Live: Supergrass - Nosturi, 13.11.2008

Jos on olemassa sellainen määre kuin "pieni klassikkobändi", se sopii täydellisesti Supergrassille. Gaz Coombes, Danny Goffey ja Mick Quinn kokosivat yhtyeen 1990-luvun alussa ollessaan vasta teini-ikäisiä. Vaikka Supergrassin suurin kaupallinen menestys osuikin tuon vuosikymmenen Brittipop-aaltoon, on aika tehnyt tehtävänsä ja vuonna 2008 bändillä on rautainen arsenaali hienoja sävellyksiä taskussaan sekä tukeva kokemus niiden esittämiseen kiinnostavalla tavalla. Supergrass ei ehkä ole yhtä legendaarinen kuin jo lopettaneet aikalaisensa Suede ja Blur tai yhä jatkava Oasis, mutta se on omalla hienolla tavallaan aivan ykkösluokkainen yhtye. Pieni klassikkobändi, siis.

Supergrassin tähänastisen taipaleen ensimmäinen Helsingin-konsertti Nosturissa oli osoitus siitä, miten perusasioilla voidaan luoda lämmintunnelmainen musiikkielämys. Muhkeapulisonkinen Coombes kumppaneineen asteli lavalle, tervehti yleisöä poikamaisella charmillaan ja käynnisti vakuuttavan puolitoistatuntisen putken, jossa kuultiin pelkästään erinomaisia pop-kappaleita. Bändi soitti parhaat palat uusimmalta, miellyttävän tiukalta Diamond Hoo Ha -levyltään sekä juuri oikean sekoituksen vanhoja hittejään.

Uudesta tuotannosta esimerkiksi hilpeän pomppiva Rebel In You ja järeä avauskappale Diamond Hoo Ha Man hilasivat Nosturin tunnelman kattoon. Kahden ensimmäisen levyn nappibiisit kuten She's So Loose ja The Sun Hits The Sky rullasivat varmasti yhtä kovalla energialla kuin 10 vuotta sitten ja vuoden 1999 nimettömän levyn mestariteokset Moving ja Pumping On Your Stereo näyttivät itse asiassa tekevän yleisöön kaikista suurimman vaikutuksen. Loppuunmyyty sali oli niin täyteen ahdettu Supergrass-faneja, että jopa käsien liikuttaminen aplodeeraamista varten oli vaikeaa!

Jo se, että taidokas yhtye soittaa tällaisen kattauksen loistavia biisejä olisi taannut ainutlaatuisen konserttielämyksen, mutta musiikkinsa lisäksi Supergrass miellytti myös asenteellaan. Bändi otti yleisön hauskasti huomioon mm. välispiikkien kautta ja näytti nauttivan soittamisen ilosta myös keskenään. Pari sössittyä ja uudelleen käynnistettyä aloitusta vain lisäsivät rennon välitöntä tunnelmaa.

Henkilökohtaista plussaa annan siitä, että basisti Quinn oli mukavan pullea (mielestäni basistin pitää olla bändin kuin bändin painavin jäsen) ja siitä, että keikalla kuultiin suosikkibiisini St. Petersburg. Encorea varten säästetty ensisingle Caught By The Fuzz muistutti myös jälleen kerran omasta nerokkuudestaan: näin yksinkertaista mutta silti vuosi toisensa jälkeen innostavaa kappaletta ei voi kuin ihailla.

Supergrass siis näytti mallia siitä, miten helppoa hienon keikan tekeminen on. Tarvitaan vain täysi setti loistavia biisejä ja karismaattinen bändi niitä esittämään.

Arvio: 4/5

P.S. Lisäksi täytyy vielä kehua Nosturia keikkapaikkana: äänentoisto on aivan ylivertainen Tavastiaan verrattuna, joten kuuntelukokemus on paljon mielekkäämpi.


Supergrass - Diamond Hoo Ha Man (Live)

Tweet