Keskikesäksi kotiin

Ennen Englantiin tuloani ajattelin, että etsisin kenties täältä kesäksi töitä ja palaisin Suomeen vasta syksyn koittaessa. Kesätyön hakeminen on kuitenkin täällä aivan yhtä rasittavaa ja vaivalloista kuin Suomessa (ehkä olisi pitänyt arvata tämä?) ja koska haluan säästää rasitusta ja vaivaa, luovuin tänään aamulla viimeisistäkin Lontoo-kesä -ajatuksista ja varasin matkaliput kotiin kesäkuun lopulle.

Vuokrasopimukseni yliopiston asuntolassa loppuu 17.6. ja samana päivänä poistun Lontoosta komeasti Eurostar-junalla tunnelia pitkin Pariisiin ja 29.6. lennän Nizzasta takaisin Helsinkiin. Näiden kahden päivämäärän väliselle ajalle en ole vielä suunnitellut mitään tarkempaa (vihaan muutenkin suunnittelua - siksi jo näidenkin matkalippujen varaaminen ja ylipäätään kesätyöajatuksesta luopuminen oli niin hankalaa), mutta varmasti Pariisissa saa kulumaan muutaman päivän ja Etelä-Ranskassa on kuulemma hienoja pieniä kyliä, joihin olisi mukavaa tutustua.

Paluuta vatvoessani on ollut pakko todeta, että viihtymisen kannalta tärkeintä ei sittenkään ole sijainti, vaan seura. Hauskimmat hetket täällä Lontoossakin olen kokenut silloin, kun kavereitani on ollut käymässä vierailulla. Vaikka aina valitankin Suomen kylmyydestä ja rumuudesta ja ankeudesta, olen kuitenkin havahtunut siihen, että vuosien kuluessa olen pitänyt paljon hauskaa rumissa taloissa räntämyrskyjen raivotessa, sillä olen saanut viettää niissä olosuhteissa aikaa hyvien ihmisten kanssa. Toivottavasti osaan nyt arvostaa sitä aiempaa enemmän.

Tweet

Täytyykö kesästä päästää irti?

Tämä kesä on ollut upea. Kaikkien aikojen paras, vaikka ennenkin on ollut hyviä. Tämän kesän perusteella olisin jopa valmis vaihtamaan suosikkivuodenaikani syksystä kesään. Tässä kesässä on ollut kaikkea juuri sopivassa suhteessa: aurinkoa, sadetta, kavereita, yksinoloa, rantaa, parveketta, kotikaupunkia, vieraita kaupunkeja, ruokaa, juomaa, jäätelöä, pyöräilyä - kaikkea hienoa ja nautinnollista. Mutta elokuun viimeisen viikon alkaessa miettii jo sitä, täytyykö tästä kesästä päästää pian irti ja antaa sen mennä menojaan omaan suuntaansa kun itse ajelehtii syksyä kohti?

Ainakin toistaiseksi irti päästäminen on ollut hyvin vaikeaa, oikeastaan mahdotonta. Yritän roikkua kiinni viimeiseen asti. Pidän etenkin elokuun öistä niin paljon, että nytkin lauantaina valvoin aamukahdeksaan asti, jotta saisin lämpimän pimeästä yöstä irti kaiken mahdollisen. Olin läpi yön kestäneiden läksiäisjuhlien ja Nintendo-jatkojen jälkeen Kauppatorilla kello seitsemältä ostamassa tuoreita perunoita ja tilliä sekä syömässä vadelmamunkkia. Helsinki oli niin kaunis ja kesän loppupuolen häivähdykset vielä niin vahvasti läsnä, etten olisi missään nimessä halunnut mennä vielä nukkumaan. Voisin valvoa koko kesän niin kauan kuin sitä on vielä jäljellä, ja nukkua korvaavat unet marraskuussa.

En päästä irti aivan vielä. (Rantamatot tosin laitoin jo takaisin kaappiin.)

Tweet

Madonna, pastis, täysikuu, sulakkeet ja muita asioita

Syntymäpäiväni oli aivan mahtava: minua muistettiin mm. hauskoilla korteilla, mansikkaisella kakulla, värikkäillä kukilla, upealla Oasis-kirjalla, jännittävällä Coraline-videopelillä ja maailman parhaalla seuralla. Ja tänä vuonna en kokenut edes ikäkriisin ituja. 24 on vielä erittäin nuori. Vielä kolme vuotta aikaa perustaa bändi, tulla rocktähdeksi ja kuolla huumeisiin ennen perinteistä 27:n ikää.

Aloitin syntymäpäivänäni myös uuden työn. Ensimmäinen päivä oli yleistä koulutusta, infoa firmasta ja sen sellaista. Aivan aamusta olin hieman masentunut, kun pariltakin eri puhujalta kuuli mm. sellaisia lauseita kuin "Mä en itse täällä XXX:ssä laske työtuntejani ollenkaan." ja "Just tossa viime yönä oltiin puoli kahteen asti katsomassa suunnitelmia Q-neloselle - käytiin kyllä totta kai saunassakin siinä." Voin taas puhua sukupolveni edustajana, kun sanon, etteivät tällaiset retostelut yöhön asti venyvällä tai muuten saumoistaan paukkuvalla työajalla tee meihin vaikutusta. No, onneksi juttu tuskin koskee minua lainkaan, olen kuitenkin vain aloitteleva tuntityöläinen. Muuten koko homma vaikuttaa oikein hyvältä: kaikki käytännön järjestelyt on suoritettu aivan esimerkillisesti ja kaikki ihmiset tuntuisivat olevan hyvin mukavia. Ensimmäinen varsinainen työpäivä on maanantaina.

Ai niin, se ehkä vielä vähän hämmennytti alkuvalmennuksessa, kun moni ihminen salissa kertoi opiskelevansa "myymistä". Mielestäni tämä kuulostaa jotenkin melko kamalan turhanpäiväiseltä ja sisällöttömältä noin suuressa mittakaavassa, vaikka onkin varmasti erinomaisen tärkeä taito juuri liikemaailmassa. Täytyy vain tuntea itsensä todella onnekkaaksi, kun voi opiskella vaikkapa valtio-oppia eikä myymistä.

Sitten Madonnaan. Iso M siis esiintyi eilen Jätkäsaaressa ja tavallaan myös täällä Lauttasaaressa: rannat ja kalliot olivat yltympäriinsä täynnä ihmisiä kuikuilemassa lyhyen salmen yli nähdäkseen spektaakkelin. Väkeä oli kuin Manhattanilla! Koko ilmapiiri oli jotenkin aika surrealistinen. Yleensä tällaiset typerät tungokset harmittavat minua kovasti, mutta nyt yrityin suhtautua asiaan vain kevyen uteliaalla asenteella. Paikalliset yritykset olivat ainakin aavistaneet Lauttasaareen suuntautuvan väestöryntäyksen ja mainostivat kylteissään mm. "Madonna-buffetia näköalaterassilla" ja kehottivat hakemaan "Juomat Madonnan konserttiin Lidlistä". Tavallaan ihan sympaattista, vähän kuin jossain ulkomailla. Ainoa asia, jota en tajua, olivat ne, jotka luulivat, että saaresta löytyy parkkipaikkoja autoille. Kaikki kadut olivat täysin tukossa olemattomia pysähtymispaikkoja etsivistä kruisailijoista. Olisi suoranainen ihme, jos peltikolareilta tai yliajoilta on tyystin vältytty. No, koko tapaus oli kuitenkin melko ainutkertainen poikkeusilta ja olen jossain määrin ylpeä Lauttasaarta kohtaan suuntautuneesta kiinnostuksesta, koska kuitenkin omistan tämän paikan.

Elokuun täysikuu oli totaalisen upea! Se antoi hienon taustan myös Madonnalle, mutta parhaimmillaan ja keltaisimmillaan se oli pari iltaa aikaisemmin, kun otimme kaverieni kanssa tiukkoja juoksija VS. pyöräilijä -kisoja kaupungin tyhjillä kaduilla ja vedimme leukoja (tai itse vedin yhden "leuan") autiolla rannalla. Elokuussa on aina paras sää, illat ovat auringon laskettuakin huumaavan kuumia. Siksi elokuu on kuukausista paras, kuten olen varmasti tässäkin blogissa todennut jo monen monta kertaa aiemminkin.

Kuumat ja kuiset illat tarvitsevat seurakseen ehdottomasti oikeanlaiset juomat, ja olenkin nyt elokuussa ehtinyt tutustua jo kahteen itselleni aiemmin tuntemattomaan juomaan. Mountain Dew Voltage on yllättävän toimiva ja tasapainoinen variantti perinteisestä Mountain Dew'stä. Nykyään innostun uusista limsoista enää harvoin, sillä limsatietouteni on jo kohtalaisen laaja, mutta Voltagen yhdistelmä vadelmaa ja gingseng-juurta teki kieltämättä vaikutuksen.

Ei kuitenkaan aivan yhtä suurta vaikutusta kuin yhtä iltaa myöhemmin maistamani ranskalainen anislikööri pastis. En tajua, miksi en aiemmin ollut testannut tätä tyylikästä ja viilentävää juomaa! Juuri Ranskasta vaihdosta palannut opiskelutoverini kuitenkin onneksi tutustutti minut pastikseen ja voisin ainakin näin tuoreen tuttavuuden perusteella veikata, että olen löytänyt itseäni kaikista eniten miellyttävän alkoholijuoman. Pastis on hyvin erilaista, kuin muut juomat: se ei ole makeaa eikä kuivaa; sen maku on melko lyhyt mutta ei silti terävä; se aiheuttaa rauhallisen olon, mutta ei nukuta samalla tavalla kuin esimerkiksi punaviini joskus. Lisäksi siinä on pari oikein hyvää ja mielenkiintoista featurea: se muuttaa täysin väriään kun sitä sekoitetaan veteen, ja sen historia juontaa juurensa niiltä ajoilta, kun absintti kiellettiin liian vaarallisena. Kaikki tällainen mielenkiintoisuus on aina plussaa.

Lopuksi vielä sananen sulakkeista. Tiedättekö itse, mitä yksi sulake maksaa? Minulla ei ollut aavistustakaan. Koska sulakkeita tarvitsee ostaa vain ehkä kerran kolmessa vuodessa, luulin, että ne ovat jossain määrin hintavia. Lähdin sulakeostoksille paikalliseen erikoisliikkeeseen taskussani neljä euroa yhtä sulaketta varten. Sain kuitenkin viisi sulaketta kahdella eurolla. Tällaisissa asioissa minua voisi huijata vaikka kuinka: olisin valmis maksamaan roimaakin ylihintaa sellaisista tavaroista tai palveluista, joita en yleensä käytä. Toisaalta esimerkiksi kakkujen tai levyjen tai muiden usein tarvitsemieni asioiden suhteen voin olla hyvinkin tarkka ja jättää ne helposti ostamatta, jos minusta tuntuu, että myyjä yrittää ottaa niistä liian korkeaa hintaa. Ja taas toisaalta eläisin mieluummin sellaisessa maailmassa, jossa sulake maksaisi 5 euroa, mutta kakkupala 2. Se tuntuisi loogisemmalta.

Tässä postauksessa käytetty kuva on Flickristi sNowQuieTilta. Kiitos!

Tweet

Kesän merkkejä

Olen ennenkin korostanut pienistä asioista nauttimista - ja korostan taas kerran.

Esimerkiksi niinkin tavalliset asiat kuin kauppareissu tai ruoanlaitto voivat tuoda monenlaisia ilon aiheita, jos niiden yksityiskohdat osaa nähdä oikealla tavalla.

Kun ulkona on sen verran viileää, mutta sen verran lämmintä, että t-paidalla tarkenee juuri ja juuri. Voi kävellä roskakatoksen kautta pyörätelineelle ja nauttia siitä, ettei ole kiire pyöräillä mihinkään. Katsoa kesän merkkejä käsivarsissaan: lievää rusketusta ja hyttysenpuremia. Muistaa viime hetkellä ostaa hiivan ja varajauhoja. Mikään ei ole vaikeaa, mikään ei ole väärää. Pizzanvalmistus kestää juuri yhden Definitely Mayben ja yhden Up The Bracketin verran. Keittiö on hiostuttavan kuuma, mutta Pepsi viileää ja huoneen puolella ovi apposen auki.

Tweet

Viikonloppu

Viime viikonloppuna oli hauskaa matkalla, mutta tänä viikonloppuna oli erittäin hauskaa kotona. Etenkin eilinen oli oikeastaan aivan täydellinen päivä: omatekemää pizzaa aamiaiseksi parvekkeella, rannalla makoilua, hampurilaisen kokkaamista päivälliseksi, vähän Jeeves & Woosteria, ruokalepo ja lukemista, uintipyrähdys (vesi oli lämpimämpää kuin ilma - todella hienoa!) ja päivän päätteeksi vielä kuutamon ja meren katselemista hyvän soittolistan kanssa. Sunnuntai oli suunnilleen samanlainen ja päättyi hienosti ukkosen jyrähdyksiin.

Olen tänä kesänä tuntenut oloni paremmaksi kuin pitkiin aikoihin. Iltaisin nukkumaan mennessä jopa odottaa seuraavaa päivää ja kaikkea hyvää, mitä silloin voi tapahtua. En ole tottunut sellaiseen. Toivon kovasti, että voisin tottua.

Tweet

Kaikki Suomen tyypit

Olen kai melko tyypillinen sosiaaliryhmäni ja sukupolveni edustaja siinä mielessä, että olen hyvin Helsinki-keskeinen. Viime vuosikymmenen aikana olen luultavasti matkustanut useammin Atlantin kuin Kehä III:n toiselle puolelle ja pääkaupungin ulkopuolinen Suomi nostaa mieleeni ajatuksia lähinnä Jarmo Korhosesta, eukonkannosta ja pesäpallosta (kyllä: kaikista samaan aikaan - ja ei: ei kovin miellyttäviä ajatuksia).

Viime viikonloppuna oli kuitenkin tarkoitus murtaa näitä ennakkokäsityksiä pienimuotoisella Suomen-kiertueella. Aurinkoisena perjantaiaamuna ahtauduimme ystävieni Kimmon (ei tämä Kimmo) ja Vesan kanssa pieneen Peugeotiin, jonka navigointilaitteeseen oli asetettu kurssiksi Jyväskylässä sijaitseva hauskan niminen Hotelli Amis. Reissun ensimmäinen virallinen matkafraasi oli "On the RUN!", jota toisteltiin jo Länsiväylän liittymässä. Matkan varrella poukkoilimme hieman minne sattuu ja lopullinen reitti osoittautukin jo melko kattavaksi siivuksi Suomea. Tässä matkakertomus paikkakuntien mukaan jaettuna:

Heinola: Vaikka Heinola sijaitsee vain 130 kilometrin päässä Helsingistä, siellä on jo aivan erilainen tunnelma kuin metropoliseudulla. Ihmiset kävelevät hitaammin, torimyyjillä on valtavat valikoimat itse veistettyjä penkkejä ja ranskalaisia perunoita sanotaan "ranuiksi". Pääraitilla sijaitsevan levykaupan omistaja oli kovasti juttutuulella ja antoi jopa 50% alennuksen alunperin kahden euron hintaisesta unohdetusta brittipop-klassikosta. Kirpputorifanaatikko Kimmo löysi käytetyn tavaran myymälästä hipster-uskottavat limenvihreät tekokuitushortsit ja torin laidalla sijaitsevasta kahviosta sai oikein mainiota mansikkapullaa. Heinola oli ainakin itselleni positiivinen yllätys: tunnelmallinen ja toimiva pikkukaupunki.

Mikkeli: Päijät-Hämeestä jatkoimme Etelä-Savon keskuskaupunkiin Mikkeliin. Kimmo ihastui paikkaan kovasti ja uhosi jopa muuttavansa sinne jonain päivänä! Omasta mielestäni Mikkeli oli jotenkin liian täydellinen: taivas oli liian kirkas, ruoho liian vihreää, rakennukset liian siistejä ja Mannerheim-patsas liian komea. Mikkeli oli kuin jonkilainen lavaste, hyvinvointivaltioutopian esittelykappale. Söimme kuitenkin torilla mahtavat lörtsyt (kehitin lörtsymainoksesta 'Lörtsyjä ja kukkoja' matkan toisen matkafraasin "Lörtz'n'cocks - lovin' it!") ja olimme lähellä ostaa Punavuori-trendikkään ironiset traktoripaidat.

Visulahti: Kesälomamme tarvitsi ehdottomasti lisää tahtia, joten Mikkelistä poistuttuamme poikkesimme Visulahteen, josta tahtia luvataan löytyvän. Normiperheiden karavaanarikesänviettomeininki alkoi ahdistaa hengitysteitäni jo parkkipaikalla, kun ensimmäiset paidattomat asuntovaununomistajat ilmaantuivat näkyviin. Olin selvinnyt jo 23 vuotta aivan hyvin vierailematta Visulahdella ja olen ajoittain jopa tuntenut kiitollisuutta siitä, ettei minua viety sinne lapsena, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Kimmo ja Vesa olivat aivan vakavissaan sitä mieltä, että olisivat lapsuudessaan varmasti nauttineet Visulahden nurmikoilla ja lammissa peuhaamisesta ja voisivat tulevaisuudessa harkita jopa vievänsä omat lapsensa sinne lomalle. Yritin ehdottaa, että myös esimerkiksi Rooma tai Tukholma voisivat olla mukavia lomapaikkoja, mutta minulle vakuutettiin, etteivät lapset oikein viihdy kaupunkilomilla. Eivät ehkä viihdykään, mutta viihtyvätkö aikuiset sitten Visulahdessa? Hypoteettisen lapset ja lomakohteet -keskustelun jälkeen nousimme kyytiin ilmaiseen Dinojunaan, joka kierrätti matkustajia Visulahden eri kohteiden (Dinosauria! Vahakabinetti! Vesipuisto!) välillä. Dinojuna oli rakennettu vanhan traktorin korille ja kulki reipasta kävelyvauhtia - oikein rauhoittavaa. Emme kuitenkaan maksaneet sisäänpääsymaksua mihinkään Visulahden eri kohteista, vaan pällistelimme vain porteilla. Tästä tulisi myös yksi matkamme jatkuvia teemoja...

Jyväskylä: Pulssini tasaantui heti Visulahdesta poistuttuamme ja aloin hyvillä mielin odottaa päivän varsinaista pääkohdetta eli Jyväskylää. Sinne kulkeva reitti on erittäin kaunis kimmeltävine järvimaisemineen ja sympaattisine taukopaikkoineen. Kokeilin eräässä tienvarsikahviossa muikku-pekoni-juusto -leipää; se oli melkoinen haaste verisuonille, mutta silti erittäin hyvää ja suolaista. Jyväskylään saavuttuamme löysimme Hotelli Amiksen helposti kauniilta paikalta Harjun vierestä ja kirjauduimme sisään. Kesähotelli toimii siis ammattikoulun asuntolan tiloissa, mikä kuulostaa melko ankealta, mutta oli aivan yllättävän siistiä ja mukavaa. Pienen hengähdystauon jälkeen lähdimme kaupungille, mitä varten olimme saaneet menovinkkejä jyväskyläläiseltä tutultamme. Pizzeria Marian luomukset olivat ainakin kokonsa puolesta huippuluokkaa: Vesa ei jaksanut hotkia edes kaikkia falafelejään loppuun asti ja Kimmokin sai pizzastaan vielä puolet hotellille viemiksiksi.

Kesäasussaan Jyväskylän kätevän pieni keskusta oli lähes kokonaan terassintäyteistä baarikatua ja tunnelma oli kuin Rhodoksella. Yleisesti yliarvostetun Alvar Aallon väsäämä ruutuasemakaava oli erittäin toimiva ja suunnistaminen oli helppoa kuin Manhattanilla. Shaker-drinkkibaarissa soitti harvinaisen omaperäinen DJ, joka ei niinkään miksannut kappaleita yhteen kuin vain soitti niitä peräkkäin. Etenkin Kimmo itse taitavana levynjenpyörittäjänä oli tästä hieman ihmeissään. Muutenkin meille suositeltu Shaker tyhjeni jotenkin yhtäkkisesti heti, kun me saavuimme sinne, ja suurin osa asiakkaista vaihtoi osoitetta kadun toisella puolella olevaan Kharma-klubiin, joka on ainakin jonon pituudesta päätellen Jyväskylän suosituin menopaikka tällä hetkellä. Suosiota selittää varmasti myös se, että Kharman sisäänpääsyikäraja näytti olevan 16 v. Me jätimme Kharman kuitenkin oman onnensa nojaan ja suuntasimme takaisin Amikseen yöunille. Aamupalan (jonka eräs hotellin rock-henkinen asukass nautti muiden ruokailijoiden iloksi ilman paitaa) jälkeen saimme matkan ensimmäisen yllättävän asiakaspalvelukokemuksen:

Kimmo receptionistille: "Anteeksi, voitaisiinko saada yksi rulla vessapaperia meidän huoneeseen?"

Vastaanottohenkilö: "Tehän ootte lähössä ihan just?"

Kimmo: "Joo..."

Vastaanottoneiti: "Ja vielä haluatte --?"

Kimmo: "Öö... joo?"

Lopulta saimme kuitenkin arvokkaan paperirullan ilman enempiä yksityikohtaisia selvityksiä siitä, mihin sitä käytettäisiin. Ihmettelevällä äänellä lausutusta heitosta "Ja vielä haluatte?" tuli matkan kolmas vakiofraasi. Hotellista poistumisen jälkeen Kimmo kierteli vielä paikallisilla kirpputoreilla, Vesa etsi pankkiautomaattia ja itse ylläpidin demokratiaa osallistumalla paikallisen valokuvausliikkeen "Jyväskylän kaunein vauva" -äänestykseen. Kilpailun taso oli erittäin kova, lähes kaikki vauvat näyttivät kuvissa aivan mielipuolisilta (tai hellyyttävän omaperäisen söpöiltä, jos pitää pikkulapsista). Eräs kilpailija tosin oli tainnut tulla ilmoitetuksi väärään sarjaan, sillä hän oli luultavasti vähintään 8-vuotias. Tarkoitukseni oli äänestää vauvaa numero 49, joka farkkuhaalarissaan, lyhyessä hiusmallissaan ja punk-henkisessä ylähuuli-irvistyksessään näytti aivan joltain Auf Wiedersehen, Pet -sarjan duunarihahmolta. Muistin kuitenkin raksavauvan numeron väärin ja ääneni meni numerolla 48 poseeranneelle pienelle maatilanisännälle. Jos siis piipahdatte lähiaikoina Jyväskylässä, antakaa puolestani vielä yksi tasoitusääni vauvalle numero 49!

Ähtäri: Helteisenä Jyväskylänjälkeisenä aamuna päätimme, että seuraavan illan päätepisteemme tulisi olla Vaasa. Reitin varrella ajauduimme kuitenkin muutamaan muuhunkin mielenkiintoiseen paikkaan, joista ensimmäinen oli Ähtäri. Tie Ähtäriin oli tupaten täynnä matkailuvaunuja, joista ohi pääseminen oli äärimmäisen hankalaa ja alkoi jopa käydä hieman muuten aina rauhallisen Kimmon hermoille. Suurin osa karavaanareista kuitenkin poistui tieltä Pientalomessujen parkkialueen kohdalla, mikä oli meille helpotus mutta taas toisaalta yleisellä tasolla kauhistuttavia ajatuksia herättävä muistutus siitä, mitä ihmiset yleensä elämillään tekevät. Itse emme olleet vielä talopaketin tarpeessa, mutta Ähtärin kuuluisassa villieläinpuistossa emme silti voineet olla pysähtymättä. Tai siis itse asiassa pysähdyimme jälleen sen portille. Kenelläkään ei oikein ollut haluja maksaa €20 siitä, että saattaisi nähdä ilveksen tai mäyrän kotioloissaan. Sisäänkäynnin vieressä oli kuitenkin ilahduttavan kekseliäästi photoshopattu mainos, jossa karhu söi suurella antaumuksella pizzabuffet-pöydästä. Se toi mieleen gangsta-rap -levyn kannen ja varmasti buffet-ravintolan tunnelmakin olisi ollut melkoisen karhumainen. Poistuimme kuitenkin eläinpuistosta sadekuuron saattelemina ja hurautimme lyhyen matkan päähän Ähtärin keskustaan.

Ähtärin keskusta oli kuin vanhasta villin lännen tarinasta: autio, matalien rakennusten reunustama lyhyt kylänraitti, jota pitkin kuivuneet kaktuspallot pyörivät tuulenpuuskien mukana. Tai no... kaktuksia ei ehkä ollut. Oli kuitenkin jälleen Kimmoa kiinnostanut kirpputori ja sen vieressä minua ja Vesaa kiinnostanut jäätelökioski, jossa kesätyöläinen pyöräytti aivan valtavan kokoiset pallot. Jäätelön suuruus jätti muuten hieman surullisesta Ähtäristä oikein positiivisen maun ja toivonkin mielessäni, että Ähtäri jaksaa tsempata omalla linjallaan myös jatkossakin.

Tuuri: Reitti kohti Vaasaa kulki tietenkin maineikkaan Tuurin kyläkaupan kautta. Vaikka Vesa Keskisen tyylitajua voikin kritisoida kovinkin sanankääntein, ainakin mies on ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä ja luonut keskelle ei-mitään menestyvän businessimperiumin. Jättimäisine hevosenkenkineen, linnantorneineen ja kilometrikaupalla jatkuvine käytävineen kyläkauppa on nähtävyys, joka vetää puoleensa bussilasteittain shoppailijoita. Sieltä on hyvin vaikea lähteä pois tyhjin käsin: nyt mukaan tarttui loisteliaan Kyllä Jeeves hoitaa -sarjan kaikki neljä kautta DVD:llä. On todella hienoa, miten Keskinen rakentaa itsestään kulttihahmoa: kaupassa on lasivitriinissä esillä miehen oma "kultainen HIM-vyö" ja kaupan vieressä ilmeisesti Keskisen oma kotitalo suihkulähteineen ja yksisarvispaitsaineen. Pohjanmaalla kaiken pitää olla suurta! Itse kyllä pidän Pohjanmaasta kovasti. Siellä on aivan eri tunnelma kuin esimerkiksi Savossa tai Keski-Suomessa. Pohjanmaalla taivas on jotenkin suurempi, mutta matalammalla. Siellä on tilaa visioille, joista Keskisen kyläkauppa on oiva osoitus.

Seinäjoki: Koska Seinäjokikin oli reittimme varrella ja kyseessä oli sentään Tangomarkkina-viikonloppu, emme voineet välttää tangokaupungin imua. Saapuessamme Seinäjoen tylsään keskustaan, joka on Mikkelin, Jyväskylän ja käytännössä minkä tahansa suomalaisen paikkakunnan tapaan täynnä tavanomaisia Rossoja, Dressmanneja ja S-Marketteja (tämä on oikeasti Suomen rumin olemus: elämme vaihtoehdottomassa monopolikulttuurissa!), tunnelma oli erittäin uhkaava: yöntummat ukkospilvet roikkuivat kaupungin yllä ja räyhäävät häjyporukat kiertelivät keskustaa kovaäänisillä avoautoillaan. Karaoketeltassa oli käynnissä Tangokaraoke-kilpailun suuri finaali ja Tangobasaarissa esillä monenmoista tangoon liittymätöntä rihkamaa. Varsinainen tangofinaali kuitenkin käytiin keskustan ulkopuoleisessa sisäareenassa. Jälleen kerran seisahduimme sisäänpääsyporttien eteen, emmekä lunastaneet tietämme Tangokadun tanssitaivaaseen. Tulipahan kuitenkin tämäkin legendaarinen Suomen kesäkohde nähtyä: nyt olimme keränneet vyöllemme jo melko monta kesäpaikkaa hyvin lyhyessä ajassa. Täysin tangoitta emme kuitenkaan jääneet, vaan saimme tangoannoksemme vielä myöhemmin samana iltana...

Vaasa: Laihian lähistöllä nautitun huoltoasemalehtipihviaterian (matka- ja kesäklassikko - mutta missä oli maustevoi?!) jälkeen poimimme navigaattorista vaasalaisten hotellien osoitteita ja aloimme soitella. Kaikki linjat tuuttasivat varattua, mutta jonkin ajan kuluttua Hotelli Vaakunasta vastattiin. Kolmehenkiselle seurueelle olisi tarjolla enää huone, joka sijaitsee suoraan hotellin yökerhon alapuolella. Homma kuulosti hieman arveluttavalta, mutta koska saimme neuvoteltua mukavan alennuksen, suostuimme mahdollisesti meluhaittaiseen järjestelyyn. Välillä yllätyn oikein itsekin siitä, mitä suustani pääsee: kun hotellivirkailija kysyi minulta puhelimessa, haluammeko erilliset sängyt, huomasin vastaavani "Mahdollisimman erilliset, kiitos!" Hotelliasianainen heitti huvittuneena arvanneensakin, ettei kyseessä ole pariskunta.

Vaasan keskustaan saavuttuamme huoneemme osoittautui itse asiassa aivan mainioksi: se sijaitsi korkealla kahdeksannessa kerroksessa aivan Vaasan ytimessä. Rentouduin automatkan rasituksista kylvyssä sillä välin kun Kimmo ja Vesa katsoivat televisiosta Baywatchin. "Chocolate cake" oli ohjelman tekstityksessä ilmeisesti käännetty muotoon "tomaattikakku", mutta muuten tarina Mitchin pojan Hobien kasvukivuista ja oikeanlaisen ystäväpiirin valinnasta oli erittäin opettavainen ja liikuttava. Baywatchin jälkeen olikin sitten aika vaihtaa kanavaa ja katsastaa Tangomarkkinoiden "superfinaali". Suureksi iloksemme voiton vei tumman komea Amadeus, joka otti palkintonsa vastaan juontaja Peltsiltä (kaikkeen se Peltsikin joutuu!) lupaamalla olla aiheuttamatta kohuotsikoita iltapäivälehtiin. Tangomarkkinoilla on siis selvästi gangsterimaine, kun voittajankin suhteen ensimmäinen oletus on heti potentiaalisissa tabloidiskandaaleissa.

Kylpy- ja televisiosession jälkeen valmistauduimme uloslähtöön kysymällä Vaasa-vinkkejä paikalliselta kaveriltamme. Sattuvasti toinen kahdesta hänen suosittelemastaan menomestasta oli juuri kattomme yläpuolella sijaitseva hotellin klubi. Arvelimme kuitenkin saavamme kotiyökerhostamme tarpeeksemme vielä myöhemmin yöllä, joten kaupungin mukavassa ja melko persoonallisessa keskustassa suoritetun pienen kävelykierroksen jälkeen suuntasimme Crystal Lounge -nimiseen baariin torin laidalla. Kaverimme neuvoa noudattaen tilasimme Apple Pie -drinkit, jotka sisälsivät lähinnä kanelia ja jäätelöä ja olivat maukkaita mutta sulaessaan erittäin sotkuisia. Jäätelötahraista pöytäämme hävetessämme viereemme istahti kolmen keski-ikäisen naisen joukko. He tarttuivat keskusteluumme Michael Jacksonista ja musiikkiaiheeseen liittyen yksi heistä kertoi "oppineensa bluesin viime kesänä". Tätä hieman omituista kertomusta seurasi pian laulunäyte: ei kuitenkaan bluesia, vaan jotain Suomi-iskelmää syvän katseen saattelemana. Naurua oli vaikea pidättää, mutta jotenkin onnistuimme pysymään vakavina ja antamaan kehut vibratosta.

Luulin illan huippukohdan tulleen ohitetuksi jo tässä vaiheessa, mutta luuloni osoittautui vääräksi: sekalaisen seurueemme pöytään saapui nyt naisten hyvä tuttu, kampaajamestari Peter. Ruotsin-vuosiensa aikana Peter oli kuulemma käsitellyt jopa prinsessa Madeleinen hiuksia ("Madde on kiva tyyppi!"). Kysyin Peteriltä, miten saisin itselleni "Paul McCartneyn vuoden 1966 hiukset" ja sain vastaukseksi erittäin asiantuntevia leikkaus- ja värivinkkejä sekä myös sormin suoritetun hiuslaatutarkistuksen. Huojennuksekseni Peter kertoi, etten ole (ainakaan vielä) kaljuuntumassa - pyörteeni sijainti vain tekee hiukseni hieman litteiksi. Päätäni sormeiltuaan Peter kysyi pituuttani ja saatuaan vastaukseksi 183 senttimetriä ilmoitti minun olevan "miehen mitoissa". Mukava kuulla! Peter kysyi tätä siksi, että hän on pian avaamassa Vaasaan uutta salonkia, jonka alkutaivalta hän aikoo juhlistaa muotinäytöksellä, johon sopisin kuulemma erinomaisesti malliksi. Olin hämmentynyt ja immarreltu sekä tietenkin melko tyytyväinen. Yritin ehdottaa Peterille, että myös Kimmo ja Vesa olisivat komeina nuorina miehinä hyviä mallikandidaatteja, mutta tämä vastasi aivan tosissaan "Ei, teistä kolmesta selvästi vain yksi on sopiva malliksi." Sain tästä mukavasti kuittailun aihetta koko loppumatkaksi! Vaihdoimme Peterin kanssa yhteystietoja - nähtäväksi jää, kuuluuko miehestä mitään ja pääsenkö todellakin syksyllä catwalkille.

Ensikohtaamiseni glamour-maailman kanssa oli sen verran kuluttava, että huoneeseemme päästyämme nukahdin välittömästi yläkerrasta kantautuvasta mökästä huolimatta. Aamulla söimme hotelliaamiaisen hyvin oudossa ympäristössä: täysin pimeässä Amarillo-ravintolassa länkkäri- ja meksikolaiskrääsän ympäröimänä. Ennen lähtöä tuijotimme televisiosta vielä hetken Pohjanmaan alueellista Sub-chattia, jossa kovinta keskustelua herättivät tietenkin "Tango-Amadeus" sekä puukot. Kovin pohojalaasta! Paras näkemämme viesti oli kuitenkin luultavasti herkässä iässä olevan nuoren lähettämä: "Saako jonkun mielestä minkkejä tappaa turkkeja varten? Yhteen turkkiin menee 100 minkkiä! P.S. Kuka muu ei jaksa enää odottaa uutta Harry Potter -filmiä?"

Kurikka: Vaasasta poistuessamme päätimme, että Suomen-kiertueemme viimeisen päivän ohjelma olisi kotimatka Tampereen kautta. Vaasan ja Tampereen välillä on käytännössä täysin tyhjää eikä lainkaan kiinnostavia pysähdyspaikkoja, mutta ajoimme silti legendaarisen Juha Miedon kotipaikkakunnan Kurikan läpi. Mietohan on tällä hetkellä ajankohtainen etenkin siitä syystä, että hän edustaa Keskustapuoluetta Hymy-lehden sivuilla ilkialastomana saunoen Mikko Kivisen, Frederikin ja naisstripparin kanssa. Missäköhän huuruissa Hymyn toimitus on keksinyt koota tällaisen porukan yhteen? Ja miksi Mietaan poliitikonkykyjä ei ole kyseenalaistettu jo ennen tätä eikä ilmeisesti kyseenalaisteta nytkään? Julkkisehdokkaiden ottaminen mukaan vaaleihin on aivan järkyttävän kylmäveristä peliä: puolueet haalivat mukaan ääniä keräämään Miedon kaltaisia täysiä pellejä ja myyvät sielunsa Seiskalle, jotta vain saisivat hallituspaikkaan oikeuttavan äänimäärän.

Hämeenkyrö: Matkalla kohti Tamperetta Kimmo halusi kokea karavaanarimaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yritti kättä heilauttamalla saada vastaantulevia matkailijoita tervehtimään itseään. Jokainen asuntoautokuski tervehtii toistaan, mutta Kimmoa ei tervehtinyt kukaan. Olimme maantiehylkiöitä. Pysähdyimme Kimmoa lohduttaaksemme navettakirpputorille, jossa maatalon emäntä myi isännän haalimaa roinaa vedenkeittimistä ja matkalaukuista akvarellitaulujen ja autonosien kautta tuulipukuihin ja toimistotarvikkeisiin. Itse ostin "nimikumin" (en löytänyt Peteä, joten ostin Markun), Vesa nappasi mukaansa tietokilpailupelikortit ja Kimmo löysi kasan vanhoja vinyylilevyjä sämpläystarpeiksi. Hämeenkyrössä pysähdyimme kahvia ja pullaa varten marketin pihalla sijaitsevalle kioskille, jossa ystävällinen naismyyjä ilmoitti meille pullien olevan eilispäiväisiä, jäätelön sulaneen pakastimeen ja munkkien olevan siinä kunnossa, ettei hän suostu niitä edes myymään. Se oli mahtavaa palvelua: Helsingissä kaikkea tätä pitäisi kysyä erikseen, mutta Pirkanmaalla koko informaatio paljastetaan heti kättelyssä! Pullakin oli itse asiassa aivan maistuvaa: isoa ja kanelista. Kioskin seinillä mainostettiin pian koittavia Hämyvestareita ("Kesän odotetuin tapahtuma Hämeenkyrön jäähallin parkkialueella!"... mikäköhän on toiseksi odotetuin tapahtuma Hämeenkyrön jäähallin parkkialueella?), joilla soittavat mm. suosikkiyhtyeen Teräsbetoni, Uniklubi, Yölintu (ei sentään onneksi Yö!), Paula Koivuniemi sekä Popeda. Tampereen läheisyys tuntui jo täällä.

Tampere: Saavuimme Näsinneulan katveeseen hyvin tamperelaisissa tunnelmissa: maantienvarren infotaulu markkinoi Tapparan otteluita ja paikallisradio 957 soitti Guns'N Rosesia. Se tuntui hyvin tampereelta. Jälleen kerran olimme saaneet paikalliselta ystävältämme tietoa Tampereen tärkeimmistä matkakohteista ja neuvon perusteella suuntasimme lounaalle maineikkaaseen kiinalaiseen ravintolaan kirkon lähettyvillä. Jo kolmen askeleen päässä ravintolan ovesta paikan yltiöystävällinen emäntä sai meidät suostumaan valitsemaan buffet-lounaan, vaikka emme edes tienneet muista vaihtoehdoista. Palvelu oli todella ystävällistä, mutta ruoka melko yhdentekevää: myöhemmin illalla mietin, mitä olimmekaan aiemmin päivällä syöneet, enkä ollenkaan muistanut koko paikan olemassaoloa. Melko rehvakkaasti emme kierrelleet Tampereella muutoin lainkaan, vaan kiinalainen seisova pöytä oli ainoa kokemamme kohde tässä Mikko Alatalon ja Timo Jutilan kaupungissa. Koti-ikävä alkoi jo painaa, mutta Suomea oli vielä kokematta ainakin parin kohteen verran...

Ideapark: Tampereen lähettyvillä Lempäälässä sijaitseva jättikauppakeskus Ideapark on viime aikoina ollut niin suuren kohun keskellä, että oli pakko tarkastaa, mistä koko hommassa on kyse. Ja kysehän on tietysti kamalasta, lentokentän kokoisesta kauppakeskusmörskästä keskellä peltoa moottoritien laidalla. Tämä on todellista mattivanhas-Suomea: samat Dressmannit ja H&M:t kuin kaikissa keskipientä suuremmissa suomalaiskaupungeissa, mutta yhteen valtavaan moottoritienviereiseen mötikkään paketoituna. On se niin kätevää! Ideaparkissa iski jälleen hieman Visulahti-fiilis: Miksi tällaista pitää olla olemassa? Kuka tänne oikein tulee? Miksi minä olen täällä? Milloin pääsen pois? Suomi voisi luontonsa ja ihmistensä puolesta olla oikein kaunis paikka, mutta kaiken alleen jyräävä bonuskortti-kulttuuri ja teholaatikkoarkkitehtuuri vievät tältä potentiaalilta kaiken pohjan. Surullista. Ostin silti Clas Ohlsonilta juustohöylän.

Puuhamaa: Emme kuitenkaan voineet päättää matkaa järkyttävään Ideapark-itsesääliin, vaan Kimmon syntymäpäivän kunniaksi kurvasimme vielä hänen lapsuusmuistojensa kultaaman Tervakosken Puuhamaan kautta. Itsehän vältyin pienenä myös Puuhamaassa käynniltä ja olen tässä blogissa esittänyt erinäisiä, myöhemmin oikeastaan vääriksi osoittautuneita teorioita tuon paikan aiheuttamista seurauksista, mutta Visulahden, Ähtärin eläinpuiston ja Tangomarkkinoiden tapaan Puuhamaakin oli pakko viimein kokea, kun tällaisella Suomi-reissulla nyt kerran oltiin. Loppujen lopuksi Puuhamaa-pyrähdys osoittautui yhdeksi turneemme viihdyttävimmistä tapauksista. Emme taaskaan halunneet tähänkään kesäkohteeseen varsinaisesti porttia pidemmälle, mutta saavuimme Puuhamaahan juuri sulkemisajan jälkeen ja portit olivat apposen auki, joten ajoimme suoraan sisään. Sovimme keskenämme, että jos joku tulee häätämään meitä pois, esitämme olevamme ruotsalaisia turisteja. Jonkin aikaa Puuhamaan ihmeitä tutkiskeltuamme golf-autolla liikkunut lyhythiuksinen nainen kurvasikin luoksemme ja ilmoitti lempeän tiukasti: "Nyt ulos täältä!" Sopimuksestamme kiinni pitäen Kimmo ihmetteli naiselta "Vad? Vad säger du?", jolloin täti heitti kansainvälisen täsmärepliikkinsä: "Out. Now!" ja kaasutti Puuhamobiilillaan tiehensä. Tästä saimme vielä yhden mieltä ylentävän asiakaspalvelukokemuksen ja reissun viimeisen matkafraasin. Koimme myös olevamme aika cooleja tultuamme heitetyksi ulos Puuhamaasta.

Tervakoskelta ajoimme suoraan Helsinkiin ilman enempiä pysähdyksiä. Suomi - tai ainakin se osa, jota ehdimme Suomesta tällä matkalla nähdä - oli osoittautunut leppoisaksi, asuntoautojen täyteiseksi, parhaimmillaan omaperäisen oudoksi ja huonoimmillaan ketjumaisen tylsäksi paikaksi. Kimmo piti eniten Mikkelistä, Vesa Jyväskylästä ja minä Vaasasta - jokaiselle jotakin. Lörtsyt, ranut, pullat, lehtipihvit, hotelliaamiaiset ja karkkipussit tuntuivat vatsassa ja erilaiset oudot ihmiset ja kokemukset päässä ja sydämessä. Omasta kotimaastaankin voi aina oppia vielä paljon uutta ja Helsingin ulkopuolellekin kannattaa ehdottomasti uskaltaa ainakin kerran kesässä! Paljon on vielä näkemättäkin: Lappi ja Länsi-Suomi jäivät tällä kertaa reitin ulkopuolelle.

Out. Now.

Tweet

Linnanmäki!

Olin pienempänä innokas huvipustoissa kävijä: Linnanmäelle oli aivan pakko päästä joka kesä, Särkänniemi kuului aina Tampereen-vierailujen ohjelmistoon, unelmoin kovasti pääsystä Pariisin Disneylandiin ja jopa Vaasan Wasalandia teki suuren vaikutuksen.

Joskus ala-asteen lopussa innostus kuitenkin lopahti, enkä vieraillut huvipuistoissa yli 10 vuoteen. Viime syksynä tehty pikavisiitti Linnanmäen Valokarnevaaleilla kuitenkin herätti huvipuisto- tai ainakin Lintsi-kiehtovuuden kuitenkin uudelleen ja eilinen vierailu vahvisti tätä entisestään.

Huvipuistossa on aikuisena itse asiassa paljon hauskempaa, kuin lapsena: Lintsi-päivään voi suhtautua rennosti ilman suurempia paineita, kun sitä ei enää välttämättä pidä kesän kohokohtana, vaan ainoastaan hauskana parin tunnin illanviettotapana. Nyt vanhempana osaa myös keskittyä laitteisiin paremmin ja priorisoida ne tärkeysjärjestyksessä esimerkiksi pehmiksen tai hattaran yläpuolelle. Kaiken kaikkiaan huvipuistossa on 23-vuotiaana jostain syystä enemmän huvia ja vähemmän vakavuutta, kuin 10-vuotiaana.

Jännyyskynnykseni on hyvin, hyvin matala, joten saan suurta nautintoa myös hieman "laimeammista" laitteista. Esimerkiksi Viikinkilaiva on minulle jo lähes liian hurja - Vuoristorataan en ole koskaan edes uskaltautunut. Suurin suosikkini on ehdottomasti Mustekala, mutta myös Raketin pienoisversio HipHop sekä vanhassa vesitornissa kulkeva Linnunrata ovat juuri sopivan (vähän) rajuja omaan makuuni. Eilen kävin HipHopissa kolme, Linnunradassa neljä ja Mustekalassa kolme kertaa - Viikinkilaivassakin pari, vaikka kummallakin kerralla pelotti hiukan. Sain myös Vekkulan suoritettua kunnialla loppuun asti ja korjattua näin trauman, joka minulle jäi keskeytettyäni reitin edellisellä Vekkula-käynnilläni n. 10-vuotiaana.

Elinen oli loistava päivä käydä Linnanmäellä, sillä sää oli osittain sateinen ja viileä, joten puisto ei ollut tupaten täynnä, vaan oikeastaan jopa hämmästyttävän tyhjä. Puistossa työskentelevä opiskelutoverini tiesi kertoa, että tämä kesä on ollut muutenkin aikaisempia kesiä hiljaisempi. Joka tapauksessa Linnanmäki taitaa silti olla yhä Suomen suosituin matkailukohde. Itsekin taidan suunnata sinne tänä kesänä vielä toisenkin kerran, mutta Särkänniemi ja Wasalandia tuskin mahtuvat kesäohjelmaani uudelleenpuhjenneesta huvipuistokiinnostuksestani huolimatta.

Tweet

Hyviä heinäkuussa

Viime aikoina olen nauttinut mm. seuraavista asioista:

Pastanjauhantaa-blogin pizzataikinaresepti. Itse tehty pizza on aina maailman parasta, mutta hyvää taikinareseptiä on vaikea löytää. Tämä on kuitenkin aivan täydellinen: helposti ohueksi kaulittava ja rapean maukkaaksi paistuva. Pidän myös siitä, että reseptin ohjeet ovat hyvin yksityiskohtaiset, joten hieman suurpiirteisemmällekään kokille ei jää mitään epäselväksi. Tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen pizzaresepti!

Pysytään ruoka-aiheessa. Sinuhe-jälkiuuniruisleipäpalat ovat poikkeuksellisen aidon makuisia; intensiivisen rukiisia, mutta silti jopa aavistuksen verran makeita. Lisukkeekseen ne eivät tarvitse muuta kuin voita (oikeaa voita) tai pestoa - yksinkertaiset ja selkeät maut tukevat toisiaan.

Jälkiruokapuolelta on hehkutettava Kotijäätelöä eli Jäätelöautoa. Ehkä Jäätelöauto-innostus on vähän 90-lukulainen juttu, mutta konsepti on edelleen todella toimiva. Omalla kotikadullani jäätelöauto pysähtyy juuri ulko-oveni eteen kerran kahdessa viikossa - mikäs sen kätevämpää (tosin kaksi viikkoa on liian pitkä väli)! Koska jäätelöauton ideassa tärkeintä on ehkä helppous, olisi luultavaa olettaa, etteivät firman jäätelöt pärjää tavallisista kaupoista saataville merkeille, mutta itse asiassa monet jäätelöauton jäätelöt ovat aivan huippuhyviä. Omat suosikkini ovat klassinen Sandwich ja katu-uskottavasti nimetty Smack. Hyvä puoli jäätelöauton jäätelöissä on myös se, että koska ne myydään suurissa pakkauksissa, niitä ei ehkä arvosta samalla tavalla, kuin muita jäätelöitä, eikä turhaan säästele niitä. Jos pakastimessa on vaikkapa Classicia tai Totallya, niitä ei jotenkin kehtaa syödä montaa päivässä, mutta Smackia voi vetää vaikka kuinka paljon. Mikään ei ole parempaa, kuin pitää rannalla makoilusta pieni tauko, käydä sisällä lisäämässä aurinkovoidetta ja napata mukaansa virkistävä Smack paluumatkaa varten!

Ja viimeinen syömiseen liittyvä, maininnan ansaitseva asia tällä kertaa: omatekoinen jäätee. Jäätee on parhaimmillaan yksi virkistävimmistä ja nautinnollisimmista juomista, jopa aivan Pepsin tasoa. Oikein hyvää jääteetä ei kuitenkaan saa kovin usein (mielestäni valmiista jääteistä parasta on Liptonin, mutta sitä ei tällä hetkellä myydä Suomessa. Esim. Nestlét ovat jotenkin ylimakeita.). On siis paras tehdä jääteensä itse. Tässä helppo ohje oikein virkistävään jääteehen (1 litran annos):

• purista kannun pohjalle mehut kahdesta limestä
• kaada päälle reilu määrä sokeria (oman maun mukaan - vinkkinä kuitenkin, että sokeria tarvitaan enemmän kuin ensin voisi luulla)
• laita kannun reunalle roikkumaan kaksi pussia hyvää teetä (esim. Twiningsin Prince of Wales on tähän tarkoitukseen sopivan vahvaa ja silti pehmeää)
• keitä 1 litra vettä esim. vedenkeittimessä, kaada se kannuun (lasisessa kannussa on tässä vaiheessa ehkä hyvä pitää jotain metallista instrumenttia, ettei lasi halkea)
• sekoita kunnolla, puristele teepusseista kaikki mahdollinen maku, anna jäähtyä (tässä kestää melko pitkään), laita jääkaappiin
• muutaman tunnin jälkeen jäätee on valmis tarjottavaksi runsaan määrän jäitä ja lime- tai sitruunalohkojen kanssa

Aivan loppuun vielä kesäinen musiikkivinkki. Olen tällä viikolla saanut lainata Portugalissa lomailevan ystäväni autoa - ja autoilussahan on tärkeintä tietysti autoilumusiikki (ei niinkään esim. perille pääseminen). Supergrassin viimevuotinen Diamond Hoo Ha Men (Spotify) on osoittautunut huippuhyväksi ajelulevyksi: siinä on melko reippaita ja nopeatempoisia kappaleita, joissa on paljon tarttuvia koukkuja ja sopivasti ratinnaputtelua aiheuttavia kohtia, mutta se ei ole niin intensiivisen kunnianhimoinen levy, etteikö sitä jaksaisi kuunnella yhden matkan aikana parikin kertaa alusta loppuun. En tiedä, miksi unohdin laittaa Diamon Hoo Ha Menin viime vuoden parhaiden levyjen listalle (kai olin vain väsynyt kirjoittamaan), mutta se ansaitsee ehdottomasti paikan sillä. Itse asiassa se on koko Supergrassin uran toiseksi paras levy. Myös viime syksyn Nosturin-keikka kaivertaa edelleen lämpimän hymyn kasvoille.

Nauttikaa kesästä! Minä lähden rannalle Muumi-kirjan, limsatölkin ja Smackin kanssa!

Tweet

Kesäasioita

En ole koskaan aiemmin kokenut itseäni ns. kesäihmiseksi (tiedän; ärsyttävä termi). Olen aina ajatellut pitäväni enemmän syksystä tai keväästä. Tänä vuonna olen kuitenkin saanut nauttia kesästä optimaaliolosuhteissa ja täten alkanut innostua siitä enemmän kuin aiemmin.

Mielestäni tulen aina kesäisin jotenkin paremman näköiseksi. Hiukseni vaalenevat auringossa ja kasvojeni kalpeus puolestaan vähenee. Peilikuva näyttää kesällä aivan erilaiselta kuin vuoden pimeänä aikana.

Tänä viikonloppuna olen löytänyt uuden harrastuksen: iltauinnit. Asun noin 50 metrin päässä meren rannasta ja loikoilen ahkerasti hiekalla aina kuin suinkin vain mahdollista, mutta en ole vielä aiemmin tajunnut käydä uimassa myös iltaisin, kun aurinko on jo ohittanut kotirantani. Iltauintipyrähdys on todella loistava konsepti: ranta on täysin autio, hiekka viileää, meri tyyni - ja lokitkin iltanokosilla ennen yön huutokonserttikiertueitaan. Tänään melko pilvisenä iltana vesi tuntui ensialkuun järkyttävän kylmältä, mutta siihen tottuu hyvin pian, kunhan vain pysyy liikkeessä. Viileän pulahduksen jälkeinen kohokohta on kotona odottava lämmin suihku, jonka alle pääseminen saa aikaan todella euforisen tunteen. Iltauinnin jälkeen yö tuntuu taas täysin uudelta päivältä.

Rufus Wainwrightin Going To A Town on ensimmäisen kahden ja puolen minuuttinsa aikana täydellinen ajelubiisi yöllisille automatkoille, mutta sen viimeinen minuutti on hieman tyhjähkö.

Parikymmenvuotisen vertailun ja pohdinnan jälkeen olen päätynyt siihen tulokseen, että Haribo on makeismerkeistä paras. Haribolla ei ole valikoimissaan oikeastaan yhtään heikkoa tuotetta, vaan suuri määrä aivan erinomaisia karkkeja: Tropi-Frutti- ja Jungalo-pussit, Piratosit, tutit, kirsikat, kolapullot sekä tietysti nallekarkit - kaikki yksinkertaisesti loistavia. Haribon pakkauksetkin ovat jotenkin silmää miellyttävän tyylikkäitä, niissä on hieman vanhojen aikojen värikkyyttä ja hohtoa. Se, että pidän Hariboa parhaana, johtuu tietenkin siitä, että pidän kovasti hedelmäkarkeista ja viinikumeista, ja Haribon valikoimista pääosa on juuri tämäntyylisiä namuja. Kovin haastaja Haribolle tälmän hetken karkkirintamalla on ehdottomasti Fazerin Tutti Frutti Choco, mutta sen heikkous on siinä, että se on niin mieto mättöpussi, että se on pakko syödä kerralla loppuun, mikä taas saattaa aiheuttaa heikon olon. Haribot ovat sekä maultaan että koostumukseltaan niin intensiivisiä, että niitä ei voi yhdellä kertaa nauttia niin suurta määrää. Haribon omituisuus on siinä, että sen karkit on sijoitettu kaupassa erikseen muista, omiin telineisiinsä usein lähelle kassoja. Haribolla ei siis ole näkyvyyttä varsinaisella karkkihyllyllä, joten siksi sitä unohtuu usein hankkia. Kehotankin kaikkia pitämään silmänsä ja suunsa auki Hariboa varten!

Michael Jackson on siksi suurempi legenda kuin Elvis, että hänen musiikkinsa tullee kuulostamaan aina ajattomalta. Elviksen liittyessä tuonpuoleiseen karatekerhoon vuonna 1977 hänen pari vuosikymmentä aiemmin julkaisemansa levytykset olivat jo täysin vanhentuneita, rockin evoluution edettyä mm. jo psykedeliaan, progeen, hard rockiin ja jopa punkiin. Vaikka Elvis olikin elämää suurempi persoona, hänen musiikkinsa oli jo hänen omana elinaikanaan jäänyt jollain tapaa kuriositeetiksi. Michael Jacksonin 1980-luvun huippukauden levyt puolestaan kuulostavat vielä 25 vuotta myöhemminkin täysin tuoreilta, koska populaarimusiikki ei enää tämän neljännesvuosisadan aikana ole hypännyt eteenpäin niin valtavin harppauksin. Itse asiassa Jacksonin teokset toimivat tänäkin päivänä täysin suorana esikuvina mm. Justin Timberlakelle ja muille nykyhetken pop-musiikin edelläkävijöille. Koska Jacksonin musiikki ei ole vanhentunut toistaiseksi pätkääkään, on käytännössä varmaa, että se ei koskaan tulekaan vanhentumaan. Siksi Jackson on merkittävämpi kuin Elvis.

Tweet

Vaalipäivä + Suomen kesä

Nousin herätyskellon soittoon sunnuntaiaamuna klo 7.30 kiirehtiäkseni vaaliavustajaksi EU-parlamenttievaalien äänestyspaikalle. Nyt kello on 5.30 maanantaiaamuna ja olen juuri menossa nukkumaan. Tällainen on Suomen kesä. Hesari tipahti juuri ovesta.

En siis lähtenyt jatkoille ääntenlaskuporukan kanssa. Kaikilla taisi olla puoluekirja - itse olen liian cool mihinkään puolueeseen. Vaalitulos oli melko omituinen. Isä ****n Mitro? Mitä ihmettä?!? Hienoa oli, että vihreät saivat yhden lisäpaikan - se on melkoinen saavutus, kun suomalaisten edustajien kokonaismäärä väheni yhdellä! Toivottavasti kristillisdemokraatit joutuvat jollekin helvetin kehistä perussuomalaisten kanssa solmitun vaaliliiton seurauksena.

Oma ehdokkaani ei päässyt läpi. Taaskaan. Ehkä yhden kerran olen parlamentti- tai valtuustovaaleissa äänestänyt henkilöä, joka on tullut valituksi.

Vaaliurakan jälkeen istuimme muutaman kaverin kanssa rannalla ja ihmettelimme Suomen kesää, kanadanhanhia sekä hevosen kokoisia koiria. Gato Negro -merlot oli aivan passelia, ainakin parin... mukillisen jälkeen. Huh.

Oli hienoa nähdä vanhaa ala-astekaveria, jota ei muuten tapaa kovinkaan usein. Kuuntelimme The Cardigansin Long Gone Before Daylightia (Spotify). Ystävänikin oli huomannut Communicationin (YouTube) erinomaisuuden.

Kotiin pyöräillessäni ohitin aamun ensimmäiset lenkkeilijät ja tavarantoimittajat. Nyt on yhtä valoisaa kuin silloin, kun kävin muutama tunti sitten ostamassa huoltoasemalta pattereita iPod-kaiuttimiin rannalla istuskelua varten. Tämä on Suomen kesä. Äärimmäisyyksien aika. Olen todella iloinen, että voin viettää tällaista kesää, vaikka olinkin pari vuotta sitten luvannut itselleni, etten enää tulisi kotiin siinä vaiheessa, kun aamun ensimmäiset risteilylaivat saapuvat satamaan. Ihminen tarvitsee tällaisia kesiä. Kiitos tädille pimennysverhoista!

Tweet

Puuhastelua

Toistaiseksi en ole vielä ehtinyt tylsistyä (pakko)kesälomallani. Itse asiassa olo on vain todella rentoutunut. Tärkeää tylsistymisen välttämisessä on tehdä asioita todella hitaasti ja varata jokaiseen yksittäiseen tapahtumaan paljon aikaa. Sillä tavoin ei ehdi tehdä kovin paljoa, ja niin puuhaa jää seuraavillekin kesäpäiville.

Tulevia aurinkoisia säitä silmällä pitäen olen ottanut yhdeksi projektikseni sisustaa parvekettani. Tavoitteeni olisi saada siitä jonkinlainen miniviidakko tai simulaationiitty. Eilen hankin K-Raudasta ruohonvihreää terassimattoa parvekkeen laattojen päälle. Vielä pitäisi kehitellä jostain tekopalmuja ja -kukkia tai muuta vastaavaa trooppisuutta edistävää rekvisiittaa.

Valeruohomattoa asentaessani pääsin myös kokemaan kesäisen asian, jota ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin: käytin puukkoa pilkkoakseni feikkiruohon sopiviksi palasiksi. En ollut koskenut puukkoon varmasti yli kymmeneen vuoteen. Olen kyllä todella vieraantunut kaikenlaisista kädentaitoja vaativista touhuista. Tuntui todella hyvältä, kun terävä puukko kulki pehmeän muovimaton halki. Voisin puukotella vähän enemmänkin.

Tänään edistin toista kesäprojektiani ja varasin vihdoinkin ajan autokoulun II-vaiheen loppuunsuorittamiseksi. Sain kortin jo kuusi vuotta sitten, mutta olen toistaiseksi vain uusinut väliaikaista korttiani aina kahden vuoden välein, kun en ole muka ehtinyt osallistua II-vaiheeseen. Toisaalta vastustan autokoulua myös periaatteellisista syistä: etenkin tämä jatkovaihe on aivan puhdasta rahastusta. Tulevan mielenrauhan kannalta on kuitenkin nyt kai vain parasta saada tämä ikuisuusprojekti lopullisesti pakettiin: muistan pari vuotta sitten todella ahdistuneeni siitä, että minulla oli tuolloin kesken tilastotieteen kurssi, autokoulun loppuosa sekä asevelvollisuus.

Liam Gallagherilla oli eilen luultavasti huono päivä. Illan Oasis-megakonsertti kärsi laajoista teknisistä ongelmista ja aamulla julkaistu, Gallagherin oman vaatemerkin Pretty Greenin ensimallisto sai faneilta melkoisen murskatuomion. Itsekin olin odottanut, että ehkä Liamin vaatemerkki ei olisi pelkästään tavallinen julkkiksen-nimi-mihin-tahansa-roskaan -yritelmä, mutta valitettavasti todellisuus osoittautui juuri tällaiseksi. Pretty Greenin t-paidat, pikeet, huivit, hatut ja muut ovat täysin bulkkitavaraa, joihin on ainoastaan lisätty sinällään aivan tyylikäs Pretty Green -logo.

Nuorempi Gallagher haluaisi kai kilpailla ihannoimiensa mod-merkkien kuten Ben Shermanin tai Fred Perryn kanssa, mutta kun Pretty Greenin mielikuvituksettomat tuotteet ovat hinnoiltaan noiden merkkivaatteiden tasolla, mutta ilman vanhan ja kunnioitetun brändin tuomaa lisäarvoa, ei yritelmässä ole oikein mitään mieltä. Kaiken huipuksi malliston kärkituote, kovasti hehkutettu parka-takki on saatavilla ainoastaan one-size-fits-all -koossa. Rotsistina en näe tässä ratkaisussa paljoakaan järkeä: vaikka parka onkin tyyliltään tietysti melko väljä takki, "one-size-fits-all" ei koskaan toimi missään asiassa, vaan päätyy olemaan lähinnä "doesn't-fit-anyone-at-all".

Liamin täytyisi siis tehdä vaatemerkkinsä suhteen täyskäännös ja suunnitella tuotteisiin jotain muutakin massasta erottuvaa kuin vain logo tai muuten Pretty Greenille käy kuten useimmille julkkisten "omille" vaatemerkeille. Ilmeisesti brittipopparit eivät kykene nousemaan vaatesuunnittelijoina hiphop-tähtien tasolle. Ehkä Liaminkin kannalta olisi ollut parempi, jos hän ei olisi päässyt luomaan kokonaan omaa merkkiään, vaan vain suunnittelemaan yksittäisiä tuotteita jo olemassa olevalle merkille, kuten Paul Weller teki Fred Perrylle pari vuotta sitten.

Tweet

"You don't have to be a prostitute!"

Ehdin jo hetken (todella pitkän hetken!) pelätä, että saattaisin kesällä joutua henkeni pitimiksi suuntaamaan samoihin hommiin kuin Flight of The Conchordsin Jemaine ylläolevassa videossa.

Pelastus ilmaantui kuitenkin viime hetkellä. Talven ja kevään kärsimyksille tuli onnellinen loppu.

Ei, en saanut kesätöitä. Mutta tulin valituksi erään pörssiyhtiön järjestämään, opiskelijoille suunnattuun koulutusohjelmaan, johon kuuluu sekä työntekoa että valmennusta. Ohjelma alkaa kuitenkin vasta elokuussa, joten nyt vietän ensimmäistä kertaa moneen vuoteen aivan oikeaa kesälomaa (opintolainalla, totta kai).

Olen erittäin huojentunut - loppujen lopuksi kaikki meni oikein hyvin. Olin keväällä jo hyvin huolestunut siitä, että en enää ikinä saisi mitään töitä ja joutuisin syömään kiviä naapurin pihalta (tai vielä pahempaa: palaamaan vartijaksi). Nyt pääsin kuitenkin mukaan erittäin mielenkiintoiseen juttuun, josta voi olla tulevaisuudessa paljonkin iloa, vaikka se ei nyt kesäkuukausien tilinauhaa kasvatakaan. Voin viettää lomaa helpottunein mielin, kun tiedän, että töitä on luvassa myöhemmin.

Pidän silti silmät auki, jos kesä- ja heinäkuuksi löytyisi jotain pientä tekemistä. Viikonloppuna menen vaaliavustajaksi äänestyspaikalle.

Mutta olen siis kesän suhteen avoin kaikenlaisille ehdotuksille. Perustetaan bändi? Firma? Uskonto? Tehdään roadtrip? Rakennetaan maja? Aletaan katusoittajiksi? Millä kesäyliopiston kursseilla olisi vielä tilaa?

Pakko kehitellä jotain järkevää, muuten varmasti vain nukun joka päivä kahteentoista ja kesälomapäivät valuvat täysin ohi. Tosin yötkin ovat hienoja.

Tweet

Kesäkuume

Mistä tietää, että on kuumeessa? Esimerkiksi siitä, että kuulee radiosta Eppu Normaalia ja ajattelee pitävänsä siitä.

Outoa olla kipeänä kesällä, en ole ikinä ennen ollut.

Ja Mel Gibsonin dubbaaminen suomeksi olisi vaikeaa täysin terveenäkin.

MP3: Radiohead - There There. (The Boney King Of Nowhere.) [lähde]

Tweet