30 kesäkuuta 2006

"Be careful what you wish for..."


"...'Cause it just might come true".

Minulle kävi juuri näin tällä viikolla. Toissapäivänä töissä pomo oli tekemässä koko loppukesän työvuorolistoja ja kysyi, olisiko minulla mitään toiveita. Sanoin, ettei suurempia vaatimuksia löydy, mutta että ennemmin minulle voisi laittaa "vähemmän" kuin "enemmän" töitä *vinkvink*.

No, tätenpä teen heinäkuussa n. 20-tuntista työviikkoa, ehkä n. kolmea päivää viikossa. Välillä tulee jopa viiden päivän vapaita!

Tätähän olin juuri toivonut, mutta toive toteutui vähän liiankin hyvin. Nyt kesä menee melkoiseksi kädestä suuhun elämiseksi: on kyllä tarpeeksi rahaa syödä kakkua ja aikaa maata auringossa, mutta se ei lämmitä enää talvella.

No ei se mitään, kyllä tapauksen +:at silti voittavat -:kset, vaikkakin vain melko täpärästi.

Ja tänään oli vielä ollut koko päivä keittiössä levy vahingossa päällä. Oli melkoisen kuuma, kun tulin kotiin. Hyvä, ettei mitään ollut palanut. (Voikohan pannua enää käyttää?)

Onneksi Magic Juanilla on sentään kuvassa melko über-blingit. :-)

29 kesäkuuta 2006

Materia = ilo (?)


Hieman hävettävää, että joku tavara voi tehdä ihmisen todella iloiseksi, mutta tänään kävi niin.

Olen koko kesän yrittänyt etsiä mm. eBaystä kuvassa näkyvän kaltaisia aurinkolaseja, joita Liam Gallagher käytti edellisen Oasis-kiertueen lähes jokaisessa konsertissa. Kyseisiä laseja on kyllä löytynyt, mutta hinnat ovat nousseet joka kerta todella korkeiksi ja niihin korkeisiin hintoihin lisättäisiin sitten vielä postikulut jostain kaukomailta.

Mutta tänään löysin lasit eräästä helsinkiläisestä tavaratalosta alle 1/4 alkuperäishinnan! Eli tuli hyvä mieli ja onnistunut olo kun sai tehtyä noin edullisen ja laadukkaan diilin.

Nyt vain pelkään, että ne menevät rikki ja naarmuuntuvat... (Ja totta puhuakseni ne eivät sovi minulle aivan yhtä hyvin kuin Liam Gallagherille - mutta mikä sitten sopisi? Liam on mielestäni viimeisen 12 vuoden aikana onnistunut ulkonäköasioissaan lähes täydellisellä prosentilla: melkein kaikki vaatteet näyttävät hänen päällään ylittämättömän tyylikkäiltä ja hänelle sopii lähes minkälainen tahansa hiusmalli.)

Syötävää tänään:
Ravintola Casa Mare - Casa Mare -pizza (savulohi, jokirapu, vuohenjuusto)

25 kesäkuuta 2006

The Cardigans - Explode



On ollut hieman vaikeaa jatkaa bloggausta niin kovin pitkän tauon jälkeen. Mutta ehkä tämä tästä vielä lähtee...

Nyt on nimittäin asiaa The Cardigansista. Cardigans on minulle aina ollut yksi niistä bändeistä, joilla on mielestäni monen monta huippubiisiä, mutta joilta en jostain syystä omista yhtään levyä. Kohta pitää varmaan kuitenkin muuttaa tämä tilanne, sillä viime viikolla kuulin Cardigansilta taas uuden (itse asiassa 8 vuotta vanhan) loistobiisin.

Kyseessä on kappale nimeltä Explode vuoden 1998 megahittilevyltä Gran Turismo (kyllä, bändi ilmeisesti nimesi levyn Playstation-ajopeli Gran Turismon mukaan ja siitä kertoo myös levyn ykköshitti My Favourite Game). Mutta nyt siis Explodesta: en osaa oikein sanoa, miksi se on niin loistava biisi. Jokin siinä vain koskettaa. Se on melankolinen, toiveikas, harras, cool ja tarttuva. Lisäksi pidän aina persoonattoman tuntuisista one-linereista kuten tämän kertosäkeessä oleva "...We will take care of it", joka kuulostaa samalla lohduttavalta ja uhkaavalta.

Lataapa Exploden alkuperäinen albumiversio tästä ja akustisesti rullaava live-versio Helsingistä (!) täältä!

Muuta:

En luullut, että Pepsi voisi mitenkään täydellisyydestään vielä parantua, mutta mieleeni juolahti osasyy, miksi se maistuu aina joskus ulkona paremmalta kuin kotona: sitruuna. Ja sitruunoita kotiin ostaessani huomasin, että ne ovat hävyttömän halpoja - kaksi kappaletta maksoi noin 40 senttiä! Siis drinkkivinkki: Pepsiä, jäitä, sitruunaviipale. Voittamaton.

Kampin K-kaupassa on muuten laitettu esille - ehkä Behnford'sin loistoa tavoitellen - amerikkalaisia "elintarvikkeita" sisältävä hylly! Hienoa! Sieltä löytyy mm. root beeriä ja hienoja BlueSky -teelimonadeja.

P.S. Kukaan muu kuin minä ei muuten ole näyttänyt pitävän Omareista hillolla. Miksiköhän? ;-)

21 kesäkuuta 2006

Kesä on ohi


No, eihän se kesä nyt todellisuudessa vielä ole ohi, mutta minulle se tavallaan on.

Vietin edellisen viikon Saksassa nauttien helteistä ja futistunnelmasta ja jatkoin samaa Suomessa tämän viikon kaksi ensimmäistä päivää.

Mutta nyt on edessä paluu töihin, eikä koko kesältä ole odotettavissa enää mitään hauskaa. Toivottavasti ehdin edes nähdä mahdollisimman paljon matseja - tänäänkin menee pari sivu suun kun työt loppuvat vasta 20.30!

Saksan-matkasta muutama pointti:

1) Blue1 ei enää tarjoile lennoillaan maksutonta välipalaa/ruokaa. Sinänsä erittäin OK, mutta lippujen hinnat eivät ole tarjoilun poistumisen myötä laskeneet ja uutta maksullista murkinaa voi ostaa (ilmeisesti toistaiseksi?) vain luottokortilla, eikä ollenkaan käteisellä tai edes VisaElectronilla!

2) Täytyy alkaa syödä enemmän bageleita. Sain Saksassa elämäni parhaan sellaisen.

3) Saksalaiset naiset eivät ole kovin kauniita.

4) Saksassa lähes jokainen autoilija on kiinnittänyt kulkupeliinsä pienen Saksan lipun, joka lepattaa tyylikkäästi tuulessa. Todella hienoa, lisää MM-kisatunnelmaa mahtavasti! Ja lisäksi monista ikkunoista ja parvekkeilta roikkuu Saksan lippuja.

5) Itä-Saksan maaseutu on todella kaunista ja siellä on kivoja puiden reunustamia mutkaisia pikkuteitä.

Lisäys klo 0:28
On se kesä ohi. Siis tänäänhän on varsinainen "juhannus" eli Kesäpäivänseisaus. Nyt on niin valoisaa kuin voi olla, ja tästä päivät lähtevät pimenemään. Ulkona on juuri nyt todella jännä tunnelma: on erittäin kuuma, mutta sellainen lämmin tuuli puhaltelee jo lehtiä kuin syksyä ennakoiden. Nyt voi jo alkaa miettiä syksyn juttuja. Hei hei, kesä!

Kuunneltavaa nyt:
Paul Weller - Brand New Start
Hurricane #1 - After Hours
Arctic Monkeys - Riot Van

12 kesäkuuta 2006

Omar + hillo + muuta


Keksin viikonloppuna, että Fazerin Omar-karkit maistuvat entistäkin herkukkaammilta, kun niiden päälle laittaa n. 0,5tl hilloa, esim. vadelmahilloa. Voi tuntua ensi alkuun hullulta, mutta kannattaa kokeilla!

Viikonloppuna sain myös ensi kertaa todella pitkään aikaan ajaa autoa. Autolla ajaminen on kyllä todella mukavaa! Keli oli hyvä, auto oli uusi ja reitti oli kaunis. Kiitos Martinalle auton lainaamisesta!

Sitten kirjasuositus: venäläisen Viktor Pelevin romaani Generation P oli erittäin hauska. Se kertoo mainosalalle hieman vahingossa ajautuvasta miehestä, joka työssään mm. sopeuttaa kansainvälisiä brändejä hieman venäläisemmiksi ja saa tietää suuren salaisuuden Duumasta. Kirja on siitä harvinainen venäläinen kirja, että sen hahmoilla on pääsääntöisesti vain yksi lempinimi - yleensähän venäläisten kirjojen lukemista haittaa se, ettei ikinä tiedä kenestä nyt oikein on kyse kun yhdellä hahmolla voi olla kolmekin eri nimeä.

Ja sitten vielä huomio Englannin albumilistasta: tällä viikolla oli kärjessä 5 uutuutta! Siis sijat 1-5 olivat kaikki uutuuksia! Älyttömän harvinaista. Listan sisällöstä sen verran, että on hieman surkuhupaisaa että Primal Scream saavuttaa 20-vuotisen uransa parhaimmat listasijoitukset tekemällä uransa varovaisinta ja tavanomaisinta musiikkia.

09 kesäkuuta 2006

Tänään se alkaa!


Vihdoinkin! Tänään Saksassa käynnistyy suurin ja paras urheilutapahtuma: jalkapallon MM-kisat!

Omat suosikkinijoukkueeni ovat:

Englanti - edellisestä ja ainoasta mestaruudesta 40 vuotta, koko maa menisi voitosta aivan sekaisin!

Serbia & Montenegro - vähän sellaisia räyhääjiä, aina sattuu ja tapahtuu

Argentiina - vedonlyönnin takia, nyt on iso potti kyseessä

Brasilia - todennäköinen voittaja, aina kiva katsella, koska pelaa niin taidokasta peliä

Ruotsi - naapurimaasta voisi Suomikin ottaa esimerkkiä: loistavia yksilöitä, tiukkaa joukkuepeliä ja mahtava futiskulttuuri

"Inhokkijoukkueitani" ovat lähes kaikki "pienet" Etelä-Amerikan ja Aasian maat. Onhan se nyt vähän epäreilua, että kisoissa pelaa mm. Saudi-Arabia, mutta Euroopasta jää laatujoukkueita kisojen ulkopuolelle karsintajärjestelmän takia!

Ja suosikkipelaajani on ehdottomasti Tsekin valtava kärkipelaaja Jan Koller. Mies on varmaan 3 metriä pitkä, mutta silti todella taitava pallon kanssa pienessäkin tilassa! Toivottavasti pitkään loukkaantuneena oleminen ei haittaa.

Kisojen ensimmäinen ottelu on Saksa - Costa Rica tänään illalla. Tästä se lähtee!

08 kesäkuuta 2006

"Oh, give us money..."


Huomasin eilen, että iPodillani on todella ironian tajua! Heti ensimmäinen biisi, jonka se töistä päästyäni soitti, oli The Smithsin Frankly, Mr. Shankly:




"Frankly, Mr. Shankly, this position I've held
It pays my way, and it corrodes my soul
I want to leave, you will not miss me
I want to go down in musical history"

"Frankly, Mr. Shankly, I'm a sickening wreck
I've got the 21st century breathing down my neck
I must move fast, you understand me
I want to go down in celluloid history, Mr. Shankly"

"But sometimes I'd feel more fulfilled
Making Christmas cards with the mentally ill"

No, ei se mitenkään paha työpäivä ollut, mutta sattuma oli aika hauska! Uskon edelleen, että iPodin sisällä asuu joku pieni ihminen, joka osaa valita ne oikeat biisit. Tästä voi muuten klikata ladatakseen live-version Frankly, Mr. Shanklystä elokuulta 1986 (lähdeblogi).

Työpäivä oli siis ihan OK, mutta palkkaa ei jäänyt käteen kuin ehkä puolesta päivästä: ruokatauolla kävin levykaupassa ja ostin Hard-Fin Stars Of CCTV:n ja Keanen Hopes And Fearsin. Eli hankin sittenkin Hard-Fi:n ennen Kaiser Chiefsiä, toisin kuin tässä ennustin. Ehkä jotain arvosteluja näistä levyistä myöhemmin... Tosin ylihuomenna alkaa jalkapallon MM-kisat, joten voi olla että löytyy jotain muuta tekemistä kuin kirjoitella blogiin!

Kuunneltavaa tänään:
Hard-Fi - Cash Machine
Hard-Fi - Hard To Beat

07 kesäkuuta 2006

El vendór telefón... tai jotain


Tänä aamuna sain melko piristävän herätyksen: espanjalaisen puhelinmyyjän soiton!

"'Allo, onko XXXXX paicalá? Hyyvä. [jotain][jotain] Fernandéz tässä. Onko Micro-bitii tuttu leh-tii? Se on tietoconeleh-tii!"

Siis miehellä oli aivan älyttömän vahva espanjalainen aksentti ja hän puhui valtavan nopeasti! Olikohan hän oikeasti espanjalaistaustainen vai onko tämä nyt joku puhelinmyyntifirmojen uusi tehokeino, että kokeillaan säväyttää asiakkaita?

En nyt tällä kertaa tilannut Micro-bitiiä, mutta soitto toimi ainakin todella hilpeänä päivän aloittajana! Onnea työhön, puhelinmyyjä Fernandéz!

Kuunneltavaa tänään:
Franz Ferdinand - The Fallen
Franz Ferdinand - Walk Away

05 kesäkuuta 2006

UK-listakatsaus


Gnarls Barkleyn uskomaton 9:n viikon putki Englannin singlelistan kärjessä päättyi tällä viikolla. Viikon alussa bändi ja levy-yhtiö itse "deletoivat" singlen, eli jälleenmyyjät eivät kuluneella viikolla voineet tilata sitä enää lisää. Crazyn listasija oli nyt #2.

Uudeksi ykköseksi nousi uusi laulajatar Sandi Thom kappaleellaan I Wish I Was A Punk Rocker. Biisi on varmasti herättänyt aiheellista huomiota esimerkiksi radiossa, koska siinä on todella poikkeavat soundit verrattuna muuhun listakamaan. Ensimmäisen säkeistön neiti Thom laulaa kokonaan ilman säestystä, ja siitä eteenpäinkin musiikillinen tausta laululle on hyvin minimaalinen. Hyvä kikka! Ainoa asia, joka kappaleessa pistää korvaan negatiivisessa mielessä, on kertosäkeessä esitetty toive "I wish I was a punk rocker with flowers in my hair". En ole aivan varma, mutta ainakaan alkuperäiset punkkarit tuskin käyttivät kukkia hiuksissaan. Mutta ehkä tämä "virhe" onkin tarkoituksellinen ja Sandi Thom haluaa luoda yhtenäisyyttä punk- ja hippi-alakulttuurien välille.

Gnarls Barkleyn Crazystä vielä sen verran, että mielestäni kappale tosiaan ansaitsi olla listaykkösenä 9 viikkoa ja olisi saanut olla vielä pitempäänkin, niin hyvä biisi on kyseessä! Hieman vaikea analysoida, mikä kappaleessa viehättää, mutta se on yksinkertaisesti sen verran hyvä ja monipuolinen sävellys todella hienosti esitettynä, että se tulee varmasti jäämään 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen klassikoksi.

Sandi Thom - I Wish I Was A Punk Rocker
lähde: http://eashfa.wordpress.com/2006/05/05/afraid-of-pop-sandi-thom-and-this-war-thing/

Gnarls Barkley - Crazy
lähde: http://balladofbob.blogspot.com/2006/03/glymskrattakollur.html

04 kesäkuuta 2006

Tapasin eilen...

Tapasin eilen eräällä klubilla Kaisaniemen K-kaupan myyjän, jota hehkutin tässä blogissa joskus huhtikuussa: http://pete2ndbest.blogspot.com/2006/04/kaksi-hymy.html

Myyjä oli vapaa-ajallakin mukava ja hymyili mahdollisesti jopa vielä kauniimmin kuin töissä. Kerroin hänelle, että olen kirjoittanut hänestä blogiini. Hän vaikutti ihan ilahtuneelta, mutta en ehtinyt jutella hänen kanssaan kovin pitkään eikä hän kyllä muistanut minua.

Jälkeenpäin mietittynä hassua oli se, että klubi jossa tapasin myyjäneidin sijaitsee vain noin 100 m hänen työpaikaltaan!

Kuunneltavaa tänään:
New Radicals - I Hope I Didn't Just Give Away The Ending
Athlete - Vehicles & Animals
Doves - Satellites

02 kesäkuuta 2006

Hauska mainos


Coca-Colan uusi MM-kisa-aiheinen TV-mainos on aika hauska! Siinä erilaiset "vihollisparit" kuulevat radiosta tai TV:stä, kun jalkapallo-ottelussa tehdään maali, ja alkavat syleilemään toisiaan. Yksi pari on esim. kuvassa näkyvä metsuri ja puu. Mutta hienointa mainoksessa on, että siinä on päässyt läpi ehkä pitkään aikaan rankin idea mainokseen (varsinkin Coca-Colan): yksi pari on vaimonsa vieressä makaava aviomies ja makuuhuoneen kaapista löytyvä vaimon rakastaja. Mies ja rakastajamies alkavat sitten halailemaan toisiaan maalin tullessa ja nainen katsoo vierestä ihmeissään! Aika kovaa kamaa, siis Coca-Cola tavallaan tekee huumoria aviorikoksesta - ja se toimii!

Mainoksen voi nähdä esim. täällä!

Ja Doherty sählää taas:


Tätä näköjään riittää... No, ainakin toistaiseksi jaksaa vielä seurata! http://www.nme.com/news/babyshambles/23225

Kuunneltavaa tänään



Tämänpäiväiset kuuntelusuositukset ovat albumeja.

The Beatles - Anthology 2: Kuuntelin tätä tasan 10-vuotta sitten, kun se ensiksi ilmestyi. Silloin Beatles oli minulle nimenomaan Anthology-levyjen Beatles. Eli kaikki biisit olivat jotain harjoitusversioita tai vaihtoehtoisia ottoja tms. Juuri tässä huomaa, miten loistavat kappaleet pystytään esittämään monella tapaa ja niiden hienous tulee esille, vaikka esim. tuotantoa ei ole kiillotettu aivan pilkulleen. Ja Anthology 2 on nimenomaan paras: se kattaa vuodet 1965-1967 eli parhauden. Beatles aloitti olemaan legendaarinen sinä päivänä kun se päätti lopettaa keikkailun ja keskittyä studiossa hääräilemiseen.

Ian Brown - Solarized: Ian Brownin vuoden 2004 albumi on mielestäni todella hieno, vaikka en oikein tiedä miksi. Eivät biisit niin kummoisia ole, mutta niissä on mielenkiintoiset soundit ja Ian laulaa ne niin coolisti. Ja ne ovat juuri sopivan mittaisia. Harvoin jaksan laittaa mitään levyä soimaan kahta kertaa peräkkäin, mutta tämän kohdalla olen tehnyt niin monesti. Suosikkikohta on se kun kappaleessa Upside Down tulee välisoiton jälkeen ihmeellinen fakta-osuus, jossa tilastoa lauletaan kiinnostavan melodian avulla: "7% own 84% of all the wealth on Earth..."!

Arctic Monkeys - Whatever People Say I Am, That's What I'm Not: Vuoden paras albumi kestää yhä käyttöä ja kulutusta, ja vain paranee ja muovautuu. MTV:n teksteissä levyn nimi on muuten "Whatever People Say I Am, That's What I Am" - juuri tätä Monkeysit varmaan tarkoittivatkin...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...