[Edit 19.2.2012: JAHAS, EMBEDDAUS KIELLETTIIN, MUTTA VIDEON VOI KATSOA SUORAAN YOUTUBESTA]
Eräs viime kevään ehdottomista suosikkiasioistani, uutissatiiriohjelma 10 O' Clock Live on palannut toiselle tuotantokaudelle. Juontajien kokoonpano on onneksi pysynyt samana, mukana ovat edelleen älykkäällä tavalla hauskat ja skarpit Jimmy Carr, David Mitchell, Charlie Brooker ja Lauren Laverne. Pidän kovasti Carrin huonon maun rajoilla keikkuvasta huumorista, mutta 10 O' Clock Liven kovatasoisen joukon kuningas on silti lopulta viihdyttävällä tavalla vihainen Charlie Brooker.
Viime keskiviikon pätkässä Brooker kurmottaa roskalehti The Sunia aggressiivisesti runomitassa. Vitsi on käsikirjoitettu upeasti ja esitetään täydellisellä tyylillä. Kotimaisista vastaavan genren ohjelmista Pressiklubi on erittäin hyvä ja Uutisvuodolla ja Hyvillä ja huonoilla uutisilla riittää yritystä, mutta tällaiseen tykitykseen tarvitaan silti aivan erikoislaatuista taitoa...
Koko jakson näkee täältä, mukana on muitakin hyviä juttuja.
... eikä lumisade tunnu koskaan loppuvan, on paras vain pysytellä sisällä ja kuunnella musiikkia. Eräs mahtavasti lämmittävä talvibiisi on tämä akustinen versio Bernard Butlerin Not Alonesta. Tilanteeseen sopivasti sanoituksessa on vaihdettu "electric guitar" akustiseen.
Mighty Booshista tuttu brittikoomikko Noel Fielding tähdittää tällä hetkellä Englannissa nimikkosarjaansa Noel Fielding's Luxury Comedy. Vaikka en pitänyt Mighty Booshia aikoinaan kovinkaan hauskana, Fielding on mielestäni sen verran mielenkiintoiselta vaikuttava hahmo, että ajattelin katsoa Luxury Comedya ainakin ihan yleissivistyksen vuoksi.
Sarjan nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, ettei Luxury Comedy oikeastaan ole komedia. Tai, ehkä tämä on vain Fieldingin tyyli: se ei ole kovin hauska komedia. Sarja on kuin sekoitus sketsishow'ta ja lastenohjelmaa: välillä Fielding istuu palmunlatvastudiossaan askartelemassa ja välillä nähdään lyhyitä pätkiä, joissa esiintyvien hahmojen hauskuus perustuu outoihin nimiin ja räikeisiin asuihin. Useimmissa sketseissä Fielding puhelee yksikseen, eikä niissä oikein ole alkua tai loppua, vitseistä tai punchlineista puhumattakaan.
No, tähän mennessä kuulostaa siis siltä, että Luxury Comedy on huono sarja? Ei suinkaan: se on itse asiassa jostain kumman syystä hyvin vetovoimainen. Karkkimaisessa värikkyydessään ja huolellisesti toteutetuissa psykedeelisissä puvuissaan ja lavasteissaan Luxury Comedy on yksi komeimman näköisiä TV-sarjoja miesmuistiin. Ja vaikka Fieldingin jutut eivät suuremmin nauratakaan, hän esiintyy mainion sekopäisesti ja jopa pelkästään hänen englannin ääntämyksensä kuunteleminen tuottaa iloa.
Ennen kaikkea Luxury Comedylle pitää nostaa hattua siitä, miten se pitää surrealismin aatetta kovassa kurssissa. Fieldingin vitsit ja maailma ovat tupaten täynnä dadaa, alkaen "studiota" siivoavasta robotti-Andy Warhol / Frida Kahlosta aina mystiseen Pele-piirustukseen asti. Luxury Comedy ei ole niinkään televisiokomedia, kuin televisioon visualisoitua surrealismia. Puolen tunnin jaksot luovat hyvin erikoisen kokonaistunnelman, jonka sisällä yksittäiset fiilikset vaihtelevat huvituksesta pelotukseen.
Luxury Comedya nähtyäni harkitsen aivan vakavasti tietoisuutta laajentavien aineiden kokeilemista. Ehkä ne sketsitkin tuntuisivat sitten hauskoilta.
Tekstit
