23 marraskuuta 2009

Google Chrome OS



Olen käyttänyt Googlen Chrome-nettiselainta jo kesästä lähtien ja se on mielestäni yksinkertaisesti paras verkkoselain. Ennen kaikkea se on kevyin, eli se käynnistyy nopeasti, pysyy toiminnassa eikä lataile turhia, aikaa vieviä osia. Lisäksi sen valikot ovat hyvin intuitiiviset: jo parikin kertaa olen löytänyt siitä ominaisuuden toivomalla "olisipa hienoa, jos näin voisi tehdä", kokeilemalla tehdä niin, ja havaitsemalla, että niin voi todellakin tehdä!

Chrome-selaimen suhteen Google on käyttänyt uutta suunnittelufilosofiaansa, jota se on soveltanut myös syksyllä julkistettuun Google Wave -viestijärjestelmäänsä: Chromen taustalla oli idea "Mitä jos verkkoselain keksittäisiin nyt täysin alusta?" ja Waven filosofiana oli sama täysin puhtaalta pöydältä aloittaminen, mutta sähköpostille. Kun Google on nyt enemmän tai vähemmän onnistunut keksimään nettiselaimen ja sähköpostin uudestaan, yhtiö ottaa seuraavan askeleen: mitä jos käyttöjärjestelmä keksittäisiin nyt täysin alusta? Tuloksena on yllä esiteltävä Chrome OS: käyttöjärjestelmä, jossa ei ole juuri mitään muuta kuin internet-yhteys. Tämä on sinänsä loogista, sillä kuten videossakin sanotaan, suurin osa ainakin kotikäyttäjistä tarvitsee koneeltaan vain nettiä varmasti 95% kaikesta tietokoneenkäyttöajastaan. Miksi siis sisällyttää järjestelmään kaikkea ylimääräistä ja epäolennaista, kun ainoastaan verkolla on väliä?

Chrome OS saattaa mullistaa etenkin miniläppäreiden maailman, kun se julkistetaan joskus ensi vuoden lopulla. Ainakaan itse en välttämättä hankkisi jotain toista käyttöjärjestelmää käyttävää minikonetta ennen kuin pääsen näkemään, millainen Chrome OS tulee olemaan. Tietysti asiaan liittyy vielä monia epäkohtiakin (esim. mitä jos haluaisi käyttää läppäriään paikassa, jossa ei ole nettiyhteyttä?), mutta täytyy silti ihastella Googlen ennakkoluulotonta ideoiden dekonstruoimista. Seuraava trendi tietotekniikassa vaikuttaa olevan nimenomaan täysi nettipohjaisuus: esim. Spotify'hän toimii juuri samalla periaatteella, jossa kaikki sisältö on verkossa eikä käyttäjän itsensä koneella.

4 kommenttia:

dpst kirjoitti...

Vaikuttaa aika hyvältä ja onhan tossa hyvä periaate, mutta todellakin hämmästyttää, että miten homma toimii ilman nettiä? Saakohan tossa silti lataa tiettyjä sovelluksia siihen, jotka toimii jotenkin myös offline-tilassa. Kyllä tämä soveltuu parhainten niille jotka omistaa mokkulan, joten netti on aina mukana, muutenhan toi ei oikeen toimi, ellei sitten liiku vain paikoissa joissa on wlan. Tai käytä kännykkää wlanina joikuspotin avulla. Silti mua kiinnostaa enemmän noi applen jutut, mutta saa nähdä miten homma pelaa.

Latasin nyt itsekkin koneelle ton Google Chromen alkoi toi firefox nyppimään. Vaikka siihen saakin hyviä lisäosia. PS. Mun blogioperaatio on alkanut taas vähän junnaamaan paikoilleen, täytyy nyt viikonlopuna alkaa vääntämään blogia kunnolla.

Pete P. kirjoitti...

Uutta teknologiaa tulee joka tuutista: tässä israelilainen (!) kännykkä, joka vaikuttaa aika jännältä...

Unknown kirjoitti...

Itse olen ajatellut joskus aikoinaan aivan samaa mitä googlen jätkät. Vois hakeutua sinne töihi.

Ja veikkaan et tulevaisuudessa meillä ei ole edes mitään kovalevyjä, vaan kaikki meidän tiedostot, pelit, kuvat laitetaan suoraan jonnekki palvelemille. Sit otetaan mikä tietokone tahansa ja logataan sisään. Ja nettiyhteydet olis vaan niin nopeat et omien tiedostojen ja ohjelmien selaaminen ois kuin omaa konetta näpräis, mutta itseasiassa ne on fyysisesti tallennettu jossain aivan muualla. Eli siis tietokoneet ois vaan päätteitä suurelle netille ja ois sit aivan sama jos käytät omaa konettasi tai jonkun muun. Tää on mun ennustus!

Pete P. kirjoitti...

Niinpä, se on juuri tämä "cloud"-ajattelu. Se on vauhdissa jo nyt, ja ihan varmasti kuten ennustit, jossain vaiheessa suurin piirtein kaikki tulee olemaan järjestetty juuri niin.

Mun mielestä on tosi siistiä, että mm. nettiä yritetään nyt keksiä vähän uudestaan, koska jotkut 15 vuotta vanhat kaavat mitkä vieläkin hallitsee verkon käyttöä, alkaa olla nyt jo ihan vanhentuneita.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...