20 elokuuta 2006

Keskinkertaisuutta


Tänään päättyneistä kesätöistä vielä sen verran, että koko rupeamasta tosiaan jäi aika valju maku suuhun. Koko paikka oli todella keskinkertainen, oma työsuoritukseni oli keskinkertainen ja tein töitä sen verran vähänlaisesti, että palkkakin oli enemmän tai vähemmän keskinkertainen. Tuntuu kuin koko kesä olisi kulunut ilman mitään oikein järkevää tekemistä, järkevää lukemista, järkeviä keskusteluja. Tyhmennyin kesän aikana varmasti monta pistettä, jos Mensa tulisi testaamaan.

Lisäksi kyllästyin työssäni ihmisten tervehtimiseen sen verran pahanlaisesti, että tänään illalla ulkona käydessäni en tervehtinyt / esittäytynyt kavereitteni tyttökaverien kavereille, joita oli parissakin eri paikassa useampi kappale. Tuli hieman epäkohtelias olo, mutta jotenkin en vain nyt haluaisi tavata yhtään uusia ihmisiä.

Muutenkin olen ajatellut, että syksyn teema voisi olla konservatiivisuus: tekisin vain niitä asioita joista pidän, menisin vain niihin paikkoihin joista pidän ja tapaisin vain sellaisia ihmisiä joista pidän. Tämä tietysti sulkee pois monia mahdollisesti mielenkiintoisia tilaisuuksia, mutta säästää hermoja, aikaa ja rahaa.

Edellämainitun tavoitteen onnistumisessa saattaa auttaa tänään hankkimani The Complete Monty Python's Flying Circus -DVD-boksi. 16 levyä Pythonia! Ajattelin, että sen katsomiseen menee vähintään kuukausi.

Miksi tämän postauksen kuvassa ovat Iso H ja Andu? No siksi, että kävimme tänä iltana kavereitteni kanssa Andun (osa?)omistamassa Vinyl-baarissa. Menimme sinne hieman huumorimielellä siksi, että Andu on ollut mukana tekemässä yhtä viime vuosien... ei, yhtä koko historian käsittämättömimmistä musiikkiesityksistä; Kapasiteettiyksikön Susijengiä. Lue Susijengin sanat tästä. Ajattelimme siis mennä Andun baariin kysymään mieheltä itseltään "Hei paljo bisse o?". Andu tosiaan itse oli paikalla keräilemässä pöydistä tyhjiä laseja ja kaatamassa sampanjaa ystävilleen. Mutta Vinyl oli kaikesta (Andusta?) huolimatta oikeastaan aika tyylikäs paikka: sen drinkkilistat olivat vinyylisinglen muotoisia ja siellä soitettiin tyylitajuista musiikkia. Lisäksi drinkit olivat erikoisia ja hyvän makuisia, yksi kaverini tilaama drinkki maistui lievästi rieskalta (!?).

Ja kuitataan vielä Andun ja kavereiden neroudella, ote Susijengi-biisistä:

"Moni on uhonnu, mut ei oo päässy veke baarista,
Traagista, mut toisaalta vaan maallista,
Toiset on saalistajii, ja loput niitten saalista
Lammas jää kiinni, jos suden vaatteit käyttää,
Onneks en oo niin tyhmä ku, miltä sä näytät"

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

toi susijengi biisi on jotain siis aivan kaameeta... osaatko kertoa mulle sen sanoman?

Anonyymi kirjoitti...

sehän kuulostaa ihan oasikselta suomeksi.

Pete P. kirjoitti...

Huh huh :-)
Ja heh heh

En osaa kertoa sanomaa, se on niin mystinen. En tajuu, ei oo hajuu.

Kamo-Andu.

Oasiskin kuulostaisi suomeksi järkevämmältä, ja se on jo paljon sanottu.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...