Glasvegas tekee jo toista comebackia reilun vuoden sisällä. Tämänkertainen comeback on tarpeellinen siksi, että viime vuoden kakkosalbumi Euphoric Heartbreak oli melkoinen pettymys sekä musiikillisesti että kaupallisesti ja bändi sai hyvin nopeasti lähtöpassit Columbia-levy-yhtiöltä.
Uusi, toistaiseksi omakustannementaliteetilla toimiva Glasvegas kuulostaa siis tältä. Sen lisäksi, että James Allan on ilmeisesti lopettanut typerän(hienon) kokovalkoisen garderoobin käyttämisen ja tarttunut keikoilla valokaapelimikrofonin sijasta jälleen kitaraan, myös musiikillisesti turhat kikkailut on karsittu pois. If? kuulostaa hyvin paljon vanhalta, debyyttilevyn aikaiselta Glasvegasilta. Joku musiikkitieteilijä voisi varmasti vahvistaa, että tässä on täysin samat nuotit kuin Daddy's Gonessa, Lonesome Swanissa tai missä tahansa vanhassa Glasvegas-biisissä.
Jotenkin olisin toivonut, että Glasvegasin tämänkertainen paluu olisi ollut vielä himpun verran vaikuttavampi. If? tippuu hieman välimaastoon: Euphoric Heartbreakilla se olisi ollut yksi parhaista kappaleista, mutta debyyttilevyllä se olisi ollut pelkästään keskitasoa. Jotain pientä uudistumista tai yllätystä olisi ollut kiva kuulla. "You're on a road to somewhere" -välikohta on joka tapauksessa erinomainen ja kertosäekin alkaa tarttua lisäkuunteluilla päähän. Ehkä tästä jotain vielä tulee...
Tekstit
5 kommenttia:
Veteraaniosastolla Weller sen sijaan iskee pöytään lähes käsittämättömän eläväisen ja luomisvoimaa täynnä olevan levyn. Suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan; parempi kuin edelliset kaksi uudistumiskauden aloittanutta albumia.
Samoin Dodgyn paluulevy on tsekkaamisen arvoinen. Vaikutti aluksi vähän väsyneeltä puuhastelulta, mutta lopulta kauniin kaihoisat melodiat voittivat helposti puolelleen. Ehdottomasti relevantimpaa kamaa kuin esim. Castin paluu siinä mielessä, että tässä ei väkisin yritetä jäljitellä mennyttä, mikä ei kuitenkaan koskaan onnistu loppuun asti.
Mulla on näiden uusimpien Wellerien kanssa ollut vähän sellainen ongelma, että kun niillä levyillä on miljoona biisiä, joista osa on jotain linnunlaulukollaasia, niin eihän niitä oikein jaksa kuunnella kokonaan. Haluaisin vain ytimekkäitä, hienosti kirjoitettuja sävellyksiä. Mitkä olisi tällä uudella ne biisit, jotka on pakko kuulla? That Dangerous Agen jo latasinkin iTunesista ja se on toistaiseksi kevään ykkösbiisi.
Dodgyltä kuulin yhden biisin, olisikohan se koko levy jo tullut Spotify'hin... Olisi mahtavaa, jos Dodgy saisi "vanhoilla päivillä" uutta statusta ihmisten mielissä. Kriitikot ovatkin tosiaan tykkäilleet aika kovaa.
Just tuo klassisen biisinkirjoittamisen ja kokeilevuuden yhdistäminen onnistuu mielestäni tähän mennessä koherenteimmin Sonik Kicksillä. Pistä vaikka seuraavaksi kuunteluun avausraita Green, joka pulputtaa siihen malliin, että päätös repeatin painamisesta syntynee ensitahdeista lähtien.
Herää kysymys, miten V*TUSSA mä onnistuin missaamaan tän??!
Ihanahan tuo on (multa ei kauheasti muuta mielipidettä saa, eh), mutta tosiaan jotain potkua kaipaisi. Toivottavasti levyltä löytyisi jotain superangstiakin. Ite kuitenkin tykkään molemmista levyistä oikeastaan yhtä paljon.
June: seuraatko Glasvegasia Facebookissa? Siellä ne kertoi tästä. Ite en ainakaan nykyisin tiedä mistään bändien jutuista mitään, jos en kuule niistä FB:ssa...
Lähetä kommentti