09 kesäkuuta 2008

Ulkopuolella

Välillä on vaikea sanoa, onko parempi olla elämässä sisä- vai ulkopuolella. Joistain asioista nauttii enemmän, jos niihin pääsee uppoutumaan ja osallistumaan täydellisesti, mutta joitakin toisia osa-alueita on mukavampi tarkkailla ulkopuolelta, hieman sivullisena. Aina ei tietenkään ole mahdollista valita.

En ole ikinä pystynyt olemaan missään töissä täysin sisällä, innostumaan mistään sataprosenttisesti ja sitoutumaan työhön intohimoisesti. Enkä tiedä, olisiko se edes kovin toivottavaa - mutta hyvin suuri osa ihmisistä näyttää kuitenkin niin tekevän.

Viime viikolla mietin taas, mitä teen täällä. Vakituiset työntekijät eivät oikein tiputtele minulle hommia, joten arvokas työkokemus jää ainakin toistaiseksi vain tyhjäksi fraasiksi. Mietin kyllä, mitä muutkin ylipäätään tekevät. Perjantaina katsoin ympärilleni: meitä oli neljä kohtalaisen nuorta miestä, kaikilla oli lyhyt parransänki ja kaikki naputtelivat Maccejä - kaksi pöytämallista ja kaksi kannettavaa. Ja mitä se on? Sen pitäisi kai olla työtä.

Hieno ulkopuolisuuden tunne tuli myös tänään aamubussissa matkalla töihin, kun bussin ikkunan takaa näki aamun haalean auringon ja sen, miten Kampin tuulisilla kaduilla voikukkien haituvat ja muiden kasvien osat ja lehdet pyörivät satunnaisesti mutta harmonisesti voimakkaan tuulen kourissa. Jos nämä pyörteet olisi hidastettu puoleen nopeuteen, ne olisivat hyvin voineet olla jostakin kesäisestä mutta melankolisesta musiikkivideosta.

Vaikka tästä:

MP3: Kent - Palace & Main [lähde - tästä A Plague Of Angels -blogista voi ladata muutakin Kentiä]

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

olitsä se Olli Lindholmia fanittava britti poppari?

Pete P. kirjoitti...

Onks tää nyt kovin... asiallista kommentointia? ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti sisäpiirissä. Siitä on helppo feidata johonkin merkityksettömään, jos siltä alkaa tuntua.

t: lokaali

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyvä kirjoitus, tuota täydellisen omistautumisen vaikeutta ja toivottavuutta olen itse miettinyt paljon.
Ehkä jokainen tekee tyylillään nämäkin jutut: Jos yrittää väkisin olla innostuneempi kuin on, menettää kyynisyyden /rakentavan epäilyn tuoman edun.

Pete P. kirjoitti...

Mmm, kyllä mäkin ehkä kallistun enemmän sille ulkopuolisuuden kannalle, tietty kyynisyys on tarpeellista.

Ja onneksi on tietysti joitain asioita, joissa voi olla täysillä mukana miettimättä ja vain nauttia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...