Jarvis Cocker oli varmasti Brittipop-aikojen rakastetuin persoona. Pulpissa hänen suurenmoista persoonallisuuttaan oli tukemassa bändin omaperäisen sekava ja intohimoisen yllättävä musiikki, joka tarjosi Cockerin oivaltaville sanoituksille kekseliään kasvualustan ja jonka hänen hahmonsa nosti aivan omalle tasolleen 1990-luvun englantilaisten rockbändien joukossa. Soololevyillään Jarvis Cocker on ilman loistavan yhtyeen tukea, joten huomio kiinnittyy väistämättömästi entistäkin enemmän nimenomaan Cockerin henkilöön eikä niinkään itse musiikkiin. Vuoden 2006 soolodebyytti The Jarvis Cocker Record olikin siitä positiivinen yllätys, että Jarvisin loistavien ja hauskojen sanoitusten lisäksi se oli myös musiikillisesti ainakin lähellä korkeaa Pulp-tasoa. Valitettavasti uusi Further Complications ei pysty samaan, vaan tällä kertaa Cocker apureineen ei ole saanut luotua fiksuille sanoituksille fiksua ympäristöä.
Siinä missä edellinen albumi oli tunnelmaltaan melko rauhallinen ja keskitempoinen, Further Complications ainakin yrittää olla paljon enemmän rock ja jopa punk. Albumin kolme ensimmäistä biisiä perustuvat yksinkertaisiin aggressiivisiin riffeihin, joista nimibiisin on mukavan painokas ja singlekappale Angelan erittäin tarttuva. Lupaavan alun jälkeen levy kuitenkin suistuu raiteilta jo kolmanneksi tulevassa Pilchardissa, joka on täysin ideaton täytebiisi. Kukaan ei ole vielä tainnut kirjoittaa oikeasti hyvää biisiä kalasta, eikä siinä onnistu edes Jarvis Cocker.
Rock-alun jälkeen Further Complications vaihtuu tunnelmaltaan melko keskitempoiseksi, mutta levyn balladitkin tuntuvat silti pohjautuvan riffeihin, mikä on jokseenkin harvinaista. Leftoversin sointukierto on aivan tyylikäs ja sanoitus paleontologisesta museosta alkavine vaatimattomine rakkaustarinoineen nokkelan jarvismainen, mutta yhden musiikillisen idean venyttäminen kuuden minuutin kestoon johtaa loppujen lopuksi vain tylsyyteen. Cockerin imagolla leikittelevä I Never Said I Was Deep onnistuu paremmin: vaikka sekin on melodisesti hyvinkin ennalta-arvattava, ainakin sen tutunkuuloinen melodia on hienosti soljuva ja sen hauskat riimit osuvat paikoilleen täydellisesti ("I never said I was deep / But I am profoundly shallow / My lack of knowledge is vast / And my horizons are narrow"). Omasta mielestäni I Never Said I Was Deep onkin Further Complicationsin kohokohta, mutta Cockerin edellisellä levyllä se olisi tuskin mahtunut viiden parhaan biisin joukkoon.
Levyn loppupään kappaleet ovat enimmäkseen turhanpäiväisiä. Homewrecker! on saksofonilla kuorrutettu punk-biisi, Fuckingsong sekä musiikillisesti että sanoituksellisesti hyvin suoraviivainen, jopa hard rock -vaikutteita sisältävä kappale ja Slush pitkäveteinen vertauskuva siitä, miten rakkaus on kuin sulava loska, jonka haluaisi osata pakastaa. Ainoastaan pari mielenkiintoista elementtiä sisältävä Hold Still sekä levyn yllättäviin diskotunnelmiin päättävä You're In My Eyes (Discosong) ovat toistuvien kuuntelujen arvoisia. Etenkin juuri riffirockin ja balladivenytysten keskeltä edukseen erottuva Discosong on mukavan yllättävä muistutus sellaisista ajoista, kun hyvin erityyliset kappaleet tulivat levyillä hauskasti toimeen keskenään.
Parasta levyssä ovat varmasti kappaleiden sanoitukset, joissa Cocker on aina ollut mestari, jopa Morrisseyta selkeästi parempi. Silti Further Complicationsilla jopa sanoitukset kalpenevat vertailussa Cockerin aiempaan tuotantoon. Siinä missä edellinen albumi oli hauskalla tavalla ärtynyt ja vihainen kaikenmoista maailman menoa kohtaan, Further Complications keskittyy enemmän keski-ikää lähestyvän miehen haaveiluihin romanttisista ja lihallisista seikkailuista. Ilmeisesti Ranskassa vietetyt vuodet ovat tekemässä Cockerista jonkinlaista vara-Serge Gainsbourg'ia, tyylikästä mutta silti hieman irvokasta vanhaa setää. Se on sinänsä aivan hauskaa, mutta toisaalta pieni pettymys, kun tietää, millaisiin sanallisiin täsmäiskuihin Cocker parhaimmillaan pystyisi.
Pahin puute Further Complicationsissa on kuitenkin ehdottomasti se, ettei sillä yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä biisejä. Pulp oli voittamaton, kun Cockerin mielikuvitukselliset tekstit yhdistyivät bändin loistaviin melodioihin ja edellinenkin sooloalbumi oli erittäin toimiva myös muulta kuin sanoituspuoleltaan. Further Complications ei kuitenkaan tarjoa mieleenjääviä musiikillisia tarttumakohtia, joiden ansiosta myös sanoituksista voisi nauttia täysin rinnoin. Livenä albumin yksinkertaiset rokkibiisit varmasti toimivat todella mainiosti, mutta jos Cockerin hahmoa on ikävä, kotikuunteluun kannattaa valita jokin aikaisempi tuotos.
Tekstit
4 kommenttia:
Olen uudesta Jarviksesta valitettavan samaa mieltä. Ei huonoa ollenkaan vaan ihan kuunneltavaa musiikkia, mutta edellisen levyn ja Pulpin tuotannon tuntien odotin vain niin paljon enemmän ja parempaa. Eka soolo oli kuitenkin niin hyvä, että pelkästään silläkin Jarvis pysyy kyllä omalla asteikolla aika korkealla..
Erinomainen blogi, törmäsin tähän vasta muutama viikko sitten ja olen selaillut hiljalleen koko homman läpi, keep up the good work :)
Kiitos kehuista, Riikka!
Joo, ekalla Jarvisin soololla oli mun mielestä monta tosi mainiota biisiä. Oma suosikki on ehkä I Will Kill Again, se on niin hauska monella tapaa. Tällä levyllä ei oo mitään oikein yhtä säväyttävää. Ilmeisesti Richard Hawley'llä oli edellisen levyn musiikkipuoleen tosi vahva vaikutus - harmi, ettei se ole tällä mukana ollenkaan.
"Jarvis" oli hyvä mutta aika turvallinen veto. Further Complications ei avaudu ihan yhtä helposti, mutta on vähintään yhtä hieno ja nerokas niin sanoituksellisesti kuin musiikillisestikin. Levy kertoo keskiiästä ja seksuaalisesta turhautumisesta. Mitä Pulppiin tulee niin tämä ja "Jarvis" ovat paljon eheämpiä ja kypsempiä levyjä verrattuna Pulpin tuotantoon. ...feel the sap rising tonight
Hmm, hyvä kommentti, mutta olen silti eri mieltä. Esim. This Is Hardcore ja We Love Life oli ehdottomasti kypsiä ja eheitä levyjä. Sen lisäksi niillä oli ihan killerimelodioita, joiden puutteesta Further Complications oikeasti kärsii todella pahasti.
Lähetä kommentti