Kaikki tietävät, miten hyvä Kent voi olla. Täsmälleen oikeaan hetkeen ja paikkaan osuessaan ruotsalaisbändin surumielinen ja mahtipontinen musiikki on parempaa kuin lähes mikään muu. Toisaalta taas väärässä hetkessä ja paikassa Kentin musiikki on ikävystyttävän tasapaksua varman päälle pelaamista. Viileä sunnuntai-ilta pasilalaisessa jäähallissa ei ollut tällä kertaa Kentille täysin oikea, mutta ei onneksi aivan täysin vääräkään aika ja paikka.Kent vei 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun hittilevyillään kitara-anthem -soundinsa loogiseen huippuunsa asti. Viisaana vetona bändi uudistui vuoden 2007 Tillbaka till samtiden -albumillaan elektronisempaan suuntaan ja jatkoi tätä linjaa viime vuoden Röd-levyllä. Tuoreimman kiertueensa areenakeikkojen suhteen Kent tuntuu kuitenkin ottaneen taas askelen takaisin päin kitaravetoisempaan ja yleisön enemmistöä todennäköisesti paremmin miellyttävään tyyliin. Konsertin aloittaneen Taxmannen-kappaleen konesurinan jälkeen keikka karkasi pitkäksi aikaa vanhojen keskitempoisten kitaravallibiisien vyörytykseen: Palace & Main, Socker, Vinter02 ja muut ovat kyllä oikein hienoja biisejä, mutta "uuden" Kentin repertuaarissa ne kuulostivat tänään jotenkin tyhjänpäiväisiltä ja tarpeettomilta.
Reippaammalla otteella ja tiiviimmällä energialla esitetyt elektronisemmat kappaleet olivat puolestaan paljon parempia: uuden levyn Idioter oli mukavan rytmikäs, viime albumin singlehitti Ingenting suorastaan riehakas ja Punks Jump Up -remixistä sovituksensa napannut Vy från ett luftslott hauska ja reipas. Vanhoista kappaleista klassisen tanssittava Musik Non Stop ja reilusti nopeutettuna soitettu Dom Andra olivat ehdottomasti parhaita vetoja. Encoressa palattiin taas ennalta-arvattavalle linjalle ja sinällään hyvin komea Mannen i den vita hatten (16 år senare) oli tänä iltana jonkinlaista pakkopullaa.
Show-ominaisuuksiltaan keikka oli keskitasoa. Joakim Berg piti yhteyttä yleisöön melko kliseisesti elehtimällä toivovansa kättentaputuksia eri puolilta salia ja taustascreenillä esitetyt tunnelmavideot muistuttivat lähinnä Windows95:n näytönsäästäjistä. Kentin vakiokokoonpanoa täydentäneet lisäkitaristi ja -kosketinsoittaja vaikuttivat paatuneilta studioammattilaisilta, jotka hoitivat hommansa asiallisesti mutta ilman minkäänlaista extrapanosta. (Tämä on muuten usean muunkin yhtyeen ongelma: bändin kanssa soittavat lisämuusikot vaikuttavat yleensä kuukausipalkalla työskenteleviltä kaverin sedän sulkapallokerholaisilta eivätkä rocktähdiltä, mikä hieman vesittää kokonaiskuvaa.) Varsinaisen setin päättäneet tulisuihkut olivat yllättävän tyylikkäät ja encoren lopussa leijaillut punainen paperisilppu kieltämättä hyvännäköistä.
Tällä hetkellä Kentin ongelma on siinä, että bändi ei ole millään tavalla haastajan asemassa. Edellisellä kiertueella sen elektro-suuntaus oli vielä niin uutta, että sen täytyi taistella nälkäisenä vakuuttaakseen yleisönsä uuden tyylin toimivuudesta. Kun tuo tehtävä on nyt tullut suoritetuksi, bändin on taas palannut huojuttamattomaan valta-asemaansa, jossa sen toimiin hiipii reilu annos itsetyytyväisyyttä ja siitä seuraavaa laiskuutta. Tämänkertainen Helsingin-konsertti oli takuutehokas suoritus, joka varmasti miellytti vanhoja Kent-faneja, mutta joka ei tarjonnut lainkaan haastetta tai yllätyksiä. Kent on rockin Ikea.
kuva Flickr-käyttäjältä Aku's wanderings
Tekstit
6 kommenttia:
Parempi, analyyttisempi ja rehellisempi arvostelu kun Hesarissa (tai muussa mediassa).
En tiennytkään, että sinäkin suuntasit keikalle. Harmi, olisin muuten kutsunut Vallilaan etkoille.
/f
Mitä mieltä itse olit? Et myöskään ihan täysin vakuuttunut?
Olin positiivisesti yllättynyt: uusi levy ei ole oikein kolahtanut, mutta keikalla biisit toimivat yllättävän hyvin.
Taiteen (ja erityisesti keikkojen) arvottamisessa on vaikea erottaa omaa subjektiivista kokemusta ja taiteen laatua. Sanotaan, että lavan edessä oli hyvä meininki ja minulla oli aidosti kivaa, vaikka joku voi (ehkä perustellustikin sanoa), ettei bändi täyttänyt koko pontentiaaliaan.
/f
Se on kyllä totta: etenkin isoilla areenoilla on oikeastaan samaan aikaan aina käynnissä useampi eri keikka. Eturivissä kokemus on erilainen kuin kauempana kentällä tai katsomossa. Juju näyttääkin olevan juuri siinä, että parhaat yhtyeet kykenee ulottamaan karismansa vähän eturiviä pidemmällekin.
Omalta kohdaltani mietin lievän pettymyksen johtuneen ehkä siitä, että edellinen Kent-keikka syksyllä 2007 Kulttuuritalolla oli yksi kaikkien aikojen parhaista keikoista. Sitä ennenkin olin nähnyt kaksi jokseenkin kohtalaista Kent-esitystä, joten senkertainen yllätti suuresti. Mutta ehkä se olikin poikkeus.
Kulttuuritalon keikka oli kyllä upea ja siitä on kovin vaikea pistää paremmaksi.
Areenan esitys... Oli ehkä hiukan vaisu. Yleisö oli kyllä hienosti mukana, mutta tuntui että Jockella kesti oman aikansa päästä fiilikseen ja harmillisesti siinä vaiheessa mentiin jo settilistan loppupuolella.
Visuaalisestihan bändi on kyllä komea, näinä päivinä. Itse pidän "Windowsmaisesta" tyylistä, se on karu ja kylmä ja ahdistava ja taustan sanoma tukee yllättävän hyvin sanoituksia.
En menisi niin pitkälle että sanoisin Mannen I Den Vita Hattenin olleen pakkopullaa. Joka keikan lopettajakappaleena siitä on tullut omanlaisensa tapaus - jotkut näkevät biisin ehdottoman hyvänä, toiset pakollisena. Sanotaanko näin että MIDVH on yllätyksetön. Mutta takuuvarma veto. Ja tuttu on turvallista.
Vy Från Ett Luftslott - Punk Remix oli todella toimiva ja itse nautin kyseisesta valinnasta täysin siemauksin, suorastaan hullaannuin sen toimivuudesta ja hyvänmielisyydestä. Kerrassaan upeaa.
Näin loppuun voisin sanoa että hardcore Kent-faniudestani huolimatta keikka jäi jollain tapaa antikliimaksiksi. Ja usko pois, tuo oli vaikea myöntää.
Kuten totesin, Kulttuuritaloa on vaikea päihittää ja väistämättä siitä on tullut jumalastatuksen omaava muisto. Ei Areenan keikka ollut missään nimessä huono, sitä vain oli odottanut niin pitkään, odotukset olivat korkealla ja utopistisia siinä vaiheessa kun bändin taas näki.
Hämeenlinnassa taas tavataan.
/ L
Ne taustascreenin windowsmaisuudet ois tosiaan ihan siistejä, jos ne ois hyvin toteutettuja. Tällaisenaan ne oli jotenkin amatöörimäisiä: jotain oksia ja vesipisaroita ja pyöriviä hammasrattaita aika laiskasti animoituina. Kulttuuritalolla (joo, tästä on todellakin tullut Kent-benchmark) nekin oli hienommat; se hidas auringonnousu ja kaikki.
Itsekin pidän Mannen i den vita hattenista yleensä kovasti, mutta jotenkin tällaisella keikalla sen olisi voinut korvata joku muukin, esim. joku nopea ja lyhyt. Miksi mikään bändi ei uskalla lopettaa encorea pamaukseen, vaan aina on venyttelyä vaikka millä mitalla?
Lähetä kommentti