Kitara

Olin tosiaan ehtinyt jo tottua siihen, että täällä on koko ajan joku vierailulla. Nyt, kun vieraita ei ole ollut, omaan arkeen palaaminen on ollut hieman hankalaa. Tämän viikon alusta olen kuitenkin ottanut aloitteen vahvasti omiin käsiini ja yrittänyt keksiä kaikenlaista tekemistä. Eilisen projekti oli liittyä paikallisen julkisen kirjaston jäseneksi (ei aivan niin yksinkertainen prosessi kuin voisi olettaa, mutta onnistui lopulta kuitenkin) ja tänään ohjelmassa oli kitaranetsintäodysseia.

Koska en ole aivan varma, veisinkö täältä ostamaani kitaraa takaisin mukanani Suomeen, tavoitteena oli löytää mahdollisimman halpa kitara. Halvan löytäminen ei kuitenkaan ole mitenkään kovin helppoa, sillä halpa tarkoittaa usein huonoa, eivätkä oikeat kitarakaupat mielellään myy huonoa (mikä on aivan ymmärrettävää). Päättelin siis, että halpoja kitaroita voisi löytyä panttilainaamoista. Kanikonttoreissa käyminen olisi lisäksi mielenkiintoinen seikkailu, sillä en ole sellaisen asiakkaana ikinä aiemmin ollut.

Useimmat yksittäiset panttilainaamot taitavat keskittyä enimmäkseen koruihin ja kelloihin, mutta löysin netistä Cash Converters -nimisen ketjun, jonka valikoimaan kuuluu aivan kaikkea hyvä- ja huonokuntoista käytettyä tavaraa pöytätuulettimista playstationeihin ja retkijakkaroista remonttitarvikkeisiin. Tietysti myös kitarat ovat Cash Convertersien perustarjontaa, mutta kaksi ensimmäistä pistokäyntiä Camdenin ja Islingtonin liikkeisiin vetivät vesiperän. Harhailu oli silti mukavaa, sillä etenkin Islington vaikutti näin hellepäivänä erittäin lupsakkaalta kaupunginosalta.

Koska lähialueen Cash Converterseistä ei löytynyt halpoja kitaroita, päätin suunnata kerralla hieman kauemmas ja matkustin maanalaisella Shepherd's Bushiin Länsi-Lontooseen. Käynti Goldhawk Roadin (joka mainitaan erittäin hyvässä laulussa) panttilainaamossa tuotti vihdoin tuloksen: minulle esiteltiin takahuoneessa paria aivan kelvollista kitaraa, ja myyjäpoika vaati, että soitan hänen kanssaan Wonderwallia. Valitsin kitaroista lopulta halvimman vaihtoehdon: 39 puntaa maksaneen, ilmeisesti puolalaisvalmisteisen melko huonokuntoisen elektroakustisen kitaran, joka kuulostaa aivan mukiinmenevältä, mutta näyttää ikävästi joltain, jota Jon Bon Jovi voisi soittaa muka-coolissa musavideossa, jossa kävellään farkkutakki päällä pitkin öisiä katuja. Jouduin tietenkin vielä käymään oikeassa kitarakaupassa hankkimassa kantopussin ja uuden satsin kieliä, mutta koko setti pysyi silti edullisessa kategoriassa ja ennen kaikkea on hauskaa, että kitaralla on nyt hyvä tarina.

Tweet