Välikausi

Edellisinä vuosina syksyisin on ollut liikaa tekemistä, eikä ole oikein jaksanut tehdä mitään. Tänä vuonna taas on jotenkin liian vähän tekemistä, eikä siksi tule tehtyä mitään. Se on outoa. Ikinä ei ole tasapainoa.

Tällä hetkellä tuntuu jollain lailla siltä, että on pudonnut opiskelukuvioista vähän pois. Käyn vain kahdella luentokurssilla ja niiden lisäksi luen rauhallisella tahdilla yhteen kirjatenttiin. En oikein pääse kunnolliseen opiskelumoodiin, kun joka päivä on vain yksi luento. Enää ei tule sellaisia kunnollisia opiskelutyöpäiviä.

Tarvitsisin siis oikein kovaa ahkeroimista, vaikka se olisikin väsyttävää. Liian rauhallisella tahdilla työskennellessä ei ikinä saa koettua sellaisia todellisia onnistumisen tunteita. Kaikki vain soljuu itsekseen eteenpäin, kun ei tarvitse ponnistella.

Toisaalta taas pitäisi joskus osata nauttiakin siitä, että aina ei ole niin kiireistä. Olen tänä vuonna kuitenkin tehnyt kandidaatintutkielman ja ollut aika stressaavissa kesätöissäkin.

Tavallaan tuntuu siltä, kuin opinnot olisivat jo ohi, vaikka niitä onkin vielä vähintään kaksi vuotta varmasti jäljellä. Tänään olin tiedekunnan järjestämässä harjoittelupaneelissa, jossa kerrottiin opintoihin liittyvästä työharjoittelusta sekä ammattiyhdistysasioista. Suuri auditorio oli melkein täynnä opiskelijoita, mutta en tuntenut sieltä melkein ketään. Olen jotenkin vähän etääntynyt kaikesta opiskelijatoiminnasta. Enkä oikein ole sellainen ihminen, että uskaltaisin tai jaksaisin itse aktiivisesti mennä asioihin mukaan.

Muutenkin harjoittelupaneeli oli aika ankea, vaikkakin toisaalta kiitollisen realistinen. Pääviesti oli, että on työnhaun kannalta aivan yksi lysti, mitä olet opiskellut - kunhan olet jokseenkin täysjärkinen ja edustuskelpoinen tyyppi. Olisin tiennyt tämän ilman hienoa paneeliakin. Tavallaan tällainen käytännöllinen näkökanta opiskelujen ja työmarkkinoiden suhteeseen on huojentava, mutta toisaalta se vähentää motivaatiota oikeastaan sekä opintojen että urasuunnittelun suhteen.

Koska en ole oikein tänä syksynä päässyt opiskeluihin tahtomallani tarmolla kiinni, olen keskittynyt vain maallisempiin ja materialistisempiin asioihin. Tällä hetkellä on jotenkin melko kova halu saada paljon rahaa. Meinasin jopa aloittaa tänään nettipokerin, kun William Hill kertoi sähköpostissa hienoista pokerieduista, mutta se tyssäsi siihen, kun vedonlyöntitilini meni lukkoon kolmesti unohdetun salasanan takia. Ehkä parempi niin.

Viime päivinä olen pyöritellyt mielessäni sellaista suunnitelmaa, että ensi kesänä voisi olla hyvä veto mennä Inexille tai johonkin vastaavaan varastoon rehkimään oikein kunnolla ja tekemään siistiä tiliä. Siinä yhdistyisivät sekä raatamisen tuottama saavutuksen tunne että käteisenkaipuu.

Toisaalta olen miettinyt myös ylevämpiäkin asioita. Koska yhtälö opiskelu/ajankäyttö/onnistumisen tunne/raha/yms. vaikuttaa jotenkin toimimattomalta, olen miettinyt jopa ryhtymistä johonkin aatteelliseen vapaaehtoistoimintaan. Hesarissa oli juttu naisesta, joka työskentelee vapaaehtoisjärjestössä Palestiinassa ja auttaa paikallisia mm. kulkemaan läpi israelilaisista tiesuluista, jotta viininkorjuu sujuisi. Se on melko hienoa. Ehkä pitäisi osallistua johonkin sellaiseen, mistä olisi jotain yleistä hyötyä, vaikka motiivi osallistumiselle olisikin osittain itsekäs.

Tweet