Johtotähdet

Tänään ei ollut vielä edes joululoman viimeinen perjantai, mutta suurin osa kavereistani näyttää jo nyt odottavan melko malttamattomina loman loppua ja opiskelujen jatkumista. Kaikki tuntuvat jo tehneen kevään opintosuunnitelmansa valmiiksi ja jotkut ovat jopa aloittaneet jo kesätöiden hakemisenkin. Itselläni ei ole vielä harmainta aavistustakaan (tai ehkä hyvin hyvin haaleanharmaa) sen suhteen, mitä teen keväällä - tai varsinkaan kesällä. Olen oikein tietoisesti yrittänyt olla ajattelematta yliopiston kevätkauden (tai kevään ylipäätään) alkamista, mutta se käy päivä päivältä hankalammaksi.

Ensimmäisenä opiskeluvuotenani kopioin opinto-ohjelmani oikeastaan täysin suoraan eräältä opiskelutoveriltani: valitsin yksi yhteen kaikki samat kurssit kuin hänkin. Fuksivuonna se oli tietysti kohtalaisen helppoa, koska vaihtoehtoja on käytännössä alussa vähemmän (etenkin jos valitsee saman sivuaineen). Ensimmäisen vuoden jälkeenkin olen valinnut kurssini enemmän tai vähemmän kavereiden valintojen mukaan, en ole oikeastaan tehnyt lainkaan itsenäisiä päätöksiä. Yhdellä sellaisella kurssilla olen tainnut olla, jossa ei ole ollut ketään tuttua.

Tästä säälittävästä tavastani hallita opintoja on tullut jo jonkinlainen yleinen vitsi. Aluksi suhtauduin siihen itsekin vain olkia kohauttelemalla, mutta oikeastaan siitä on ajan kuluessa muodostunut jo aivan oikea ongelma. Nimittäin siinä suhteessa, että se on pelkistä opinnoista levinnyt koskemaan elämää aivan yleensäkin.

Minusta tuntuu nykyään usein siltä, että oikeastaan kaikkien tuntemieni ihmisten elämät ovat parempia, merkityksekkäämpiä ja toimivampia kuin omani. Ja niin ne varmasti ovatkin, mutta vain tietyillä osa-alueilla, yksi osa-alue per ihminen. Niinhän se on luultavasti meillä jokaisella: joitain tiettyjä puolia toisen elämästä voi kovasti ihailla ja ehkä kadehtiakin, mutta kokonaisuutena vertailu menee useimmiten ainakin lähes tasan.

Mutta ongelmani on se, että unohdan helposti kokonaisuuden ja koen halua poimia kaikkien tuttujen elämistä ne parhaat osat, uskoen että tällä tavalla voisin ymmärtää, mikä elämässä on tärkeää ja tavoiteltavaa - ja saavuttaa sen. Esimerkiksi; jos joku kertoo hakeneensa töihin vaikkapa suurlähetystöön, ajattelen että minun kannattaisi myös toimia samalla tavalla. Toisaalta jos joku toinen hakee töitä kalatukusta, pidän sitäkin hyvänä valintana. Tai jos joku tuttuni aloittaa kuntonyrkkeilyn, alan pohtia olisiko se mahdollisesti antoisa harrastus. Vastaavasti jos joku toinen liittyy shakkikerhoon, ihailen hänen valintaansa ja mietin, olisiko minunkin toivottavaa osata shakkia.

Tämä on oikeastaan hyvin itsekästä ja siksi se tuntuu vähän pahalta. Lisäksi se on täysin hölmöä. Ei kukaan yksi ihminen voi olla suurlähetystössä työskentelevä kalatukkuri, joka suunnittelee nyrkkeilyharjoitusten lomassa shakkihyökkäyksiä. Se ei vain toimi niin, ei siihen riitä aika eikä energia. Eikä siinä ole kokonaisuutena mitään järkeä. Jokaiselle on oma juttunsa, joka on juuri itselle se paras ratkaisu. Mutta itselläni ei nykyään ole käsitystä siitä, mikä minun oma juttuni voisi olla, joten päädyn vain ryntäilemään kaikkien mahdollisten eri johtotähtien perässä - kuitenkaan loppujen lopuksi toteuttamatta mitään näistä esimerkkielämistä. (Juuri se vasta huono juttu onkin. Olisi ehkä parempi tehdä vaikka vääriä valintoja, kuin olla tekemättä valintoja ollenkaan.)

Sen lisäksi että tällainen harhaanjohtava ajattelu lisää itsekkyyttä, se lisää myös eräänlaista epärehellisyyttä tai ainakin vähentää vilpittömyyttä. Kaikki, mitä kuulen ja näen tuntuu mielestäni olevan ainakin jollain tavalla hienoa ja ihailtavaa, mutta eihän se todellisuudessa voi näin olla, vaan jotkut asiat ovat typeriä ja täyttä roskaa. Mutta en oikein enää osaa päättää. En luota omaan arvostelukykyyni, joten silloin siihen ei voi oikein luottaa kukaan muukaan.

Ainoa poikkeus tähän valintojen tekemisen vaikeuteen ja toisten sokeaan ihannointiin ovat pienet yksityiskohdat, kuten esimerkiksi musiikki tai muut vastaavat elämän suurien kokonaisuuksien kannalta turhat asiat. Triviaaleissa asiossa osaan kyllä muodostaa oman mielipiteeni ja erottaa mikä on hyvää ja huonoa. Näistä asioista vain ei ole mitään hyötyä sen suhteen, mitä pitäisi esimerkiksi opiskella ja minkä takia, tai mihin pitäisi elämässä pyrkiä ja minkä takia.

... Taisi olla aivan liian aikaista mennä nukkumaan kolmelta. Jos ei mene vasta silloin, kun on aivan kuolemanväsynyt, kaikenlaiset ajatukset alkavat pyöriä päässä. Viime yönä menin vasta puoli seitsemältä ja silloin ei kyllä enää ehtinyt ajatella yhtään mitään.

Tweet