26 syyskuuta 2010

Nelson sings the Blurs

Lähettänyt Pete P. klo 21:15
Tunnisteet: ,

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän Nelsonkin seuraavalle Gorillaz-tuotokselle mahdu.

En tiedä Klaxonsin yleisestä kiinnostavuudesta, mutta kyllä se hyvä levy on, mahdollisesti kokonaisuutena ihan debyytin tasoinen. Pitäisi varmaankin vaan olla vähintään yksi Golden Skans -luokan hitti plus jotain selkeästi uutta, jotta tuolla konseptilla voisi tavoitella pitempiaikaista kantavuutta ja laajempaa kuulijakuntaa.

Pakko muuten ottaa puheeksi Nicky Manicin jutut NME:ssä. Mieshän on selvästi lukenut tätä blogia; teesinsä rokkenrollin pelastamiseksi tuovat heti mieleen taannoisen jutustelun MSP:n nykykunto -otsikon alla. Ei varmasti tule yllätyksenä, että olen sekä aiheen ajankohtaisuudesta että hyvin pitkälti myös kymriläishujopin argumenteista samaa mieltä.

28. syyskuuta 2010 klo 12.50
Pete P. kirjoitti...

Nicky Wiren NME-haastattelu oli tosiaan ihan hyvin kirjoitettu ja sisälsi päteviä pointteja. Aika harvinaista NME-sisältöä näinä aikoina. ;-)

Mietin aina, että mitäköhän James Dean Bradfield oikein ajattelee Wiren touhotuksista? Kun sen harteilla on kuitenkin sitten loppupeleissä paineet tehdä hyviä biisejä, joiden tasosta Wiren teesien vastaanotto kuitenkin pitkälti riippuu.

28. syyskuuta 2010 klo 16.43
Anonyymi kirjoitti...

Voisi kuvitella, että tuo jännite Jamesin ja Seanin biisintekovastuun ja ns. agendapuolen välillä on ollut nykyistä voimakkaampi Richeyn vielä vaikuttaessa kuvioissa. Mielestäni joka tapauksessa ihan kunnioitettavaa, että Nicky onnistuu edelleen olemaan lausunnoissaan ajan hermolla, eikä ainakaan itselleni synny mielikuvaa viran puolesta nuoria kaitsevasta vanhemmasta valtiomiehestä.

28. syyskuuta 2010 klo 17.11
Pete P. kirjoitti...

Joo, ei siinä missään nimessä ole sellaista setämeininkiä. Mua yllätti muutenkin, että Mr. Wire on vasta 41. Olisin luullut, että se olisi about viitisen vuotta vanhempi ehkä.

28. syyskuuta 2010 klo 17.14
Anonyymi kirjoitti...

Tuli mieleen yksi anekdootti Holy Biblen teosta. James muistelee puuskahtaneensa jotain tyyliin "*itun hullu, miten tähän voit säveltää musan", kun Richey ojensi sille Yesin lyriikat. Taisi olla vielä niin, että James oli tuolloin erinomaisen onnellisessa elämänvaiheessa uusine tyttöystävineen ja niin edelleen. Melkoinen ristiriita varmasti.

28. syyskuuta 2010 klo 17.52

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...