Työkaverini sanoi äsken nukkuneensa viime yönä "kuin vauva". Pyysin häntä selventämään, mitä hän oikein tarkoittaa. Sitäkö, että hän vietti koko viime yön äänekkäästi itkien ja housuihinsa p**koen?
Ei, täällä ei tosiaankaan ole tällä hetkellä tämän hauskempaa.
Muuta: Tänään aamulla oli jotenkin rankkaa herätä. Päässäni soi The Verven Numbness. Se ei ole mitään maailman parasta heräämismusiikkia. Heräsin muutenkin liian myöhään, enkä ehtinyt tehdä mitään aamupalaa ennen töihin lähtöä. En myöskään päässyt suihkuun, koska olin eilen illalla pessyt pyykkiä, jotka eivät olleetkaan vielä kuivuneet, joten koko kylpyhuone oli täynnä kosteita vaatteita. Vasta nyt, yhden Pepsin, club sandwichin ja latten jälkeen olo alkaa olla aavistuksen verran kohtalaisempi. Vielä yksi makea hiilihappojuoma ja tasapaino olisi melko täydellinen.
Edit 11.52: Haluaisin perustaa bändin, jossa yhtenä vakioinstrumenttina olisi sähkösello. Jotenkin nyt tuli sellainen fiilis, että se voisi olla siistiä.
Ei mitään ihmeellistä asiaa, sekalaista infoa vain.
Syksy on taas täällä! Eikö olekin hienoa? Syksy on miellyttävin, parhaimman näköinen, käytännöllisin ja mielenkiintoisin vuodenaika. Joka aamu verhoja avatessa iloitsee siitä, että taivas on kiehtovan harmaa. Jos aamulla paistaakin aurinko, se on hienoinen pettymys, koska aurinkoiset ja selkeät syyspäivät eivät missään nimessä ole yhtä hienoja kuin tummat ja tuuliset.
Työrupeamani alkaa kääntyä loppusuoralle, enää kolmisen viikkoa jäljellä. Vaikka välillä onkin ollut turhauttavaa, tässä vaiheessa koen, että olen ehkä saanut jotain aikaiseksikin. Nyt vain pitäisi hoitaa hommat kunnialla loppuun ilman suurempia möhläyksiä ja sitten palata taas opintojen pariin. Tämän viikon suurin haaste työn saralla on ehkä selviytyä huomisesta "syksyn kick off -päivästä", joka tarkoittaa retkeä Haikon kartanoon, jossa harrastamme sauvakävelyä ja frisbeegolfia. Aion varustautua iPodilla, hyvällä kirjalla ja toimivalla tekosyyllä kieltäytyä sauvakävelystä.
Kandintyöstäkin saadut pisteet oli viimein rekisteröity WebOodiin. 191 pistettä kolmen vuoden opiskelujen jälkeen näyttää ihan hyvältä. Jos voisi vaikka ottaa 1. periodin hieman hillitymmin...
Joka päivä tuntuu yhä enemmän siltä, että pian olisi pakko päästä käymään jossain ulkomailla. Kaipaan kaikkea matkustamiseen liittyvää. Lentokenttiä, hotelleja, junia, matkalippuja – kaikkea. Yritin viime viikolla varata lippuja Oasiksen Wembley Arenan konserttiin lokakuussa, mutta ne myytiin loppuun väläyksessä. Konserttimatkaa suunnitellessani ehdin kuitenkin katsella jo lentojakin: British Airwaysillä pääsisi lokakuussa Lontooseen ja takaisin vain n. €200:lla... Tekisi todella mieli lähteä.
Viime viikolla kummastusta aiheuttanut itsestään katoilevan blogipostauksen arvoitus on muuten ehkä ratkennut. Ainakin keksin omasta mielestäni aivan mahdollisen selityksen: postaus sisälsi linkin Oasiksen uuteen kappaleeseen, ja bändin levy-yhtiö on ehkä ohjeistanut Bloggeria poistamaan kaikki laittomia mp3:sia levittelevät blogikirjoitukset. En oikeastaan keksi mitään muuta pätevää syytä, koska kirjoituksia ei kyllä ikinä ennen ole kadonnut.
Vaikka latailen ja levittelenkin mp3:sia, on varsinaisen fyysisen levyn ostaminen silti edelleen erittäin tärkeää minulle. Jotkut levynhankintakerrat ovat todella ikimuistoisia, esimerkiksi eilinen. Lähdin kesken työpäivää Stupidoon kysymään The Verven uutta levyä. Stupidon ystävällinen myyjä kertoi, että Verven Forth tulee virallisesti myyntiin Suomessa vasta keskiviikkona, mutta kun mainitsin, että Stupidon omilla nettisivuilla kerrotaan sen olevan saatavilla jo maanantaina, myyjä soitti varastolle, jossa toinen stupidolainen oli juuri availemassa päivän saapuneita lähetyksiä. Pahvilaatikko sisälsi Vervenkin, ja sain sen lyhyen odottelun jälkeen mukaani. Tällainen on levyfanaatikolle erittäin mahtavaa, eikä digitaalisten tiedostojen lataaminen voi ikinä korvata moisia onnistuneita elämyksiä.
Forth on muuten erittäin hieno ja innostava levy. Kirjoitan ehkä arvostelua myöhemmin, mutta tässä vaiheessa voi sanoa ainakin sen, että Verve teki oikean ratkaisun riskeeratessaan 10 vuotta sitten syntyneen legendaarisen maineensa ja palatessaan uuden materiaalin kanssa.
Välillä huomaan itsessäni erittäin ärsyttäviä piirteitä. Sain viime viikolla eBaystä tilaamani kaksi hienoa rannekelloa (kuva 1, kuva 2) ja olen niihin todella tyytyväinen. Mutta hieman myös huolehdin siitä, että ne menevät varmaankin pian rikki, naarmuuntuvat, likaantuvat tai jollain muulla tavalla menettävät hienoutensa. Miksi edes ajattelen tällaista? Ei sen pitäisi olla mikään ongelma. Huolehdin aina ihan turhia... Pitäisi varmaan joutua leikkuupuimurionnettomuuteen ja katkaista kätensä, niin olisi jotain oikeaakin huolenaihetta. On vain niin vaikeaa löytää leikkuupuimuria kaupungista. Ehkä huomenna Haikossa..?
Monet asiat ärsyttävät minua. Tänään keksin taas yhden lisää: se on ärsyttävää, kun puhutaan sellaisella tahallaan huonolla aksentilla englantia. "Ai wos not drunk in tö viikend, tere wos nou älkohoul.", tms. Ja siis se, kun näin käydään keskusteluja, joissa kaksi tai useampi henkilö kaikki puhuvat tällä tavalla. Ei se ole hauskaa. Ylipäätään muutenkin on aika rasittavaa, että keskusteluun heitetään englanninkielisiä fraaseja, vaikka ne edes lausuttaisiinkin oikein. Täällä kuulee kaikenlaista.
Mitäs muuta vielä? Ainakin se, että Erlend Loen L on aivan loistava kirja. Jos kirjoittaisin itse kirjan, haluaisin sen olevan juuri L:n tyylinen. Sen tarina kertoo hauskalla ja vinksahtaneella tavalla oikeastaan kaikesta: sekä pienistä yksityiskohdista että suurista kokonaisuuksista.
Ja jos en ole sanonut tätä jo aiemmin, tämä on mielestäni ehkä (voiko sanoa "mielestäni ehkä"?) Monty Pythonin kaikkien aikojen paras sketsi, vaikka se onkin Lentävän sirkuksen viimeiseltä kaudelta, jolloin John Cleese ei enää ollut mukana. Goooorrnn...
Ai niin, ja sellaista vielä, että The Wombats tulee esiintymään Tavastialle 11.10. Liput maksavat €20 ja tulevat myyntiin Tikettiin ensi maanantaina. Kyseessä on ehdottomasti katsastamisen arvoinen bändi, sillä vaikka The Wombats ei olekaan mikään maailman omaperäisin yhtye, sillä on pari todella kovan luokan kappaletta ja livenä se on varmasti loistavan intensiivinen ja viihdyttävä yhtye.
Kun toissapäivänä näin tämän videonensimmäistä kertaa, se herätti minussa jostain syystä suurta raivoa. Miten jotain näin ärsyttävää voi olla olemassa? Miten joku voi olla noin tyhmä ja tehdä kaikki noin väärin ja äääääärrrrggghhhh?
Mutta eilen katsoin pätkän uudestaan ja toisella katsomisella se vaikutti ehkä hauskimmalta sketsiltä, jota ei ikinä ole tehty. Tai pelottavimmalta kauhuelokuvalta.
Vaikea sanoa, mikä tässä on parasta. Mediatutkijoille, sosiologeille ja psykologeille riittäisi tässä vartin klipissä työsarkaa varmasti moneksi vuodeksi.
Oasiksen uusi video kappaleeseen The Shock Of The Lightning on nähtävissä täällä niin kauan kuin linkki toimii.
Oasis ei ole ikinä ollut mikään maailman nerokkain videobändi (toisin kuin esim. Blur, Travis tai Radiohead), eikä The Shock Of The Lightning -videokaan tuo tähän poikkeusta. Meininki on kuitenkin mukavan retropsykedeelista hieman Monty Pythonin animaatiokollaasien hengessä.
Seuraava singlebiisi on huhujen mukaan Liamin Lennon-balladipastissi I'm Outta Time, jonka videota varten nuorempi Gallagher pulahti hyiseen jokeen keskellä Englannin maaseutua. Tätä saadaan siis luultavasti ihmetellä myöhemmin syksyllä... Mutta ei vielä mennä asioiden edelle!
Miksi Bloggerissa ei voi ottaa suoraan yhteyttä helpdeskiin? Jos postaus katoaa 2 kertaa, taustalla täytyy olla jo jotain todella mystistä... Pahoittelut taas kaikille kommentoijille. Mietin jo vakavasti siirtymistä jollekin toiselle alustalle, mutta sitten tuttu osoite menisi hukkaan. Mutta jos jollain on hyviä vinkkejä luotettavista (sellaisista, jotka eivät kadottele postauksia!) blogialustoista, ideoita otetaan vastaan (ei ehkä kuitenkaan tämän postauksen kommenteissa, koska ne katoavat huomenna kuitenkin). Eli blaa blaa blaa, tässä kolmannen kerran asioita, jotka kiinnostavat minua, mutta joiden kokeilemista pelkään, koska niissä saattaisi tavata todella rasittavia ihmisiä:
live-roolipelaaminen
politiikka
raksahommat
Onnela
HV Blogger, jos kadotat tämän vielä 3. kerran! Onneksi tämä ei ollut mikään kovin kovin tärkeä asia... Mutta onkohan jotain muutakin kadonnut ja en ole vain huomannut?
Tässä blogissa ei ole tainnut ihan vähään aikaan olla keskellä yötä aavistuksen verran sekalaisessa tilassa kirjoitettuja kirjoituksia. Joskus ennen sellaiset olivat oikeastaan koko blogin perusta. Se oli samaan aikaan sekä hyvä että huono asia.
Keväästä lähtien olen oikeastaan elänyt hyvinkin erilaista elämää, eikä yölässytyskirjoituksille ole ollut sen koommin aikaa kuin tarvettakaan. Mutta nyt siis ajattelin kirjoittaa jotain sellaista, koska on hieno yö ja koska minusta tuntuu siltä. (Näissä on myös se puoli, ettei näitä pitäisi ehkä lukea enää aamulla?)
Olin siis äsken vanhan kaverini kanssa ulkona. Se oli mukavaa. Puhuimme politiikasta, uskonnosta, taloudesta, Oasiksesta, hip hopista, työstä, Jatkosodasta ja kaikenlaisesta kiinnostavasta. Kaikesta hyvin asiantuntevasti ja mielipiteikkäästi, muttei liian syvällisesti tai kärkkäästi. On hyvä puhua asioista, vaikka keskustelun kumpikin osapuoli olisi samaa mieltä. Olen ennenkin sanonut, etteivät omat mielipiteeni valitettavasti ole kovinkaan kaukana Hesarin pääkirjoitusten yleisluontoisista pohdiskeluista, enkä nytkään oikeastaan oppinut mitään uutta, mutta jo olemassa olevienkin mielipiteiden toistaminen on jollain tapaa hyödyllistä.
Join Peronia. Siksi, koska se on kuulemma Paul Wellerin suosikkiolut. Olen siinäkin mielessä idiootti: jos poptähti, josta pidän, suosii jotain tiettyä tuotetta, olen altis pitämään siitä. Jos Paul Weller osaa säveltää hyviä kappaleita, niin kai hän osaa myös valita hyvän oluen, eikö niin? Ehkä. Ehkä ei. Tässä tapauksessa kyllä. Mutta ei siihen pitäisi aina luottaa, ei tietenkään.
Oikeastaan parasta koko illassa oli kyllä siirtyminen paikasta A paikkaan B ja takaisin paikasta B paikkaan A (tässä kaavassa "paikka A" on kotini). Mennessä oli käynnissä vuoden kovin myrsky: tuulen nopeus oli varmasti ainakin 20 metriä sekunnissa, palokunta oli katkaissut kadun ehkäistäkseen vanhan puun kaatumisen myrskyssä, sadepisarat lensivät vaakatasossa katulamppujen huojuvassa loisteessa ja vastaan ajanut mopoilija huusi kyytiläiselleen "Aaaaarrrrghhh!!!".
Takaisin tullessa sade oli lakannut ja tuuli oli yhä kova, mutta lämmin. Elokuun täysikuu loisti kirkkaana ja reippaasti heiluvat puunoksat näyttivät himmeässä valossa vehreämmiltä kuin koko kesänä. Ja samaan aikaan kuuntelin tietysti musiikkia iPodista. Ja päälläni oli hyvä takki. Ja tiesin, että vaikka heräänkin aamulla väsyneenä, herään tekemään jotain melko mukavaa. Katselin kadunvarteen pysäköityjä Bemareita ja olin täysin varma, että voisin halutessani vielä jokin päivä omistaa moisen. Miksi ei? Ei ole mitään estettä. Ja myöhemmin päivällä näen jälleen parhaan kaverini ja suosikki-ihmiseni.
Sellaiset yöt ovat siis hyviä. Ja etenkin elokuussa. Elokuu on kuukausista paras. Ja jääkaappini on pitkästä aikaa täynnä vispipuuroa. Löydän sen uudelleen ehkä kerran kolmessa vuodessa. Sitten syön sitä muutaman rasian ja kyllästyn taas. Samoin käy viilille. Edellinen viilikausi oli n. kolme vuotta sitten. Ehkä kohta alkaa uusi. Ei ehkä yhtä dramaattista kuin renessanssi tai vesimiehen aikakausi, mutta sellaista se on. Viilikausi.
Tähän olisi ehkä hyvä lopettaa. Nyt nukkumaan ja kuuntelemaan yösoittolistaa ja myrskytuulta. Huomenna klo 10.15 uusi Oasis YleX:ltä.
Huomiseen The Shock Of The Lightning -ensi-ilta-aamuun ei ole enää kuin muutama vaivainen tunti, mutta uutta Oasista on kuultavissa jo ennen sitäkin. Japanin iTunes-verkkokauppa oli laittanut uuden kappaleen Falling Down myyntiin jo nyt, ja voit kuulla sen ylläolevasta YouTube-ikkunasta.
Kyseessä on siis jo aiemmin esille pompanneen, Chemical Brothersin uudelleenmiksaaman kappaleen alkuperäinen versio, joka löytyy lokakuussa julkaistavalta albumilta Dig Out Your Soul. Ilman Chemical Brothersin biittejäkin Falling Downissa on rytmiä Oasis-kappaleeksi melko poikkeuksellisen paljon. The Beatlesin Tomorrow Never Knows on ollut taas kerran Noel Gallagherille selvä inspiraation lähde, mutta Falling Down on siitä kuin pehmeämpi ja melankolisempi versio. Myös edellisen albumin Part Of The Queue tulee lievästi mieleen.
Oasis-odotus siis kasvaa hetki hetkeltä tällaisten yllättävien ennakkokuulemisien myötä... ja todellinen Oasis-juhlapäivä on huomenna, kun ensimmäinen singlekappale soitetaan YleX:llä klo 10.15.
Upouusi Oasis-single The Shock Of The Lightning saapuu maailman radioaalloille tänä perjantaina 15.8.2008. YleX tekee todellisen Oasis-kulttuuriteon ja soittaa The Shock Of The Lightningin ensimmäistä kertaa ikinä klo 10:15. Kappaletta ei esitetä edes Englannin radiokanavilla tätä aikaisemmin!
Tästä se alkaa... Jokaisen Oasis-fanin on tänä perjantaina syytä virittäytyä YleX:n taajuudelle tai suunnata nettiselaimensa kohti kanavan verkkosivuja online-kuuntelua varten kello kymmenen kieppeillä aamupäivällä.
Perjantain ensiesitys avaa todellisen Oasis-syksyn, joka kulminoituu 6.10. Dig Out Your Soul -albumin julkaisuun ja samoihin aikoihin legendaarisen Liam & Patsy Recreation Clubin klubi-iltaan, jossa juhlistetaan Oasis-elämää, uutta Oasis-levyä ja LPRC:n 10-vuotisjuhlaa ennennäkemättömin menoin! Varatkaa siis lokakuun alkupuoli kalentereistanne vapaaksi Oasis-juhlintaa varten ja valmistautukaa tunnelmiin seuraamalla Liam & Patsy Recreation Clubin MySpace -sivua ja Facebook-ryhmää (jos suora linkki ei toimi, ryhmä löytyy Facebookin ryhmähausta hakusanoilla "liam", "patsy", "oasis", tms.).
Lueskelen yleensä bussissa 100-lehteä tai Metroa (jotka ovat muuten yhdistymässä ensi kuussa). Viime aikoina silmiini ovat pistäneet nuorille suunnatut ilmoitukset erilaisista hieman vaihtoehtoisemmista koulutuspaikoista.
Esimerkiksi Keski-Suomen Opisto mainostaa "erilaisena välivuotena" Rokkibreikkiä, joka "-- auttaa Sinua löytämään paikkasi musiikkimaailmassa" ja Helsingin Kristillinen Opisto puolestaan koulii nuoria mm. juontajan, "viihde-osaajan" ja toimittajan urille.
Opinto-ohjelmiin hakijoille luvataan siis päällisin puolin melko paljon: tule tänne, niin olet pian rocktähti / tv-suosikki / huipputoimittaja. Keski-Suomen Opiston Rokkibreikillä soitetaan rokkia, hengaillaan muiden rock-mielisten nuorten kanssa, lasketaan koskea, paistetaan makkaraa, järjestetään konsertteja ja kaikin tavoin valmistaudutaan onnistumaan elämässä rock-pohjalta. Kristillisessa opistossa juontajalinjan pääkouluttajana on Idols-spektaakkelia kipparoinut koko kansan suosikki Jani Toivola. Koululla on jopa "oma iistsii.fi -mediakanava", joten toimittajanaluillekin löytyy heti arvokas ilmaisuväylä. Tällaisesta kannattaa maksaa: vuoden Rokkibreikki kustantaa n. €3500 ja kristillinen juontajakoulutus €3200 – mutta mitäpä ei nuori ihmisenalku olisi valmis panostamaan tulevan julkkismenestyksensä eteen!
Tarvitaanko tällaisia kouluja todella? Eikö esimerkiksi tv-juontajia tule jo muullakin tavoin aivan riittävästi muutaman kanavan tarpeisiin? Miten iistsii.fi-mediakanavalle sisältöä tuottanut aloitteleva toimittaja pärjää kovassa kilpailussa? Olisiko Suomen rock-skene parempi, jos Lovex ja Uniklubikin olisivat roimien luontaisten taitojensa päälle saaneet vielä lisäoppia Rokkibreikillä?
Ei, vaan kaikki tämänkaltaiset suoraan-tähdeksi-hömppäkoulutukset ovat pelkkää p**kaa, joilla luodaan nuorille liian suuria unelmia, jotka sitten romuttuvat kohtalokkain seurauksin, kun tosimaailma iskee päälle.
Miten voin olla tästä niin varma? Katsokaa ylläolevaa kuvaa. Se on vuoden 2007/08 Rokkibreikkiläisten "Ryhmäyttämispäivästä". Eiköhän siitä selviä jo tarpeeksi.
Eilen ilmestyneessä NME:ssä haastatellaan muutaman sivun verran Noel Gallagheria. Vaikka olenkin varma, että Oasiksen pian ilmestyvä levy on musiikillisesti erinomainen, yksi parhaita puolia jokaisen uuden Oasis-julkaisun suhteen on se, että niiden myötä ilmestyy myös huippuviihdyttäviä ja naurattavia haastatteluja.
Tällä kertaa Noel tarinoi mm. Maroon 5:sta, Marilyn Mansonista ja muista Los Angelesin kummajaisista. Voit lukea haastattelun tästä:
Muita kuulemisen arvoisia Oasis-uutisia ovat se, että The Shock Of The Lightningin radioensiesitys tapahtuu ensi viikon perjantaina 15.8. myös Suomessa ja se, että lokakuun alussa Dig Out Your Soul -albumin kunniaksi järjestettävä seuraava Liam & Patsy Recreation Club -tapahtuma tulee sisältämään lukuisia sähköisen jännittäviä jymypaukkuja. Kannattaa siis seurata mediaa ja tätäkin blogia, kun syksyn Oasis-EKG alkaa tikata kiihtyvällä vauhdilla.
Vaikka kaupungissa puhalsikin eilen syksyisen viileä tuuli, omalta osaltani päivä oli täynnä läkähdyttävää sekasortoa.
Tarkoitus oli mennä illalla syömään ja elokuviin. Hyvin yksinkertainen ja yleensä erittäin toimiva suunnitelma siis. Mutta jostain syystä yksinkertaistenkin suunnitelmien toteuttaminen osoittautui eilen hyvin hankalaksi.
Keskuskadun italialainen La Famiglia on aiemmilla käynneillä ollut erittäin mukava ravintola: annokset ovat isoja ja maukkaita, palvelu on rentoa ja mukavaa ja ympäristö on rauhallinen ja miellyttävä.
Eilenkin itse ruoka oli erittäin hyvää (ja seura parasta mahdollista), mutta tarjoilijan kanssa oli ongelmia enemmän kuin tarpeeksi. Tilausten ottaminen kesti ikuisuuksia, vesi saapui pöytään vasta juuri ennen alkuruokaa ja leipä vasta juuri ennen pääruokaa, viinin väitettiin olevan loppu vaikkei se ollut, annokset meinasivat mennä vääriin pöytiin, laskua piti odottaa toinen ikuisuus... siis oikeastaan kaikki, mikä tarjoilijan hommissa voi mennä pieleen, meni pieleen.
En yleensä välitä pienistä mokista, varsinkaan jos niitä on vain vähän ja niistä esitetään pahoittelut, mutta eilinen illallinen oli jo sen tasoinen sekoilusuma, että jouduin pyytämään kyseistä tarjoilijaa hakemaan ravintolapäällikön pöytäämme. Tässäkin oli vaikeuksia, sillä ensialkuun tarjoilija vain toi pöytään standardi-palautelappusen ja kuulakärkikynän. Kun ilmaisin, etten ollut tähän oikein tyytyväinen vaan haluaisin nimenomaan keskustella johtotason kanssa kasvokkain, tarjoilija osoitti ylimalkaisesti kohti ravintolasalia ja käski minua itse etsimään ravintolapäällikön. Lopulta kuitenkin saimme paikalle kohteliaan esimiesnaisen joka esitti vilpittömät pahoittelut ja napsaisi laskusta puolet pois. Se oli mielestäni erittäin kohtuullista ja aion varmasti ruokailla La Famigliassa vielä uudelleenkin.
Mutta koska ruokailu oli näistä tapahtumista johtuen venynyt jonkin verran, jouduimme kipittämään Tennispalatsiin melko kovalla kiireellä. Pepsin-oston ja tuskallisen "epätuottoisan" vessakäynnin jälkeen (ongelmia aiheuttava yhdistelmä) huomasimme, että leffalippumme olivat itse asiassa Kinopalatsiin. Siis nopeasti taksiin Presidentti-hotellin edestä ja kahden korttelin ja €10:n matka Kaisaniemenkadulle. Ehdimme saliin juuri, kun valot pimenivät.
Yön Ritari oli kyllä ajatuksia herättävä, monipuolinen ja kiinnostava elokuva, mutta hyvin pitkä. Hollywood-elokuvien keskipituus tuntuu nykyään tosiaankin huitelevan kahden ja puolen tunnin paikkeilla... Yön Ritarissa oli erinomaisia elementtejä ja fiksu tarina, mutta silti pidin ehkä edellisestä Batman Begins -elokuvasta aavistuksen verran enemmän. Se oli hieman vähemmän mahtipontinen ja jotenkin "realistisempi".
MTV3 näytti viime sunnuntai-iltana (3.8.) Stefan Lindforsin ohjaaman Plup-lähdevedestä kertoneen tv-mainoksen, jonka pääosissa olivat Kuolemaa esittävä Jorma Uotinen ja jonkinlaista enkeliä näyttelevä tosi-tv-skeittari Bam Margera. Mainoksen taustamusiikkina oli HIM:in kappale ja se esitettiin televisiossa vain yhden ainoan kerran.
Suomessa tällainen tv-mainoksen etukäteishehkuttaminen on melko harvinaista, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa Super Bowl'in väliaikaspotteja pohditaan ja kritisoidaan jo viikkokausia ennen itse tapahtumaa. Täällä monet kyllä puhuvat mainoksista jälkikäteen, mutta vain harvoin ennen mainoksen esittämistä. Ja harvojenpa mainosten esitysaikoja kerrotaan sunnuntai-Hesarin etusivulla...
Lindfors taustajoukkoineen oli siis osannut nostaa odotukset huippukorkealle tasolle. Uusi kiinnostavan näköinen tuote, nimekäs ohjaaja, julkkisnäyttelijät, suosikkibändin musiikki ja kertaluontoinen esitys. Paperilla tämä kuulostaa melko varmalta menestyskonseptilta – mikä siis voisi mennä vikaan?
No, oikeastaan kaikki. Lähtien siitä että koko mainos oli melkoista roskaa ja sai itse tuotteen vaikuttamaan typerältä. Ensiksikin Uotinen ja Margera pelaavat hiekkarannalla ristinollaa – peliä, joka ei oikeasti käytännössä voi päättyä muuhun kuin tasatulokseen. Silti Margera on tekemässä voittosiirtoa, jolloin Uotinen sivaltaa viikatteellaan tämän kädet irti! Margera kuitenkin vippaa jalallaan pyöreän Plup-pullon ristinollataulukkoon voittorivinsä jatkoksi, jolloin Uotinen räjähtää! Eikä tässä vielä kaikki: Margera-enkeli ottaa skeittilautansa selästään ja lähtee surffaamaan pitkin sinisiä aaltoja! Samalla HIM jyskyttää koko ajan taustalla!
Puolentoista minuutin absurdin "taide"/actionpätkän jälkeen katsoja on ymmällään. Mitä oikein tapahtui? Miksi? Mitä tällä haluttiin sanoa? Miksi tästä oli toitotettu niin paljon etukäteen? Lopputuloksena oli täydellinen alisuoritus, joka johtui siitä, että Lindfors oli yrittänyt saada mainokseensa liikaa kaikkea. Lisäksi etenkin musiikkivalinta oli mielestäni täysin pielessä; HIM:in sliipattu hevi ei tukenut tarinan draamaa lainkaan.
Mutta ehkä tällainen tahallinen överifloppi olikin itseasiassa Lindforsin Plup-tiimin tarkoituksena. Ainakin aiheesta puhutaan. Täällä töissäkin eräs mainoksen nähnyt sai sen jälkeen puhistua: "V***u mitä p***aa... Pakko katsoa toi uudelleen!".
Totea itse ja vastaa kysymykseen "Ostaisitko lähdevettä näiltä miehiltä?":
Työkaverini sanoi äsken nukkuneensa viime yönä "kuin vauva". Pyysin häntä selventämään, mitä hän oikein tarkoittaa. Sitäkö, että hän vietti koko viime yön äänekkäästi itkien ja housuihinsa p**koen?
Tekstit
