05 marraskuuta 2008

OK

Tänään oli erittäin OK päivä, miellyttäviä sattumuksia toisensa jälkeen.

Heräsin aamulla klo 06 ja näin BBC Worldiltä, että Barack Obama oli valittu Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi selkeällä valitsijamiesten enemmistöllä. Hävinnyt vastaehdokas John McCain oli "luovutuspuheessaan" hyvin reilu Obamaa kohtaan ja kehotti omia tukijoitaan olemaan ylpeitä kansalaisia myös Obaman Amerikassa.

George W. Bush on kyllä kieltämättä jättänyt USA:n melko tukalaan jamaan kahdeksanvuotisen presidenttikautensa lopuksi. Obamalla tulee olemaan kova työ selvittää esimerkiksi Irakin ja Afganistanin tilanteet ja maailmanlaajuinen rahoituskriisi, mutta ainakin yhden ongelman hän onnistuu poistamaan päiväjärjestyksestä hetimiten: nimittäin Bushin. Presidentti Bush on pelkällä olemassaolollaan aiheuttanut USA:n maineelle niin paljon hallaa, että Obama saa aikaiseksi paljon hyvää jo pelkästään sillä, että hän ei ole Bush. Olen myös erittäin iloinen siitä, että USA sai ensimmäistä kertaa ei-valkoisen presidentin. Vaikka rotu ei olekaan politiikassa mikään kysymys, Obaman positiivisella esimerkillä tulee olemaan valtava vaikutus tavallisten kansalaisten keskuudessa. Se on hieno juttu.

Hieman myöhemmin aamulla Oasiksen Tukholman-konsertin liput tulivat myyntiin ja sain itselleni yhden lipun parhaan ystäväni suosiollisella avustuksella. Ensi tammikuussa pääsen siis viimeinkin näkemään kaikkien aikojen suosikkibändini livenä! Jee!

En ehtinyt varaamaan konserttilippuja itse, sillä olin ala-asteella opettajansijaisena. Tälle viikolle on sattunut hyvä putki: kolme kuuden tunnin koulupäivää. Sijaishommissa nimenomaan pitkät päivät ovat haluttuja, sillä seutualueelle suuntautuvissa keikoissa jo matkoihinkin kuluu jonkin verran palkasta. Luokassa on lisäksi vain neljä oppilasta, joten tällä kertaa en edes joudu kärsimään tavallisesta joukkometelistä, joka normaalikokoisissa luokissa on melko rasittavaa.

Koulusta päästyäni suuntasin taas hammaslääkäriin; tänä syksynä jo neljättä kertaa. Hankala Länsiväylän keskellä suoritettu bussinvaihto onnistui täydellisesti, mikä oli iloinen sattuma. Myös paikkaus meni hyvin: puudutus osui kohdalleen niin nappiin, että hammaslääkäri sai hoidettua kaksi reikää yhdellä iskulla, eikä minun näin ollen tarvitse enää tänä syksynä mennä paikattavaksi. Takaisinkin tullessa bussionni suosi minua, ja pääsin kotiin suoraan joutumatta värjöttelemään alkutalven viimassa.

Eli erittäin OK päivä kaiken kaikkiaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jäin miettimään, että mahtaako Obama olla länsimaiden ensimmäinen ei-valkoinen valtionpäämies? Euroopassa kirjoitetaan paljon siitä, miten USA on vihdoin saanut mustan presidentin, vaikka esim. Iso-Britanniassa, Hollannissa tai Ranskassa ei ole (?) ollut edes värillistä ministeriä. [faiz]

Pete P. kirjoitti...

Aa, itse asiassa Britanniassa on ollut musta ministeri: Paul Boateng valittiin Chief Secretary to the Treasurer'iksi eli käytännössä 2. valtiovarainministeriksi vuonna 2002. Wikipedia

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...