07 tammikuuta 2008

Messenger

Mesettäminen (inhoan tätä sanaa itsessään, mutta minkäs sille voi...) on parhaimmillaan ehdottomasti ajanvietteiden kiistatonta eliittiä. Messengerissä käytävät keskustelut ovat joskus satunnaisesti - öisin, ehkä kerran parissa, kolmessa kuukaudessa - todella laadukkaita. En tiedä mikä siinä on, että ne ovat parempia kuin "todellisen elämän" parhaatkaan keskustelut.

Ehkä yksi syy on se, että koko ajan voi nähdä mitä itse ja vastapuoli on sanonut, ja vuorovaikutuksesta tulee jotenkin monipuolisempaa. Voi pitää yhden henkilön kanssa montaa keskustelunaihetta auki ja puhua useammasta asiasta samaan aikaan; vastata aina edelliseen aiheeseen sillä välin kun toinen kirjoittaa uutta riviä toisesta aiheesta, ja niin edelleen.

Ei se tietenkään aina onnistu, eikä kaikkien kanssa - Messengerissäkin voi olla vaivaannuttavia "hiljaisuuksia". Mutta ikinä ei voi tietää, milloin erinomainen mesekeskustelu sattuu. Niitä ei voi kärkkyä eikä yrittää väkisin.

Ulkoa kuuluu aurausauton kolina. Herätyskello soi aamulla ensimmäistä kertaa moneen viikkoon. Yritän olla painamatta snoozea.

MP3: Arctic Monkeys - Too Much To Ask [lähde]

9 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Minäkin inhoan mesetys-sanaa!!!

Amoena kirjoitti...

Minä en tykkää sanassa "mesetys" siitä, että se viittaa aina automaattisesti windows (live) messengeriin. Kyllä sitä voi "mesettää" vaikka millä muullakin, laadukkaammillakin, ohjelmilla.

Mutta ajanvieton eliittiä tosiaan! Näin paatuneena datiksena siihen menee melkein poikkeuksetta kaikki illat (oon ehkä vähän antitrue nörtti kun en irkkaa - enää).

Sun blogi muuten tappaa aina hetkellisesti tämän Ubuntu Firefoxin. Kaikki vaan jumiutuu ihan totaalisesti. Johtuisikohan tuosta Last.fm widgetistä tai satunnaisista juutuubailuista :P

Pete P. kirjoitti...

"Tässä on Joel. Joel on mesettäjä. Joel mesettää, mesettää ja mesettää..."

Kaikista surkuhupaisinta on ehkä se, että kun oon ollut sijaisena ala-asteella, niin jollain kolmosluokkalaisilla on Mese ja ne kysyy multa oonks mäkin mesessä.

Tai oikeastaan - tää ei nyt liity mihinkään, mutta tuli mieleen noista sijaisuuksista - surkuhupaisinta ainakin viimeksi oli se, kun olin valvomassa kakkosluokkalaisten välituntia. Välituntivalvojalla pitäis aina olla sellainen neonkeltainen huomioliivi päällä, mutta mä en ikinä viitsi käyttää sitä. Yks pieni tyttö kysyi multa että missä mun liivi on, ja sanoin sille että "Oon niin kovis ettei mun tarvii pitää liiviä". Juuri sillä hetkellä jostain ilmestyi joku opettaja, joka oli kanssa ollut välituntivalvonnassa ja sanoi "Ai sulla ei ookaan liiviä, otapa tää mun liivi" ja antoi sitten liivinsä mulle. Sen tytön ilme oli 8-vuotiaalle ihan älyttömän sarkastinen. :-D

Pete P. kirjoitti...

Amoena, veikkaan että se johtuu noista YouTube -ikkunoista, ne tappaa tietyillä yhteyksillä IE:n ja Windowsin Firefoxinkin. Toi Last.fm -juttu ei itse asiassa oo widget, se on ihan vanhanmallinen... mikälie, mikskä ikinä sitä sanotaankaan.

Oot varmaan vanhana datiksena käyttänyt sitten ICQ:takin? Se vasta oli jotain! Ja ihan älytöntä, että Microsoft sai offline-viestit mukaan Messengeriin vasta pari versiota sitten, kun ICQ:ssa ne oli jo 10 vuotta sitten!

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä Madridista!

Pete P. kirjoitti...

U, jee, almu-dena -läppää! :-D

Hei muuten eiks siellä Madridin metrossa oo joku kaaos päällä? Näin viime viikolla uutisista kun lakkoilevat siivoojat vaan tahallaan sotki asemia tai jotain..?!

Amoena kirjoitti...

Mä vaan irkkasin ja sit tuli mese :P ICQ:stä kuulin itse asiassa ekaa kertaa vasta pari kuukautta sitten ja luulin että se on joku mesejäljitelmä :DD

Youtube on selkeästi kaiken lagaamisen alku ja juuri. Angst.

Ulla Lydia kirjoitti...

Musta kaaos oli vähän ylimainostettu, normaalin metroasiakkaan näkökulmasta. Symppaan kyllä siivoojia, jotka halusivat lisää liksaa. Laitoin lakosta blogiini, ihan sun innostamana! Jännä, että sinne asti on kantautunut moiset uutiset.

Pete P. kirjoitti...

Juuronyyssissä siitä olikin, ei varmaan missään muussa mediassa.

Mahtava tarkistussana muuten nyt: "efonapi"! :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...