18 kesäkuuta 2009

Kesähitti #1: uusi Cornershop!


Cornershop - The Roll Off Characteristics (Of History In The Making)

Tämän kesän suurimman ja aurinkoisimman kesäbiisin titteliä on jo tähän mennessä ilmaantunut tavoittelemaan lukuisia päteviä ehdokkaita ja aionkin pian julkaista niitä sisältävän soittolistan, mutta uusi Cornershop ansaitsee vielä aivan erillismaininnan.

Monille Cornershop on yhden hitin ihme, jonka massiivinen megabiisi Brimful Of Asha (ja siis etenkin Fatboy Slimin uudelleenmiksaus siitä) tuli väistämättä tutuksi kesällä 1998. Englanninintialainen bändi on kuitenkin tehnyt jättihittinsä lisäksi myös tukun muita omaperäisen rentoja ja outoja kappaleita, kuten Sleep On The Left Side, Good Shit ja oma suosikkini Lessons Learned from Rocky I to Rocky III. [linkit Spotify] Viime vuosina Cornershop on kuitenkin lymyillyt paria yksittäistä singleä lukuunottamatta jossain piilossa, ja vasta äskettäin julkaistu The Roll Off Characteristics (Of History In The Making) on ensimmäinen osa varsinaista comebackia.

Miksi sitten The Roll Off... on ylittämätön kesäbiisi? Cornershopille tuttuun tyyliin siinä on varsin yksinkertainen ja toistuva melodia, joka kuitenkin keinuu yllättäviin suuntiin todella erottuvasti. Hauskaa laulumelodiaa tuetaan juuri sopivasti pärisevillä sähkökitaroilla, muhkeanpehmeillä torvilla, kekseliäästi soitetulla sitarilla, täydellisesti soljuvilla pianoilla ja juuri oikeassa paikassa mukaan hyppäävillä jousilla. Cornershopin vahvuus on juuri siinä, että bändi osaa jalostaa simppelistäkin alkuideasta äärimmäisen kiinnostavan ja monipuolisen lopputuloksen. Kappale tarttuu päähän jo ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta siitä löytyy uutta vielä viidennelläkymmenennelläkin.

Itse pidän kovasti myös yhtyeen laulajan Tjinder Singhin laiskanoloisesta äänestä ja hänen sanoituksistaan, jotka tasapainoilevat merkityksettömän ja hyvin merkityksellisen (ja merkillisen!) välimaastoissa. The Roll Off...:in kulminaatiopiste on puhemonologiosio, joka liittyy tai on liittymättä kappaleen muuhun sanomaan: "In 1974, in his state address to Congress, Gurkhal Surjan, Patwallia district, stated that the world would be tested by Texas Instruments and English diction. He's not with us now - but the years have had their say." Tällaista ei kuule useassa pop-kappaleessa!

Cornershop siis yllättää jälleen. En ollut edes muistanut kaivata koko bändiä, mutta yhtäkkiä se tekee kesän parhaan biisin - aivan kuin kesäkuusta 1998 ei olisi kulunut päivääkään. Mikä mukavinta, The Roll Off... -single on helposti tilattavissa yhtyeen nettisivuilta Cornershop.com. Sympaattisen kotikutoinen CD-single kustantaa postimaksuineen vain £4, on maksettavissa helposti PayPalilla ja saapuu lyhyessä hujauksessa tyylikkään postikortin kanssa. Yksinkertaisen loistavaa!

6 kommenttia:

dpst kirjoitti...

Itseasiassa tämä on tosi hyvä biisi. Voittaa ainakin ne Cheekin rallatukset 10-0.

dpst kirjoitti...

Toi sun cornershop.com linkkisi menee (vielä) sun blogin spotifykirjoitukseen. Kannattaisi varmaan korjata se.. Yhdessä Arctic Monkeys 7 tuumaisessa tulee mukana kuva bändin jäsenistä soutuveneessä mukana. Hyviä ideoita noi, että saa jotain extraa kun ostaa musiikkia. Kuten tuo postikortti.

Pete P. kirjoitti...

Hei, hyvä kun sanoit! Nyt on linkki korjattu.

Laitoin myös linkin siihen postikorttiin, se on mun mielestä oikeasti tosi cool.

Soitteletko / keräiletkö 7-tuumaisia?
Mulla ei oo vinyylisoitinta laisinkaan.

dpst kirjoitti...

Enemmän oikeastaan keräilen. Tottakai kuuntelen, mutta ostan ne yleensä sen takia et ne on melko harvinaisia ja niiden on b-raidat on ihan uusia kappaleita. Keräilen siis noita brittibändien 7-tuumaisia. Sun kannattais hankkia vinyylisoitin, musiikin kuuntelussa on ihan eri tunnelma vinyylinä!

Kaihis kirjoitti...

No täähän on tosi leppoinen biisi. Pidän. The Cribskin ihan kiva, vaikka pieni angsti paistaakin läpi.

Pete P. kirjoitti...

Yo, Kaihis! Mahtavaa, että käyt täällä! Oot oikeassa, voi sillä Cribsillä jotain pientä angstia olla. :-P Kannattaa seurata nyt lähipäivinä, lisää kesäbiisejä postataan PIAN! :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...