19 marraskuuta 2008

Sammakoita

Elämäni ehkä yleisin ja aina säännöllisin väliajoin toistuva tragedia on se, että en aina oikein harkitse, mitä päästän suustani. Se johtaa minut ongelmiin ja häpeällisiin tilanteisiin kerta toisensa jälkeen enkä ikinä tunnu oppivan.

Tänään opettajan sijaisena ollessani jouduin pieneen puhutteluun siitä syystä, että olin kiroillut ala-asteikäisille. Myönnän tämän täysin. Ja se on erittäin tyhmää, eikä todellakaan mitään, mitä pitäisi tai saisi tehdä. Mutta niin vain on tullut tehtyä.

Toivottavasti pääsisin sijaiseksi silti vielä uudestaankin. Olen kuitenkin tehnyt niitä hommia kohta jo neljä vuotta ja periaatteessa kaikki on aina mennyt ihan hyvin. Sijaisuudet ovat opiskelijalle paras mahdollinen työ opiskelun ohessa, eikä minulla oikein ole varaa menettää näitä keikkoja. Marketin kassalla joutuisin tekemään paljon rankempaa työtä vähintään tuplamäärän.

Ei tämä nyt tietenkään mikään hirveä katastrofi ole, mutta se vain on erittäin noloa. Etenkin se on noloa, että tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun jokin sanomani asia ajaa minut vaikeuksiin. Jostain syystä en vain ikinä opi. Tavallaan en ota sanoja ja sanomisia kovin vakavasti. Tai ainakaan omia sanojani. Toisten sanat totta kai otankin. Ja siksi pitäisi tietysti tajuta, että toiset voivat ottaa minunkin sanani vastaavalla tavalla. Jotenkin en vain koskaan usko, että väärillä sanoilla voi aiheuttaa yhtä pahoja seurauksia kuin väärillä teoilla. Tai että sanat voivat olla tekoja.

Ehkä vielä joskus opin. Mutta sitten se on jo varmasti liian myöhäistä.

Tämänpäiväinen todistaa myös marraskuun kataluudesta. Jotenkin jo ehdin uskoa, että marraskuuta ei tänä vuonna tulisi. Mutta sieltä se vain iski. Tuntuu vähän siltä, että kaikki hyvä, mitä vuoden aikana voi tapahtua, on tapahtunut jo aikoja sitten ja nyt pitäisi vain selvitä mahdollisimman vähillä kolhuilla loppuun asti.

The Smiths - Bigmouth Strikes Again

En tosiaan valitettavasti voi enää postata mp3-tiedostoja tässä blogissa. Bloggerilla on jonkinlainen uusi yhteistyösopimus jonkin kansainvälisen tekijänoikeusjärjestön kanssa ja musiikkitiedostoja sisältäviä postauksia poistetaan ilman mahdollisuutta palauttaa niitä takaisin.

Mutta aiheeseen liittyen: uusi soittolistapostaus on tulossa pian. Yleisön pyynnöstä Kevätsoittolista saa talvivastineen. Ehkä jo tänä viikonloppuna.

2 kommenttia:

Amoena kirjoitti...

Whoa, talvisoittolista!

Mä yleensä möläyttelen ilkeyksiä tyypeistä, jotka sitten seisookin vieressä tms. Ja välillä on tarkoitus kuiskata jotain niin hiljaa, ettei se kuiskauksen kohde kuule. Mutta mä aina aliarvioin mun äänenvoimakkuuden.

Ei vaan voi mitään.

Ja sammakot on aika söpöjä, btw.

Anonyymi kirjoitti...

Mä aina vaan sanon ihmisille asioita, jotka saattaa kuulostaa loukkauksilta tai muulta ikävältä vaikka oon tarkottanut ihan vaan hyvää.

Yksi kaveri jaksaa vieläkin muistuttaa kun sanoin sitä kerran pieneksi ja säälittäväksi ja toinen juuri kertoi, että olin kerran sanonut, etten voi katsoa sua nauramatta.

ei varmaan oo pahimpia noi, mutta ne vaan jäi mieleen.

Vähän väliä joudun kuulemaan suustani sanat "eiku siis, mä tarkotin vaan ihan hyvällä"

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...