Joulukuu

Sekalaisuuspostaus joulukuun alkajaisiksi.

Kirjoitan, koska olen juonut kahvia. Kirjoittaisin varmasti useamminkin, jos joisin enemmän kahvia. Se pääsee aina välillä unohtumaan, mikä on harmillista. Kahvista on paljon hyötyä. Se antaa energiaa ja selkeyttää ajattelua. Kahviton aivo on saamaton ja pessimistinen, kahvikas puolestaan järkevä ja motivoitunut. Pitäisi siis luopua siitä harhaluulosta, että ilman kofeiinia voi pärjätä. Olisi hyvä, jos aamulla välittömästi heräämisen jälkeen saisi kofeiiniannoksen. Tänäänkin pääsin ulos kotoa vasta yhden jälkeen iltapäivällä, kun ei oikein huvittanut. Kahvin avulla olisi ehkä alkanut huvittaa.

Olen muutenkin ehkä haahuillut vähän liikaa tänä syksynä. Asiat eivät ole sujuneet aivan niin kuin olisin ajatellut niiden sujuvan. Eniten ahdistaa se, että raha tuntuu koko ajan olevan lopussa. Melko karu ja tylsä totuus on se, että on vaikea saada aikaiseksi mitään järkevää ja ylevää, jos suurin osa ajasta kuluu rahan ajattelemiseen, kuten se tänä syksynä on tuntunut kuluvan.

Kofeiinipäissäni päätinkin siis, että nyt täytyy vain hetken aikaa pitää matalaa profiilia: noutaa kandidaatin paperit parin viikon kuluttua, saada syksyn viimeinen tentti suoritettua ja viettää rauhoittava joululoma. Sen jälkeen, uuden vuoden alussa, täytyisi etsiä jokin säännöllinen osa-aikainen työ ja sitten keskittyä enemmän opiskeluasioihin ja itsensä kehittämiseen. Nyt syksyllä tekemäni opettajansijaisuudet ovat erittäin miellyttävä tapa ansaita, mutta ne ovat niin epäsäännöllisiä, että aiheuttavat stressiä. Ja muutenkaan niitä ei luultavasti tule enää niin paljoa keväämmällä: pimein syksy flunssineen ja väsymisineen on sijaisen kulta-aikaa. (Uskon aivan oikeasti, että melko moni opettaja ei ole oikeasti fyysisesti sairas, vaan haluaa vain pitää päivän, parin tauon, koska ei jaksa mennä koululle.)

Sijaisuuksissa on myös se huono puoli, että työtä pitää tehdä juuri samaan aikaan, kun pitäisi olla luennoilla. Saan tästä syksystä ennätysvähän opintopisteitä. Se on pieni pettymys. Olin ajatellut asian alunperin niin, että jatkaisin osa-aikaisena kesätyöpaikassani ja saisin siten syksyllä vähän ylimääräistä tuloa, mutta ehtisin myös opiskella tehokkaasti. Tällaista minulle siis luvattiin, mutta sitten asian päälle on laskeutunut täydellinen hiljaisuus. Minulle ei myöskään ole maksettu muutamasta tunnista, jotka tein ko. firmalle jo syys- ja lokakuussa. Melko huono juttu, siis. Olen siitä aika vihainen. Ymmärtäisin kyllä sen, jos sieltä ilmoitettaisiin, ettei minua nyt tarvita, mutta tällainen kommunikaatiokatkos on jotenkin todella noloa. Jos olisin jo alkusyksystä tiennyt, että asiat eivät sillä suunnalla etene yhtään mihinkään, olisin varmasti etsinyt muita hommia jo aiemmin.

Kahvilatauksen avustamana olen myös tänään miettinyt, mitä voisin sitten tehdä. Kävin parturissa ja näytin peilissä omasta mielestäni erittäin hyvältä. Ehkä voisin alkaa malliksi. Ei miksikään huippumalliksi tietenkään, mutta johonkin Halosen tai River Co:n katalogiin (hahaha, "ihmehousut"!). Toinen mahdollinen ansaintamuoto, joka tuli mieleeni, olisi aineiden ja esseiden kirjoittaminen maksua vastaan. Olen tehnyt sellaista pari kertaa kavereilleni, mutta ehkä sellaisia palveluksia voisi tarjota vaikkapa jossain nettifoorumilla vähän laajemmillekin piireille. Peruskoulun ja lukion ainekirjoitukset suomeksi ja englanniksi €30, ruotsiksi €40. Korkeakoulutason esseet €50 ja €60. Se voisi toimia.

Asiaan liittyen, välillä aina hämmästyy sitä, miten koulutetut nuoretkin voivat olla niin huonoja englannissa. Istuin viime viikolla UniCafessa, kun vierasmaalainen miesopiskelija tuli jakamaan ruokailijoille haastattelulomakkeita, joissa kysyttiin kysymyksiä hänen tutkielmaansa varten. Paperin ylälaidassa ohjeet kertoivat, että vastaajan pitää vain laittaa rasti ruutuun valitsemiinsa kohtiin. Kysymys oli hypoteettinen tehtävä, jossa vastaaja oli matkustamassa Brasiliaan ja hänen piti kertoa, mitkä henkilökohtaiset tietonsa hän olisi valmis antamaan Brasilian hallitukselle maahantulon yhteydessä. Vaihtoehtoja oli esimerkiksi nimi, syntymäaika, sukupuolinen suuntautuminen, ammattiliiton jäsenyys, sairaudet, jne. Viereisessä pöydässä nuoret opiskelijatytöt eivät joko lukeneet ohjeita kunnolla tai sitten ymmärtäneet niitä, sillä he alkoivat täyttää paperia omine tietoineen: ensin he kirjoittivat siihen nimensä ja syntymäaikansa ja alkoivat sitten pohtia "Miten sanotaan enkuksi 'hetero'?".

Se oli hauskaa, mutta noloa. Voisin kirjoittaa esseitä vaikkapa heille.

Tämä postaus jatkuu vielä. Ehkä joku on jaksanut lukea vielä tännekin asti.

Laitoin eilen illalla asuntoni oveen joulukalenterin Hesarinjakajaa varten. Ajattelin, että yötyöläinen varmasti ilahtuisi postiluukun yläpuolella odottavasta suklaasta. Menin aamulla innoissani tarkistamaan, oliko suklaakarkki päässyt postinkantajan mukaan, mutta ei: se roikkui yhä paikallaan. Söin sen siis itse. Mutta täksi yöksi laitan taas uuden. Toivottavasti ensi yönä onnistuisi. Tosin ehkä lehdenjakaja on niin kiireessä, ettei ehdi tai jaksa mitään ylimääräistä touhua.

Joulukuun alku merkitsi myös Glasvegasin joulu-EP:n A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss) julkaisua. Kuuntele tästä kappale Please Come Back Home. Joululevy ei tarjoa suuria uudistuksia, mutta jatkaa Glasvegasin loistavan omaperäistä linjaa. Uuden materiaalin julkaiseminen vain pari kuukautta ensilevyn jälkeen vahvistaa myös sen, että Glasvegas kuuluu merkittävien bändien joukkoon. Oasiskin julkaisi upouuden Whatever-singlen jouluksi 1994 vain hetken Definitely Mayben jälkeen.

YouTube-harrastajille suosittelen myös irlantilaisen stand-up-koomikko Dara O'Briainin esityksiä. O'Briain ei ole mitenkään kovin outo tai räväkkä, mutta hän on erittäin taitava. Huomattavan iso osa hänen show'staan perustuu yleisöön reagoimiseen ja improvisaatioon, mikä on todella vaikuttavaa.

Ja lopuksi vielä eräs asia. Ärsyttävän City-lehden eräs ärsyttävimmistä vakiopalstoista on se, jossa lukijat suosittelevat helsinkiläisiä ravintoloita. Se on todella ankeaa: vaikuttaa siltä, että kaikki pitävät tex-mexistä (vihaan sitä sanaa ja myös itse ruokaa), syö-niin-paljon-kuin-jaksat -pizzabuffeteista tai jostain muusta halvasta ja ala-arvoisesta mättöruoasta. En tietenkään tarkoita, että palstaa varten haastateltujen pitäisi suositella jotain Chez Dominiquen kahdensadan euron illalliskokonaisuuksia, mutta jotenkin ihmettelen silti sitä, miten rajoittuneilta ihmisten ruokailutottumukset City-lehden perusteella vaikuttavat. Olen myös totta kai miettinyt, mitä sitten itse suosittelisin, jos minulta tultaisiin kysymään. Vastaukseni ei ole mitenkään maailmoja räjäyttävä, mutta se on laadukas ja hyvä: suosittelisin Kalevankadulla sijaitsevan kiinalaista ruokaa tarjoavan Nankingin listalta lähes mitä tahansa, etenkin paistettuja nuudeleita tai Kantonin kanaa. Nanking on mielestäni todella sopivanlainen ravintola: se on rento, mutta asiallinen, sen ruoka on hyvää, hinnat kohtalaiset ja palvelu todella todella miellyttävää. Etenkin hihittelevä ja joskus tilausvalinnoille lempeästi kuittaileva vanhempi herrasmies on aivan loistava. Olen suhteessani Nankingiin jo sellaisessa vaiheessa, että voisin ehkä tilata "sen tavallisen", ainakin viime lauantaina tarjoilijaneiti tuntui tunnistavan minut. Pidän tästä ajatuksesta kovasti. Olen aina halunnutkin sellaisen paikan, jossa voisi sanoa "Se tavallinen, kiitos."

Tweet