25 heinäkuuta 2011
Tätä on odotettu!
Noel Gallagherin ensimmäinen soolosingle sai vihdoin ensiesityksensä varttitunti sitten. The Death Of You And Me kuulostaa parin kuuntelun perusteella aivan erinomaiselta kesäbiisiltä kevyine falsettilauluineen, muhkeasti svengaavine torvineen sekä sanoituksen Lovin Spoonful ("Kesäkatu") -assosiaatioineen.
Noel oikeastaan jatkaa siitä, mihin Oasiksen viimeisimmillä levyillä jäi, vaikka biisi itsessään ei varsinaisesti Oasikselta kuulostakaan. Suorin vertauskohta vanhaan on ehkä The Importance Of Being Idle. Ennen kaikkea pidän siitä, että vanhempi Gallagher säveltää nykyisin tällaisia rentoja ja sulavia kappaleita, eikä yritä joka kerta toistaa Don't Look Back In Angerin tai Live Foreverin suurieleisyyttä.
The Death Of You And Me lupaa High Flying Birdsille ehdottomasti parempaa kuin Bring The Light lupasi Beady Eyelle, jos tällainen vertaus on nyt pakko tehdä... mutta myöhemmin Bring The Lightista tuli yksi suosikkibiiseistäni Beady Eye -levyltä, joten mistä näistä tietää...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
19 kommenttia:
preorder tehtynä. The Death Of You And Me vakuutti. olen samaa mieltä Importance of Being Idle -vertauksesta.
hyvää settiä luvassa.
t: lokaali
On se vaan päällikkö. Tästähän tulee odottamattoman huippu Oasis-yhteys-vuosi. Makuasioita toki, mutta itse olen todella tyytyväinen, että näillä näppäimillä kummastakaan leiristä ei irtoa pelkästään laimennettua keitosta edesmenneen yhtyeen tuotoksista.
Jos ruvetaan vertailemaan, niin mulle tää toimi paljon paremmin ku ykskään Beady Eyen biisi. Varmasti hyvä levy tulee, täytyy itsekkin tilata.
- Golden Platitudes
Itse olen miettinyt tän Beady Eye VS. Noel -vertailun nyt näin:
Beady Eye kirjoittaa hyviä pastisseja, mutta ei pääse paljon pastissitasoa pidemmälle. Noel lähtee myös samoista lähtökohdista - esim. tässä on juuri Lovin Spoonful, The Kinks, jne. - mutta käyttää niitä muilta poimittuja aineksia oikeasti uudenlaisten tuotosten luomiseen. Vrt. esim. Beady Eyen "The Roller", joka on hyvä biisi, mutta ei tuo Instant Karmaan mitään uutta kulmaa.
Itseäni ei huvita hirveästi yrittää vertailemalla yleistää liian pitkälle, etenkin kun tykkään aina vain enemmän suurimmasta osasta Beady Eyen tuotoksista; ihan sellaisena kuin ne ovat. Pastissiargumentti on ilman muuta kuitenkin ihan pätevä. Siihen vastauksena voisi ehkä ottaa esille esim. Bring the Lightin, etenkin kun sattui olemaan Liam-leirin eka julkaistu kappale. Väittäisin että se luo yllättävän paljon uutta alkuperäisaineksistaan.
Biisissä ei kyllä ole mitään moitittavaa, mutta en oikein pidä siitä että lähes kaikki vertaavat Noelia nyt Beady Eyeen.
Eiköhän kaikille ole jo alusta asti ollut selvää että Noel on nyt liikkeellä kovan luokan biisimateriaalin kanssa, joten totta kai se on parempaa kuin Beady Eye. Onpa todella yllättävää että Noelin sinkku on parempi kuin Beady Eyen vastaavat, kun eihän Beady Eyessa ole ketään läheskään yhtä lahjakasta biisintekijää.
Beady Eyelle on oma paikkansa retrohenkisenä rockbändinä, mutta eiväthän he nyt millään voi pärjätä vertailussa Noelille, joka on muutenkin kirjoittanut kaikki parhaat Oasis-biisit. Omasta mielestänikin The Death of You and Me on parempi kuin yksikään Beady Eyen kappaleista, mutta ei näitä oikein jaksa verrata keskenään kun Noel on aina ollut selvästi parempi biisintekijä kuin Liam, Gem tai Andy.
"Eiköhän kaikille ole jo alusta asti ollut selvää että Noel on nyt liikkeellä kovan luokan biisimateriaalin kanssa, joten totta kai se on parempaa kuin Beady Eye."
No ei todellakaan ole koskaan selvää, ennen kuin kuullaan itse musaa. Sitä paitsi usko tai älä, niin moni Oasiksen suoraviivaisimpia rokkipaloja preferoiva fani tulee pitämään Beady Eyen albumia Noelin sooloa parempana. Onnellisimmassa asemassa ovat varmaan itseni kaltaiset, jotka laput silmillä palvovat kaikkea, mihin veljekset ylipäänsä ikinä koskevat.
Heheh, hyviä kommentteja!
"Beady Eyelle on oma paikkansa retrohenkisenä rockbändinä, mutta eiväthän he nyt millään voi pärjätä vertailussa Noelille, joka on muutenkin kirjoittanut kaikki parhaat Oasis-biisit."
Tuo tosiaan tiivistää tilanteen varmaan aika hyvin.
Oli muuten aika jännä jotenkin, kun jossain kesän festarihaastattelussa Andy Bell ja Gem mainitsivat, että Beady Eye pitää Foo Fightersia eräänlaisena benchmarkina: bändinä, joka on noussut legendaarisemman lähteensä varjosta suureen suosioon itsenään. Vaikuttaa ehkä hieman toiveajattelulta? Mutta tavallaan fiksu "suunnitelma".
"Beady Eyelle on oma paikkansa retrohenkisenä rockbändinä, mutta eiväthän he nyt millään voi pärjätä vertailussa Noelille, joka on muutenkin kirjoittanut kaikki parhaat Oasis-biisit."
Hmmm, eikös tässäkin mennä hiukan asioiden edelle ja arvotetaan Noelia lähinnä vanhojen meriittien pohjalta? Ei myöskään ole vielä lainkaan itsestään selvää, että Noel "pärjää" paremmin, miten ikinä tuon haluaakaan ymmärtää. Esim. levymyynnin osalta sanoisin, että olisi Noel vähän tarttuvamman ja ponnekkaammankin ekan sinkun voinut julkaista.
"Oli muuten aika jännä jotenkin, kun jossain kesän festarihaastattelussa Andy Bell ja Gem mainitsivat, että Beady Eye pitää Foo Fightersia eräänlaisena benchmarkina: bändinä, joka on noussut legendaarisemman lähteensä varjosta suureen suosioon itsenään. Vaikuttaa ehkä hieman toiveajattelulta? Mutta tavallaan fiksu "suunnitelma"."
Todennäköisesti toiveajattalua, mutta kertoo mielestäni toisaalta yrityshalukkuudesta, jota arvostan kovasti.
The Good Rebel on puolestaan niin Oasista kuin vain voi olla, ehkä oasiksempaa kuin mikään yksittäinen Beady Eye -kappale. Kivat nostalgiavibat jostain BHN-sinkkujen tienoilta.
Mun mielestä Good Rebel on ehkä vähän... tylsä. Siinä ei tapahdu hirveästi mitään. Juuri tällaisissa biiseissä Liamin ääni pelastaisi: se nostaa keskinkertaisetkin sävellykset tasoaan korkeampaan sarjaan
Totta joo, että on vähän junnaava ja siten viimeistelemättömän oloinen. Silti aina ja ikuisesti parasta. Kehotan vaan jatkamaan kuunteluja, kyllä se siitä oikenee. Tosiaan, itse pääsen tällä oikein hyvin sellaisiin My Sister Lover / (I Got) The Fever / The Fame / Flashbax -tunnelmiin.
My Sister Lover ja etenkin (I Got) The Fever on ihan mun suosikkien joukoissa. Flasbaxissa on aika jännää jotain helistelyä siellä kertosäkeen taustalla. The Fame oli ensimmäinen Oasis-biisi, josta en pitänyt. Melodialtaan tylsä ja sanoitus ei valitettavasti taida olla ironinen.
Aivan samat sanat Sister Loverista ja Feveristä. Jäänyt ikuisesti ihmetyttämään noiden saama vähäisehkö huomio fanien keskuudessa ja myös kokoelmalta pois jääminen. Kumpikin mielettömän hienoja hoilotuksia ja samalla tyyppiesimerkkejä klassisesta Oasis-soundista. Muisteluna todettakoon myös, että vaikka tuolloin syksyllä 97 yleinen mediaeetos alkoi kääntyä bändille vastaiseksi, niin Mafian osaava porukka osasi vielä ylistää noita Stand by Me -EP:n b-puolia ja soitti niitä varsin ahkerasti.
Oi oi, Mafia... Edelleen on sitä ikävä välillä. Muistan syksyllä 1997 kuulleeni sieltä myös Stay Youngin, eli aika deepisti Oasis-kuvioissa oli kanava mukana. :-)
Heh, ja pakko nyt vielä sitten kehua ja hehkuttaa Going Nowherea samalta singleltä, siinä on niin täyteläiset soundit jotenkin, mutta ei silti liian täyteen ahdetut. Ehkä, koska kitaroita on siinä kohtalaisen vähän kuitenkin. Hieman kuin... The Death Of You And Me'ssä?
Rupesin miettimään, kuinka paljon mielikuvituksen venyttämistä tarvitaan, että voi nähdä Going Nowheren ja The Death of You and Men vaihtamassa paikkoja keskenään. Voisiko GN siis olla Noelin tuore soolodebyytti ja TDOYAM vastaavasti SBM-sinkun b-puoli. Ei ehkä ollenkaan mahdotonta sopivin muutoksin. Ainakin laatu säilyisi korkeana kumpaankin suuntaan.
Joo! Toivottavasti GN kuultaisiin vaikkapa keikoilla sitten, voisi sopia kokonaisuuteen hyvin.
Chilli biisi kyllä..
Lähetä kommentti