.jpg)
Parin viime viikon toistuvia teemoja ovat olleet mm. nukkuminen parvekkeen ovi auki, vadelma-banaani -smoothien syöminen rannalla aamupalaksi, Guardianin MM-futisliveblogin seuraaminen sekä romaanien ahmiminen.
Olen lukenut hyviä teoksia Roddy Doylelta (ns. Barrytown-trilogian tunnetuin osa on totta kai The Commitments, mutta tasapainoisimmin rakennettu ja hauskin The Van. Irlannin 1900-luvun historiaan keskittyvän The Last Roundup -sarjan tuore päätösosa The Dead Republic oli tälle trilogialle tasokas ja arvokas loppu, mutta ei tietenkään yltänyt klassikkosarjassa kamppailevan ykkösosa A Star Called Henryn korkeuksiin.), Hanif Kureishilta sekä aina varmalta Nick Hornbylta (Juliet, Nakedin aihepiiri oli hauska, mutta jostain syystä hornbyt vaikuttavat nykyisin vähän liian paljon elokuvasommitelmilta kuin romaaneilta).
Musiikissa olen jäänyt kiinni ex-Beta Band -solisti Steve Masonin uuteen levyyn Boys Outside ja etenkin sen nimikappaleeseen. Se sopii saumattomasti helteisten rantapäivien ja futismatsien jälkeisiin yöchillailuhetkiin. Aion kirjoittaa Boys Outside -levystä laajemman arvion myöhemmin. The Drumsin albumikin tuli vihdoin hankittua (en ollut jaksanut lähteä täältä rannoilta keskustaan ja levykauppoihin ennen tätä viikkoa), mutta sitä täytyy vielä vähän sulatella ja pohdiskella ennen kuin siitä uskaltaa sanoa sen varmemmin mitään.
Takaraivossa kolkuttelevat totta kai jo loman jälkeisetkin asiat... mutta jos sää jatkuu vielä ensi viikonkin näin täydellisenä, jatkan rannalla asumista.
Ja nyt jalkapalloa!
Tekstit
10 kommenttia:
Hienoja kirjoja! Luin Barrytown-trilogian ekaa kertaa 98-99, nyt on menossa uusintakierros. Last Roundupista olen lukenut vasta ekan osan.
Lomasäähän jatkuu vielä tämän viikon, mutta seuraavat kolme viikkoa on epäilemättä taas sateisempaa, kun olen itse lomalla...
Mikä sun suosikki on Barrytownista? Mun mielestä Commitments ja Snapper on ehkä vähän töksähteleviä, Vanissa on sulavin kaari.
Ja mitä mieltä olit A Star Called Henrystä? Mun mielestä esim. just Barrytowneja ja Henryä vertailemalla on upea huomata, miten paljon Doyle on kehittynyt kirjailijana. Henryn kaltaista kirjaa ei kukaan pystyisi kirjoittamaan ensimmäisenä teoksenaan.
Sekä Commitments että Snapper olivat hauskempia kuin muistinkaan, mutta Snapperista tykkäsin enemmän. Toivottavasti Van on vielä parempi! (Harmi kun en ehtinyt lukea sitä mm-kisojen aikana, olisi sopinut tunnelmiin.)
Henrystä sanomasi pitää varmasti paikkansa. Itselläni oli aluksi pieniä vaikeuksia suhtautua siihen ehkä nimenomaan siksi, että en ole tottunut lukemaan Doylelta niin rankkaa tekstiä vakavasta aiheesta, mutta kyllähän se hieno kirja oli. Niin no, onhan Doyle tietysti kirjoittanut vakavista aiheista ennenkin, kun miettii esim. jotain Paula Spencerin koettelemuksia, mutta ote on ollut kevyempi. Oli miten oli, jälkimmäinenkin trilogia pitää totta kai lukea kokonaan, ja kakkososa odottaakin jo hyllyssä (suomennettuna).
On se Liam kova. "Beady Eye on parempi kuin Oasis" -huitaisulla jopa Iltalehteen asti.
Hah, mmjoo-o. Toisaalta kesäotsikot on vähän mitä on. Viime viikollakin jomman kumman ip-lehden kannessa taisi olla jotain tyyliin "100 ratkaisematonta murhaa", tms. :-D
Mutta hyvää herättelyä totta kai joka tapauksessa. Tuskinpa Suomessa ihan kovin moni mattimeikäläinen oli Beady Eyesta ennen tätä kuullutkaan.
No, tavallaan uutisarvo ratkaisemattomien murhien määrän ja Liamin normiuhoamisen osalta on melko samalla tasolla. Silti, onhan se mielenkiintoista odotella, mitä veljekset saa tahoillaan aikaan. Jos oikein uskaltaisi toivoa, niin tietty verisen kilpailun merkeissä molemmat ylittäisivät itsensä.
Joo, toivottavasti Noel tekisi ylipäänsä edes jotain: tällä hetkellä ei ainakaan vaikuta olevan mitään kiirettä. Ja onhan sekin ihan ymmärrettävää.
Saisko jotain kommenttia Mercury-ehdokkaista? Mahdollisesti hiukan tylsästi veikkaisin xx:ää voittajaksi. Pääasia ettei käsittämättömään suosioon noussut Mumford voita köntsäfolkillaan. Juma että en olekaan vähään aikaan vihannut niin paljon, jo sen laulajan naamasta alkaen. Oon kyllä samaa mieltä NME:n juttujen kanssa siitä, että These New Puritansin unohtaminen listalta vaikuttaa mokalta. Se levy on taiteellisesti korkeatasoinen, mutta tarttumapintaakin löytyy sopivasti ja joka kuuntelulla lisää.
XX ansaitsisi voiton ainakin mun mielestä. Olin jo aikeissa lyödä niiden puolesta Elbow-tyylisesti vetoa, mutta kertoimet näyttää vähän turhan pieniltä.
Jostain syystä mulla on sellainen kutina, että Weller saattaisi yllättäen voittaa. Mercurya on harvoin annettu vanhemmalle artistille, usein ne menee aika tulokkaille, mutta jos nyt ois tällainen "uudistus" luvassa?
No ei yhtään haittaisi Wellerin voitto. Eikä tarvitsisi edes mistään elämäntyö-kokonaisansioista, vaan ihan yksinkertaisesti hyvän uuden levyn perusteella. Ukko on varsinkin uusimmalla ja sitä edellisellä kyllä modernisoitunut (heh) ihailtavasti.
Lähetä kommentti