02 marraskuuta 2008

Halloween

Olin pukeutunut kuninkaaksi. Otin opintolainaa ja ostin 40 euron kuninkaallisen valekultakäädyn Tetuanista. Taas osoitus noudattamastani logiikasta. Mutta ainakin se on hyvä tarina kertoa.

Lokakuu oli jotenkin aika rankka. Yleensä pimeys on iskenyt toden teolla vasta marraskuussa, mutta tänä vuonna se tapahtui jo kuukautta aiemmin. Onneksi se on kai sitten nyt ohi.

Halloween-ruoka on aika ikävää. Sormen näköisiä nakkeja ja silmän näköisiä kananmunanpuolikkaita. Onneksi olin käynyt etukäteen McDonald'sissa. Juustohampurilaisen hinta on muuten noussut 10%. Kun kerroin tästä juhlissa, minulta kysyttiin "Koskettaako se sinua?" Ilmeisesti koskettaa.

Yöbussi oli valoisa ja lämmin. Joku tuoksui lohduttavasti nakkikioskilta.

Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki tulee vielä kääntymään hyvin päin. Tänäänkin tajusin, että tunnen varmasti 250 itseäni fiksumpaa ihmistä, mutta vastaavasti 700 itseäni tyhmempää. Enköhän minäkin tule pärjäämään ihan kivasti.

The Last Shadow Puppetsin My Mistakes Were Made For You on vuoden parhaita biisejä, vaikka koko albumi olikin lievä pettymys.

6 kommenttia:

Brudor kirjoitti...

Minua kosketti myös tuo hinnannousu.
Ei kuulemma saisi. Edes syösä :)

Anonyymi kirjoitti...

miten tuoksutaan lohduttavasti nakkikioskilta? hieno lause tosin.

Pete P. kirjoitti...

Se oli jotenkin silleen lohduttava se tuoksu, että se ei ollut sellainen ällöttävä megakänninakkikioskituoksu, vaan ennemmin sellainen lämmittävä-välttämättömyys-ja-järkevä-päätös-näin-kylmällä-ilmalla-nakkikioskituoksu.

Ja myös se lohdutti, etten itse ollut käynyt siellä nakkikioskilla.

Aida kirjoitti...

toi juustopurilaisen hinnannousu tosiaan koskettaa, kuten myös se, että el Maco-mausteesta joutuu nykyään maksamaan 20 senttiä, ennen sai ilmaseks :( mäkkärin pahin tuhoalue ei oo mikään sademetsä vaan viattomien ihmisten hyvä mieli! hohoo.

Pete P. kirjoitti...

Oho! Siis El Maco -mausteesta joutuu maksamaan ylimääräistä, vaikka ostaisi El Maco -aterian?

Tää on nyt jotain finanssikriisin tekosia tääkin! TOSI EPÄREILUA!

Aida kirjoitti...

siis eei kai, mä vaan aina pyydän sitä maustetta lisäks ihan pelkkiin ranskiksiin, ja ennen se ei maksanu mitään. mut totesin eilen kuitenkin, että varmaan jokikinen tuote mäkkärissä on kallistunu 10-20 senttiä. Kuka haluaa maksaa kätevän ja kivan 1€ sijasta vaikealukuisen 1,10€! (joo tää asia on kyllä lähellä sydäntä!)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...