Taas on ollut taukoa blogin päivittämisessä. Aina alkukuusta katsoo, että "Jaahas, viime kuussa kirjoitin vain noin vähän - nyt täytyy yrittää enemmän", mutta eihän siitä kaiken kiireen keskellä sitten mitään tulekaan. Vaikka juuri kiireen keskellä yleensä saisi ehkä parhaat postaukset.Sain keskiviikkona todistuksen valtiotieteiden kandidaatin tutkinnon suorittamisesta. Ajattelin sen kunniaksi kirjoittaa ensimmäisen hienon blogipäivitykseni alemmasti korkeakoulutettuna je ehkä pohtia opiskelu-uraani ja yliopiston tilaa, jne., mutta oikeastaan tätä aihetta tuli käsitellyksi jo edellisen postauksen kommenttiosiossa.
Kandipäivä ei muutenkaan oikein innostanut kirjoittelemaan, koska se oli tavallaan jonkinlainen antikliimaksi. Kandidaatin tutkinto on jotakin, mutta se ei ole kovin paljon: ja maisterin tutkintoon minulla on vielä matkaa. Oikeastaan pidän vieläkin kovimpana opiskelusaavutuksenani pääsykokeen läpäisemistä kolme vuotta sitten (kolme vuotta jo!). Toisaalta olen kandidaattiudestakin ylpeä, sillä omassa perheessäni ei ollut yhtään yliopisto-oppinutta, joten ainakin sillä mittapuulla olen saanut jo jotakin aikaan.
Torstaina juttelin bussissa vanhan yläastekaverini kanssa. Hän kysyi minulta, mitä alaa oikein opiskelen ja vastauksen kuultuaan sanoi "Sä valmistut aika paskaan aikaan". Sanoin, että ajat ovat oikeastaan alasta riippumatta "aika paskat" nyt ja lähitulevaisuudessa. Mutta oikeassahan hän oli, ilman muuta.
Perjantaina kolmannen periodin opintojani suunnitellessani otinkin tulevaisuuskuvan enemmän tai vähemmän tahallani huomioon ja jätin gradun ensimmäisen aloitusvaiheen eli tutkimuskurssin valitsematta. Aloitan sen siis aikaisintaan vasta ensi syksynä, joten valmistuminenkaan ei tapahdu aivan pian. Mutta mikäs kiire tässä tosiaan on valmistua?
En muuten ikinä ollut suunnitellut seuraavan periodin opintoja näin aikaisin: jo yli kolme viikkoa ennen periodin alkua. Opinto-oppaan selaileminen ja kurssien merkitseminen kalenteriin tuntuu minusta aina jotenkin vastenmieliseltä - en osaa täysin sanoa, miksi. Mutta nyt, kun se on tehty, olo on helpottunut. Senkin takia, ettei vielä aloita gradua. Toisaalta sen kimppuun ryhtyminen jää siis yhä kummittelemaan takaraivoon, mutta toisaalta tietää ainakin, ettei sen suhteen tarvitse stressata vielä tulevana keväänä.
Nyt pitäisikin yrittää vain rentoutua aivan täysin ja viettää virkistävä joululoma. New Yorkin -matka tulee todelliseen tarpeekseen: en ole ollut tänä vuonna vielä kertaakaan ulkomailla. Esimerkiksi viime vuonna olin neljä kertaa. Aina välillä on hyvä päästä jonnekin. Tutussa ympäristössä ei voi ottaa samalla tavalla rennosti, kuin jossain "poissa".
Muutenkin olen nyt vuoden päättymisen kunniaksi yrittänyt elää mahdollisimman mukavasti: nukkua pitkään, käydä lounailla, illallisilla, baarissa ja bileissä, nauhoitella musiikkia, katsoa televisiota, ynnä muuta kaikkea sellaista, jota toive-elämässä tekisi oikeastaan koko ajan.
Tänään olin hyvissä kotibileissä. Se on todella harvinaista. Yleensä aina kadun sitä, että lähdin mihinkään, mutta tänään oli oikeasti erittäin hauskaa - ei pienintäkään valittamisen aihetta, kaikki oli tip top!
Ensi viikolla aion luultavasti julkaista tässä blogissa perinteiset Vuoden Parhaat -listat albumien ja yksittäisten biisien osalta. Aiemmin mainitsemani Talvisoittolista saa odottaa ehkä tammikuulle asti, vaikka se onkin jo valmis.
Tekstit
2 kommenttia:
Onnea kandidaatille. Onhan sekin jo jotain, vaikka nimitys tosiaan itsekin jo paljastaa, että jotakin on vielä edessä.
Ollaan joskus kavereitten kanssa pohdittu tota suvun merkitystä. Monilla lukiokavereilla ei ollut suvussa edes lukion käyneitä, joten jo valkolakki oli saavutus. Omassa suvussa edellinenkin sukupolvi on maistereita ja vanhemmat serkkuni ovat jopa väitelleet.
Naureskelin aina pienenä sitä, että aina kun minulla oli jotkut koulun päättäjäiset, sisaruksillani oli päättäjäiset jostain tärkeämmästä. Kun sisko oli lukiossa piti olla hiljaa että se sai keskittyä, kun lukio on niin tärkee ja kun itse oli lukiossa se on vaan lukio, toiset tekee gradua..
Tämä ei siis ole mitään katkeruutta, vaikka voi kuulostaa, musta on kiva, kun mu koulusuorituksiin ei oo kiinnitetty niin hirveesti huomiota, van on saanut rauhassa touhuta.
Eikä oo kuule mikään kiire valmistua. Hyvä valinta jättää gradusemmaryhmä vielä väliin. Putkitutkintoja piää vastustaa henkeen ja vereen.
Hahaa, joo meillä oli kanssa sellaista, että kun 8 vuotta vanhempi sisko oli lukiossa, mun piti aina iltapäivisin pysyä poissa kotoa, että se voi "keskittyä läksyihin". Ehkä siksi juuri itsekin luulin, että koulu menisi jossain vaiheessa tosi vakavaksi ja vaikeaksi, vaikka niin ei oikeasti ikinä tapahtunutkaan.
Lähetä kommentti