01 kesäkuuta 2009

"You don't have to be a prostitute!"



Ehdin jo hetken (todella pitkän hetken!) pelätä, että saattaisin kesällä joutua henkeni pitimiksi suuntaamaan samoihin hommiin kuin Flight of The Conchordsin Jemaine ylläolevassa videossa.

Pelastus ilmaantui kuitenkin viime hetkellä. Talven ja kevään kärsimyksille tuli onnellinen loppu.

Ei, en saanut kesätöitä. Mutta tulin valituksi erään pörssiyhtiön järjestämään, opiskelijoille suunnattuun koulutusohjelmaan, johon kuuluu sekä työntekoa että valmennusta. Ohjelma alkaa kuitenkin vasta elokuussa, joten nyt vietän ensimmäistä kertaa moneen vuoteen aivan oikeaa kesälomaa (opintolainalla, totta kai).

Olen erittäin huojentunut - loppujen lopuksi kaikki meni oikein hyvin. Olin keväällä jo hyvin huolestunut siitä, että en enää ikinä saisi mitään töitä ja joutuisin syömään kiviä naapurin pihalta (tai vielä pahempaa: palaamaan vartijaksi). Nyt pääsin kuitenkin mukaan erittäin mielenkiintoiseen juttuun, josta voi olla tulevaisuudessa paljonkin iloa, vaikka se ei nyt kesäkuukausien tilinauhaa kasvatakaan. Voin viettää lomaa helpottunein mielin, kun tiedän, että töitä on luvassa myöhemmin.

Pidän silti silmät auki, jos kesä- ja heinäkuuksi löytyisi jotain pientä tekemistä. Viikonloppuna menen vaaliavustajaksi äänestyspaikalle.

Mutta olen siis kesän suhteen avoin kaikenlaisille ehdotuksille. Perustetaan bändi? Firma? Uskonto? Tehdään roadtrip? Rakennetaan maja? Aletaan katusoittajiksi? Millä kesäyliopiston kursseilla olisi vielä tilaa?

Pakko kehitellä jotain järkevää, muuten varmasti vain nukun joka päivä kahteentoista ja kesälomapäivät valuvat täysin ohi. Tosin yötkin ovat hienoja.

6 kommenttia:

Amoena kirjoitti...

Mä olen ollut kaksi viikkoa kesälomalla, ja oon nyt jo vähän hyppimässä seinille. Mutta minkäs voit kun ei ole muutakaan tekemistä. Ei ole töitä ja kavereita ei täältä löydy :( Onneks on edes se koiranpenikka pitämässä seuraa.

Anonyymi kirjoitti...

Liam and Patsy Recreation Club Pretty Greenin johdosta?

t: lokaali

emmi2410 kirjoitti...

Hei siistiä, onnea. Ei ehkä kesätöitä, mutta suunnitelma ainakin. Ja on se kai kiva lomaillakin.

Töissä kun ihmiset puhuu lomista ja kyselee lomasuunnitelmista, sanon aina, että mä oon nyt opiskelijan lomalla eli töissä.

Koeta keksiä jotain tekemistä. Oisko se katusoitto hei kokeilemisen arvoista. Tai voisit opetella jonkun turhan taidon, millä vois myöhemmin prassailla.

Meikä koitan saada kaikkia kavereita tekemään road trippejä Itä-Suomeen, jotta mulla olisi jotain sosiaalista elämää.

Pete P. kirjoitti...

Ainakin 2 ekaa lomapäivää on olleet tosi kivoja. Huomaa ihan oikeasti, että loma tulee tarpeeseen.

Lokaali: jotain on suunnitteilla. En tiedä, ehtiikö kesä pahasti väliin, mutta L&PRC-asiaa ei ole unohdettu.

dpst kirjoitti...

Ei ekalla kesäloma viikolla kuulukaan tehdä mitään. Paitsi jos siitä saa rahaa. Eikä ole muita kesäloma sarjojakaan paitsi Serranon perhe ja sekin tulee vaan 2 kertaa viikossa. Skins kylläkin jatkuu ensiviikolla. Mua aavistuksen harmittaa etten ole vielä käynyt yhtäänmissään paitsi pelaamassa sählyä. Tosin en normaalistikaan missään käy.. Tääkin päivä menny vaan spotifyssa etsien uutta musiikkia. Mul on kesän perinteenä mennä kirjastoon, yleensä siten että sataa loppumatkalla. Ens viikolla kai munkin pitäis tehdä jotain, mutta ei itsekkään keksi että mitä? Kai pitää alkaa taas soittaa bassoa ja vaikka kirjoittaa huvikseni kirja :D. Kirjan aihe vaan pitää valita. Niin pitkä kommentti, etten jaksa edes katsoa, että kuinka paljon on kirjoitusvirheitä. Aamen!

Pete P. kirjoitti...

Basson soittaminen tai kirjan kirjoittaminen on kumpikin mielenkiintoisia vaihtoehtoja! Voisin itse harkita jotain samanlaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...