Alex Turner on nero. Arctic Monkeysin kanssa hän on julkaissut kaksi loistavaa albumia kahtena peräkkäisenä vuonna. Hän on tinkimätön, nokkela ja tyylikäs. Hän on yhtä aikaa sekä klassinen että moderni: kuin 1960-luvulla syväjäädytetty täydellinen pop-tähti, joka on sulatettu 2000-lukua varten ja johon on sekoitettu juuri sopiva annos tämän vuosituhannen asennetta. Kuin Paul McCartney, Jarvis Cocker ja Noel Gallagher samassa paketissa.Koska hän on nero ja koska Arctic Monkeys on tämän hetken kitarayhtyeistä täysin omassa luokassaan, odotukset Alex Turnerin uutta aluevaltausta kohtaan ovat kovat. Uuden projektinsa The Last Shadow Puppetsin ensilevyllä The Age Of The Understatement Turner tekee matkan 60-lukuiseen, monokromaattiseen, orkestroituun, mahtipontiseen pop-maailmaan ja ottaa reiluna eleenä mukaansa ystävänsä Miles Kanen.
Odotukset ovat kovat myös siksi, että Arctic Monkeysien parhaista kappaleista monet (esimerkiksi Riot Van, Only Ones Who Know tai 505) ovat bändin tuotannon rauhallisimpia ja melodisimpia kappaleita, joihin hyvällä maulla rakennetut orkesterisovitukset olisivat sopineet varmasti kuin nyrkki känniääliön silmään nakkikioskilla. Jos siis Last Shadow Puppetsin levy olisi täynnä tuollaisia kappaleita, mutta Turnerin tälle projektille valitsemalla esteettisellä dogmilla tuotettuina...
Mutta ei. Suurin pettymys The Age Of The Understatementissa on nimenomaan kappalemateriaali. Useimmat levyn kappaleista eivät yllä sellaiselle melodiselle tasolle tai sellaiseen energiseen sielukkuuteen kuin Arctic Monkeys parhaimmillaan. Komeat viulutaustatkaan eivät pelasta, kun biisit ovat laimeita. Kappaleissa kuten Separate And Ever Deadly tai The Chamber on yksinkertaisesti melko tylsät melodiat ja muhkea tuotanto tekee niistä pelkästään puuduttavia. Nimenomaan tietynlainen puuduttavuus vaivaa koko levyä: kaikki kappaleet kuulostavat keskenään melko samanlaisilta, kaikkia vaivaa liiallinen dramaattisuuden tavoittelu, eivätkä aivan oikeasti dramaattiset kohdat erotu, niin kuin niiden toivoisi erottuvan.
Olisi helppoa syyttää Turnerin työparia Miles Kanea. Turner ja Kane ovat kirjoittaneet kaikki levyn kappaleet yhdessä, joten ehkäpä heikoimmat niistä ovat Kanen kynäilemiä ja parhaimmat Turnerin luotsaamia. Jopa miesten äänet ovat sen verran samanlaisia, että kuulijan on monesti vaikea erottaa, kumpi kaksikosta milloinkin laulaa. Todellisuudessa kuitenkin uskon, että The Last Shadow Puppets on niin vahvasti Alex Turnerin vision ohjaama, että hän olisi saanut omat loistavat kappaleensa mukaan tälle levylle, jos sellaisia vain olisi tällä kertaa ollut.
Toki The Age Of The Understatementilta löytyy todellisia helmiäkin. Muun muassa hienon pehmeän melodian kuljettama My Mistakes Were Made For You, varhaiskauden The Beatlesin mieleentuova Standing Next To Me, mahtipontisuudessaan onnistuva Calm Like You ja levyn päättävä vähäeleinen The Time Has Come Again ovat kaikki loistobiisejä. The Age Of The Understatement on siis kokonaisuutena aivan mainio levy, mutta se kärsii epätasaisuudesta ja on korkeisiin odotuksiin nähden lievä pettymys.
Arvio: 3/5
MP3:
Standing Next To Me [lähde]
The Age Of The Understatement [sama]
The Chamber [lähde]
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti