Single Bring The Light on ladattavissa veloituksetta huomenna klo 12 Suomen aikaa alkaen bändin nettisivuilta.
Jännittävää!
___________________________________________________
10.11.: Biisi on aika pitkälti juuri sellainen, kuin Liamilta odottikin: yksinkertainen ja retro. Ihan mukavan energisesti soitettu, Liamin ääni on hyvässä kunnossa ja piano sekä naistaustalaulajat kuulostavat juuri oikeanlaisilta. Ei tietenkään mitään maailmoja mullistavaa eikä ehkä kovin mielenkiintoista.
Tekstit
27 kommenttia:
Jee! Sun bloggauksesta alkaen, olen alkanut odottamaan. Loistavaa, että tulee näinkin pian! Uskon, että biisi on ihan hyvä. Tuleekohan levy jouluksi?
Albumi taitaa tulla vasta ensi vuonna. Joulumarkkinoille ei kannata lähteä kilpailemaan Bon Jovi -kokoelman ja Susan Boylen kanssa. ;-)
Liamia tuskin kiinnostaa keitä vastaan joutuuisi markkinoilla tappelemaan, kun niiden tuotos on kumminkin paras rock-levy seuraavaan 20 vuoteen. ;)
Vähän pelonsekaisin fiiliksin odotetaan, mutta yllätys olisikin sitä suurempi, jos sieltä tulee kelpo biisi!
Uskaltaisikohan Noel vastata pian omalla soolotuotoksella?
Mä luulen, että tämä kuva on lähin, mitä me päästään Noelin uuden matskun kohdalla vielä pitkiin aikoihin. :-P
Aika odotetun kuuloista joo, enkä osaa sanoa, onko biisi sinänsä kovin kulutusta kestävää sorttia. Paradoksaalisesti erittäin retrosta otteestaan huolimatta tuntuu kuitenkin juuri tämänhetkisessä musailmastossa varsin raikkaalta. Hemmetin paljon enemmän tässä on rokkenrollia kuin vaikka jossain Vaccinesissa. En mä taida enempää uskaltaa ukonkuppanoilta vaatiakaan.
Jatkosoittojen jälkeen voisi ehkä lisätä, että tästä puuttunee sellainen universaali anthemimaisuus, jonka Noel osaa ja joka puolestaan Liamin ja muiden aiemmiltakin tuotoksilta on jäänyt enemmän tai vähemmän yrityksen asteelle. Mutta eipä huvita ryhtyä liian kriittiseksi, sillä kyllä Liam on edelleen ylivoimainen puhkumaan henkeä ihan mihin tahansa koskeekin.
Hah, joku kirjoitti yhtyeen forkalla, että "...this sounds like 1950s shoop a doop guest band at als place happy days". Ei huonoimmasta päästä luonnehdintana. Hauska kipale tämä on, kun ei vaan odota mitään maailmoja syleilevää stadionintäyttäjää.
Kiitti vinkistä, pistetään lataukseen!
Jos miettii levyjen ekoja singlejä, niin eiväthän ne Oasis-aikanakaan olleet parhaimpia hittejä.
Uskallan ostaa levyn tuon kappaleen perusteella.
t: lokaali
Hmm, toi on lokaali hyvä pointti. Ekat singlet ja singlet ihan ylipäätään ei koskaan olleet Oasiksen vahvuus - verrattuna muuhun materiaaliin.
Tosin mä olisin jotenkin ounastellut, että väärät singlevalinnat oli Noelin aikaansaannosta. ... Mutta ehkä Liamissa on tässäkin asiassa samoja geenejä.
Last.fm:n kommenttien perusteella suoritetun äärimmäisen luotettavan tutkimuksen mukaan biisi näyttäisi uppoavan parhaiten noin parikymppisille meneville eteläamerikkalaisille. Pitäisikö tästä päätellä, että yhtye on onnistunut välttämään ainakin ilmeisimmän keski-iän hidastumisen, ilmaisumuodostaan huolimatta? Ylipäänsä ei liene suuri yllätys kenellekään, että Oasis-fanien mielipiteet jakautuvat voimakkaasti.
Pakko vähän kärjistäen yleistää, että Etelä-Amerikalla ei kyllä ole paljon näyttöjä hyvän musiikin ymmärtämisen suhteen, ne tykkää kaikesta ihme roskasta. ;-)
Heheh, ei mutta oikeesti, toi on ihan hauska ilmiö. Eteläamerikkalaiset on aina tosi aktiivisia ja kotiseutuylpeitä nettiympäristössä: se on aina "HI FROM ARGENTINA!!!!!" sitä ja "COME TO PLAY IN VENEZUELA!!!!!!!" tätä. Ne suhtautuu musaan ja fanittamiseen intohimoisesti ja haluaa aina lähettää terveisiä kotimaistaan.
Ehkä Oasis-fanit jakautuu tässä kohtuullisen paljon iän mukaan: ne, ketkä on ehtineet tutustua bändiin jo joskus DM/WTSMG -aikoihin, ei ehkä arvosta tämän kaltaisia kappaleita niin paljoa, kuin ne, jotka pääsi Oasikseen mukaan joskus Heathen Chemistry tms. -aikakaudella. Esim. juuri HC:lle tai ehkä Don't Believe...:lle tää biisi voisi sujahtaa ihan kivasti.
Pistetään Beady Eye sitten tägin "kaikkea ihme roskaa" alle ;)
Tuo mainitsemasi veteraanit vastaan uudet fanit -ilmiö toistuu varmaan jokaisen vähänkin pidemmän aikaa vaikuttaneen artistin kohdalla. On muutenkin tietysti aivan turhaa yrittää väittää, etteikö kaikki aiemmin kuultu musa vaikuttaisi uusiin juttuihin suhtautumiseen. Olis mielettömän helppoa ampua tämä Liamin bändi alas vertaamalla sitä vaikkapa Oasiksen uljaimpiin hetkiin. Huomattavasti ryhdikkäämpää ja itselle taatusti antoisampaa on mielestäni ottaa tästäkin biisistä kaikki saatavissa oleva hauskuus irti. Turhan valittamisen voi huoletta jättää norminillittäjille. Sillä niitähän riittää, aina.
Mmm... Mä yritän myöskin antaa vanhojen saavutusten olla vaikuttamatta, ja mietin aina mun suosikkiartistien uusien tuotosten kohdalla, että "Jos tämä olisi uusi bändi, haluaisinko kuulla näiltä lisää musiikkia?"
Valitettavasti Beady Eyen kohdalla tämä kriteeri ei ehkä toteudu. Jos tää olisi joku The Fuckalls, jossa olisi laulajana John Smith, niin en tiedä, kiinnostaisiko mua downloadata toista biisiä tai tsekkailla näitten MySpacesta lisää. Mutta nyt kun tässä kuitenkin on Liam, niin odottelen vielä, että jos koko levyltä sitten löytyisi jotain vähän parempiakin biisejä...
Pointti tuokin ja täysin perusteltu. Rehellisyyteen pyrkien olen myös varmasti ihan samassa tilanteessa. Onneksi musiikista diggailu on kuitenkin niin subjektiivista luonteeltaan kuin vain voi olla. Tuon tiedostaminen auttaa tässäkin tilanteessa. Ei mun tarvitse todistella tai perustella kenellekään sitä, että kaikki Oasis-liitännäinen herättää jo lähtökohtaisesti kiinnostuksen. Fanittamisen ei koskaan tulisi olla häpeä. Leipääntyneet voi siirtyä vaikka kirjoittelemaan Rumbaan näennäisobjektiivisia nokkeluuksia.
Joo, siis subjektiivisuus on todellakin enemmän kuin OK näissä jutuissa. Pääasiahan on, että itse nauttii. Mäkin pidän monesta jutusta, joista ei todellakaan "pitäisi" pitää.
Ja varmasti pidän vielä Beady Eyestakin, mutta vaan vähän erityylisistä biiseistä. Tällainen reipas baarirock ei vaan ole just mun genre. Liamin toistaiseksi paras sävellys on mielestäni Born On A Different Cloud. Toivon, että Beady Eyenkin levyltä löytyisi myös joitain sentyylisiä biisejä.
Voitko hieman täsmentään "väitettä" että singlet eivät olisi olleet oasisksen vahvimpia puolia??
Jostain yksittäisestä voidaan tietty keskustella mutta kyllähän bändi on tasan parhaat/tarttuvimmat/myydyimmät biisinsä julkaissut nimenomaan sinkkuina.
No totta kai myydyimmät biisit on olleet sinkkuja - ne on olleet myydyimpiä sen takia, että ne on ensin valittu sinkuiksi. Ihme kehäpäätelmä!
Mietitäänpä Oasiksen parhaita biisejä. Kuuluuko niihin esim. Shakermaker, Roll With It, Who Feels Love tai Little By Little? No, nää on tietysti mielipiteitä, mutta mun mielestä vastaus kysymykseen on "Ei".
Sitten taas ihan ökybiisejä, jotka ei koskaan olleet singlejä, vaan albumiraitoja tai jopa sinkkujen B-puolia: esim. Slide Away, Acquiesce, The Masterplan, Talk Tonight, Cast No Shadow, jne. jne.
Eli siis suhteellisesti Oasiss valitsi sinkkubiisit aika oudosti verrattuna siihen, mitä ei valittu sinkuiksi.
No niin, nyt iskee jo eilistä pidäkkeettömämmin. Ihan mahtavan hölmö eli paras roccimeininki. Tänäkin vuonna tullut kuunneltua kymmeniä uusia indielevyjä, mutta eipä niistä montaa sellaista yksittäistä biisiä ole irronnut, joita jaksaisi vastaavasti laittaa jatkuvalle toistolle. Voisi melkein nerokkaaksi nimittää, ellei kyse olisi juuri The Fuckal... siis Beady Eyen tuotoksesta. Olen vanhan Alanin kanssa mielelläni listimässä riekkujia.
Okei, who feels love oli huono sinkuksi! Mutta toistaalta eipä siltä levyltä oikein muitakaan löydy!
Jos katsotaan levyillä olevaa kamaa ja mietitään että mitkä biisit sieltä ovat sinkkuja niin edelleen väitä että osumis prosentti liikkuu 95 hujakoilla!
Se olisko shakermaker/slide away pitänyt olla sinkku, on mielipide asia.
Talk tonight... Hei herätys, rock bändi kysessä! Ei James Blunt!
Muutenkin masterplan/castnowshadow versus roll with it! Sehän on niiden menevempiä biisejä!
Kummalla luulet stadionit täyttyvän, mies ja kitara vai bändi joka soittaa lujaa ja menevästi!
No, esim. Gas Panic olisi ansainnut olla single ennemmin kuin Who Feels Love.
Musta tuntuu, että stadionien täyttyminen ei riipu niinkään musiikin menevyydestä, vaan aika paljon artistin maineesta, historiasta ja ajan hengestä. Kaikenlaiset biisit käy. Kyllähän esim. Coldplay täyttää stadioneja tällä hetkellä, ja niiden musiikki on paljon lähempänä "mies ja kitara" -tyyliä kuin "lujaa ja menevää"?
Jos ihan tosissasi vertaat Talk Tonightia James Bluntiin, olet sekaisin.
Kommentoin tässä reippaasti vaikka en biisiä ole edes kuullut (ihan tarkoituksella, BE ei vaan yhtään kiinnosta enkä näemmä vielä ole päässyt siihen vaiheeseen että hyväksyisin Oasisiksen hajoamisen).
Sikäli ei kovin hyvältä vaikuta että usea nettikaveri (joista suuri osa on isoja Liam-faneja) on kommentoinut "ihan kiva" -tyyliin ja moni tuntuu kovasti pettyneen.
En usko että tässä on mitään masterplania taustalla niin kuin jotkut ovat toiveikkaasti kirjoittaneet eli että seuraavaksi BE:lta tulisi jotain mahtavaa/erikoista ja eka sinkku olisi vaan tämmöinen "kokeilu".
Eteläamerikkalaisista sen verran että Oasiksellahan (erit. Noelilla) oli Etelä-Amerikkaan erityisrakkaussuhde ja Noelilla oli siinä blogissaan (kuinka sitäkin kaipaankaan...) niitä "I salute the people of South America" -juttuja.
Ian Brownin vuodentakaisella Tavastian-keikalla tuli muuten mieleen että nähdäänkö Liam parin vuoden päästä vastaavassa tilanteessa. Nyt tuntuu siltä että kyllä. Taitavat Liamin stadionpäivät olla ohi.
Joo, ehkä Ian Brownin suuntaan Liam on menossa, jos biisit ei tästä parane. Eli suosio pysyy yllä lähinnä vanhan maineen voimilla.
Tosin Brownilla on ollut n. 10 reilusti tätä parempaa singleä soolouransa aikana.
Juuri se "ihan kiva" on vähän ongelmallista.
Lähtölaskentaahan tää vasta on,
Liam&Boys vielä vähän kehittyy yhteispelissää ja biisinkirjotuksessaan niin sieltä tulee viel useita hyviä levyjä missä on tavallisia biisejä ja hyviä biisejä, ja voidaa me aikamme eläneet oasisfanit(herranjesta mäkin ollu jo 5 vuotta) sitte lepuutella jalkojamme kuumavesisangossa ja ostaa kerra vuodessa joku BDI levy ja antaa itseksemme biiseille tähtiä. Ei sitä aina tarvi arvuutella että olisiko tämä toiminut 90-luvulla, sitä varten on OasisDVDt.
Ja Bring The Lightista sen verran että se ei tosiaan oo mikään "Tälläisiä Biisejä me Kirjoitamme" -näyttö vaan justiinsa tollane energine retroralli jossa luultavasti Lillywhiten läsnäolo on ollu melko suuri.. Kyl sielt muutama täysosuma viel tulee levyllä :)
Nyt se on vapaan iltapäivän kunniaksi kuultu. Ja olihan se... erilainen kuin olisi odottanut.
Mikä on oikeastaan positiivista.
Moneen muuhun musiikintekijään tätä on jo ehditty vertailla ja tuo fiftaripiano/tunnelma tuntuu eniten jakavan mielipiteitä. 70-luvun lopun fiftaribuumin kokeneena vertailut Jerry Lee Lewisiin ym tuntuvat kyllä liialliselta ylistykseltä, enemmän tämä kuulosti Shakin' Stevensilta. Jotenkin niin kevyt/laimea biisi tämä soundeiltaan on.
Stoneseihinkin oli verrattu. Tuo on kyllä jo kohtuutonta (sekä Stoneseja että BDI:ta kohtaan). Gallagherien musiikkihan on ollut aina oikestaan täysin groovevapaata ja jopa aseksuaalista. Se 90-luvun 'Street Fighting Man' coverkin oli yksiselitteisen kamala.
Mutta en ollenkaan Liamin/BDI:n (ilmeisesti tietoa siitä kenen tekemä kappale on ei ole?) biisiä tyrmää, itse asiassa tämä on enemmän kuin "ihan kiva" lähinnä siksi että tyylilaji oli yllättävä. Mutta kauhean kevyet soundit tässä on, se ärsyttää vaikka kait ne tarkoituksella niin on tehty.
Ja olihan yhdessä kommentissa kauniisti sanottu että "tämä on biisi jonka Liam pystyy livenäkin vetämään":-).
Gallagherien musiikkihan on ollut aina oikestaan täysin groovevapaata ja jopa aseksuaalista.
En olekaan miettinyt tätä teemaa. Olet varmaankin ihan oikeassa.
Melkein kaikki brittipop-ajan bändit oli ehkä aika samanlaisia tässä suhteessa? Stone Roses ehkä poikkeus groovessa ja Suede seksuaalisuudessa.
Se 90-luvun 'Street Fighting Man' coverkin oli yksiselitteisen kamala.
Heh, mä tykkäsin siitä. Alkuperäisessä on jotenkin niin tuhnut soundit, että oli kiva kuulla se vähän pulleampana versiona. Tosin se oli sitten ehkä vähän pettymys, että Oasis itse käytti Street Fighting Manin melodiaa Lylaan.
On muuten aina hiukan huvittavaa huomata, miten niin tylsäksi, derivatiiviseksi, idioottimaiseksi, turhaksi ja ties miksi useissa ympyröissä leimattu bändi herättää edelleen keskustelua. Samoin keskusteluissa näkee paljon juuri sitä, että omista mielipiteistä yritetään yleistää objektiivisia totuuksia. Ei rokkia kuunnella aivoilla tai lueta arvosteluista; rokki joko liikuttaa tai sitten se ei liikuta. Niinpä biisi vaihtuu toiseen, jos ei miellytä. Niin yksinkertaista se on.
Lähetä kommentti