Suhteellisen OK Suomi?

Suomen tämänhetkinen tila on viime aikoina noussut esille useassakin keskustelussa. Eräs ystäväni oli sitä mieltä, että Suomi on nykyisellään kuin sekoitus USA:ta ja Italiaa: ihmisiä ammuskellaan kaduilla ja junat kulkevat ja törmäilevät täysin holtittomasti. Vertaus oli kenties hieman kärjistetty, mutta ei missään nimessä mitenkään epätosi.

Asiat ovat viimeisten vuosien aikana liukuneet melko hullulle tolalle lähes huomaamatta. Julkisilla paikoilla tapahtuvat satunnaiset väkivallanteot alkavat olla jo melko yleisiä. Ensi kesän jälkeen maassa on luultavasti jo toinen perättäinen pääministeri, jota ei ole valittu tehtäväänsä alun perin vaaleilla. (Tuo pääministeri voi pahimmassa skenaariossa olla jopa Paavo Väyrynen.) Poliittisten päättäjien liepeillä toimivat, "maksulliseen arvovaikuttamiseen" toimintansa suuntaavat liike-elämän ja ammattiliittojen pelimestarit tahraavat järjestelmää korruptiolla. Hyvinvointivaltio on luhistumassa: tulevaisuudessa mm. väestön huoltosuhteen muutos, kysymys eläkkeiden riittävyydestä, koulutuspoliittiset asiat sekä terveydenhuollon kattavuus ja toimintakyky tulevat aiheuttamaan valtavia haasteita. Perinteinen teollisuus on kriisissä; matalampien kustannusten maat houkuttelevat tuotannon itselleen. Lakkohaluja on havaittavissa eri aloilla ja lakkoon on jo käytykin useissa kriittisissä tapauksissa, kuten Finnairilla. Kahden viime vuosikymmenen kansallinen ylpeys ja uudemman teollisuuden menestystekijä Nokia on menettämässä asemiaan matkapuhelinmarkkinoilla eikä "uusia nokioita" ole vielä toistaiseksi löydetty.

Toinen ystäväni vertasi tilannetta Kuubaan: kun sikarimaan vallankumous oli saatu suoritettua, jäätiin pysähtyneisyyden tilaan eikä yhteiskuntaa enää kehitetty. Saman voisi nähdä tapahtuneen Suomessa: sen jälkeen, kun hyvinvointivaltio saatiin "valmiiksi" kenties joskus 1980-luvulla, sitä ei ole enää kehitetty vaan sen on annettu hapertua nykyiseen tilaansa. Jossain vaiheessa on päätetty, että asiat ovat nyt tarpeeksi hyvin, ja sen jälkeen on suljettu silmät ja ristitty kädet.

Kesken tällaisen kotimaakritiikin kolmas ystäväni huomautti: "Ei pidä valittaa. Voimme kuitenkin olla tyytyväisiä, sillä monessa muussa maassa asiat ovat paljon huonommin." Ja juuri tämä onkin vikana: ei uskalleta kritisoida nykyistä tai vaatia parempaa, sillä nykytila on kuitenkin suhteellisen OK, jos sitä verrataan esimerkiksi sellaisiin maihin, jotka kärsivät nälänhädästä tai sodasta. Tämä vertaus voidaan totta kai aina tehdä, mutta siinä ei ole mitään järkeä. Se, että Sudanissa asiat ovat heikossa jamassa ei missään nimessä voi tarkoittaa sitä, ettei Suomessa voitaisi vaatia parempaa. Suhteellisuus ei tässä asiassa toimi. Juuri tällainen hyssyttely estää todellisen kehityksen ja rampauttaa kaiken keskinkertaiseksi mössöksi. Mitä jos esimerkiksi Kiinassa ei voitaisi vaatia vapaata tiedonvälitystä sen vuoksi, että kiinalaisilla kuitenkin on ruokaa syödäkseen, toisin kuin pohjoiskorealaisilla?

Olisi hyvä tunnustaa reilusti, että suomalaisessa yhteiskunnassa, politiikassa ja taloudessa on tällä hetkellä monenlaista vikaa. Se, miten tilanne olisi korjattavissa, on aivan toinen kysymys, mutta sitä kysymystä ei päästä edes esittämään, jos tyydytään siihen, että asiat ovat riittävän hyvin, kunhan kaikilla on katto pään päällä ja ruokaa lautasella. Sillä hymistelyn pitkittyessä ei välttämättä ole pian enää näitäkään.

"Happiness isn't relative, any more than suffering is. No one's going to feel grateful that his life isn't any worse."

- Martin Amis

Tweet