Viime vuosikymmenellä Oasis hallitsi maailmaa. Noel Gallagheria pidetiin kiistattomasti sukupolvensa lahjakkaimpana lauluntekijänä ja Liam Gallagher täytti roolinsa klassisena rock-tähtenä riehumalla, rähjäämällä ja sekoilemalla itsensä otsikoihin ympäri maailmaa.Tämä vuosikymmen on ollut Manchesterin legendoille vaikeampaa. Jättisuuri menestys koversi Gallagherin veljesten musiikillista motivaatiota ja Oasiksesta uhkasi tulla vanhoilla meriiteillään ratsastava nostalgiabändi, joka kerran kolmessa vuodessa julkaisee uuden albumin, joka on "ihan kiva", mutta pääasiassa vain tekosyy päästä uudelle maailmankiertueelle rahastamaan muinaisilla hiteillä.
Uusi albumi Dig Out Your Soul kuitenkin muuttaa kaiken tämän ja nostaa Oasiksen jälleen parhaaseen ykkösluokkaan, uudistuneena, fokusoituneena ja virkeänä. On jo muodostunut melkoiseksi kliseeksi sanoa uudesta Oasis-levystä, että se on paras sitten (What's The Story) Morning Glory?:n, mutta tällä kertaa väittämä on kiistatta totta. Dig Out Your Soul on ensimmäinen selvä kehitysaskel Oasiksen musiikissa yli vuosikymmeneen ja juuri sen takia luonteva seuraaja bändin kahdelle ensimmäiselle klassikkoalbumille.
Millä tavoin Dig Out Your Soul sitten on erilainen verrattuna muihin tämän vuosituhannen Oasis-albumeihin? Ensiksikin, se on tiukempi kokonaisuus. Kolmen vartin mittainen levy virtaa kiehtovan energisesti alusta loppuun kompastumatta kertaakaan heikkoihin täytebiiseihin, sillä sellaisia ei tällä levyllä ole. Levyn avaavan Bag It Upin jyräävästä nostatuksesta levyn päättävän Soldier Onin hypnoottisen rauhoittavaan soljuvuuteen, Dig Out Your Soul on täyttä tavaraa. Kappalejärjestys on suunniteltu hyvin tasapainoisesti niin, että Noelin nopeatempoiset sävellykset nostavat levyn ensimmäisen puoliskon hurjaan lentoon, Liamin kaunis ja tunteellinen balladi (levyn ainoa hidas kappale - myös uutta Oasikselta!) I'm Outta Time toimii selkeänä puolimatkan krouvina ja levyn toinen puolisko sukeltaa groovaavampaan ja psykedeelisempään maisemaan.
Niin, toinen uudistus Dig Out Your Soulissa on se, että se on hyvin rytmikäs ja notkea levy. Tällaista ei ole Oasikselta osattu odottaa! Bändin The Stone Roses -ihannointi tulee viimeinkin näkyviin (tietenkin Oasis-prisman läpi suodatettuna) jättimäisellä bassokuviolla varustetussa, kitarattomassa (taas Oasis-uutuus: kappale ilman kitaroita!) To Be Where There's Lifessa, joka on myös yksi levyn kohokohdista ja joka tarttuu mieleen heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Dig Out Your Soulin toinen puolisko sisältää myös Noelin säröisesti laulaman, huuruisen ja vangitsevan kappaleen (Get Off Your) High Horse Lady ja painostavan, mutta silti kauniin Falling Downin, jossa Noel laulaa paremmin kuin ehkä koskaan ennen.
Aivan ennen levyn loppua tapahtuu pienen pieni notkahdus. Liamin Ain' t Got Nothing on mukavan reipas rock-kappale, mutta sävellyksenä varsin yksinkertainen, ja basisti Andy Bellin The Nature Of Reality on miellyttävän Beatles-mainen, mutta hieman junnaava. Täyslaadukkaille raiteilleen albumi palaa taas päätösbiisissä Soldier On, jossa Liamin kaiutettu laulu ja Noelin soittama haikea melodica luovat levylle oivan painokkaan päätöksen.
Tavallaan Dig Out Your Soul on siis jopa vuoden kovin yllättäjä: tuskinpa kukaan odotti Oasikselta aivan oikeasti erinomaista levyä! Dig Out Your Soul ei kalpene bändin vanhojen klassikkojen rinnalla, vaan esimerkiksi Bag It Up ja oma suosikkini The Turning voisivat hyvinkin puolustaa paikkaansa jopa Definitely Maybella raakoine laulusuorituksineen ja itsevarman tarttuvine kertosäkeineen. Dig Out Your Soul on ehdottomasti vuoden paras kitararocklevy, vahva paluu Oasikselta ja selkeä ojennus kaiken maailman JET:eille, Kasabianeille ja Mando Diaoille siitä, miten tämän tyylin musiikkia parhaimmillaan pitäisi tehdä. Gallagherit ovat aina olleet tässä maailman parhaita, mutta viime vuosina lopullinen palo ja tunne ovat olleet kateissa. Dig Out Your Soul palauttaa ne kirkkaasti ja todistaa, että Oasis on 2000-luvullakin kykenevä tekemään uransa parasta musiikkia.
Arvio: 4/5
Kuuntele YouTubesta: The Turning, I'm Outta Time, Falling Down
Tekstit
8 kommenttia:
Voi voi minkä meni oasis vääntämään. Jotenkin tuntuu että A.Bell ja Gem ovat vetämässä vessasta alas kaikkea sitä mitä Oasis sai aikaan 3-5 ekalla levyllään! Vaikka kaikki tuntuvat olevan (taas kerran) sitä mieltä että nyt on paras levy siten WTSMG. Standing on.. pesee tämän paskan 100-0. Vanhaan hyvään aikaa pystyi käydä ostamassa Oasiksen uuden levyn ja kutosen bisseä, siten mennä himaan kuuntelemaan hurmoksessa levyä. Nyt bändi alkaa kuulostaa(levyn kansia myöten) fucking studenteilta!
Kirjoitit että bändi halusi aiemmin päästä kiertueelle soittamaan vanhoja biisejä, tämän levyn jälkeen se on jopa toivottavaa, koska nämä ei livenä voi toimia!
Kai se on aika paatuneimmankin fanin tunnustaa että ohi on. Rollareilla on edes sen verran munaa että ne käy vaan kiertuilla(okei laittaahan ne levynkin ulos, mutta vitsillä)! Jopa se DVD mikä tuli mukana on paska! Ja se video on naurettava! Perkele 90-luku takas!
Mä oon todella iloinen siitä, että sä et pidä tästä. Se osoittaa, että tää on hyvä levy.
Mitä vitun väliä jos kaikki 90-luku nostalgikot alkaa vihata. Tää on UUTTA, ja sun kaltaiset sietääkin tippua pois menosta. Just vanhojen fanien miellyttäminen on hidastellut Oasista viime vuosina.
Oasis on Be Here Now'n jälkeen polkenut täysin paikoillaan, mutta Dig Out Your Soul karistaa viimeinkin vanhat pölyt ja suuntaa uuteen.
Siinä oot oikeassa, että SOTSOG ei ehkä tuota kovaa nautintoa muuten kuin bissepöhnässä, mutta Dig Out Your Soul on levy, jota haluaa kuunnella ihan missä tilanteessa tahansa.
Onneksi sun laisille ihmisille on ne JET:it ja Kaiser Chiefsit.
Kai kuitenkin ymmärrät kontrastin mikä tässä mättää? Jos ostat kaupasta bisseä niin kyllä sen pitäs olla bisseä?! Noel itse sanonut että oasiksen pitää kuulostaa oasikselta eikä J.M.Jarrelta!
Sitten homma vasta meneekin kusetuksen puolelle että tän jälkeen lähetään keikoille laulattamaan jengiä supersonicilla ja muilla sen ajan biiseillä millä nimenomaan "tasiteltiin" tälläistä tekotaiteellista paskaa vastaan!
Sitä paitsi esim U2 onnistuu kuulostamaan itseltään vaikka levyjä on takana 20! Eli ei se mahdotonta ole!
Mutta ihan tosissaan, toi tuottaja Sardy on ihan hanurista! tommoiset ihme kaiut ja muutenkin täyttää noi biisit kaikenmaailma lennonin puheilla jne. surkeeta kuin Metallican st.anger.
Oasis on/oli paras yhteislaulujen ja isojen stadikoiden yhtye niillä aiemmilla tuotoksillaan, nyt se perintö vedetään vessasta ja kovaa, se tässä syö miestä.
Uskomattoman vääriä mielipiteitä kommentoijalta. Kai tämäkin sitten oli odotettavissa. Kuten Pete totesi, kertoo varmasti pelkästään siitä, että bändi on nyt onnistunut luomaan oikeasti uutta. Korotan muuten panoksia vielä sen verran, että Peten arvostelussa hienoista kritiikkiä saaneet raidat 9 ja 10:kin kyllä aukenevat taatusti soittokertojen myötä. Ne on helkkarin hyvää rokkia kumpikin. Niin, ja liikaa ei voi korostaa sitä, miten koko levy tuntuu saumattomalta kokonaisteokselta monipuolisuudestaan huolimatta.
Anonyymi #2, olen täysin samaa mieltä. Kiitos!
Toki eriävätkin mielipiteet hyväksytään, ja kiistelen mieluusti.
Anonyymi #1, puhut itsesi pussiin. Jos tarkastelet esim. U2:ta, ne on 25-vuotisella urallaan onnistunut hienosti uudistumisessa. Esim. hyppäys Rattle And Humista Achtung Babyyn oli soundillisesti iso, mutta hienot U2-melodiat ja -tunteet säilyivät yhä musiikissa. Eli onnistunutta.
Samalla tapaa Oasis on nyt uudistumassa. Tosin ei yhtä rajusti. Dig Out Your Soul ei todellakaan ole mitenkään kokeellinen levy, ei pätkääkään vaikeasti avautuva tai (teko)taiteellinen.
Kyllä ne vahvat Oasis-yhteislauluelementit on siellä, ja selvästikin näkyvissä, esim. The Turningin kertosäe varmasti räjäyttää stadionin kuin stadionin. Nyt vanhaa Oasis-meininkiä on vain viety piirun verran rohkeampaan suuntaan, ja ennen kaikkea ne vanhat hienot elementit (tarttuvat melodiat, asenteellinen meno) on teroitettu pistävämmiksi kuin moneen moneen vuoteen.
Bottom line on mun mielestä se, että Dig Out Your Soul on 4:ää edellistä Oasis-levyä parempi yksinkertaisesti siksi, että siinä on parempia biisejä.
Nimenomaan, Oasis kuulostaa edelleen vain ja ainoastaan Oasikselta. Ei missään tapauksessa voi puhua mullistuksesta kuten vaikkapa OK Computer – Kid A. Silti juuri monen "fookin' studentin" toivoisin kuulevan uuden levyn, sillä se on mielestäni melkoinen tasonkorotus taiteellisessa mielessä. Mutta mikä tärkeintä, se "taiteellisuus" ei lyö vähääkään korville sitä rokkaamisen riemua, jota vain Oasis pystyy tarjoamaan.
Hahhaa :-D
Oasiksen levyn suhteen olen täysin puolueeton ku en ole sitä kuullu, mutta on hauska lukea ku joku uskaltaa nousta Peteä vastaan :-D Harmi, että levy oli hyvä bloginpitäjän mielestä, olis ollut jotenki koomisempaa lukea semmonen pettynyt kahen tähden arvostelu täältä... :-)
t. Anonyymi #3?
Joo siis totta kai tällaisen blogin ongelma on se, että en useinkaan varmaan arvostele (/osta!) sellaisia levyjä, joista en pidä yhtään.
Mutta ei se mahdontontakaan ole. Jos tää blogi olisi ollut käynnissä jo 2002, Oasisken Heathen Chemistry olisi varmaan saanut sen 2 tähteä.
Ja mitä tulee "vastaan nousemiseen", itse ainakin pidän tosi paljon siitä, että vaihdetaan mielipiteitä, joskus vaikka vähän kovemmillakin äänenpainoilla. :-)
Lähetä kommentti