08 marraskuuta 2010

Jopa Pulp

Nyt suurin piirtein kaikki ovat tehneet comebackin. Siis kaikki 1990-luvun Brittipop-suuruudet. The Verve ennätti ensin jo vuonna 2007 ja ehti sitten hajotakin vielä uudelleen; Blurin vuoro oli viime vuonna ja tänä keväänä Suede palasi yhteen. Joukosta puuttui siis enää... Pulp. Tänään tämäkin puute korjautui, kun yhtye ilmoitti kasaavansa klassisen kokoonpanonsa ainakin parille festivaalikeikalle ensi kesänä.

Pulp on yksi kaikkien aikojen suosikkiyhtyeitäni. Bändi vaihtoi tyyliään enemmän tai vähemmän joka albumilla ja onnistui aina tekemään komeita levykokonaisuuksia. Jarvis Cocker oli 1990-luvulle mitä Morrissey oli 1980-luvulle ja Different Class on yhä edelleen pyhä objekti kaikille hieman syrjityille ja syrjääntyneille nuorille.

Kyllähän tällaisen yhtyeen täytyykin siis tehdä comeback... vai täytyykö todella? Vanhojen suosikkiyhtyeiden paluut ovat aina ikävän kaksiteräisiä miekkoja. Toisaalta olisi upeaa päästä näkemään Pulp livenä ja olisihan sekin hienoa, jos bändi nauhoittaisi vaikka uuden levynkin... mutta toisaalta keikoista on vaarassa tulla vain keski-ikää lähestyvien ysärinostalgisoijien massakaraoketilaisuuksia ja saattaisihan uusi levykin olla täyttä roskaa.

Kuten Sueden keväisestä Albert Hall -konsertista kirjoitin: suosikkibändin paluu tuntuu totta kai hyvältä, mutta sillä ei oikein ole mitään laajempaa merkitystä. Kuten Suede, myös Pulp antoi alkuperäisen uransa aikana minulle ja kaikille muille faneille niin paljon hienoja hetkiä, että sen pitäisi riittää aivan hyvin. Ehkä tämä kuulostaa vähän tylsältä - totta kai hyviä hetkiä pitäisi saada lisää. Mutta uudet hyvät hetket kuitenkin vain vertautuisivat vanhoihin hyviin hetkiin, eikä mikään, mitä joutuu vertaamaan johonkin, voi koskaan olla niin hyvää, kuin se, mihin sitä verrataan.

Pulpin paluu ei siis liikuta aivan niin paljon, kuin sen ehkä pitäisi. Jos bändin nyt pääsisi näkemään, niin olisihan se mukavaa - mutta aivan riittävän mukavaa on vaikkapa laittaa kokoelma-DVD soittimeen ja nauttia esimerkiksi näistä videoista:









(Pakko vielä sanoa, että viimeaikaiset bändien comebackit ovat tuntuneet siinäkin mielessä vähän vaisuilta, että useimmat bändeistä eivät olleet edes kunnolla hajonneet. Suede vain lopetti levyttämisen ja keikkailemisen, Pulp ilmoitti aikanaan jäävänsä tauolle ja myös Blur ikään kuin sihahti loppuun. Oasis sentään hajosi oikein kunnolla ja rehellisesti typerään riitaan!)

Koska ilmeisesti suurin osa virallisista Pulp-videoista on poistettu YouTubesta ja muutkin videosaitit näyttävät vähän mitä sattuu, tässä on n. tunnin mittainen Pulp-soittolista Spotifyssa.

2 kommenttia:

June kirjoitti...

Voi että, Pulp! Tuolla toisessa blogissa taisitkin kommentoida että Flow-yllätys voisi olla Pulp ensi kesän festareille, se olis kyllä vinkeää. Pulp on ihan huippu.

Pete P. kirjoitti...

Huh, joo, mä oon nyt viime päivinä kuunnellut uudestaan oikein tehokkaasti Pulpin levyjä, ja on vaikea päättää, mikä niistä on paras. Kaikki on niin hyviä kokonaisuuksia, jokaisessa on puolensa. Tällä hetkellä His'N'Hers pitää kärkisijaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...