TV-katsaus

Bloggaamiseen kuuluu, että vuoden lopussa tehdään listoja. Listoja vuoden parhaista levyistä, elokuvista, konserteista ja kaikesta muusta. Tänä vuonna listapaine ahdistaa: olin etenkin uuden musiikin etsimisen suhteen lähes täysin kohmeessa koko vuoden, joten tuskinpa osaan sanoa siitä mitään pätevää tällä kertaa.

Musiikkilistojen sijaan aionkin muistella, mitä oivia televisiosarjoja on vuonna 2011 tullut katseltua – näistä suosituksista voi joku vaikka saada inspiraatiota joulunpyhien töllöttelyhuviksi.

Curb Your Enthusiasm


"Curbin" kahdeksas kausi oli mielestäni hieman vaisu moniin edellisiin verrattuna sen vuoksi, että tällä kertaa nöyryyttävät ja myötähäpeän tunnetta tuottavat jutut eivät olleet aivan yhtä kamalia kuin joskus aiempina vuosina. Larry David ei tällä kertaa joutunut aivan yhtä noloihin ja törkeisiin tilanteisiin kuin olisi voinut. Joka tapauksessa sarjan 8-kausi on ehdottomasti katsomisen arvoinen, sillä Larry David on kenties parasta, mitä televisiolle on koskaan tapahtunut, eikä muutama vaisu jakso muuta tätä tosiasiaa.

Life's Too Short


The Office -parivaljakko Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin tuorein faktaa ja fiktiota sekoitteleva mukadokumentti-sarja nostaa pääosaan lyhytkasvuisen näyttelijä Warwick Davisin. Tuttuun Gervais / Merchant -tyyliin tarjolla on taas kuivaa ja toisinaan melko pahailkistäkin huumoria. Fiktiivistä versiota omasta itsestään esittävä Davis ei liiemmin sympatiapisteitä keräile, mutta hänen tärkeilevät kommelluksensa huvittavat parhaimmillaan kovasti. Gervaisin ja Merchantin toisesta sarjasta, Extrasista, tuttuun tyyliin lähes joka jaksossa on mukana suuria filmitähtiä cameo-rooleissa, mm. Johnny Depp ja Steve Carrell. Seitsenosainen sarja on BBC:n ja HBO:n yhteistuotantoa, mikä on monille varmasti jonkinasteinen laatutakuu.

Parks and Recreation


The Officen USA-versio oli parhaimmillaan aivan loistava, mutta syksyllä alkaneessa 8. kaudessa sekä käsikirjoittajat että näyttelijät ovat taivaltaneet todella synkissä varjoissa. Kun 30 Rock on toistaiseksi tauolla, ehdottomaksi suosikikseni tämänhetkisistä amerikkalaisista sarjoista on noussut Parks and Recreation. Sarja alkoi melko hitaalla tahdilla, mutta tänä syksynä alkanut neljäs kausi on sisältänyt pelkästään huippujaksoja. Hahmot on kirjoitettu moniulotteisiksi, dialogi on hauskaa ja homma toimii kokonaisuudessaan huippusujuvasti. Amerikkalaisista sarjoista on aina toisinaan kova työ seuloa jyvät akanoista, mutta Parks and Recreation on ehdottomasti erittäin maukas jyvä.

Bored To Death


Bored To Death on itselleni melko uusi tuttavuus, vaikka siitä on HBO:lla nähty jo kolme tuotantokautta. Pääosassa on mm. Scott Pilgrim VS. The World'istä ja The Darjeeling Limitedistä tuttu Jason Schwartzman, joka esittää nynnyä toimittaja/käsikirjoittajaa, joka paremman tekemisen puutteessa keikkailee myös yksityisetsivänä. Sarjan huumori on mukavan vähäeleistä: hauskoja juttuja ei osoitella liikaa ja tapahtumien tempo pysyy koko ajan hyvin rullaavana. Schwartzmanin lisäksi myös sivuosissa on mukana kovia nimiä, kuten Ted Danson ja Zack Galifianakis. Pidän Bored To Deathistä varmaan myös siksi, että Monk on yksi kaikkien aikojen suosikkisarjoistani, ja tässä on hieman samaa komedian ja dekkarin sekoitusta, vaikka hyvin paljon hillitymmässä ja ehkä synkemmässäkin muodossa. Bored To Death on myös huomattavan ammattitaitoisesti ja jopa elokuvamaisesti toteutettu, siitä huokuu laatusarjan tuntu heti tunnuskuvista lähtien.

How I Met Your Mother

Muista tässä mainituista sarjoista How I Met Your Mother poikkeaa siten, että se on melkoista liukuhihnakamaa, tämän vuosikymmenen Frendit. Joka jakson konsepti on sama: kolmekymppisten newyorkilaisten kaverusten porukka istuu baarissa ja setvii ihmissuhdekuvioitaan. Perusmössön yläpuolelle "HIMYM":in nostavat kuitenkin ensiluokkaiset komedianäyttelijät kuten suvereeni Neil Patrick Harris, sekä sarjan flashbackeja ja aikasiirtymiä hyödyntävä rakenne, joka mahdollistaa lukuisten yllättävien yksityiskohtien liittämisen peruskonseptiin. Sarja on toisinaan hieman nössö, ja taustanaurut kuulostavat nykyilmastossa todella vanhanakaisilta, mutta sympaattisuudessaan ja tiuhaan tahtiin iskevissä vitseissään HIMYM toimii juuri niin kuin pitääkin.

Pasila


Pasilan kolmoskausi keväällä 2011 oli aivan todella vaisu, ja hirveä pettymys mainioiden kahden ensimmäisen kauden jälkeen. Syksyllä alkanut neloskausi on kuitenkin poikkeuksellisella tavalla nostanut sarjan keväisestä alhostaan ja tykittää taas täysillä panoksilla idearikasta, näkemyksellistä ja paikoin hätkähdyttävääkin sisältöä. Pasila on kaikkien aikojen paras suomalainen komediasarja – ja koska en itse liiemmin välitä muista kuin komediasarjoista, sanoisin jopa, että Pasila on kaikkien aikojen paras suomalainen TV-sarja. Käyttistä!

Stewart Lee's Comedy Vehicle


Hehkutin Stewart Lee'tä varmasti koko kevään, mutta en halua unohtaa häntä tässäkään. Lee oli itselleni Lontoon-kauden parhaita löytöjä: omaperäinen, äkkiväärä ja epähauskuudesta hauskaa tekevä stand-up -koomikko. Stewart Lee's Comedy Vehicle -sarjan toinen kausi esitettiin BBC:llä keväällä ja se sai kriitikkojen piirissä suurta suosiota, mutta Leen huumorin oikukas laatu piti silti huolen siitä, ettei Lee'stä tämänkään sarjan myötä tullut koko kansan suosikkia.

Tweet