Sellainen on uskomatonta, mutta näemmä mahdollista. Se lukion ärsyttävä nörttihippipoika (pyjamahousut päällä paljain jaloin kouluun) keksii perustaa bändin ja pyytää siihen mukaan isoveljensä coolin kaverin soittamaan syntetisaattoria, paikallisen indie-levykaupan myyjän soittamaan bassoa, naapurin hevarinörtin soittamaan soolokitaraa ja sen hyperaktiivisen kaksoisveljen soittamaan rumpuja. Sitten kirjoitetaan mainio albumillinen melodisia, mutta outoja pop-kappaleita, jotka kertovat mm. sähköankeriaista, koti-ikävästä ja rocktähtiunelmasta. Ja sitten herätetään rocktähtifantasia henkiin ja tuodaan se Tavastian lavalle.Jotenkin tällaiseksi voisi kuvitella MGMT:n taustatarinan, vaikkei se ehkä sellainen aivan todellisuudessa olekaan. Bändin laulaja Andrew VanWyngarden todella vaikuttaa fantasiaroolipeleistä, pössyttelystä ja 70-luvun rokista pitävältä lukiolaispojalta ja hänen aisaparinsa Ben Goldwasser astetta vanhemmalta ja piirun verran hienostuneemmalta hepulta. Heidän duona studiossa luomansa MGMT:n debyyttilevy Oracular Spectacular on pätevä kokoelma 2000-lukuista särmikkyyttä 90-lukulaiseen kitarapoppiin ja hippiaikojen häröilyyn sekoittavia, monipuolisia ja tarttuvia kappaleita. Livenä bändi kuitenkin soittaa viiden nuoren miehen voimalla ja kuulostaa siten täyteläisemmältä, lihaksikkaammalta ja perinteisemmältä rock-yhtyeeltä - joskin aavistuksen verran epävarmalta ja horjuvalta.
Tavastian-keikalla Goldwasserin kosketinsoittimet jäivät enemmän sivuosaan, kun VanWyngarden ja hänen apukitaristinsa repivät kitaroistaan pitkiä ja ulvovia sooloja, jotka lähes tuplasivat jokaisen kappaleen keston. Monesti tällainen vinguttelu saattaisi haitata ja ärsyttää kovasti, mutta MGMT:n tapauksessa se oli pelkästään mielenkiintoista ja viihdyttävää. Bändi todella halusi tehdä live-keikasta ainutlaatuisen elämyksen ja heittäyti jokaiseen kappaleeseen virkistävällä innolla. Hetkittäin soitto hieman haparoi ja VanWyngardenin laulu upposi kitarahälyn sekaan, mutta bändin loistavien biisien hienot melodiat, sointuvaihdokset ja harmoniat loistivat silti kirkkaina kaiken keskellä.
Yleisö oli eniten pähkinöinä Time To Pretend -hitistä, mutta myös muut kappaleet tekivät suuren vaikutuksen. Esimerkiksi aloitusbiisinä kuultu hypnoottinen Weekend Wars, intensiivinen The Handshake ja melankolinen Pieces Of What kuulostivat melkein jopa paremmilta, kuin levyllä. Bändi tykitti arsenaalistaan kaikki Oracular Spectacularin kappaleet, jakoi yleisölle takahuoneesta tuodun hedelmäkorin ja loppuvetona esitti kappaleen Kids hieman hämmentävänä, mutta yllättävän toimivana karaoke-versiona playbackin avustuksella.
Jokainen Tavastialla eilen ollut poistui sateenjälkeiseen kesäiltaan varmasti tietoisena siitä, että sai todistaa mahdollisesti vuoden parasta keikkaa. Seuraava mahdollisuus nähdä MGMT livenä saattaakin sitten olla jo jossain Hartwall Areenan tyylisessä suuremmassa paikassa. Itse en ainakaan usko, että mikään estäisi näin hyviä levyjä tekevää ja näin hienoja keikkoja soittavaa bändiä nousemasta todella valtavaan suosioon.
4/5
MP3:
Kids [lähde]
Time To Pretend [sama]
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti