31 tammikuuta 2012

Sukari


Katselin vuoden alussa pari jaksoa Putouksen uusinta tuotantokautta ja aloin pohtia, kuuluuko Putouksen edes olla hauska? Se on selvästi viihdeohjelma, samalla tavalla kuin vaikkapa Bumtsi-bum tai Napakymppi olivat viihdeohjelmia, mutta hauska se ei ole. Paperilla pontevilta vaikuttavista lähtökohdistaan huolimatta Putous siis lässähtää vain tavanomaiseksi, perisuomalaiseksi lauantai-illan koko perheen viihdeohjelmaksi.

Putouksen flopista huolimatta MTV3:lla on plakkarissaan talven ehdottomasti hauskin ohjelma. Myös Sukaria esitetään lauantai-illan primetimessa, mutta sisältönsä puolesta se on mitä hämärintä myöhäisyön sekoilua. Ytimekkäästi nimetty Sukari kertoo siis halpishuonekalukeisari Toivo "Topi" Sukarin tragikoomisista seikkailuista. Ensikatsomalla Sukarin touhut vaikuttavat niin friikahtavilta, että sarjaa pitää väistämättömästi fiktiivisenä, mutta kolmen jakson perusteella on pakko vakuuttua siitä, että homma on mitä totisinta totta.

Sarja alkoi heti täydellä tykityksellä: kielitaidoton Sukari matkusti Etelä-Ranskaan myymään mautonta luksuskämppäänsä, koska tarvitsi nopeasti pääomaa uuden Ideapark-megaostoskeskuksen avaamiseen. Kun yhteistä kieltä ranskalaisten kiinteistönvälittäjien ja remonttimiesten kanssa ei löytynyt ja kun Sukari havaitsi, ettei suomen puhuminen kovaan ääneen ole ratkaisu, hän soitti paikalle... Jethro Rostedin! Yhdessä tämä älyn jättiläisten parivaljakko sitten järjesteli Sukarin asuntoasiaa ja suhaili Mersulla ympäri Nizzaa.

Kakkosjaksossa paljastui, että Suomessa Sukari asuu vanhusten palvelutalossa. Tai siis kerrostalossa, joka on tarkoitettu vanhuksille ja jossa Sukarin naapureina on pelkkiä mummoja ja pappoja. Näille Sukari järjesti pikkujoulut, kun hänet oli ensin yhytetty pikkuisissa valkoisissa kalsareissaan rappukäytävästä ja valjastettu pikkujouluorganisaattorin tehtävään. Muutenkin Sukari nähdään sarjassa melko erikoisissa vaateparsissa: viime viikon jaksossa hän järjesteli epäonnistuneesti avaruusmatkan arvontaa Ideaparkin 5-vuotissyntymäpäiväjuhlien kohokohdaksi ja pukeutui jo innostuksissaan astronautin pukuun, kunnes hänelle selvisi, että arvonta tulisi kustantamaan €200 000. Hinnasta masentunut Sukari purki pettymystään köllöttelemällä avaruuspuvussaan Ideaparkin yläkerran Masku-myymälän esittelysängyillä. Lohdutukseksi hänen henkilökuntansa järjesti hänelle maailman vaisuimman "kummitusjuna-ajelun" traktorin perälavalla, mikä lohdutti Sukaria ja liikutti tämän melkein kyynelten partaalle.

Pidempien sekoilujuonikulkujen lisäksi Sukari mm. avautuu lyhyemmissä pätkissä ongelmistaan "yritysvalmentajalleen", lukee takeltelevasti lastenkirjoja ja fantasioi typerän kuuloisilla liikesuunnitelmilla. Kaiken toiminnan kulisseina on masentavia parkkipaikkoja, ankean näköisiä toimistoja, tylsiä kauppakeskuksia ja muita Sukarin olemukseen ja bisneksiin kuvaavalla tavalla sopivia paikkoja. Sukarin itsensä lisäksi myös kaikki hänen alaisensa ja muut kontaktinsa vaikuttavat suloisella tavalla hölmöiltä. Ei voi kuin ihmetellä, miten moisella puuhastelulla on saavutettu sellaista menestystä! Tai... kun katsoo menestyksen tuloksia, ei ehkä tarvitse paljon ihmetellä.

TV-sarjana Sukari on hieman kuin jokin Ricky Gervaisin komedioista. Päähenkilö on niin törppö ja nolo, että tälle nauramisen lomassa tätä alkaa myös sympatiseerata ja sääliä. Tällaisen herkän tasapainon saavuttaminen ei ole televisiokäsikirjoittajille mikään helppo suoritus, mutta Toivo Sukari on pystynyt luomaan sen aivan itse omaan jokapäiväiseen elämäänsä. Suosittelen kaikille!

3 kommenttia:

Lauri kirjoitti...

Mä en ole kehdannut katsoa tätä, koska en kestä myötähäpeähuumoria. Varsinkin kun kohde on oikea ihminen ja Suomen rikkaimpia sekä vaikutusvaltaisimpia ihmisiä. Menisi viimeisetkin uskonrippeet ihmiskuntaa kohtaan.

Toisaalta katson kyllä Putousta yhden tapponaurun takia, joka saattaa ehkä joskus vielä tulla. Pitäisi varmaan vaan luovuttaa ja siirtyä Sukariin.

Pete P. kirjoitti...

Loppupeleissä melkein kaikki parhaat sarjat on jollain asteella myötähäpeäsarjoja: Office, Curb Your Enthusiasm, Alan Partridge...

Putouksen premissit ekalla kaudella oli hyvät: eturivin koomikkoja improvisoimassa ja esittämässä hyvin kirjoitettuja sketsejä. Mutta Sketsihahmokilpailusta tuli liian suosittu, joten myöhemmillä kausilla (tosin 2. kausi meni ohi, kun olin Lontoossa) on panostettu vain ja ainoastaan siihen. Ja kovasta näyttelijäkaartista on enää jäljellä Jukka Rasila (tosin Aku Hirviniemi on ihan OK). Ekan kierroksen casting oli vahvempi, kun mukana oli mm. Kari Hietalahti ja Eero Ritala.

Lauri kirjoitti...

Totta kyllä tuo, että parhaat komediat liittyvät myötähäpeään. Sukari on vain liian todellista. Sen kohdalla ei voi miettiä, että tämä nyt vain on fiktiota. Tuollainen hahmo on oikeasti olemassa. Ei vaan pysty.

Mä skippasin Putouksen ensimmäisen kauden kokonaan. Kuulin niin ristiriitaisia kommentteja siitä. Toisesta kaudesta katsoin taas ainoastaan sketsihahmokilpailun, koska siinä oli muutama hahmo, jotka oikeasti toimivat. Sketsit olivat sellaista kevyt-Ihmebantu/Julmahuvia, että mieluummin pysyttelen alkuperäisissä. Kolmannella kaudella on sama ongelma, tosin sketsihahmokilpailukaan ei enää toimi. Toistaa edelliskauden kaavaa ja vie liikaa huomiota. Sama vaivaa improvisaatiotehtäviäkin. Ideat tuntuvat loppuneen täysin, mikä on suuri sääli.

Ja yksi ongelma, mitä olen Putouksen kohdalla tällä kaudella miettinyt on juuri sen casting. Siinä ei ole kuin muutama puhdasverinen koomikko. Draamanäyttelijät osaavat varmasti improvisoida todella hyvin, mutta huumori ei heiltä tule luonnostaan. Menee yliyrittämiseksi ja silloin mennään todella metsään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...