NYC 2009 -caset: Meedio

Olen ollut matkan jälkeen sen verran väsynyt ja kiireinen, etten valitettavasti ole ehtinyt kirjoittaa useammin. Alkuviikko kului täysin aikaerosta toipuessa: ensimmäisenä yönä nukuin 12 tuntia, seuraavana 14, sitä seuraavana pommiin ja sitä seuraavana neljä tuntia. Olo on siis unen puolesta ollut melko hutera... Loppuviikko meni työhakemuksia lähetellessä sekä erilaisissa läksiäisissä; suurin piirtein puolet opiskelukavereistani on lähdössä ulkomaille vaihtoon nyt alkavalla viikolla. Heitä tulee varmasti ikävä.

En halua kuitenkaan tällä kertaa tarinoida enempää nukkumisongelmista tai läksiäisjuhlista, vaan kertoa newyorkilaisesta meediosta. New Yorkissa on tietyillä alueilla lähes joka korttelissa selvänäkijöiden ja ennustajien vastaanottoja: aivan tavallisten asuinrakennusten alakerrosten ikkunoissa on heidän värikkäitä neonvalokylttejään. Olimme matkatoverini Arin kanssa pohtineet koko matkan ajan, uskaltautuisimmeko vierailemaan moisessa paikassa ja viimeisenä iltana päädyimme viimein pällistelemään erään meediotoimiston etuovea 28. kadulla. Yritimme vähän hahmottaa putiikin luonnetta sillä välin kun Ari lopetteli savukettaan. Siinä seisoessamme ohitsemme kiirehti hilpeän oloinen tummakasvoinen nuori mies, joka kysyi meiltä, olemmeko tulossa sisään. Vastasimme, että tulemme sisään heti, kun tupakka on poltettu loppuun. "You can come and smoke inside! We smoke here all the time!" ohikulkija huikkasi, ja niin meillä ei ollut enää ainuttakaan tekosyytä olla astumatta henkimaailman asiantuntijoiden kotipesään.

Tuiki tavallisen, hieman nuhjuisen kerrostaloasunnon eteisessä meidät otti vastaan tummahiuksinen, ehkä n. 50-vuotias nainen, joka ilmoitti nimensä olevan Kim. Hän kertoi meille talon tavat: kädestä ennustaminen maksaisi $10, vaativampi ja kokonaislaatuisempi setti $125. Voisimme kumpikin tulla kuulemaan kohtalomme, mutta emme yhtä aikaa: sillä välin, kun nainen povaisi Arille, minun tulisi odottaa ulkona. Se kuulosti hieman pelottavalta, mutta nainen esitti asiansa niin kunnioitusta herättävällä tavalla, että meille ei tullut mieleenkään kyseenalaistaa hänen herkkää selvänäkijän persoonaansa. Siispä seisoskelin ehkä parikymmentä minuuttia rappusilla talon edustalla ja katselin yläpuolellani hiljakseen putoilevaa lunta sekä edessäni juuri sulkemaisillaan olevia kiinalaisomisteisia pesuloita. Odotus tuntui erittäin pitkältä ja yritinkin välillä vähän kurkkia selkäni taakse, mitä asunnossa oikein tapahtui. Ikkunan kautta peilin läpi näin Arin käsi ojossa nyökkäilemässä keskittyneen näköisesti. En kuitenkaan uskaltanut tuijottaa pitkään, koska pelkäsin, että se olisi etiketin vastaista.

Viimein Ari astui ulos ennustajan luolasta. Kysyin häneltä pikaisesti, millaista se oli, ja hän nyökkäsi jotekin hämmentyneen oloisesti, että kaikki oli aivan OK. Samassa valkopaitainen nuori nainen vinkkasi minut sisälle ja pyysi minua istuutumaan vanhanaikaiseen nojatuoliin ja varomaan matalalla roikkuvaa lamppua. Meedion työtila vaikutti hieman huvittavalta: se oli tosiaankin vain aivan tavallinen, sotkuinen pieni olohuone. Taustalta kuului keittiökeskustelua ja joku kulki huoneen läpi kauppakassin kanssa. Huoneessa ei ollut mitään kliseistä ennustajarekvisiittaa: ei kynttilöitä tai himmennettyjä valoja, ei solmuvärjättyjä kankaita, ei kristallipalloja, ei new age -musiikkia. Toisaalta tällainen aitous ja karuus teki paikasta ehkä uskottavamman, kuin jos se olisi ollut "mystisempi" ja "eksoottisempi".

Valkopaitainen nainen esittäytyi Monicaksi ja kertoi olevansa Kimin tytär. Yksi meedio ei voi tehdä lyhyen ajan sisällä kuin yhden luennan, koska se on ilmeisesti niin kuluttavaa. Siispä Arin luennan teki itse Kim ja minun kohtalostani kertoi Monica. Saavuin tilanteeseen melko skeptisenä ja ehkä hieman huumoriasenteella, mutta Monican olemus muutti mieleni lähes täysin: hän vaikutti jotenkin todella hauraalta ja vahvasti virittyneeltä, aivan kuin hän tosiaankin olisi jossain tiiviissä yhteyksissä katseelta piilossa olevan maailman kanssa. Monica puhui hiljaa, hyvin heikolla äänellä, ja kun hän sulki silmänsä, hänen silmäluomensa olivat aivan punaiset. Hän oli siis erittäin uskottava meedio, ja oma asioihin kevyesti suhtautuva asenteeni karisi nopeasti. Monica ei selvästikään ollut mikään vitsi, vaan häntä ja hänen kykyjään tuli kunnioittaa.

Sessio alkoi niin, että minua pyydettiin ensin keskittymään ja esittämään mielessäni jokin toive. Kun viimein sanoin olevani valmis, Monica pyysi minua asettamaan vasemman käteni kämmenpuoli ylöspäin pienelle pöydälle. Hän ei koskettanut kättäni, vaan vain katsoi sitä. Aivan ensiksi hän kertoi, että elämänviivani on vahva ja tulen elämään pitkän elämän. Se oli melkoinen helpotus, sillä koko meediokäynnissä pelkäsin ehkä eniten sitä, että kuulisin seuraavan päivän lentomatkasta jotain epämiellyttävää. Alkuun päästyään Monica alkoi ladella minua koskevia totuuksia, joista monet osuivat hämmästyttävän oikeaan. Hän kertoi mm. että minulla on tapana puhua suoraan ja rehellisesti, mikä on toisaalta hyvä asia, mutta toisaalta tuottaa minulle paljon vaikeuksia. Olen kuulemma syntynyt johtamaan ja "-- here to make a difference"! Jo lapsena tunsin olevani jotenkin erilainen kuin toiset lapset. Tämä kaikki kuulosti erittäin hyvältä, mutta Monicalla oli myös kritiikkiä: hänen äänensä särkyi ja hän alkoi lähes kyynelehtimään, kun hän sanoi: "I'm sorry to say: betrayal is no stranger to you." Mielestäni oli erittäin hienoa, ettei meedio yrittänyt mitenkään kaunistella asioita, vaan sanoi aivan suoraan, että toisinaan olen paska jätkä.

Monica tiesi minun myös näkevän outoja unia ja kärsivän vatsakivuista, joihin ei löydy lääketieteellistä ratkaisua. Hän sanoi näiden johtuvan henkisistä asioista; negatiivisuudesta, joka olisi eliminoitavissa, kunhan sen lähde ensin löydettäisiin. Tätä varten Monicalla oli tarjota $125 negatiivisuudenpoistopaketti, johon kuuluisi hänen tekemänsä tutkimustyö sekä kristalli, jota minun pitäisi käyttää meditaation apuvälineenä. Kerroin Monicalle, että olen vain opiskelija eikä minulla ole moisia rahoja. Tarjous laski heti $75:een ja siitä oli hyvin vaikea pyristellä irti. "What are you afraid of?", Monica kysyi minulta. Kaikesta juuri äsken kuulemastani, erittäin hyvin nappiin osuneesta informaatiosta johtuen olinkin tässä vaiheessa jo melko herkässä tilassa ja harkitsin aivan tosissani tutkimus/kristalli -setin hankkimista. Lopulta sain kuitenkin sanottua, että ehkä olisi paras, jos miettisin asiaa vielä yön yli ja ottaisin sitten uudelleen yhteyttä. Monica suostui tähän ja antoi minulle Kimin käyntikortin. Lopuksi hän vielä vakuutteli palvelunsa toimivuutta: hänen perheensä oli tehnyt meediobisnestä tällä alueella jo 19 vuotta, ja jokainen naapuri olisi kuulemma valmis vannomaan asian toimivuudesta. Kiitin Monicaa, nousin tuolista ja löin pääni lamppuun.

Kokemus meediolla käymisestä oli erittäin hieno. Vaikka rationaalisesti ajatellessani tiedänkin, että kyseessä on totta kai jonkinlainen taitava näytelmä ja manipulaatio, en voi väittää, etteikö hommassa olisi varmasti jotain aivan todellistakin. Tietenkin monet Monican kertomista asioista olivat melko yleispäteviä: ehkä lähes jokaiselle meistä voisi sanoa, että "Sinä tunsit pienenä itsesi erilaiseksi kuin muut lapset" tai "Sinä kärsit vatsakivuista", mutta silti se tapa, jolla meedio heittäytyi rooliinsa, oli vaikuttava ja hämmentävä. Vietin koko loppuillan ja seuraavan aamunkin miettien aivan vakavissani, pitäisikö minun vielä palata Monican ja Kimin ovelle ja pyytää negatiivisuudenpoistohoitoa $75:lla.

Toisaalta tiedän melko hyvin itsekin, mistä negatiivisuus elämässäni johtuu ja käytin viimeisetkin 75 dollariani lentokentällä parfyymiin, giniin ja karkkiin. Ja toisaalta taas ehkä nämä kaikki ovat yhteydessä toisiinsa.

Muuta: Pasila jatkuu nyt maanantaina klo 21.20 TV2-kanavalta, muistakaa katsoa!

Tweet