Kun Noel Gallagher tekee paluun parrasvaloihin, perässä seuraa tietysti myös koko Suomen Gallagher-kansan oma Liam & Patsy Recreation Club. Ja paluu on huikea, nimittäin lauantaina 8.10. on luvassa mm. seuraavaa:
Noel Gallagher's High Flying Birds -levy Suomen ensikuuntelussa - hyvin exclusiivisesti pari viikkoa ennen virallista ilmestymispäivää!
2 huippukovaa live-esiintyjää: nuoruuden intoa puhkuva High Covering Birds sekä X-Factoristakin tuttu Elias Hämäläinen!
ainoastaan Liam & Patsy Recreation Clubissa esitettävä 30-minuuttinen dokumenttielokuva High Flying Birds -albumin teosta!
uudistunut Oasis-karaoke!
ja klassiset: kunniakirjan jako vuoden Oasis-urotöistä, juhlapuhe (puhujana yllätysnimi valtakuntamme eliitin parista!), DJ Cuntybollox, uhoilua, muhoilua, turinaa, murinaa ja surinaa!
Tässä on nyt potentiaalia olla kenties mielenkiintoisin ja hauskin L&PRC-klubi-ilta miesmuistiin. Potentiaalin täyttymiseksi tosin tarvitaan vielä juuri sinua: tule paikalle Vaasankadun viihtyisään Bar Molotow'iin lauantaina 8.10. klo 18 alkaen ja anna oma panoksesi Gallagher-aatteen kohottamiseksi!
Ilmoittaudu vaikka etukäteen Facebookissa, jos huvittaa - mutta ennen kaikkea hilaa itsesi paikalle lauantaina 8.10.!
Viimeinen ehdoton syksylevy on Elvis Costello & The Attractionsin rehevä Imperial Bedroom. Tämä levy on tarkoitettu sellaisiin syksyisiin iltoihin, kun istut sikarinsavun tuoksuisen 1970-luvun Mersun nahkaisella takapenkillä katselemassa, miten katulamppujen kelmeä valo imeytyy mustan, märän asfaltin syövereihin, ja kirjoittamassa kuulakärkikynällä pieneen, kuluneeseen muistikirjaasi merkintöjä puoliksi tuntemiesi ihmisten ärsyttävimmistä henkilökohtaisista ominaisuuksista. (Ai et vietä tällaisia syysiltoja? En minäkään - mutta kuvittelen, että Elvis Costello on puuhaillut juuri jotain tämän suuntaista Imperial Bedroomia luodessaan.)
Elvis Costello Attractions-yhtyeineen tuli pinnalle punkin ja uuden aallon myötä, mutta seitsemänteen albumiinsa mennessä kokoonpano oli valmis uudistamaan ja laajentamaan soundiaan. Imperial Bedroom onkin Beatles-äänittäjä Geoff Emerickin tuottama ja sovituksiltaan hyvin kaukana suoraviivaisista new wave -kitarapläjäyksistä. Itse asiassa Imperial Bedroom on tupaten täynnä kaikkea muuta kuin kitaroita: se on koostumukseltaan niin täyteläinen, että yksittäisiä soittimia on ajoittain jopa vaikea erottaa, mutta joukossa on ainakin pianoja, jousia, puhaltimia, haitareita ja urkuja. Sovitukset on tehty niin taidokkaasti, että ne eivät tunnu lainkaan päälleliimatuilta, vaan ovat ehdottomasti sävellysten olennaisia osia. Esimerkiksi ...And In Every Homen kertosäettä edeltävät torvikuviot ovat tästä hyvä näyte.
The Attractions soittaa tämän kaiken millilleen asetellun sekamelskan keskellä huikean tarkasti ja koko komeuden kruunaavat Costellon äärimelodiset laulusuoritukset. Imperial Bedroom on kuin syntymäpäiväkakku, jossa on niin paljon kerroksia, koristeita, kynttilöitä ja krumeluureja, että on vaikea tietää, mistä kohtaa nauttiminen olisi suotuisinta aloittaa. Tuottaja Emerickin mukanaolon lisäksi Beatles-vaikutteet kuuluvat siis kappalemateriaalissakin. Costellon sävellyksissä on paljon McCartney-tyylisiä, polveilevia ja rikkaita melodioita ja hän esittää useat niistä Lennon-tyylisellä, hieman nasaalilla ja pidätellyn aggressiivisella laulutyylillä. Oivina esimerkkeinä tästä käyvät vaikkapa reteästi notkuva Tears Before Bedtime tai energisesti kupliva The Loved Ones. Pop-musiikissa voi menestyä hieman heikommillakin laulunlahjoilla, mutta Costello kuuluu ehdottomasti siihen harvinaiseen joukkoon rokkareita, jotka osaavat aivan oikeasti laulaa.
Lisäksi Costellon kappaleet ovat sanoituksiltaan kuin pieniä novelleja ja tekstintekijänä hän on ehdottomasti ollut raivaamassa tietä esimerkiksi Morrisseylle, Jarvis Cockerille tai Alex Turnerille. Imperial Bedroom on täynnä hykerryttäviä huomioita ja nokkelia riimejä. Oma suosikkini on Shabby Dollin ilmiselvä, mutta kekseliäs "There's always a girl in this dress / There's always a girl in distress".
Beatlesilta perityn melodisuuden ja oman punk-taustan lisäksi Costello on Imperial Bedroomilla ottanut komeasti vaikutteita myös klassisilta viihdesäveltäjiltä, etenkin Burt Bacharachilta. Hienon albumin kenties hienoin kappale on hämyisä, jazz-sävyinen ja täysin ajaton Almost Blue. Biisi innoitti myöhemmin komeat cover-versiot mm. Chet Bakerilta ja Diana Krallilta, mutta Costellon alkuperäistä on käytännössä mahdotonta ylittää. Muuten tunnelmallisesti melko täyteen ahdetun levyn keskellä vähäeleinen, vain pianon ja rumpusutien säestämä Almost Blue tarjoaa tarvittavan hengähdystauon ja valmistaa kuuntelijan levyn loppupuoliskoa varten.
Jos Imperial Bedroomista on pakko löytää heikkouksia, on levyn pituus lievä sellainen. Viidentoista kappaleen joukossa ei ole huonoja, mutta koska levy on tyyliltään niin ylitsepursuava, tulee loppua kohti pieni ähky. Nykyisenä iTunes-aikana olisi tietysti helppoa tehdä oma miksaus ja tiputtaa pois joku, mutta mikä? Ei ihanan paatoksellista Human Handsia, ei ainakaan tylyn nokkelaa Pidgin Englishiä eikä ainakaan kaunista Town Cryeria. Tältä levyltä haluaisi mainita jokaisen kappaleen erikseen, mutta ehkä kätevämpää on vain ohjata Spotify'hin jokainen, joka haluaa syksyynsä muhkeita melodioita, tarkkanäköisiä tekstejä ja vastaansanomattoman vaikuttavaa laulunkirjoitustaidetta. Olkaa hyvät.
Tämä viikko on ollut yhtä suurta flasbackia vuoteen 1992. Päivät olen viettänyt koulussa ekaluokkalaisten kanssa ja kotiin tultuani olen pelannut Nintendoa nukkumaanmenoaikaan asti. Kun vielä huomenna saan kaverilta Mario Kartin lainaan, kokonaisuus on täydellinen.
Muuta: Maistoin äsken myös elämäni ensimmäisen proteiinipirtelön. Joku olisi voinut kertoa, että pääosassa on nimenomaan pirtelö eikä proteiini! Olin luullut, että valkuaisainesörsselit olisivat pahan makuisia, kun kerran kaikki urheilullisen oloiset ihmiset näyttävät juovan niitä, mutta nyt muutan arviotani, sillä vielä toistaiseksi mikään suklainen ei tähän mennessä ole ollut terveellistä. Mutta herkullista siis oli.
Tässä on kappale, joka tuo lämpöä ja positiivisuutta syksyyn, mutta ei liian päällekäyvällä tavalla. King Creosote on skotlantilainen folk-indie -konkari ja Jon Hopkins on ollut Brian Enon apuna tuottamassa Coldplaytä. Nyt herrat ovat julkaisseet yhteisen levyn Diamond Mine, joka on myös ehdolla tämän vuoden Mercury Prizen saajaksi.
Kuten sympaattisesta videosta käy ilmi, John Taylor's Month Away kertoo merimiesten rankasta elämästä ja siitä, miten itse voi lohduttautua sillä, ettei ainakaan tarvitse olla merimies, vaikkei omaankaan tilanteeseensa aivan täysin tyytyväinen olisikaan. "For once I'd much rather be me."
Lisäksi pidän kovasti kappaleista, joissa on vain kaksi sointua. (Kiireisille tiedoksi: varsinainen biisi alkaa videon kohdasta 2:28, mutta suosittelen kuuntelemaan alun turinatkin.)
Tekstit
