20 helmikuuta 2006

UK single- ja albumilistat sunnuntai 19.02.06

Englannin singlelistan ykköspaikalla tänä sunnuntaina jatkoi Meck ft. Leo Sayer kappaleella Thunder In My Heart Again. Alkuvuosi on hiljaista aikaa listoilla, joten aika alhaisellakin myynnillä pääsee korkeille sijoille. Toivottavasti tässä on kyse siitä.

Ordinary Boys jatkaa singlelistan kolmosena laulajansa Prestonin äskeisen Celebrity Big Brother -visiitin voimalla. Ordinary Boysin tähti oli jo kovassa laskussa Briteissä, mutta Perttu-ilmiö eli suht' normaalina ihmisenä oleminen tosi-tv:ssä näköjään nostaa myös keskisarjan indie-bändejä kansakunnan suosikeiksi! Kaikesta huolimatta, Ordinary Boysilla on ainakin yksi todella laadukas biisi, nimittäin Over The Counter Culture samannimiseltä debyyttialbumiltaan parin vuoden takaa.

Albumilistalla ykkösenä on yhä vuoden suurin indie-läpimurtosensaatiohappening eli Arctic Monkeys. Vaikka hype ainakin NME:n puolelta on ollut jo aivan överiksi menevää, on se kerrankin osunut oikeaan osoitteeseen! Whatever People Say I Am, That's What I'm Not (bändillä on mieltymys germaanin pitkiin biisiennimiin muutenkin...) on aivan oikeasti loistava albumi. Ei musiikillisesti mikään monipuolinen näytös, mutta 4-5 aivan A-luokan biisiä ja muu levy hyvin laadukasta tavaraa tekee siitä varmasti muistettavan vielä kymmenenkin vuoden päästä.

Mitenkähän on, onkohan Kaiser Chiefsin ensimmäinen albumi Employment brittilistan TOP10:ssä vielä kymmenenkin vuoden päästä? Tällä viikolla se on nimittäin ollut TOP40-listalla jo 50 viikkoa eli parin viikon kuluttua kokonaisen vuoden! Ja torstaina voitetut Brits-palkinnot varmaan jatkavat levyn listaikää vielä parilla kuukaudella...

Kaikki UK-listat löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta:
http://www.bbc.co.uk/radio1/chart/index.shtml?hp_lhn

Kuunneltavaa tänään:
The Ordinary Boys - Over The Counter Culture
Arctic Monkeys - A Certain Romance
Kaiser Chiefs - I Predict A Riot

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...