Roikkuvat oksat

Kävellessäni äsken kotikatuani ja puikkelehtiessani roikkuvien puunoksien alta, muistin erään asian monen vuoden takaa.

Ensimmäistä kotipolkuani, jonka päässä asuin liki 20 vuoden ajan, reunusti pitkä rivi koristepensaita. Aina kotiin tullessani ajattelin, että pensaiden polulle kurottautuvat lehtevät oksat olisivat ihmisten käsiä - ihmisten, jotka olisivat kerääntyneet polun varteen heittääkseen kanssani ylävitosen, kun olisin kuuluisa rocktähti ja palaamassa kotiin ensimmäiseltä loppuunmyydyltä maailmankiertueeltani.

Ajattelin sitä oikeasti todella usein. Joskus koulusta kotiin tullessani jopa aivan kirjaimellisesti heitin high fiveja pensaan oksien kanssa. Olin täysin varma siitä, että vielä jonain päivänä ne olisivat hurraavan väkijoukon ojentamia käsiä.

Tweet