi €40. Korkeakoulutason esseet €50 ja €60. Se voisi toimia.

Asiaan liittyen, välillä aina hämmästyy sitä, miten koulutetut nuoretkin voivat olla niin huonoja englannissa. Istuin viime viikolla UniCafessa, kun vierasmaalainen miesopiskelija tuli jakamaan ruokailijoille haastattelulomakkeita, joissa kysyttiin kysymyksiä hänen tutkielmaansa varten. Paperin ylälaidassa ohjeet kertoivat, että vastaajan pitää vain laittaa rasti ruutuun valitsemiinsa kohtiin. Kysymys oli hypoteettinen tehtävä, jossa vastaaja oli matkustamassa Brasiliaan ja hänen piti kertoa, mitkä henkilökohtaiset tietonsa hän olisi valmis antamaan Brasilian hallitukselle maahantulon yhteydessä. Vaihtoehtoja oli esimerkiksi nimi, syntymäaika, sukupuolinen suuntautuminen, ammattiliiton jäsenyys, sairaudet, jne. Viereisessä pöydässä nuoret opiskelijatytöt eivät joko lukeneet ohjeita kunnolla tai sitten ymmärtäneet niitä, sillä he alkoivat täyttää paperia omine tietoineen: ensin he kirjoittivat siihen nimensä ja syntymäaikansa ja alkoivat sitten pohtia "Miten sanotaan enkuksi 'hetero'?".

Se oli hauskaa, mutta noloa. Voisin kirjoittaa esseitä vaikkapa heille.

Tämä postaus jatkuu vielä. Ehkä joku on jaksanut lukea vielä tännekin asti.

Laitoin eilen illalla asuntoni oveen joulukalenterin Hesarinjakajaa varten. Ajattelin, että yötyöläinen varmasti ilahtuisi postiluukun yläpuolella odottavasta suklaasta. Menin aamulla innoissani tarkistamaan, oliko suklaakarkki päässyt postinkantajan mukaan, mutta ei: se roikkui yhä paikallaan. Söin sen siis itse. Mutta täksi yöksi laitan taas uuden. Toivottavasti ensi yönä onnistuisi. Tosin ehkä lehdenjakaja on niin kiireessä, ettei ehdi tai jaksa mitään ylimääräistä touhua.

Joulukuun alku merkitsi myös Glasvegasin joulu-EP:n A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss) julkaisua. Kuuntele tästä kappale Please Come Back Home. Joululevy ei tarjoa suuria uudistuksia, mutta jatkaa Glasvegasin loistavan omaperäistä linjaa. Uuden materiaalin julkaiseminen vain pari kuukautta ensilevyn jälkeen vahvistaa myös sen, että Glasvegas kuuluu merkittävien bändien joukkoon. Oasiskin julkaisi upouuden Whatever-singlen jouluksi 1994 vain hetken Definitely Mayben jälkeen.

YouTube-harrastajille suosittelen myös irlantilaisen stand-up-koomikko Dara O'Briainin esityksiä. O'Briain ei ole mitenkään kovin outo tai räväkkä, mutta hän on erittäin taitava. Huomattavan iso osa hänen show'staan perustuu yleisöön reagoimiseen ja improvisaatioon, mikä on todella vaikuttavaa.

Ja lopuksi vielä eräs asia. Ärsyttävän City-lehden eräs ärsyttävimmistä vakiopalstoista on se, jossa lukijat suosittelevat helsinkiläisiä ravintoloita. Se on todella ankeaa: vaikuttaa siltä, että kaikki pitävät tex-mexistä (vihaan sitä sanaa ja myös itse ruokaa), syö-niin-paljon-kuin-jaksat -pizzabuffeteista tai jostain muusta halvasta ja ala-arvoisesta mättöruoasta. En tietenkään tarkoita, että palstaa varten haastateltujen pitäisi suositella jotain Chez Dominiquen kahdensadan euron illalliskokonaisuuksia, mutta jotenkin ihmettelen silti sitä, miten rajoittuneilta ihmisten ruokailutottumukset City-lehden perusteella vaikuttavat. Olen myös totta kai miettinyt, mitä sitten itse suosittelisin, jos minulta tultaisiin kysymään. Vastaukseni ei ole mitenkään maailmoja räjäyttävä, mutta se on laadukas ja hyvä: suosittelisin Kalevankadulla sijaitsevan kiinalaista ruokaa tarjoavan Nankingin listalta lähes mitä tahansa, etenkin paistettuja nuudeleita tai Kantonin kanaa. Nanking on mielestäni todella sopivanlainen ravintola: se on rento, mutta asiallinen, sen ruoka on hyvää, hinnat kohtalaiset ja palvelu todella todella miellyttävää. Etenkin hihittelevä ja joskus tilausvalinnoille lempeästi kuittaileva vanhempi herrasmies on aivan loistava. Olen suhteessani Nankingiin jo sellaisessa vaiheessa, että voisin ehkä tilata "sen tavallisen", ainakin viime lauantaina tarjoilijaneiti tuntui tunnistavan minut. Pidän tästä ajatuksesta kovasti. Olen aina halunnutkin sellaisen paikan, jossa voisi sanoa "Se tavallinen, kiitos."

Tweet

Joulu '07

Omituisia jouluja on ollut totta kai ennenkin, mutta tämänkertainen oli taas jotain aivan muuta.

Olin suunnitellut, että vietän joulun äärimmäisessä rentoutumisen tilassa, esimerkiksi kirjoja lukien ja elokuvia katsellen. Olennainen osa tätä suunnitelmaa oli se, että lataisin netistä filmejä tietokoneelle. Aattoaamuun mennessä olin jo ehtinyt ladata The Commitmentsin (ja katsoakin sen, se oli todella mukava ja hyväntuulinen elokuva!), Dr. Strangeloven, Donnie Darkon ja 87 prosenttia Lock, Stock & Two Smoking Barrelsista, kun pari vuorokautta yötä päivää päällä ollut tietokoneeni yllättäen sammahti. Sammahtamisen ääni oli niin voimakas, että heräsin siihen ja luulin, että ulkona kadulla tehdään jotain poraushommia, tms.! Yritykset saada kone uudelleen käynnistymään ovat olleet turhia. Uskalsin jopa avata koneen kuoren ja irrottaa kovalevyn ja laittaa sen takaisin paikalleen, mutta sekään ei auttanut.

Nyt olen kärsinyt kohta jo kolme vuorokautta ilman tietokonetta. Ei se nyt muuten ole niin paha juttu - en ole mitenkään koukussa tietokoneen käyttöön sinällään (ehen...) ja kaikki tärkeimmät tiedostot ovat varmuuskopioina erillisellä kovalevyllä - mutta tietokoneettomuus tarkoittaa samalla viihdykkeettömyyttä monella tavalla. Ja varsinkin jouluna pitäisi olla viihdykettä. Levyjäkin on pitänyt kuunnella Playstationin kautta.

Kirjoitan tätä Aleksandriasta. Olin jo aikeissa sanoa, miten mukavaa on (ihmisten kannalta yleisesti), ettei täällä ole ketään (siis että kukaan ei ole jouluna opiskelemassa, vaan tekemässä jotain muuta), mutta yhtäkkiä täällä onkin jo vaikka kuinka paljon ihmisiä (jotka kaikki oikeastaan näyttävät enemmän tai vähemmän saaristolaiskalastajilta?!?).

Onneksi TV on ollut tänä jouluna kohtalaisen OK. Mr. Bean -elokuvaan ei taida kyllästyä ikinä... aivan oikeasti! Se kohta, jossa Bean piirtää Whistlerin äidille uuden naaman, on elokuvahistorian parhaimpia kohtauksia. Tai... tämä mielipide johtuu erittäin luultavasti siitä, että olen vain nähnyt aivan liian vähän elokuvia...

Kirjoista ei ole ollut paljon iloa. Sain lahjaksi Sauli Niinistön Hiljaisten historian, joka... no... ei ole kovin innostava.

Joka tapauksessa, en malta odottaa huomisaamua että pääsen viemään koneeni korjaajalle. Tai jos sitä ei ole enää mahdollista korjata, hankkimaan uuden. Pahinta on se, että joutuu odottamaan. Olen aina yleensäkin ongelmien suhteen todella kärsimätön: haluaisin tietää "loppuratkaisun" välittömästi, oli se sitten hyvä tai huono.

Huomisen jälkeen blogissa odotettavissa vuoden loppuun saakka erilaisia listoja vuoden 2007 parhaista asioista, biiseistä, levyistä, leffoista ja lauseista.

MP3: The Smiths - I Don't Owe You Anything [lähde]

Tweet

Joululaulut

Jokavuotinen yleinen valituksen aihe jo syksystä lähtien on se, miten joululauluja soitetaan joka puolella niin paljon, että ne "tulevat korvista ulos jo marraskuussa". Se on kuitenkin melkoista liioittelua: oikeastaan yliannostuksen joulumusiikista voi saada vain, jos työskentelee esimerkiksi tavaratalossa, päiväkodissa tai jossain muussa paikassa, jossa joululauluja todellakin on pakko kuulla eikä niitä ole mahdollista välttää. Muussa tapauksessa on melko helppoa valita lähes joululauluton elämä, jos niin haluaa.

Tosin jos on allerginen joululauluille, niistä saa yliannostuksen helpostikin - ne ovat useimmiten luonteeltaan sellaisia, että niistä tulee mitta täyteen nopeasti.

Omasta mielestäni joululaulut ovat kuitenkin oikeastaan aika OK, etenkin kun niitä ei tarvitse kuulla kuin kerran vuodessa. Perinteisistä joululauluista suosikkini on ehkä Jouluyö, juhlayö. Futishuligaaniaikoinani (joku asioista tietävä saattaisi ehkä kiistää tämän termin käytön, mutta se kuulostaa paremmalta... kuin... joku muu termi) teimme Jouluyö, juhlayöstä hienon futisversion, jonka sanoissa toisteltiin joukkueemme nimeä (eikä sitten mitään muuta!).

Traditionaalisten joululaulujen lisäksi on sitten pop-joululauluja, joita niitäkin on oikeastaan kahta sorttia: ensinnäkin vanhat klassikot kuten White Christmas ja sitten tuoreemmat tuotokset, joista muutaman video seuraavaksi:

... Mutta sitä ennen haluaisin vielä ihmetellä sitä seikkaa, että miksi koulujen jouluevankeliuminäytelmissä Joosef ja Maria ovat aina pukeutuneet kylpytakkeihin (esim.)?! Sitä ei osaa oikein enää edes kyseenalaistaa... Tuskin verollepano tapahtui niin yllättäen, että matkaan joutui lähtemään kesken saunavuoron?!

No, joka tapauksessa, muutama vuoden 1980 j.Kr. jälkeen julkaistu joululaulu, olkaa hyvät:

The Pogues & Kirsty MacColl - Fairytale Of New York

Paras pop-joululaulu ikinä. Niin hyvä, että voi kuunnella muulloinkin kuin jouluisin. Tämäkin on sellainen kappale, että joskus ennen ei taikauskosyistä oikein uskaltanut kuunnella tätä ennen joulua, ettei itselle tulisi yhtä surkeaa joulujuhlaa kuin laulun hahmoille. Tällä viikolla BBC sensuroi laulusta rivit "You scumbag, you maggot, you cheap lousy faggot" ja "You're an old slut on junk" poliittisista korrektiussyistä, mutta palautti ne yleisön painostuksesta takaisin. Laulu on jo 20 vuotta vanha, joten miksi sensuroida se vasta nyt?


Band Aid 20 - Do They Know It's Christmas?

Tämä on ihan hyvä kappale, mutta ehkä hieman rasittavalla tavalla saarnaava. Tuskin kovin monella meistä aivan tosissaan on sellaista postikorttijoulua, jollaisen viettäjille Bob Geldof yrittää tässä aiheuttaa huonoa omaatuntoa? Jokaisella on joulustressiä tai -inhoa muutenkin, ja sitten pitäisi vielä ajatella Afrikan lapsiakin... Tämän vuoden 2004 version esiintyjät vaikuttavat jo nyt jotenkin hassuilta, vaikkei tästä ole kuin kolme vuotta. The Darknessin tyypit soittamassa kitarasooloja?!


Luciano Pavarotti & Placido Domingo & José Carreras - Happy Xmas (War Is Over)

Yritin löytää YouTubesta alkuperäistä John Lennonin versiota, mutta siihen tehty video oli aika huono. Tämäkin olisi oikeastaan parempi kappale, jos se olisi rehellisesti joko vain joululaulu tai vain poliittinen laulu - ei niitä tarvitsisi aina yhdistää. Tämä Kolmen tenorin versio on aika huvittava: oopperatyyli on ylilyövän massiivinen eikä kukaan laulajista taida oikein osata englantia.


Wham - Last Christmas

Viimeisenä moderni jouluklassikko. Ja musiikkivideo on hyvin olennainen. Mutta tämäkin on aavistuksen verran melankolinen. Eikö kukaan voi tehdä huolettomia joululauluja?

Tweet

Joulukoristeet VS. ankeus

Suosikkijuttuni jo pienestä asti on ollut se, että rakennustyömaiden nostureiden päälle ilmestyy joulukuusia! Jotenkin se on hauska yhdistelmä joulun juhlavuutta ja arkista ankeutta.

Näin myös kotini lähellä olevan purettavan varastorakennuksen ylimmässä ikkunassa sotkuisesti roikkuvat jouluvalot. Nekin oli varta vasten laitettu sinne, vaikka koko rakennusta on tuskin olemassa enää pitkälle joulun jälkeen.

Tweet