Toistaiseksi en ole vielä ehtinyt tylsistyä (pakko)kesälomallani. Itse asiassa olo on vain todella rentoutunut. Tärkeää tylsistymisen välttämisessä on tehdä asioita todella hitaasti ja varata jokaiseen yksittäiseen tapahtumaan paljon aikaa. Sillä tavoin ei ehdi tehdä kovin paljoa, ja niin puuhaa jää seuraavillekin kesäpäiville.Tulevia aurinkoisia säitä silmällä pitäen olen ottanut yhdeksi projektikseni sisustaa parvekettani. Tavoitteeni olisi saada siitä jonkinlainen miniviidakko tai simulaationiitty. Eilen hankin K-Raudasta ruohonvihreää terassimattoa parvekkeen laattojen päälle. Vielä pitäisi kehitellä jostain tekopalmuja ja -kukkia tai muuta vastaavaa trooppisuutta edistävää rekvisiittaa.
Valeruohomattoa asentaessani pääsin myös kokemaan kesäisen asian, jota ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin: käytin puukkoa pilkkoakseni feikkiruohon sopiviksi palasiksi. En ollut koskenut puukkoon varmasti yli kymmeneen vuoteen. Olen kyllä todella vieraantunut kaikenlaisista kädentaitoja vaativista touhuista. Tuntui todella hyvältä, kun terävä puukko kulki pehmeän muovimaton halki. Voisin puukotella vähän enemmänkin.
Tänään edistin toista kesäprojektiani ja varasin vihdoinkin ajan autokoulun II-vaiheen loppuunsuorittamiseksi. Sain kortin jo kuusi vuotta sitten, mutta olen toistaiseksi vain uusinut väliaikaista korttiani aina kahden vuoden välein, kun en ole muka ehtinyt osallistua II-vaiheeseen. Toisaalta vastustan autokoulua myös periaatteellisista syistä: etenkin tämä jatkovaihe on aivan puhdasta rahastusta. Tulevan mielenrauhan kannalta on kuitenkin nyt kai vain parasta saada tämä ikuisuusprojekti lopullisesti pakettiin: muistan pari vuotta sitten todella ahdistuneeni siitä, että minulla oli tuolloin kesken tilastotieteen kurssi, autokoulun loppuosa sekä asevelvollisuus.
Liam Gallagherilla oli eilen luultavasti huono päivä. Illan Oasis-megakonsertti kärsi laajoista teknisistä ongelmista ja aamulla julkaistu, Gallagherin oman vaatemerkin Pretty Greenin ensimallisto sai faneilta melkoisen murskatuomion. Itsekin olin odottanut, että ehkä Liamin vaatemerkki ei olisi pelkästään tavallinen julkkiksen-nimi-mihin-tahansa-roskaan -yritelmä, mutta valitettavasti todellisuus osoittautui juuri tällaiseksi. Pretty Greenin t-paidat, pikeet, huivit, hatut ja muut ovat täysin bulkkitavaraa, joihin on ainoastaan lisätty sinällään aivan tyylikäs Pretty Green -logo.
Nuorempi Gallagher haluaisi kai kilpailla ihannoimiensa mod-merkkien kuten Ben Shermanin tai Fred Perryn kanssa, mutta kun Pretty Greenin mielikuvituksettomat tuotteet ovat hinnoiltaan noiden merkkivaatteiden tasolla, mutta ilman vanhan ja kunnioitetun brändin tuomaa lisäarvoa, ei yritelmässä ole oikein mitään mieltä. Kaiken huipuksi malliston kärkituote, kovasti hehkutettu parka-takki on saatavilla ainoastaan one-size-fits-all -koossa. Rotsistina en näe tässä ratkaisussa paljoakaan järkeä: vaikka parka onkin tyyliltään tietysti melko väljä takki, "one-size-fits-all" ei koskaan toimi missään asiassa, vaan päätyy olemaan lähinnä "doesn't-fit-anyone-at-all".
Liamin täytyisi siis tehdä vaatemerkkinsä suhteen täyskäännös ja suunnitella tuotteisiin jotain muutakin massasta erottuvaa kuin vain logo tai muuten Pretty Greenille käy kuten useimmille julkkisten "omille" vaatemerkeille. Ilmeisesti brittipopparit eivät kykene nousemaan vaatesuunnittelijoina hiphop-tähtien tasolle. Ehkä Liaminkin kannalta olisi ollut parempi, jos hän ei olisi päässyt luomaan kokonaan omaa merkkiään, vaan vain suunnittelemaan yksittäisiä tuotteita jo olemassa olevalle merkille, kuten Paul Weller teki Fred Perrylle pari vuotta sitten.
Tekstit
14 kommenttia:
Toivottavasti palkkaavat piakkoin jonkun asiansa osaavan sähkömiehen. Mikä tärkeintä, keikka oli ilmeisesti muuten ollut mitä mainioin. Slanea vartovana on myös huomioitava lämppiksien, mukaan lukien veteraani Prodin, hyvä syke viimeaikaisten keikkatallenteiden perusteella. Ellei tässä mitään yllättävää tyyliin Ruissi 2000 tapahdu, niin kai juhannus-lauantaistani uskaltaa hyvin käyttää ilmaisua mega.
Joo, no ainakaan viimeiltainen ei varmasti enää tule toistumaan, eiköhän seuraavilla kerroilla asia varmisteta aivan viimeisen päälle.
Settilistaa oli tosiaan vähän uusittu: Live Forever oli tehnyt paluun, jne. Roll With It on ehkä vähän turha, ei ole niiden parhaita biisejä. Hienoa, että Half The World Away on taas mukana!
Vanha kunnon "Romano" Prodigy on tosiaan ehkä kesän Oasis-lämppäreistä mielenkiintoisin. Itse en ainakaan hirveästi innostu Kasabianista, The Enemystä tai varsinkaan Reverend & The Makersista.
"The summer of bigness is upon us", kuten sana kuuluu, ja sun Juhannus tulee varmasti olemaan bignessin kulminoituma! Raportoi sitten vaikka täällä, tai jotain!
Mua kiinnostaa myös Pretty Green -vaatteiden tiheys kesän Oasis-keikoilla. Ostaako fanit Oasis-päissään ihan mitä tahansa moskaa?
Mulle maistuu lämpyt. Olen ollut Prodin kaveri Out of Spacesta lähtien, mutta en ole koskaan ollut hollilla keikalle. Nyt tuo toteutuu vähän odottamattomassa ajassa ja paikassa. Sähköpunkit on vuosien vieriessä keränneet pari lisäunssia ihraa, mutta eivät kuitenkaan liikaa jarruttavasti. Hyvät hulinat pitäis olla luvassa esim. tämän tuoreen pätkän perusteella: http://www.zshare.net/audio/60990626a135b7fa/
Mulla on harvoin vaikeuksia tykästyä ylimielisiin kusipäihin, ja näin on myös Kasan kohdalla. Niillä on omissa kirjoissani muutamia aivan parhusbiisejä, joiden joukkoon uusi levy tuo pari kolme lisää. Lohkaisujen lisäksi erityisesti on miellyttänyt raita Where Did All the Love Go?, josta on muodostunut pienoinen alkukesän anthemini. Kasa on livenä erittäin (Oasis-)yleisöön menevää. Voin vain aavistella, miten pahasti kuuloelimet ovat koetuksella L.S.F.:n loppulaulatuksen aikana.
Pääesiintyjältä ottaisin vastaan vaikka parikymmentä kertaa Little Jamesia putkeen. Astetta vakavammin, tosi hienoa, että Live Forever tekee sopivasti paluun. Täyteen Oasis-settiin se vaan yksinkertaisesti kuuluu. Peruskivistä Acquiesce pitäis kyllä niin ikään palauttaa heti. Sitten joku ylläpylläri olis kiva, vaikkapa Rockin' Chair tai miksei joku vielä soittamaton kipale uudelta levyltä.
Mitä huipputärkeään kuosi-asiaan tulee, niin en ehkä aivan excel-taulukkoa uskalla luvata, mutta ilman muuta teen havaintoja Pretty Green -, Perry-, Sherman-, Lyle & Scott -, Penguin-, Merc-, Gabicci-, Aertex-, Baracuta-, Gio-Goi-, yms.-jakaumasta.
Uu, joo Rockin' Chair olisi niin hieno... Ja ilmeisesti ne on soittaneet soundcheckissä Let's All Make Believeä, joka on yksi mun kaikkien aikojen suosikeista.
Siitä tulee varmasti tosi mahtavaa! Ja Irlanti on vielä hauska paikka muutenkin. Pidä kivaa!
Heaton Parkissa käyneenä voin kertoa että Twisted Wheel, The Enemy ja Kasabian oli kaikki samanlaisia muotibrittibändejä. Eivät oikein vakuuttaneet.
Pretty Greenistä piti kommentoida, että lukaiskaapa tämä haastattelu, mikäli ette ole vielä sitä tehneet:
http://stopcryingyourheartoutnews.blogspot.com/2009/06/exclusive-liam-gallagher-interview.html#links
Tässä vielä kuvia Pretty Green -paidasta ja -Reni-hatusta:
http://stopcryingyourheartoutnews.blogspot.com/2009/06/pretty-green-pictures.html#links
Ihan asialliselta tuo vaikuttaa, munsta.
Joo, muoti- ja muottibändejä. Tosin oon ehkä ihan viime päivinä vähän positiivistanut kuvaani Kasabianista: uudella levyllä on muutama ihan fiksukin kappale.
Luin ton haastattelun tässä viikolla, joo. Liamilla on hyvät tarkoitukset, mutta toistaiseksi noi vaatteet ei oo kyllä vakuuttaneet mua. Jännä nähdä sitten, korjaantuuko tilanne seuraavien uusien julkistusten myötä. Liamilta vois odottaa hyviä takkeja etenkin... :-)
Minä iltana olit Heaton Parkissa? Kerro vähän lisää tunnelmia Manchesterista?!
Voisin iskeä väliin rapolla Slanesta. Hemmetti kun repeilytti jatkuvasti stereotyyppisten Oasis-fanien mieletön määrä ympärillä. Yleisö oli yleisesti ottaen hemmetin nuorta, mitä pidän jälleen osoituksena bändin alati jatkuvasta ajankohtaisuudesta. Vähän menovettä koneeseensa saaneiden, ymmärrettävyyden rajoilla englantia mongertaneiden huligaanialkujen riehakkuus yllätti tottumattoman eli minut. Blizzardsista innostui varmaan vaan sukulaiset, ja Glasu taisi innoittaa isompiin huutoihin vain spontaanilla a cappellallaan Live Foreverista, mutta siitä eteenpäin tunnelma oli aivan mieletön.
Tosiaan, jo Kasan ensitahtien aikana kävi selväksi, että mikäli aioin saada irti jotain musastakin, niin oli pakko pakittaa reilusti. Päätöstä edeltäneenä aikana olin ehtinyt kontata jos jonkinlaisissa mielenkiintoisissa asennoissa, ja tietty joku urvelo nappasi suosikkihattunikin. Tässäpä muuten varmaan syy siihen, miksi vain harvat olivat kaivaneet esiin parhaat poolopaitansa (sitä vastoin fanipaitoja oli erittäin paljon). Illan aikana kun lentelivät niin hatut, takit, sukat kuin varastetut kassit ja reputkin, sekä tietty jonkin verran mukeja ja niiden sisältämää nestettä.
Yllätyin varsinkin Prodin aiheuttamasta kaaoksesta. Olin luullut, että harvat parikymppiset, vähän vielä nuoremmista puhumattakaan, jaksaisivat lämmetä vanhoille konepieruille. Pakko pakittaa lisää, nyt nimittäin liikuttiin Kasaan verrattuna huomattavasti enemmän sivusuuntaan ja arvaamattomammin. Juma kun nauratti myös melkein koko Prodi-setin kestänyt ”whoomp there it is” -kuorohuuto, joka välillä peitti tehokkaasti alleen varsinaiset vokaaliosuudet.
Humalaista yhteislaulua lähdin Slaneen kuuntelemaan, eikä tietenkään tarvinnut pettyä. Ei mitään väliä, oliko Liamin ääni kondiksessa tai kuinka monta tahtia Walrusin loppujamit kestivät. Oli vaan sanoinkuvaamattoman hienoa olla siellä aistimassa niitä tuttuakin tutumpia kipaleita ja hengittämässä sitä epävireisen lädikuoron sakeuttamaa ilmaa. Ilotulitus on joskus mielestäni vähän banaali tapa juhlistaa jotain (epä-)tärkeää, mutta muistan ajatelleeni rakettien räiskyessä taivaalla, että tällaisia hetkiä varten niiden täytyy olla tarkoitettu.
Jahas, nyt jotkut paikalliset arvelee, että kiitos löperöiden tarkastusten siellä oli porukkaa reippaasti yli tarkoitetun 80000:n. Mikäli pitää paikkaansa, niin ihmettelen kai vähemmän sitä puristusta edessä.
Mahtavaa! Kiitos raportista! Kuulostaa aika ökymoiselta!
Oot tosi fiksu, kun ymmärrät spektaakkelikeikan ja peruskeikan eron. En usko, että itse ymmärtäisin. Harmittelisin vaan sitä, ettei pysty kuulemaan biisejä kunnolla kun joku astuu koko ajan varpaille ja huutaa oluenhajuisella äänellä mun korvaan.
Mikä toi Prodigyn aikana huudettu "Whoomp, there it is!" on? Onko sillä jotain tarkempaa taustaa? Kuulostaa hauskalta!
Slane kuvattiin kuulemma ehkä DVD:tä varten, joten saattaa olla, että oot featuroimassa!
Sanotaan niin, että ellen ennen lauantaita ymmärtänyt tuota eroa, niin nytpähän koin harvinaisen selvästi käytännössä. Aika monta keikkaa olen nähnyt, mutta en tosiaan moista spektaakkelia, johon kuului ihan oleellisesti yleisö. Tulee hiljalleen mieleen lisää mainioita detaljeja. Esimerkiksi juuri Oasis-aiheeseen sopi varsin mainiosti, että omaakin laukkuani yritettiin nykiä matkaan noin viisi kertaa illan aikana.
Tosi hävettävää pikaisen wikipedia-silmäilyn jälkeen tunnustaa, että olen toki aiemmin kuullut jonkin version Whoompista, mutta eipä ollut mitään hajua noin monista populaarikulttuurireferensseistä. Edelleen on kyllä auki, mistä se kaikki Prodi-keikan whoompittelu lähti liikkeelle. Tosta tulikin mieleen, että aika komeesti yleisö täytti perinteisellä Olé Olé Olé -chantilla kaikki pitemmät Oasis-keikan hiljaiset hetket. Noelkin taisi jossain vaiheessa pysähtyä erikseen kuuntelemaan.
Haahaa aivan loistavasti kirjoitettu puukotteluosio! Sai hymyn huulille
torneå
(luen näitä vähän takautuvasti ja katson asiakseni aina välillä kommentoia...koita kestää :-D)
Nyt tulee tekstiä...
Hmm, enpä muistanut tuossa 19. kesäkuuta jälkeen kirjoitella tänne Heaton Parkin keikkaelämyksestäni. Korjaan erheeni ja kirjoittelen nyt kun on hiukan tylsää.
Olin siis tarkastamassa Oasiksen jätkien livekunnon ja Liamin takin Heaton Parkissa, Manchesterissa, bändin kolmantena iltana siellä eli sunnuntaina. Tätä hienoa konserttia edelsi kiertelyt pitkin Manchesteria, lähinnä Piccadillyssä (Market Streetiltä suoraan, Oldham Streetille ja sitä pitkin). Piccadillyssä oli hienoja nähtävyyksiä kuten Vinyl Exchange, eli kaksikerroksinen vinyyli- ja CD-putiikki, josta tarttui mukaan kymmenen minuutin selailun jälkeen Stone Rosesien Fools Gold, Elephant Stone ja Made Of Stone! Kaikki 12-tuumaisina, loistokuntoisina, ja vähän päälle 10 punnan kappalehintaan. Manchesterin keskustan HMV:stä löytyi myös makoisasti tavaraa, ekana päivänä taisi mennä 50 puntaa Oasis-tarjouksiin ja alennuslevyihin.
Parin päivän seikkailujen jälkeen tuli sitten sunnuntai ja saavuin isosiskoni kanssa Heaton Parkkiin Oasis-bussilla! Ah sitä iloa kun oltiin päästy konserttialueelle, joka oli ihan julmetun iso ruohokenttä, jota ympäröi rivi baareja ja oheistuotekauppoja ja ruokaloita. Mutta julmetus sitä ihmisten ja hajujen määrää. Siellä oli aina ihan joka paikassa ympärillä kauheasti porukkaa.
Twisted Wheel meni hiukan ohi, tultiin bändin setin loppupuolella vasta itse Heaton Parkkiin, mikä ei haitannut, koska päästiin kuitenkin miksauspöydän tuntumaan, ja bändi oli roskaa. The Enemy puolestaan oli _erittäin_ suosittu. Jotkin keski-ikäiset miehet alkoivat The Enemyn aikana heittelemään kaljamukejaan, joiden sisältö joko oli kaljaa tai sitten kyseisten herrojen kusta, en tiedä. Kuitenkin jotain pari litraa kyseisiä liemiä sain päälleni, kun yhtäkkiä käännyn ja huomaan kun takanani porukka PITTAILEE. The Enemyn setin aikana joukko päälle 20-vuotiaita miehiä pisti pystyyn JUNTTIPITIN. Ei voinut käsittää semmoista. Porukalla ei ollut mitään kunnioitusta ympärilläolevia kohtaan, suoraan vaan päälle ja nauraen takaisin pittiin riehumaan. Kaiken lisäksi meno meni muutenkin aika villiksi Enemyn aikana ja kun porukka alkoi ympärillä laulamaan "Lalala-la, we'll go mental!" koin velvollisuudekseni poistua hiukan taaemmas ja ostaa Oasis-paidan paitakojusta. The Enemystä jäi mieleen lähinnä laulajan äärimmäisen ruma otsatukka ja junttipitti. Kasabianilta odotin hyvää keikkaa kun olin joitain hittejä kuullut. Jaksoihan sitä pomppimiseen osallistua parinkin biisin ajan, kun homma alkoi vähän tympiä. Kun ympärillä on joku 200 ihmistä joka suuntaan (olin tässä vaiheessa jotain 40 metriä miksauspöydästä takavasemmalle) ja ei ollut tajunnut päivällä syödä kunnolla ja bassot iski vatsaan, piti suosiolla vetäytyä Kasabianin keikan loppuajaksi ensiaputelttaan keräämään voimia. Kasabian lopetti ja taustanauhalta lähti "I Am The Resurrection" ja kiskoin takaisin yleisöön. Tässä vaiheessa olen melko takana, lavalle kuitenkin näkee, ja yhtäkkiä Fuckin' in The Bushes alkaa soida. Kolmen ekan biisin ajan jaksoin osallistua, kun kroppa alkoi kostaa uudestaan ja seurailen lopun konsertista osittain istuen huonovointisena ja välillä parhaani mukaan osallistueni pomppimiseen ja lauluihin seisaalteen. Kuulostaa HYVIN laimealta, mutta kun ottaa huomioon, että olin Britanniassa katsomassa Oasista, paikassa jossa porukka juo kaljaa ja katselee siinä sivussa bändiä ja jossa on paikalla 70 000 muuta ihmistä ja kaikki on kummallista ja karua, niin ei siinä voi oikein muuta tehdä. Halusin kuitenkin selvitä keikasta hengistä, ja mulle oli tärkeintä että Oasis oli paikalla soittamassa justiinsa mulle, mie olin ostanu lipun niiden keikalle ja hommannu itteni Suomesta Manchesteriin. Koitin siis parhaani mukaan sulkea pois kaikki kusipäät ja idiootit jotka tunsivat vain Wonderwallin ja olivat paikalla vain että voisivat kavereilleen legendaa nähneensä Oasiksen Heaton Parkissa, vaikka viettivät puolet keikasta baarissa. Toisaalta, eihän yhdelläkään bändillä voi olla 70 000 fania, jotka ois kaikki kivoja ja asiallisia...?
-
-Jatkumo:
Mutta Oasiksen keikka oli ihan älyttömän uskomaton. Pojat soitti tosi hyvin, Chrisin soittoa oli mahtava kuunnella. Noel oli uusinut kitaraosioitaan, vanhoista sooloista oli joissain biiseissä jäljellä vain joitain lickkejä. Noel oli myös raapinut taustalaulujaan ja sen sijaan keskittyi vinguttamaan kitaraansa. Se oli aivan jumalainen ratkaisu. Myös Liam kuulosti varsin hyvältä, kun miettii millaisessa jamassa miehen ääni on välillä ollut. Gem & Andy, ei kommentoitavaa.
Settilista oli täydellinen, ei yhtään täytebiisejä, ainoa mistä voisin valittaa on Acquiscen puuttuminen. Toisaalta, jos saan samaan settiin hyvän esityksen bändiltä, nipun hittejä ja Falling Downin ja Champange Supernovan encoreen, ei voi valittaa. Heaton Parkin keikka oli elämys, kokemus ja näkemisen ja paikallaolon arvoinen juttu minulle. Oon ylpeä siitä että olin siellä ja sain itteni sieltä ehjänä pois ja että oikeasti uskalsin lähteä sinne. Saattaa olla etten saanu Liamin kanssa katsekontaktia tai nähny kaikkia niiden visuaalista ulosantia, mutta kuulin kaikki nuotit, fanien huudot ja koin sen lepposan ilmapiirin mikä oli Noelin akustisten biisien aikana. Ihan hyvillä mielin sieltä lähti ja tuli kotiin, repussa kolmet Oasis-paidat, läjä levyjä ja kolme Stone Roses -vinyyliä. Ensi kerralla kun käyn Manchesterissa, meen kattomaan Ian Brownia klubikeikalle.
Ei pystynyt kirjottamaan lyhyesti. Pahoittelen.
-J
Kiitos, kun jaksoit kirjoittaa keikkakokemuksestasi! Ilmeisesti tosiaan aika samanlainen hurlumhei-meininki kuin edellisen kirjoittajan näkemässä konsertissa Irlannissa. Noi taitaa kyllä olla enemmän riehumis- ja fiilistelytapahtumia kuin varsinaisia musiikistanauttimistilanteita, mutta niin se pitää kai sitten vaan ottaa.
Itse olisin varmaan tehnyt samoin kuin sä, eli vetäytynyt vähän sivummalle. Tiedän ton tunteen, kun vatsa on tyhjä ja keikalla tulee heikko olo... ei oo kovin kivaa.
The Enemy on tosiaan harmittava. Niiden Jam-templatella vois periaatteessa saada aikaan ihan coolinkin bändin, mutta just esim. hiukset pilaa pahasti asiaa. ;-)
Oasis-bussi kuulostaa hauskalta! Vois ehdottaa HKL:lle...
Lähetä kommentti