Parhaat 2008: Albumit

Vuosi 2008 toi mukanaan runsaan määrän erinomaisia levyjä. Kiinnostavia levyjä tuntui ilmestyvän jopa niin paljon, etten ehtinyt vuoden aikana edes kuulla kaikkia merkittäviä julkaisuja. Haluan kuitenkin nostaa erikseen esille kolme ylivoimaisesti parasta sekä mainita muutaman muun erittäin hyvän.


1. Elbow - The Seldom Seen Kid

The Seldom Seen Kid ei ole pelkästään tämän vuoden vaan kiistattomasti koko vuosikymmenen paras albumi. Tässä väitteessä ei ole pätkääkään liioittelua.

Neljännellä levyllään Elbow kokosi jo aiemmin tutuiksi tulleet suurimmat vahvuutensa yhteen, mutta lisäsi keitokseen vielä yhden ylimääräisen ripauksen rohkeutta, omaperäisyyttä, tyylitajua ja älyä. Nerokkaat melodiat, nokkeluudellaan ja rehellisyydellään säväyttävät sanoitukset ja sympaattinen Manchester-charmi saivat The Seldom Seen Kidillä seurakseen näkemyksellisesti loppuun asti rakennetut sovitukset ja muiden "isojen kitarabändien" massasta suuresti poikkeavan, hienovaraisen tuotannon. Elbow'hun suhtautuu aina kitarabändinä, mutta itse asiassa The Seldom Seen Kid sisältää hyvin vähän kitaroita. Siitä on välillä muutenkin vaikea sanoa, mitä se oikein sisältää: sen musiikki on vain niin kokonaisvaltainen rakennelma, että yksittäisiin soittimiin ei kaiken hurmoksen keskellä osaa kiinnittää erillistä huomiota.

Kaiken muun loistokkuuden lisäksi The Seldom Seen Kid voitti Mercury Music Prizen ja toi minulle vedonlyönnissä €700. Hienoa, miten levy voi murtautua ulos pelkän kuuntelukäytön rajoista ja tulla olennaiseksi osaksi elämää. Sellaista ei todellakaan tapahdu usein, mutta The Seldom Seen Kidin kohdalla niin tapahtui.

The Seldom Seen Kid -arvio tässä blogissa 29.3.2008
kuuntele esim. One Day Like This, The Fix


2. Glasvegas - Glasvegas

Glasvegasin ensilevy on merkittävä monesta syystä. Ensiksikin se on todella harvinaisen valmis kokonaisuus debyytiksi: se sisältää todella kypsiä ja taidokkaasti kirjoitettuja pop-kappaleita, se on tuotettu kokonaiskuva päällimmäisenä mielessä pitäen saumattomaksi paketiksi ja sillä soittaa yhtye, jonka omaperäinen tyyli ja itsevarmuus erottuvat muiden levytysuraansa aloittelevien bändien joukosta. Glasvegas on miettinyt viestinsä loppuun asti ja tuo sen esiin teräväksi hiottuna tällä upean yksinkertaisella ja iskevällä levyllä.

Glasvegasia on monesti verrattu Oasikseen, etenkin sen takia, että levymoguli Alan McGee väittää "löytäneensä" kummankin yhtyeen, mutta mikä todella yhdistää Glasgow'n poikia ja tyttöä Manchesterin legendoihin on se, että kummankin asenteesta huokuu vilpitön aitous ja kuten Oasis vuonna 1994 poikkesi soundiltaan ja ilmeeltään kaikista aikalaisistaan, erottuu Glasvegas samalla tavalla vuonna 2008.

Kuuntelin Glasvegasia marraskuun lopussa lumisella juna-asemalla eräässä pääkaupungin ympärystaajamassa ja mietin mielessäni, että vaikka Glasvegas ei enää koskaan myöhemmin pystyisi toistamaan debyyttilevynsä magiaa, sillä ei olisi mitään väliä, koska tämä yksi levy tulee kestämään aikaa niin hyvin, että siitä voi nauttia aina. Toisaalta bändin tulevaisuudesta ei taida olla pelkoa, nimittäin ainakin kekseliäisyyttä näyttää löytyvän: Transylvaniassa kirkkokuoron kanssa nauhoitettu, kaunis ja yllättävä joululevy A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss) julkaistiin joulukuun alussa, vain pari kuukautta tämän levyn jälkeen.

Glasvegas -arvio tässä blogissa 29.9.2008
kuuntele esim. Geraldine, Polmont On My Mind


3. Oasis - Dig Out Your Soul

Kaikkien aikojen suosikkiyhtyeeni Oasis on monta vuotta ollut jollain tapaa hukassa: uusia albumeita on aina odotettu valtavalla innolla, mutta ne eivät ole sisältäneet samanlaista aitoa ja väkevää tunnelmaa kuin yhtyeen ensimmäiset levyt.

Syksyllä julkaistu tiukka ja jopa lievästi kokeellinen Dig Out Your Soul kuitenkin puhalsi koko paletin taas uusiksi. Vuoden 2008 Oasis kuulostaa taas merkityksekkäältä, tiiviiltä ja nälkäiseltä. Parhaimmillaan Oasis on aina ollut maailman parasta itsetunnonkohotusmusiikkia ja ärhäkkä Dig Out Your Soul palauttaa jälleen tämän magian. Kun Dig Out Your Soul soi kuulokkeissasi istuessasi matkalla minne tahansa, tunnet olevasi bussin ja määränpääsi paras, tyylikkäin, nerokkain ja komein ihminen. Se on Oasiksen tarkoitus ja siinä Dig Out Your Soul yltää nappisuoritukseen.

Dig Out Your Soul -arvio tässä blogissa 9.10.2008
kuuntele esim. The Shock Of The Lightning, To Be Where There's Life


MUITA HYVIÄ LEVYJÄ VUODELTA 2008:

The Verve - Forth
Richard Ashcroft sopi jälleen kerran vanhat riitansa Nick McCaben kanssa ja The Verve julkaisi ensimmäisen uuden levynsä 11 vuoteen. Forth oli yritys nostaa yhtyeen psykedeliajuuret vahvemmin esille myöhäisemmän lauluntekijäballadilinjan oheen ja levy onnistuikin tässä mainiosti. Parhaat kappaleet kuten Sit And Wonder ja Judas perustuvat juuri The Verven ainutlaatuiselle yhteissoitolle ja myös Ashcroft-painotteisemmista, perinteisemmin "laulumaisista" biiseistä löytyi todellisia helmiä, kuten laajakankaan levyinen Valium Skies ja tyrmäävän terävä singlehitti Love Is Noise. Forth -arvio tästä blogista 21.9.2008


Brett Anderson - Wilderness
Wilderness on itse asiassa aivan ehdottomasti vuoden kärkilevyjä, hätyyttelee jopa TOP3:sta. Brett Andersonin dramaattinen ääni ja vähäeleiset piano- ja sellosovitukset nostavat melankoliset kappaleet kuten A Different Place ja Clowns koskettaville tasoille ja osoittavat, että Andersonin taika toimii myös ilman Suede-aikojen ironista pintasilausta.

Sigur Rós - Með Suð Í Eyrum Við Spilum Endalaust
Joskus ennen pidin islantilaista Sigur Rósia vähän teennäisenä ja ylitaiteellisena, vaikka se kieltämättä vaikuttavaa ja älykästä musiikkia tekikin. Kesällä julkaistu Með Suð Í Eyrum Við Spilum Endalaust kuitenkin pehmensi suhtautumistani Sigur Rósiin, sillä se osoitti, että yhtye osaa halutessaan käyttää älyään myös helpommin lähestyttävien pop-kappaleiden säveltämiseen. Með Suð Í Eyrum Við Spilum Endalaust sisältää monta avaraa, euforista, intensiivistä ja hauskaa kappaletta. Esimerkiksi nimikappale Með Suð Í Eyrum ja paisutteleva Ára Bátur käyvät suoraan sydämeen.



The Last Shadow Puppets - The Age Of The Understatement

Arctic Monkeysin kaksi ensimmäistä albumia olivat niin hienoja, että odotukset laulaja Alex Turnerin 60-lukuvaikutteista sivuprojektia The Last Shadow Puppetsia kohtaan olivat melko kovat. Hieman kankea ja päälleliimatun oloinen The Age Of The Understatement ei aivan onnistunut lunastamaan näitä suuria odotuksia, mutta sisälsi silti monta hienoa sävellystä, kuten esimerkiksi My Mistakes Were Made For You ja The Time Has Come Again. The Age Of The Understatement -arvio tästä blogista 15.5.2008



Monkey - Journey To The West

Damon Albarnin viime vuonna ensi-iltansa saanut, mandariinikiinaksi laulettu ooppera kääntyi tänä vuonna levymuotoon ja tarjosi jännittävän sekoituksen itämaista eksotiikkaa, Gorillaz-tyylistä elektropoppia ja Albarnille perinteisiä, kauniin melankolisia melodioita, kuten esimerkiksi kappaleessa The Living Sea.



MGMT - Oracular Spectacular

Time To Pretend -hitti ei tosiaankaan jäänyt hämyduo MGMT:n ainoaksi taidonnäytteeksi, vaan kokopitkä Oracular Spectacular tarjoili yhdeksän muutakin annosta epäsovinnaisen raikasta pop-musiikkia. MGMT:n tyyli on vaikeasti sanoin määritettävissä, mutta se on ehdottoman jännittävä korvin kuultaessa. Keikkasetin karaoketyyliin päättävä Kids on hyvä osoitus siitä, miten MGMT osaa kuulostaa innostavan iloiselta ja nostalgisen surulliselta samaan aikaan - ei siis edes saman kappaleen aikana, vaan samaan aikaan, yhtä aikaa.



Guillemots - Red

Omaperäinen Guillemots ei yllättäen saavuttanutkaan toisella albumillaan aivan ensimmäisen tasoa, lähinnä siitä syystä, että bändin juuri kiinnostavaksi tekevät virtuoosimaiset jazz-vivahteet oli häivytetty syrjään suoraviivaisemman popin tieltä. Silti hittihakuisetkin kappaleet kuten singlet Get Over It ja Falling Out Of Reach nostavat Redin tämän vuoden parhaimpien levyjen joukkoon.



Albert Hammond, Jr. - ¿Como Te Llama?
Ensimmäisellä sooloalbumillaan Strokes-kitaristi Albert Hammond, Jr:n suurin vetovoima perustui hänen kappaleidensa sympaattisuuteen ja lämpimään tunnelmaan. Toinen levy ¿Como Te Llama? oli rokkaavuudessaan astetta etäisempi, mutta silti omassa lajissaan oikeastaan virheetön kokonaisuus. Kuuntele esimerkiksi You Won't Be Fooled By This tai Victory At Monterey ja lue kappale-kappaleelta arvostelu tästä blogista heinäkuun 14. päivältä 2008.
Coldplay - Viva La Vida or Death And All His Friends
Uusin Coldplay-levy saapui kesällä melkoisten fanfaarien kera ja muistuttaa paikoin enemmänkin tarkkaan viilattua tuotetta kuin intohimolla kirjoitettua pop-levyä, mutta silti Coldplay on yhä omassa tyylilajissaan ehdoton mestari. Chris Martinin melodiat esimerkiksi kappaleissa Loves In Japan ja Cemeteries Of London ovat iskevyydessään jälleen kerran huipputasoa ja kappaleiden sovituksissakin on kunnioitettavaa yritystä rajojen rikkomiseen. Viva La Vida or Death And All His Friends on ehkä niin rohkea levy, kuin mitä maailman tämän hetken menestynein kitarapop-yhtye (o)saa tehdä. Viva La Vida -arvio tästä blogista 23.6.2008



LOPUKSI VIELÄ PERINTEINEN "EI JULKAISTU TÄNÄ VUONNA, MUTTA UUTTA MINULLE" -ENTRY:
Talk Talk - Spirit of Eden (1988) ja Laughing Stock (1991)
Tämän vuoden suurin vanha löytö oli ehdottomasti Talk Talk. Luulin ennen, että se oli vain yksi 1980-luvun kamalan tyylittömistä MTV-hittibändeistä, mutta sen kaksi viimeistä levyä osoittautuivatkin täysin toisenlaisiksi yllätyksiksi. Spirit of Eden ja Laughing Stock ovat unenomaisia levyjä, joissa eri soittimet, tunnelmat ja laulumelodiat lipuvat toistensa ohitse ja lomitse hypnoottisella tavalla. Ne vaativat muutaman kuuntelun avautuakseen lainkaan, mutta kun ne sitten alkavat avautua, ne paljastavat yhä uusia ja uusia upeita kokemuksia. Olen kuunnellut näitä albumeja varmasti joka viikko elokuusta lähtien, mutta en silti ole vieläkään kyllästynyt. Tällaiseen musiikkiin ei voi kyllästyä. Kuuntele esimerkiksi Wealth Spirit of Edeniltä tai Ascension Day Laughing Stockilta ja lue Spirit Of Eden -arvio tästä blogista syyskuun 6. päivältä 2008.

Tweet